Olen 34-vuotias nainen. Olen epäonnistunut kaikessa elämässäni. Minulla ei ole ainuttakaan ystävää, ei ole koskaan ollut poika/miesystävää, ei ole perhettä. En jaksa enää. Mitään ulospääsyä ei ole. Olen jo kauan halunnut muutosta elämääni, mutta mikään ei muutu koskaan. Esim. yhä tuntuu yhtä pahalta olla ilman miesystävää kuin joskus 17-vuotiaana. Yhä se sattuu yhtälailla. Ei tämä kipu koskaan mene pois eikä se ole lieventynyt vuosien mittaan ollenkaan.
Opiskelut ovat junnanneet. On vaikea opiskella, kun tuntuu, ettei mitään tulevaisuutta ole. Valmistuin kuitenkin kandidaatiksi joulun alla. Kai minun pitäisi gradua tehdä ja syventäviä opintoja, ei minulla muuta puuttuisi. Mutta en jaksa enää. Mitä joksikin valmistuminen muka muuttaisi elämässäni? Minulla ei ole mitään tulevaisuutta. Edessä on pelkkä seinä.
Lukukausi on jo alkanut, olen vain maannut sängyllä viikkoja. En jaksa edes kaupassa käydä.
Olen miettinyt, että täytän yliopistosta eropaperit. Senhän saa netistä. Se siitä sitten. Mutta ei minulla yhtään mitään muutakaan ole eikä ole ollut kuin opiskelu. Arvosanani ovat kyllä aina olleet ylimpiä, mutta hidasta on ollut, en jaksa uskoa tulevaan.
Olen niin täysin epäonnistunut kaikessa elämässäni. Elämästäni ei tullut mitään. Haluaisin, että asiat muuttuisivat, olen halunnut jo vuosikausia, mutta mikään ei koskaan muutu.
Ei todellakaan ole muuta ulospääsyä tästä loukosta ja umpikujasta kuin kuolla pois. Olen miettinyt sitä paljon. Suurin vaikeus siinä on tekotapa, mutta nyt olen keksinyt sen, mutten halua tässä sanoa. Sukulaiseni varmastikin ymmärtäisivät ratkaisuni, sen miten paha olo minulla on ja miten olen epäonnistunut kaikessa elämässäni.
Olen hyvin, hyvin väsynyt. En halua enää elää ja muuta ulospääsyä kuin kuolema ei ole. Olen epäonnistunut kaikessa elämässäni. Elämästäni ei vain tullut mitään.
Opiskelut ovat junnanneet. On vaikea opiskella, kun tuntuu, ettei mitään tulevaisuutta ole. Valmistuin kuitenkin kandidaatiksi joulun alla. Kai minun pitäisi gradua tehdä ja syventäviä opintoja, ei minulla muuta puuttuisi. Mutta en jaksa enää. Mitä joksikin valmistuminen muka muuttaisi elämässäni? Minulla ei ole mitään tulevaisuutta. Edessä on pelkkä seinä.
Lukukausi on jo alkanut, olen vain maannut sängyllä viikkoja. En jaksa edes kaupassa käydä.
Olen miettinyt, että täytän yliopistosta eropaperit. Senhän saa netistä. Se siitä sitten. Mutta ei minulla yhtään mitään muutakaan ole eikä ole ollut kuin opiskelu. Arvosanani ovat kyllä aina olleet ylimpiä, mutta hidasta on ollut, en jaksa uskoa tulevaan.
Olen niin täysin epäonnistunut kaikessa elämässäni. Elämästäni ei tullut mitään. Haluaisin, että asiat muuttuisivat, olen halunnut jo vuosikausia, mutta mikään ei koskaan muutu.
Ei todellakaan ole muuta ulospääsyä tästä loukosta ja umpikujasta kuin kuolla pois. Olen miettinyt sitä paljon. Suurin vaikeus siinä on tekotapa, mutta nyt olen keksinyt sen, mutten halua tässä sanoa. Sukulaiseni varmastikin ymmärtäisivät ratkaisuni, sen miten paha olo minulla on ja miten olen epäonnistunut kaikessa elämässäni.
Olen hyvin, hyvin väsynyt. En halua enää elää ja muuta ulospääsyä kuin kuolema ei ole. Olen epäonnistunut kaikessa elämässäni. Elämästäni ei vain tullut mitään.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Herää!
Jos haluut muutosta tee se muutos!
Jos et haluu opiskella lopeta se opiskelu!
Jos haluut miehen, älä oo niin ronkeli!
Elämä on juuri sitä mitä sinä itse siitä teet!
Haluan opiskella, mutta opiskelu on vaikeaa, kun tuntuu, ettei ole mitään tulevaisuutta.
En ole ronkeli miesten suhteen. enkä ole edes ylipainoinen. Miehet ovat ronkeleita. Ja minä olen ujo.
ujo olen itsekkin, ja näin miehenä se tosiaan vaikeuttaa naisten iskemistä, eli ymmärrän sen-
Mutta laitappas nyt deitti-ilmotus, niin varmaan saat vastauksia, ja se jo nostaa itsetuntoasi, ja siitä sitten menet treffeille, vaikka jännittäisi, ja jos vielä sanot jotta olet ujo, niin eihän se naisella edes haittaa, voi olla monen mielestä hienoakin.
ja jos olet todella erikoisen ujo, ja pelkäät sos.tiltanteita, niin kyllä siihen aivan lieviä lääkkeitä saa, jotka auttavat.
kyllä se siitä!
Mitähän ovat ne "aivan lievät lääkkeet, jotka auttavat". Epäilen vahvasti, että tuollaisia lääkkeitä sosiaaliseen ahdistukseen on tai että ne auttavat. Ei se siitä. Ja jokaisella on omat ongelmansa, joita on ulkoapäin aika mahdotonta (ja hölmöä) mittailla.
Missä on seinä, minä en näe?
Oikein piti tarkistaa wikipediasta mikä on "kandidaatti", sinä sentäs olet opiskellut yliopistossa, eli et kyllä ole mikään tyhmä ihminen.
Ei tuollaista kannata tressata että et ole vielä seurustellut, eihän sitä tarvitse kun kerran löytää sen oikean ihmisen ja se on siinä, eli etsit vain?, laitat vaikka deitti-ilmon, ja sata kuolaavaa miestä on perässäsi, ja valkkaat siitä parhaimman.
-En ole oikeastaan itsekkään seurustellut oikein kunnolla, vaikka olen jo 32v mies, yksi seurustelu takana, mutta tiesin ettei siitä ikinä mitään tule.
Kyllä kuule tämä maa on pullollaan ihmisiä jotka tuntevat tuskaa, minullakin on lapsuudentrauma, josta ei tunnu pääsevän millään yli.
Niin, pääsisi menneisyydestä, traumoista eroon. Olisiko olemassa vaikka jokin aivoleikkaus, jolla voisi poistaa muistot, menneen...
harkinnut psykoterapiaa, sitä saa kelantukemana, ja saisiko opiskelija siihen jotain muitakin tukia, sitä en tiedä?
-entäpä sitten lääkkeet? , ei pysyvään käyttöön mutta siihen asti kun pääset ns.jaloille?
Olen ollut joku vuosi sitten terapiassa pari kolme vuotta. Ihan tyhjänpäiväistä hommaa. Halusin silloin ja haluan edelleen todellisia muutoksia elämääni, siis että olisi ystäviä, miesystävä, työ, jaksaisi opiskella loppuun asti... Ja olisi tunne että on tulevaisuus. Pimeää on. Seinä edessä. Loukossa.
En tiedä mitä tekisin. Makaan vain sängyllä kaikeit päivät. Tuntuu etten osaa mitään enkä pysty mihinkään ja ettei täältä pääse mitenkään pois paitsi kuolemalla. Ei mitenkään muuten. Haluan että asiat muuttuisivat! Mutta mikään ei koskaan muutu.
Tuota joo, olet oikeassa, että ei se tutkinto muuta mitään. Olen 35v mies, ja sain maisterin paperit viime vuonna, tai oikeasti DI:n paperit. Se oli aika tuskallista vääntämistä, sain lopputyöstäni parhaan arvosanan, ja tämän jälkeen en ole jaksanut hakea mitään töitä .. vaan opiskelen lisää, jotta saisin toisenkin tutkintoni tehtyä, joka jäi kesken. Ei varmaan sekään muuta mitään. Naisystäviä minullakaan ei ole ollut, en myöskään ole lihava, tai muutenkaan vastenmielisen näköinen, ei vain ole napannut, kun olen myös ujo.
Kärsin myös masennuksesta, mutta olen saanut sen nyt kukistettua aika hyvin kovalla työllä, ravintolisillä, ja omilla tutkimuksilla. Kyllä se siitä.. masennuslääkkeisiin en ole koskenut, ne ovat avain lopulliseen tuhoon. Vuonna 2006 olin ihan samassa tilassa kuin sinä.. nyt on meininki sentään jo siedettävää. Jos haluat, voidaan jutella vaikka sähköpostitse.
Yksi juttu on selvää,märehtimällä ja olemalla kotona,ei löydä miestä,eikä uutta elämänsuuntaa.
Huomasin itse myös ihan heti sitten,että muutos tulee hitaasti. Se ei tule heti. Se vaatii aikaa ja vaivaa.
Pienin askelin eteenpäin,ei liian suuria tavotteita. Sinun pitää miettiä,missä haluat olla,mitä tehdä ja alkaa mennä eteenpäin. Tämä ei ole mikään " No ota nyt ihminen itseäs niskasta kiinni" vaan tämä on omien kokemusten aikaansaamaa tekstiä. Itse olen 22 vuotias. Olen luultavasti jo hyvin varhain kärsinyt masennuksesta,ja paniikkihäiriöstä ja ahdistuksesta. Paniikkihäiriö iski 16 vuotiaana. En uskaltanut mennä edes kauppaan yksin. Yksinoleminen oli vaikeaa. Kärsin jonkin aikaa kunnes hain apua. Sain lääkitystä,joka ei kuitenkaan poistanut ongelmaa silloin. Mietin juuri,muutamia päiviä sitten,että hei,mulla ei ole paniikkihäiriötä,tai siis varmasti on,mutta olen voittanut sen. Ja milläkö?
Minulla on loistava lääkitys,joka auttaa myös kahteen mainitsemiini ongelmiin. Mutta minä olen itse työstänyt itseni tähän. Uskallan mennä kauppaan,tosin joskus se piinaa minua,alkaa pelottaa,mutta menen silti. Minä voitin pelkoni,sinun on myös voitettava omat pelkosi.
Se että sinulla ei ole ystäviä,ei ole minullakaan. Minulla on tosin ihana mies,ja ihania lemmikkejä. Mutta olen täysin hukassa oman elämäni kanssa,en vieläkään tiedä mitä haluan tehdä "isona". Mitä sitten,olen kokeillut monia eri aloja,ja kun en vain luovuta,löydän vielä sen mitä haluan-.
Sinun kannattaa kokeilla KAIKKESI,ennenkuin kuin teet niin hölmön ratkasun kun se,että vedät ittes jojoon. Sinulla on tulevaisuus,mistä helkutistä sinä tiedät esimerkiksi ettet tapaisikin elämäsi miestä lähitulevaisuudessa? Aivan,et sä tiedä. Kysy itseltäsi haluatko heittää hukkaan mahdollisuuden onneen,siksi,että sinulla on nyt huono olla. Kun tilanne tulee olemaan täysin erilainen vielä joskus.Ota tämä tilaisuutena,tutkia itsesi läpikotaisin,usko tai älä,löydät vielä sen voiman mikä kannattaa sinut vaikka kuinka helvetin pitkälle.
Mistä sinä unelmoit?
Älä luovu niistä unelmista.
Tee asioita mistä sinulla tulee hyvä olo,ota vaikka lomaa koulusta,lähde jonkun kanssa laivalle,tee jotakin uutta ja piristävää !
Rohkeasti eteenpäin kuomaseni,älä perkule anna tämän maailman murskata sinua noin. Näytä mistä olet tehty ;)
Voi kyllä myös käydä niin kuin itselleni, että yrityksestä huolimatta ei pääse eteenpäin. Ponnistelu ottaa vain hitosti voimille, eikä tuo kuitenkaan tyydyttäviä tuloksia. Sitten käy helposti niin, että jossain vaiheessa ei jaksa taistella vaan väsyy ja lamaantuu ehkä lisää. Kunnes ehkä taas yrittää jotain uudestaan.
Varmaan aloittajakin on yrittänyt, jos hän on sentään käynyt vuosia terapiassa. On kyllä aika masentavaa sekin, kun hoidosta ei ole apua, tiedän itse kokemuksesta.
Jotenkin pitäisi sitten vain jatkaa eteenpäin, yrittää tehdä jotain sellaisia muutoksia mitkä on mahdollisia ja olla avoin niille uusille asioille, joita voi tapahtua. Voimien mukaan. Kuitenkin aika ihmeellisiäkin juttuja voi parhaillaan tulla vastaan. Haluan itsekin tähän uskoa edelleen nykyisin, kun koen olevani yksinäistyvä.
Minullakin on opinnot ikuisessa vaiheessa ja tiedän mitä se on, kun tuntuu, että mistään ei tule valmista, kaikki valuu läpi sormien ja suunnat ja merkitykselliset päämäärät on hukassa. Mutta on se silti mielestäni hienoa, jos saa jotain valmiiksi, ja voihan olla että se tehty työ kuitenkin joskus myöhemmin osoittaa vielä arvonsa ja tarkoituksensa. Onnittelut siis vaan aloittajalle tutkinnosta! Itselläni on vastaava vähän vielä vaiheessa, tullaan perästä. :-)
masennuslääkkeet eivät ainakaan ole minun kohdalla ole olleet tuhon tie, vaan ne ovat mahdollistaneet ihmismäisen elämän.
Joillakin tänne kirjoittelevilla nyt on ties mistä syistä kova halu ylidramatisoida aika rankasti noita lääkkeitäkin ja niiden käyttöä. Olen itse käyttänyt useita eri masennuslääkkeitä, niistä ei ollut itselleni apua mutta ei nyt haittaakaan. Ja kun ei ollut apua, niin sitten käyttö lopetettiin, kaikessa rauhassa ja yhteistuumin lääkärin kanssa. Sei siitä. Ja omien ongelmieni syyt ovat kyllä ihan jossain muualla kuin tuossa masennuslääkkeiden käytössä, joka oli ja meni vaikuttamatta juuri mihinkään mitenkään.
Se etten ole vuosien ja vuosien yrityksistä huolimatta päässyt eteenopän on kaikkein raskainta!!
En minä kuitenkaan enää ole mikään nuori, jolla olisi elämä edessä. Siis jos tähän ikään mennessä en ole minkäänlaista miesytävää saanut, ei kovin todennäköiseltä näytä, että saisin sellaista koskaan. Entä työnsaantis itten ja kaikki muu.. Ei hyvältä näytä. ja paljon olen yrittänyt ja jaksanut vuosiakaudet. Mutta enää en vain jaksa. MIKÄÄN EI KOSKAAN MUUTU.
"Kysy itseltäsi haluatko heittää hukkaan mahdollisuuden onneen,siksi,että sinulla on nyt huono olla."
Minulla on ollut huono olo jo yli kymmenen vuotta, kyse ei ole tilapäisestä ongelmasta. Nyt on tilanne se, etten vain jaksa tätä enää.
Olen vuosien mittaan syönyt monenlaisia erimerkkisiä masennuslääkkeitä, mutta yhdelläkään niistä ei ole jostain syystä ollut minuun vaikutusta.
Tiedän, miltä tuo tuntuu. Olen itsekin yrittänyt ja yrittänyt vuosikausia, mutta edelleen olen samassa pisteessä, kuin mistä joskus lähdin, ehkä mennyt vielä vähän taaksepäinkin. Elämä on samaa paskaa, eikä muutosta ole tullut ja samalla näkee kuinka ympäristö elää ja pitää hauskaa. Vuodet menevät eteenpäin, ikää tulee lisää, muutosta parempaan ei näy, vaikka sitä vieläkin yrittäisi. Pelkkää paskaa niskaan, tekee mitä vaan. Kaikki pienetkin vastoinkäymiset saavat helvetinmoiset mittasuhteet, kun on kaiken aikaa vaan joutunut ja täytynyt, muttei ole koskaan saanut. Kaikki on väkinäistä paskaa, ja kun siitä paskasta ei pääse edes hetkeksikään eroon, niin sitä on saanut jo ajat sitten yliannostuksen, ja edelleen sen päälle tulee sitä paskaa. Olo on aikalailla loppunpalanut. Ei jaksa. Eikä ole mitään syytä edes yrittää punnertaa ylös. Eikä se punnertaminen edes auttaisi.
Minulla on vain tällainen neuvo: entä jos ottaisit lemmikin? Olisit sille tärkeä ja se ainakin rakastaisi sinua. Itselläni koiran ottaminen kohensi mielialaani todella paljon. Aluksi tuntui, etten millään jaksa hoitaa koiraa (sain koiran sukulaisilta lahjaksi, ajattelivat piristää) ja ajattelin jo luopua siitä, mutta sitten päätin että tämän koiran takia minun on nyt otettava itseäni niskasta kiinni ja tehtävä selkeä päivärytmi. Aamulla herään käyttämään koiran ulkona tiettyyn aikaan jne. Ja koiran kanssa lenkkeillessä mieliala koheni. Koirasta sain todella hyvän ystävän ja olen iloinen että se sai minut elämään taas normaalimpaa elämää. Ennen en tullut ulos kotoa ja nukuin vain kaiket päivät tai olin tietokoneella. Lemmikki toi paljon uutta sisältöä elämälleni :)
Tykkään kyllä eläimistä mutta... On niin pieni asunto, ettei tänne voisi koiraa ottaa. Ja lähes 100 % vuokra-asuntoihin ei saa ottaa lemmikkiä, ei ainakaan Helsingissä. (Vaikka oikeasti ei kai ole olemassa sellaista lakia, että vuokranantaja saisi määrätä, onko jollain lemmikkiä vai ei; käytännössä lemmikin kanssa ei kuitenkaan asuntoa saisi). Olen miettinyt joskus lemmikkiä, mutta vuokralla asun tosiaan.
Hei,
Huomasin tämän keskustelu kohdan. Ja itsekkin olen muuttamassa Helsinkiin tässä kuussa ja oli se aika pulmallista löytää 3 kissalle ja kahdelle ihmiselle isoa asuntoa, kun monessa oli, ettei saa ottaa lemmikkiä ollenkaan. (saimme kuitenkin kämpän, minne sai ottaa.)
Mutta tässä juuri mietin, mitä jos alkaisit käymään Helsingin löytöeläin kodissa auttamassa? Uskon, että siellä varmasti tarvitaan vapaaehtoisia auttamaan. Myös saisit tavata uusia ihmisiä ja samalla olla pois ns. tietokoneen läheltä. Eläimet ovat kuitenkin sellaisia, että ne eivät välttämättä voi vastata, mutta ne kuuntelevat :)
Älä mieti niitä huonoja juttuja ja vaihtoehtoja ollenkaan. Ja sukulaisesi eivät varmasti ikinä voisi ymmärtää sitä jos tekisit itsellesi jotain.
Ehkä elämäntavoitteesi ovat olleet vääriä sinulle,voisit vaikka muuttaa suuntaa. Tiedätkö, ne asiat eivät ikinä muutu ihan itsestään, niihin täytyy itse vaikuttaa aktiivisesti. Täytyy tehdä aktiivisia valintoja.
Kuitenkin vaikuttaisi että olet tähän mennessä pärjännyt tosi hyvin, opiskellut paljon ja pitkälle. Harva pystyy sellaiseen.
Ennenkuin lääkkeisiin sekaannut niin kannattaisi kokeilla muita vaihtoehtoja, mutta jollei muuta voi niin lääkkeet ovat sitten yksi vaihtoehto. Lääkkeet eivät vaan toimi kunnolla monillakaan.
-
http://masennus.nettisivu.org
Suosittelen reippaasti vaan hakemaan lääkitystä, kukaan ei kysy sulta lopulta miten olet saanut tutkintosi kasaan, oletko esim. käyttänyt lääkkeitä gradun teossa. Tärkeintä on tuossa tilanteessa, että saat draivin päälle ja pään kondikseen siten et saat saavutettua tuon ’’virstanpylvään’’. Itekin olen samanikäinen ja samanlaisessa tilanteessa rämpinyt/rämmin edelleen, arvosanat kiitettäviä mut homma kusee muulla tasolla i.e. yksityiselämässä. Hyvinkin voit tavata elämäsi miehen vaikka ensi viikolla kaupan jonossa,joten se ei voi olla syy mihinkään lopulliseen ratkaisuun. Sitten kun kaveris eroavat neljäkymppisinä itse viettelet leppoisaa elämää unelmiesi kaverin kanssa onnellisena vanhuuteen saakka…
Miten voit sanoa epäonnostuneesi kaikessa, vaikka sairaudestasi huolimatta olet saanut suoritetuksi kandin opinnot?
Kandin papereilla ei tee nykymaailmassa yhtään sen enempää kuin yo-papereilla. Edes maisterin papereilla ei saa työpaikkaa mitenkään helposti (hum).
Onhan korkeakoulututkinto tavallaan saavustus ja vaatii paljon lukeimsta yms., mutta kun sillä ei ole vaikusta siihen, että saisi töitä. Tyhjää.
Jos olet jossakin (tähän mennessä) "epäonnistunut", niin korkeintaan länsimaisen, nuoruutta sairaalloisesti ihannoivan projektielämän suorittamisessa (ja siinäkin vain osittain: sullahan on yliopistotutkinto). Eihän siinä ole kaikki, mitä maailmalla on antaa. :) Onhan niitä muitakin tapoja elää kuin suoritusoravanpyörä, sinun tarvitsisi vain löytää itsellesi sopiva. Oletko yrittänyt miettiä ja etsiä sellaista? Maailmassa on paljon parannettavaa, jos ei ole liian kiire suorittaa. Olisiko esim. jotain vapaaehtoistyötä, mitä olisit kiinnostunut tekemään (eläintyö, ympäristötyö, vanhustyö jne)? Sitä kautta tapaa ihmisiä ja huomaa olevansa tarpeellinen. Se voi ihan oikeasti antaa elämälle merkitystä ja iloa. Olet nähnyt elämän raskaat puolet, joten sulla on varmasti herkkyyttä ja kykyä ymmärtää ja auttaa monia!
Toisaalta et ehkä jaksa ja halua auttaa muita, eikä siihenkään sulla ole mitään velvollisuutta voidaksesi löytää hyvän elämän. Ehkä tarvitset pikemminkin itse nyt kuuntelijaa - olisiko esim. SPR:n ystäväpalvelusta tms. apua? Joku voisi miettiä näitä juttuja sun kanssa ja antaa uusia näkökulmia. Ajattele, että sulla saattaa hyvikin olla vasta kolmannes koko elämästä elettynä. Ja kun löydät oman juttusi, niin tähänastiset kokemuksesi ovat se, mikä on ehkä tehnyt susta hyvin erityisen ihmisen katsomaan ja ymmärtämään asioita. Vaikka tuntuu ihan uskomattomalta nyt, niin se voi osoittautua rikkaudeksi. Tiedän esim. aivan upean ihmisen, joka "tuhlasi" monta vuotta elämästään itsetuntoa kolhivassa uskonnollisessa yhteisössä, mutta hän pääsi irti, ja löysi uuden suunnan, vahvistui, eikä häntä ja hänen erityistä tapaansa elää elämäänsä voi kuin ihailla.
Ihan ensiksi voisit kuitenkin miettiä, mistä olet kiinnostunut. Ainakin mulla se auttoi niin onnelliseksi tulemiseen kuin miesongelmaan. Päätin, että ok, mulla ei ehkä ole hyviä ystäviä, mutta olen sitten itsenäinen yksinäinen susi ja teen kiinnostavia juttuja yksin. Noita asioita en saa, noista muhun ei ole, mutta näissä voin alkaa toimia ja kehittää itseäni ja tulla tällaiseksi ja tällaiseksi ihmiseksi. Kiinnostunut on kiinnostava, ja niin sosiaalisesti kömpelöllekin löytyi lopulta mies (netin kautta).
Voimia nyt ja pienin muutoksin eteenpäin! Umpikujassa olet vasta jos kuolet pois.
Kiitos. On minulla joitain kiinnostuksen kohteita, mutta ei oikein rohkeutta ja itsetuntoa. Olen miettinyt panna nettiin deitti-ilmoituksen. Mutta just nyt ei voimia edes käydä kaupassa.
Nuo vapaaehtoistyöjutut kiinnostaisivat muuten, mutta minulla ei ole oikein sosiaalista rohkeutta. Enkä niitä tunne. Varmaan niistä ois netissä.
Jos susta tuntuu, ettet tällä hetkellä jaksa tehdä mitään, niin älä siitä itseäsi soimaa. Se tarkoittaa vain sitä, että juuri nyt sinun pitää levätä ja kerätä voimia. On sitä paitsi kylmä ja pimeä vuodenaika ja silloin moni kaipaa luontaisestikin lepoa.
Ehkä sun kannattaa sitten vain ihan ensiksi kuunnella itseäsi ja yrittää miettiä, minkälaisia asioita voisit tehdä ja pystyisit tekemään vahvistaaksesi itsetuntoasi ja rohkeuttasi? Lähtisit sen verran pienistä jutuista liikkeelle, että rohkeus riittää, ja valtaat hiljakseltaan alaa (esim. jo netistä löytyy paljon vinkkejä, miten rohkeutta ja itsevarmuutta voi kehittää). Itse olen kokenut itseni kehittämisen niin kuin matkana, jossa etenin välietappi kerallaan: välillä ei kiinnostanut vähääkään, eikä välillä jaksanut ja aika ajoin huilasin, kunnes sitten taas jatkoin. (No, edelleenhän se matka jatkuu, mutta paljon on tapahtunut sen varrella.)
(Sitten jos ja kun siltä tuntuu, että olisit valmis esim. johonkin vapaaehtoistyöhön, niin ei niistä hommista etukäteen tarvitse tietääkään. Yhdistykset antavat nimittäin niin uusille kuin vanhoillekin vapaaehtoisilleen tietoa ja koulutusta. Niiden nettisivuilta löytyy joko yhteyshenkilö, joka kertoo lisää tai keskuksen numero, josta voidaan sellaiselle yhdistää.)
Voimia edelleen toivottelen!
Älä hei luovuta! Sä kuulostat mukavalta tyypiltä, johon olisi mukava tutustua. Sä olet just sellainen, joka jonkun pitäisi tulla kaivamaan kolostaan tähän elämään, joka tarvitsisi lujan halauksen, paljon tsemppausta ja uskoa, että alkaisit itse uskomaan itseesi. Ujot on mun mielestä mukavia, koska he osaavat kuunnella muita. Ujous, herkkyys ja haavoituvuus on mun mielestä kauniita asioita ihmisissä. Sä olet liian fiksun ja mukavan oloinen tyyppi, joka tarvitsisi vaan rohkeutta lisää, älä luovuta!!! Nimim. Aura auroralla hyviä neuvoja, seuraa niitä!
Kiitos. Kommentistasi tuli oikeasti lämpimämpi olo.