Menin tapaamaan erään henkilön (ei ollut unta, olen siitä varma), meillä oli mukavaa yhdessä, kunnes möhlin kaiken.
Nyt olen taas yksin, mutta vielä onnettomampi kuin ennen. Sain parin viikon ajan maistaa normaalia elämää, aloin jo pikku hiljaa tulla ulos "kuorestani", mutta se tapahtui vaan liian hitaasti. Olisi jopa parempi etten olisi tavannut koko tyyppiä, niin en voisi tietää millaista on kun toinen välittää.... edes vähän aikaa.
Pitää taas palata arkeen ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, unohtaa vaan kaikki ne mahollisuudet mitä yhdessä voi tehdä.
Joo lopetan ennen kun alkaa kuulostamaan ihan teinin vuodatukselta, mutta tämmöistä tällä kertaa.
Se on kyllä hieno tunne, kun joku välittää, harvoin sitä pääsee kokemaan. Suosittelen muillekin.
Nyt olen taas yksin, mutta vielä onnettomampi kuin ennen. Sain parin viikon ajan maistaa normaalia elämää, aloin jo pikku hiljaa tulla ulos "kuorestani", mutta se tapahtui vaan liian hitaasti. Olisi jopa parempi etten olisi tavannut koko tyyppiä, niin en voisi tietää millaista on kun toinen välittää.... edes vähän aikaa.
Pitää taas palata arkeen ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, unohtaa vaan kaikki ne mahollisuudet mitä yhdessä voi tehdä.
Joo lopetan ennen kun alkaa kuulostamaan ihan teinin vuodatukselta, mutta tämmöistä tällä kertaa.
Se on kyllä hieno tunne, kun joku välittää, harvoin sitä pääsee kokemaan. Suosittelen muillekin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ehkä seluo toivoa ja yritystä tulevaisuuteesikin panna tavoitteet paremmalle kuin mitä ilmeisesti nyt ovat?
Täällä on miespuolinen henkilö jolla on vastaava kokemus. Viime kesänä eräs nainen kertoi että pitää minusta, hämmennyin aikalailla koska kukaan ei ole ikinä sanonut välittävänsä minusta. Muutenkin pidin tästä naisesta itsekkin, juttu luisti hienosti ei tullut sellaisia hiljasia hetkiä niin kuin ihmisten kanssa yleensä. Vähän aikaa tapailtii kummallakin tuntui olevan mukavaa ajattelin että nyt minäkin pääsen jaloilleni elämässä. Vuosien varrella karisseet itsetunnon rippeet tuntuivat löytyvän, pystyin kävelemään kadulla jälleen pää pystyssä tuntui että en olekkaan ollenkaan huono ihminen, olin todella onnellinen. Mutta kuinka kävikään, ehkä yritin liikaa, ehkä en enkä tiedä mitä hänen päässään lopulta liikkui kaikki vain kuitenkin epäonnistui, silloin sitä putosi korkealta ja kovaa useamman viikon olin ihan maassa en tiennyt mitä tehdä, mitä vain teki niin pahalta tuntui. Turvauidun tietenkin viinaan ja sillä tiellä ollaan edelleen ryvetään siinä itse säälissä. Rakastan edelleen tätä naista mutta toisaalta vihaan ylikaiken kun hän aiheutti tämän, veti minut pohjalle.
Olen vastaavanlaisessa tilanteessa kuin sinä viime kesänä, sillä erolla et olen nainen. Tapasin n.½ vuotta sitten mukavan, ihanan miehen, joka antoi vastakaikua elämä hymyili ja kaikki tuntui enemmän kuin hyvältä. Mut nyt häneltä tuli yllätten s-posti, että haluaa jatkaa matkaansa yksin, koska ei ole päässyt erostaan vielä yli. Kaikki ajatukset yhteen muuttamisesta ja kesälomareissuista meni yhdellä viestillä taivaan tuuliin. Olen aivan rikki hyvät neuvot olis tarpeen.
Mikä kaikilla on teinien vuodatuksia vastaan? Miksi teini ei saisi vuodattaa, kaikki muutkin vuodattaa; lapset tekee sitä riehumalla, kiljumalla ja itkemällä; aikuiset ns. hienosti muotoillen ja kierrellen.
Kamala tunne, yhtä aikaa inhoaa sitä tyyppiä "miksi se jätti mut noin vaan, oliko hän koskaan tosissaan?", mutta samalla on vielä niin ihastunut, ei voi olla ajattelematta niitä vähäisiä hetkiä yhdessä. Haluaisin lähettää hänelle tekstarin, jossa haukun tämän lyttyyn, mutta samalla haluaisin kiittää kaikesta mukavasta.
Tältä se ny tuntuu, muut kokevat tätä useita kertoja vuodessa, mutta minulle tämä oli aivan uutta.
Kyllähän se sattuu ihan kivasti kun tippuu takaisin arkeen sieltä omasta pikku pilvilinnastaan.
Miksi hävetä sitä mitä on? Sä oot selkeästi teinix. Eikä siinä ole mitään pahaa. Googlaa tuo niin ei se haittaa.
Itse tajusin olevani jumala, mutta mitäs siitäkään. Ollaan ihan miten halutaan lonkeroida... Pilvistäkään ei voi tippua, jos ei lokeroi itseään johonkin muottiin.
Terve vaan
Minä olen mies joka välittää lähes kaikista jonkin verran ja toisaalta ei juuri kenestäkään sillä tavalla että haluaisi sitoutua.
Samaistun kuvauksiinne siitä toisesta osapuolesta. Arvelen, että olen ollut yhdellä tasolla liian läheisiksi tulleiden naisten kanssa tuollainen kokemus. Toisaalta pelkään sitä, toisaalta sen totuuden mahdollisuus hivelee itsetuntoani: miten käsittämättömän romanttinen olento osaankaan olla!
Aikuiselämäni naiset ovat minulle kuin kukka kämmenelläni sen aikaa, kun heidän seurassaan olen ja keskityn heihin lähes koko olemuksellani. Sitten kun olen taas vähän aikaa omillani, on minulla aikaa miettiä itseänikin, ja tulen siihen johtopäätökseen, että tuo nainen ei varmaan olekaan minua varten: en kunnioita enkä arvosta häntä lopulta tarpeeksi, hän on vain yksi kaunis lumihiutale huumaavan kauniissa lumimyrskyssä, joten on parempi että siirryn taas sopivan etäisyyden päähän ihailemaan kokonaisuutta ja odottamaan sitä yhtä ehkä täydellistä hiutaletta.
Lopulta hän oli minulle oli vain annos läheisyyttä ja lämpöä ja muistutus siitä että maailmassa voisi olla suloisia asioita minunkin lähelleni saakka, mutta toisaalta hän oli myös mitä todennäköisimmin hauras ja yksinkertainen olento, joka ei ole kykenevä käsittämään mieleni synkkiä syvyyksiä. Siispä en anna hänelle mielelläni muuta kuin pelkkää rakkautta, vaikka se ei olisikaan koko totuus sekavista tunteistani häntä kohtaan. Suodatan pahan lähes kokonaan pois, ja lopussakin annan siitä vain pienen pehmennetyn vihjeen, koska pelkään että hän ei haluaisi kuulla koko totuutta tunteistani. Sitä että minulle on hänen ainutkertaisuutensa lisäksi totta myös se, että muita ainutkertaisia ja minuun mahdollisesti yhtä suuren vaikutuksen tekeviä on kenties miljardi muutakin naista, ja miten näen sen miljardin joukossa kaiken senkin kauneuden joka häneltä yksilönä puuttui. Puhumattakaan niistä piirteistä jotka herättivät minussa negatiivisia tunteita.
Paremminkin hänet ansaitsee joku toinen, joku joka ei välitä vihreämmästä ruohosta, joku yksinkertaisen kirkas sielu joka voi tuntea häntä kohtaan pelkkää puhdasta rakkautta. Minulle hän voisi olla vain yhden sataman nainen, ja jos se osa ei hänelle riitäkään, ei minulla liene oikeutta uskotella hänelle sen olevan minun taholtani enempää. Minun katkera korvaukseni hetken lämmöstä olkoon se mustasukkaisuus jota koen nähdessäni kenties vielä etäältä hänen eteenpäin jatkuvaa elämäänsä, kunnes osaan päästää hänestä kokonaan tunnetasolla irti. Suljen sen sisälleni ja vetäydyn takaisin turvalliseen yksinäisyyteeni katumaan itsekästä sortumistani hetkelliseen lohtuun.
Itse olen ollut koko elämäni yksinäinen, ulkopuoleinen, juuri koskaan tuntematta että kukaan minusta välittäisi, itsetunto nollassa, sitten tapasin sattumalta ainoon silloisen kaverini kautta naisen, joka oli heti alusta lähtien minulle ystävällinen, tulimme juttuun todella hyvin ja vietimme aikaa yhdessä, hänen vuokseen halusin olla parempi mies ja rupesin laittamaan asioitani kuntoon, tietenkin kun en ennen ollut kokenut moista ystävällisyyttä itseäni kohtaan niin rakastuin, mutta nainen halusi olla vaan ystäviä, se musersi minut enkä kyennyt enää olemaan hänen kanssaan ystäviä, katsoa vierestä kun joku toinen mies saisi hänet omakseen kun oma sydän tuntui pomppivan rinnasta ulos, sen jälkeen en ole enää tavannut vastaavanlaista naista ja olen ollut yksinäinen, tavallaan minun pitäisi olla hänelle kiitollinen, että moni asia elämässäni on nyt kunnossa sen takia, kun halusin olla parempi mies hänen takiaan mutta samalla kaikki tuntuu niin turhalta, kun ei ole ketään kenen kanssa jakaa asiat...