Joulukuun alussa ois tarkotus lähtä kaheksi viikoksi reissuun. Onko opiskelu lääkiksessä (ekana vuonna) niin tiivistä ettei toivoakaan päästä matkaan?
Lääkiksen ekana vuotena reissaus.. onnistuuko?
Tyhmiäkökyselen
142401
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei ole toivoakaa... ainakaan jos meinaat Turun lääkikseen päästä... Odota ensi syksyyn ja jos oot sisällä ni katso niit lukkareita sitten. Eihän matkoja tarvii vuotta aiemmin varata...
Itseasiassa tarvitsee, kun noin kauas on lähössä minne itse olen suunnitellut lähteväni...
Tampereella on fukseilla 4-5 viikon joululoma.
Meilläkin on siis kolmen viikon joululoma, mutta kun viestiketjun aloittaja halusi lähteä joulukuun alussa lomailemaan, niin se on ainakin Turussa mahdotonta. Meillä on fuksivuonna vielä joulukuun toisen viikon lopussa isoja kokeita.
Lukujärjestyksen mukaan sovi lomasi. Hesassa on ainakin tiukkaa. Ei armoa.
Kiitos vastauksista. Oulun lääkikseen olen hakemassa, saapa nähä miten siellä.. Ei vissiin auta kun oottaa syksyyn ja kattoa sitten pitääkö perua koko matka (, ja että olenko edes sisällä)...
Oulun lääkiksessä joululoman alkua edeltävät viikot on aika tiiviit ja pakollista ohjelmaa (josta ei voi olla käytännössä muuten poissa kuin vain sairastapauksissa ja silloinkin lääkärintodistuksella) on paljon. Ihan joululoman alla on myöskin iso lopputentti, johon lukeminen vie pakosti paljon aikaa. Käytännössä siis lomamatkat tuossa joulun alla ei taida onnistua...
No voihanvoihan.. Miten nuitten tenttejen kanssa, voiko niitä tehdä muullon? Onko uusintapäiviä tms? Jaja millon nuo joululomat sitten suurinpiirtein alkaa?
Turussa alkoi 17.12
Laitatko oikeasti loman prioteettilistalla lääkistä korkeammalle? Jos aiot hyväksi lääkäriksi, niin suunnittelet muun elämän opiskeluiden ehdoilla. Onko sinne lomalle pakko mennä ja juuri joulukuun alussa? Etkö voi mennä lomalle vaikka vuotta myöhemmin, kun olet jo lääkiksessä sisällä ja pystyt paremmin arvioimaan, kuinka poissaolo vaikuttaa opintoihin? Meille on lääkiksessä luennollakin todettu, että nykyinen lääkäreiden kehityssuunta on huolestuttava. Töitä pitäisi tehdä rennolla tahdilla 8-16 ja palkkaa pitäisi saada mahdollisimman paljon, ja juuri tiettynä aikana on pakko päästä lomille Australiaan surffaamaan. Jos todella aiot lääkäriksi, niin hankit ensin jonkinlaisen henkisen selkärangan!
Ei helvetti kun pisti ärsyttämään tämä viesti... En vihaa mitään niin paljon kuin sitä kun minua, motiivejani tehdä asioita, minulle tärkeitä asioita tai arvomaailmaani aliarvioidaan tai katsotaan nenän vartta pitkin. Tai ennenkaikkea, kun ollaan niin tietävinään siitä miten minä aion toimia tulevaisuudessa (=väärin tietysti) ja kuinka en ole valmis mihinkään enkä tiedä mistään mitään.
Yritämpä silti vähän valottaa sullekin ajatusmaailmaani.
Et selvästikään onnistunut näkemään keskustelun luonnetta. -_- ELI: "onnistuuko, JOS EI ONNISTU niin matka PERUUTETAAN". Kiva käydä reissussa ja olen valmis opiskelemaan kahta kauheammin reissun ympärillä olevan ajan, sen verran tärkeää minulle on nähdä maailmaa ja erilaisia kulttuureja SEKÄ pitää opiskelut ajantasalla, mutta jos tuo parin viikon mittainen poistuminen maasta haittaa opiskelujani pahasti, ei sitten poistuta.
Vastauksena ajankohdan valinnalle: hinta. Lähtisin joululomalla, jos se ei olisi 1000€ kalliimpaa silloin. Ja miksi juuri tänä vuonna? Siksi, koska matkustelu on minulle tärkeää ja haluan matkustaa vuosittain (mielellään useita kertoja), mikäli se vain on suinkin mahdollista. Mikäs siinä jos tykkää nyhjöttää vuodesta toiseen kylmässä kotimaassamme katsomassa katellisia, naamanorsunvitulla-suomalaisia, mutta itse pidän matkustelua tärkeänä jo maailmankatsomuksen avartamisenkin takia. MUTTA. Edelleenkin haluan painottaa, siltä varalta, että jotkut vähä-älyiset eivät vieläkään ymmärtäneet, aion peruuttaa matkan jos se todella hidastaa ja haittaa opintojani. Eli juuri opiskelujen ehdoillahan tässä mennäänkin. Siksihän täällä kyselenkin. Jos opiskelut eivät olisi minulle tärkeitä, en olisi täällä kyselemässä, haittaako reissu opintojani, vaan lähtisin vain. Ja tuskin jaksaisin nähdä tätä pääsykoelukuvaivaa jos lääketieteelliseen pääsy ei edes kiinnostaisi minua...
Ja aivan turha ruveta puhumaan siitä miten lääkäreiden kehityssuunta on huolestuttava ja miten MINÄ aion tulevaisuudessa työskennellä (vaikka sinähän sen tietysti tiedät parhaiten...kuten kaikki muutkin asiani). Olen seurannut pienestä pitäen mitä lääkärin työ oikeasti on, kun haluaa olla/ON hyvä lääkäri, ja mitä sen palkan eteen joutuukaan tekemään, ja olen täysin valmis siihen.
Puhuisimmeko seuraavaksi siitä, onko Suomi hyvinvointivaltio vai ei, kun kerta ollaan jokatapauksessa tuonne offtopicin puolelle jo päästy? :)
No, ainakin kirjoitelmasi perusteella teet itsestäsi melko epäkypsän vaikutelman. Välivuosi ei tosiaan tee sinulle pahaa. Voit vaikka matkustella ympäriinsä ja avartaa maailmankuvaa ja ehkä myös vähän kypsyä ihmisenä. Mielestäni mediciinarin kommentti ei muuten ollut off-topic vaan täysin asiallista pohdintaa aiheesta. Jotain kyllä kertoo sekin, että jaksoit kirjoittaa vastineeksi noinkin pitkän sepustuksen, taisi niin sanotusti osua ja upota?
Ai minäkö tietämättäni pyysin pohdintaa nuorten lääkäreiden/lääkäriksi opiskelevien motivaatiosta opiskelua/työtä kohtaan? Luulin kysyneeni opintojen tiiviydestä ensimmäisenä vuotena, mutta anteeksi jos kirjoitin epäselvästi, mikä johti tähän väärinymmärrykseen. Kiitos silti elämänohjeista! :)
Kiitos kaikille (muille) vastanneille. Täytyy nyt yksinkertaisesti siirtää tämän miettiminen sinne syksylle, kun tietää vähän paremmin missä mennään. Nyt suuntaan katseeni 100% pääsykokeisiin, että pääsen varmasti sisään koko kouluun!