Mitä Jeesus sinulle merkitsee? Minkälainen on henkilökohtainen suhteesi Häneen?
Hei Lestadiolainen!
?
882480
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 70 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 88
Vanhimmat
Tuli Jumalan lahjana meille syntisille , Joka opetti paljon asioita , eli synnittömänä
karsi Pontius Pilatuksen aikana , ristiinnaulittiin , Viattomana meidän puolesta,kaikki
eivät ajatelleet hänestä näin ja he saivat sen sitten huomata . Minulle Jeesus merkitsee
Rakkautta Jumalan puolelta , ikuisen elämän mahdollisuutta , sitten taivaassa .
Kiitos kun kerroit, mitä Jeesus sinulle merkitsee.
Vastaisitko vielä tuohon jälkimmäiseen kysymykseeni!
ja takaa olisit sen huomannut , kun ne asiat on kovin paljon samanlaisia
eli Hän on minulle se, joka on Syntini lunastanut, antanut ne anteeksi
on minut uudestisynnyttänyt , Ja kun Hän kerran tulee pitämään viimeisen
viimeisen tuomion , uskon " että Hän minullekkin sanoo ""TULE"". Se on
kaiken täyttymys.
Että Hän on kuin kaikki voipa voi olla niin , että ei astuta taivaan isänvarpaalle.
eli kunnioitan niin paljon kuin voi sillälailla , ymmärätkö ?
Kyllä minä ymmärrän jo aika paljon, mitä Jeesus sinulle merkitsee.
Mutta en ehkä vielä oikein löydä vastausta jälkimmäiseen kysymykseeni.
Kerran Jeesus on sanova sinulle "TULE". Puhuuko Hän sinulle tänä päivänä?
ehkä Hän puhuu enemmän tänäpäivänä ..Koska JUNALAN kaksi muuta persoonaa on
Jeesus ja PYhä Henki , kaikki on yksi pyhä Kolminaisuus , josta on puhuttu paljon
Piidelty paljon , mutta kuitenkin kaikki on Raamatusta , On tiettyjä asioita joita voi
toinen hoitaa paremmin kuin toinaen , ja siksi esimerkiksi jonkun asian hoitaa JEESUS
ja toisen hoitaa PYHÄ HENKI. Pyhää Hengeä ei ole kukaan ihminen nähyt , mutta asioita
joita hän on hoitanut on kyllä nähty.
Esimerkiksi se neitst , Maria jonka Jumala oli valinnut Poikansa synnyttäjäksi , sen siitti Pyhä Henki .
ja muitakin tämän tyyppisiä asioita on .
En vieläkään oikein löydä vastausta jälkimmäiseen kysymykseeni. Otan yhden esimerkin.
Kun luet Raamattua, koetko, että Jeesus tai Pyhä Henki avaa sen sinulle?
Ja ne taas parhaiten Ketekismuksesa. :
Kuka ikänänsä tahtoo autuaaksi tulla , hänelä täytyy ennen kaikkea olla oikea, yhteinen, kristillinen usko .
Joka ei sitä täydellisenä ja puhtaana pidä , hän tulee epäilemättä iankakkisesti kadotetuksi. nin tämä nyt on oikea , yhteinen , kristillinen usko ,että me yhtä Jumalaa kolminaisuudessa ja kolminaisuutta yhdessä jumalaluudessa, kunnioitamme .Ei kuitenkan sekoittaen persoonia , eikä erottaen jumalallista olentoa.
Sillä toinen on ISÄN persoona , toinen on pojan ja toinen on PYhän Hengen . Mutta ISÄ ja POIKA ja
Pyhä Henki ovat sama Jumala , yhdenvertaiset kunniassa , yhdenvertaiset iankaikkisessa majesteetissa .
Senkaltainen kuin ISÄ on , senkaltainen on Poika , senkaltainen on myös Pyhä Henki . Luomaton on ISÄ
Luomaton on POika , Luomaton on Pyhä Henki . Kolminasuus on vielä : Ääreton :Iankkinen : Kaikkivaltas ,
JUMALA , Poika on Jumala , Pyhä Henki on Jumala , ja kuitenkaan ei ole kolmea Jumalaa vaan yksi
JUMALA,,, tätä on vielä 5 kertaa kirjoitan jos on tarvis .
Henkilökohtainen suhteeni häneen , siis Jeesukseen , tarkoittaa minusta sitä ,ett'ä
Hänen kauttaan olen pyhä ja puhdas . Tämä on oikea ,yhteinen kristillinen usko: Joka ei sitä totisesti ja vakaasti usko , ei hän voi autuaaksi tulla.
olisi oikenpi nimityss , koska olemme valta osalta heitä .
Paitsi tuo Örvlö ja joku muu ei ole uskoa tunnustanut .
Kun sinä kauniisti kirjoita lestaadiolainen , sinä et määrittele kuka lesta .
Minä sitten määrittelin että Es/lesta koska meitä on palstalla 99 % kirjoittajista
Tämä sen tähden , että tiedät kenelle kirjoitat , täältä ei enää löyduy muita
sen enemmän kunnes jos . saamme oman palstan .
paitsi jos jokau on varastanut nikkini , niinkuin alkuviikolla , toi örvelö .
Tuossa Atha ,. viestissä kirjoirtin sinulle sentähden kun oli muutamalla sanalla aiemmin
puhe Pyhästä Hengestä se kertoo Pyhästä kolminaisuudesta se ei ole ehdoton asia
onhan meilla uskon tunnustuksia kuten nikealais -konstanttinopolilainen , joka on
melkein sama kun apostolinen,
ES/Lesta tarkoittaa esikoislestadiolaisutta? Minä en ole noista haaroista enkä sinänsä lestadolaisuudesta kokonaisuudessaankaan mitenkään perillä. Mutta aivan samoin kuin sinä, minäkin odotan sitä hetkeä, kun Jeesus sanoo: "Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti."
En ole aivan varma, mutta ilmeisesti lestadiolaiset lukevat mielellään Vanhaa Bibliaa. Jos näin on, niin tältäkin osin koen yhteistä löytämisen riemua kanssanne, sillä varsinkin Vanhan Testamentin osalta tuo Suomennos on aivan ainutlaatuinen.
Sinä taidat olla aika vahvasti sitoutunut omaan hengelliseen kotiisi, minä taas koen olevani aina kotona, missä Jumalan lapsia on koolla. Riippumatta siitä, ovatko esimerkiksi Luterilaisia tai Helluntailaisia.
Herätysliikkeet ovat, lestadiolaisuus niiden mukana, syntyneet Jumalan tulen vaikutuksesta. Mutta kun liekki on hiipunut yhdessä kolkassa, on uusia syntynyt tilalle. Tietenkin on sitten ihan saatanallisia harhaoppejakin syntynyt ympäri maailmaa. Ja siksi on ihan hyvä pitää kristallin kirkkaana mielessä, mihin me uskomme.
Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.
Niin kuin meidän Kirkkoherra Laktinen sanoi jo 50 luvulla että se on ukonto .
Mutta minua kiinnostaa tuon lauseen Raamatun paikka " Tulkaa ,minun isäni siunatut ja omaistakaa ...
siis ken kirja ,mikä luku ja jae , en tähän hätään sitä nyt löytänyt .
Olen kuitenkin kirjoittanut, että se valtakunta ei ole vielä valmiskaan jota Jumalan valtakunnaksi kutsutaan
minulla on tästä oma miete joka pitää ensin tarkentaa,
Kyllä meille on tulossa Uusi BIBLIA joka on painoasultaan niin tehty , että sivun vasen laita on 1776
Biblian tekstiä ja oikea puoli 1933/1938 asua , että voi lukea viereiseltä sivulta jos sana on paremmin
ymmärrettävissä ,,,tuossa 1933 on VT:n teksti ,,,ja 1938 On UT:n teksti . Tämä painos on tällä hetkellä
pienessä vastatuulessa , johtuen häiriö tekijöista , joita en nyt tarkenna.
Sitten Kuningas sanoo oikeallansa oleville:
'Tulkaa, Isäni siunatut, omistakaa teille mailman perustamisesta asti valmistettu valtakunta.
Silloin sanoo kuningas niille, jotka hänen oikialla puolellansa ovat: tulkaat, minun Isäni siunatut, omistakaat se valtakunta, joka teille on valmistettu maailman alusta.
Tuosta jakeesta on hiukan erilaisia tulkintoja. Toisten mielestä kysymys on viimeisestä tuomiosta Valkean valaistuimen edessä. Toisten mielestä kansojen tuomiosta, kun Jeesus tulee kirkkaudessaan takaisin maan päälle.
Room. 14:17 sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, ...
=============
*) .... vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.
=============
Room. 14:18 Joka tässä kohden palvelee Kristusta, se on Jumalalle otollinen ja ihmisille kelvollinen.
Room. 14:19 Niin tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme.
Täässä ja Ef. 1:4,sanotaan 3-14 . sekä Ilm. 20 :11-20 . aloitan Matt. 25 34. Siitä kerrotaan . Että kuvattu
on samaa viimeinen tuomio, jonka kaksi esitystä täydentävät toisiaan. Tuomiolla EDELLYTYS on,JOH. 5:29 .YLÖSNOSEMUKSEN . Koska vain uskovat kuolleista Krirkastuksen toisessa tulemisessa (1 Kor, 15:23;
1 Tiit. 4:16-17. ) .ja synneistään kuolleet nousevat vasta vasta Kristuksen herättäessä heidät .
Kristus toimittaa tuomion kunkin tekojen mukaan Matt. 16:27. :1 Piet. 1:17. Teoista nähdään onko henkilö uskonut Jeesukseen ja osoittanut sen Rakkauden teoilla Jaak. 2:18 . " ISÄN SIUNATUT " ovat armonajassa ottaneet vastaan anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen siunauksen Jeeuksen nimessä ja veressä ,
evankeliumin kautta . KIROTUT" EIVÄT OLE TÄTÄ SIUNAUSTA HUOLINEET EIVÄTKÄ OLE HALUNEET .
Jeesusta Vapahtajakseen ja Herrakseen .
Jokaiseen sellaiseen sopivat sanat Ps. 109:17. " Hän Rakasti kirousta , ja se kohtasi häntä : hän ei
huolinut siunauksesta , ja se väistyi hänestä kauas " -- Sekä vanhurskasten saama elämäö elämä , että kirottujen rangaistus ovt ovat IANKAIKKISIA : Kummastakin käytetään sanaa iankaikkinen --Jeesusuksen
(25:40 "VÄHIMMIKSI VELJIKSEEN " , NIMITTÄMÄT OVAT PUUTTEESSA Ja avun tarpeessa olleita hänen
uskovia seuraajiaan. ks. 20:11 -15. .
Kyllä nää, siitä kertoo vähän eritavlla se valtakunta mistä tässä kerrotaan on uskovaisten
suussa ja sydämessä ,tottakai alusta asti olihan Aatamikin uskovainen vaikka lankesi syntiin
Eevoinen , mutta saivat anteeksi Itseltään Jumalalta , Se Taivaan valtakunta mika on VL:ssä
on varmasti väärin luulla että se heillä olisi ( sen paremmin kuin meillä ) Tääsä on erotus
meidän kanssa , me uskomme että jumalan valtakunta valmistuu silloin kun Jeesus tulee
viimeiselle Tuomiolle ,,Ja se on se taivas johon olemme kilvoittelemassa .
Ei tarvitse etsiä, Jumalan valtakunta on jo nyt sisäisesti minussa. Hallelujaa kiitos Jeesus!
Mileletään vakavasti sairaan henkilön seura on erittäin rasittavaa, siksi toivon että poistut tältä saitilta lopullisesti ja ainiaaksi.
Pietari kirjoittaa tuossa kohden niille, jotka jo olivat uudestisyntyneet katoamattomasta Jumalan Sanan siemenestä.
He eivät siis enää olleet synteihinsä kuolleita, vaan syntyneet uudesti Hengestä.
Siirretyt kuolemasta elämään. Heitä ei mikään kadotustuomio koskaan kohtaa.
Mutta Kristuksen palkintotuomioistuimen eteen hekin joutuvat.
Mutta sillä tuomioistuimella ei jaeta rangaistuksia, vaan palkintoja.
Jos jonkun usko on ollut kuin kuollut, eikä ole noita vähimpiä auttanut,
niin tällainen ihminen ei tietenkään palkintoa saa.
Mutta silti tällainen uudestisyntynyt ihminen on osallinen nimenomaan tuosta ensimmäisestä eli elämän ylösnousemuksesta,
eikä tuosta jälkimmäisestä eli tuomion ylösnousemuksesta, jotka hienosti erottelit.
Esimerkiksi täällä on kirjoitettu , että minä kopioin sanoisin kuitenkin lainaan , kaikkihan menee silmieni
ohi käsieni kautta tekstiin , ja siksi on toisilla tarve vetää lättyyn .
Siinä oli toinen tekstin paikka ja siitä vielä , lue omasta Raamatusta teksti koetan tavata selitystä. .
Ef. 1:3-14. PAAVALI, kuvaa tässä sitä " taivaallisiltssa " ARMONVALTAKUNNASSA Saatua 7- kertaista siunausta
jolla Jumala on KRISTUKSESSA SIUNANNUT USKOVAISIA: (1) VALINTA OLEMAAN PYHIÄ JA NUHTEETTOMIA
ARMON VAIKUTUKSESTA .(2) JUMALAN lapseus Kristuksen kautta . (3) Lunastus Jeesuksen veressä syntien anteeksisaaminen , (Gal. 3:13-14) . (4) , Armo viisaudeksi ja ymmärrykseksi , (5). Jumalan armotalous /
valtakunta, jossa kaikki uskovat kerran yhdistetään , niin että on oleva yksi "yksi lauma ja yksi paimen ,
Joh. 10:16., (6). Iankaikkinen perintöosa kirkkaudessa. ,(7). Pyhän Hengen sinetti tämän kaiken vakuutena.
ks. 2 Kor. 1:21-22.
örvelö lahtis täältä ?
Kyllä se tarvii tuuppoojaa myös.
johan ylläpito olis sen laittanut jos voi.
on se vaan kumma , että pienestä on kiinni.
vai onko eniron raha vähissä paljonko maksaisi .
sellaiset kunnon laitteet noita kaluja tulee varmasti lisää.
Ei se haittaa vaikka lainaatkin. Joka tapauksessa tuosta tekstistä huokuu Jumalan ihmeellinen armotalouden hoito. Ja se, että sinä henkilökohtaisesti elät sitä todeksi. Tuo Efesolaiskirjeen johdanto on todella valtavaa sanomaa siitä, kuinka meidät on asetettu taivaallisiin. Kristuksen tähden Jumala lukee meidät vanhurskaiksi. Kristuksen tähden meitä sanotaan pyhiksi. Tämän lahjavanhurskauden eteen meidän ei tarvitse lainkaan ponnistella ja pinnistellä. Vaan saamme levätä Kristuksessa. Ja siksi meillä on rauha ja lepo ja ihmeellinen armo. Ja kaikki tämä hengellinen siunaus on lahjaa Jumalalta meille Kristuksen tähden: "Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa. Armo teille ja rauha Jumalalta, Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Ylistetty Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, niin kuin Hän ennen maailman perustamista oli Hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat edessänsä rakkaudessa, ennalta määräten meidät lapseksiottoon, itselleen Jeesuksen Kristuksen kautta tahtonsa mielisuosion mukaan sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, jonka lahjoitti meille Rakastetussa, jossa meillä on lunastus verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen armonsa rikkauden mukaan."
Eikä siinä kaikki. Efesolaiskirje paljastaa, että meitä odottaa perintöosa. Se odottaa meitä. Ja vakuutena siitä meillä on Pyhä Henki. Se on meidän vakuutemme lunastuksen päivään saakka, jolloin saamme perintömme. Se on jotain, mitä ei ihminen osaa edes kuvitella. Mutta täällä ajan alhoissa ei ulkonaisesti niin riemullista ole. Paavali puhuu Efesolaisille ahdistuksistaan. Tiedämme, että ne olivat jokapäiväisiä suuruusluokaltaan yli kaiken inhimillisen käsityskyvyn. Mutta mitä teki Paavali niiden keskellä. Yritti päästä eroon kaikesta kurjuudesta? Ei. Hän teki samoin kuin käski Efesolaisten tehdä. Ylisti ja kiitti Herraa. Ja kirjeen lopuksi hän vielä kehotti veljiään vahvistumaan Herrassa ja Hänen väkevyytensä voimassa. Se on tarpeen, sillä kaikenlainen ahdistus seuraa meitä sitä tiiviimmin mitä lähempänä Herraa elämme.
On tärkeää, että lepäämme Kristuksessa. Luotamme Häneen. Jos emme luota, vaan alamme itse jotenkin tavoitella Jumalallisuutta olemme samassa tilanteessa kuin Eeva, joka alkoi katsella tiedon puuta. Ja näki, että siitä oli hyvä syödä, ja että se oli suloinen puu antamaan ymmärrystä. Ja lopulta Eeva uskoi saatanan vihjeen tähden, että hän ei todellakaan ole Jumalan luomana vielä ihan sitä mitä pitäisi. Vaan hänen pitäisi tulla jotenkin paremmaksi. Jotenkin tulla sellaiseksi kuin Jumala. Ja sitä Eeva sitten yritti kohtalokkain seurauksin.
Moni on varmaan kuullut vanhasta rovastista, jolle seurojen jälkeen, eräs mummu tuli sanomaan: ”Kovasti olen sinne armoon päin yrittänyt kurkottaa.”
Ja tähän rovasti: ”Voi hyvä mummo, kun ei se armo ole siellä päinkään.”
Armoon ei kurkoteta. Siihen retkahdetaan. Samoin on uskon kanssa. Siihen ei voi ponnistaa. Usko on sen vastakohta. Luottamista Jumalaan, joka on asettanut meidät taivaallisiin. Meidät on asetettu istumaan taivaallisiin. Tuo Efesolaiskirjeen sanonta todellakin tarkoittaa sitä, että meidät on pantu istumaan. Me olemme asetetut asemaamme Kristuksessa. Siinä ei ole mitään tekemisen makua. Siinä ei ole mitään ponnistelua. Siinä on vain uskon lepo. Paavalin korostaa kirjeessä Efesolaisille kolmen ensimmäisen luvun verran uskon lepoa. Ja vasta sitten Paavali alkaa selittää heille, miten me Kristuksessa pyhät ja vanhurskaat olemme velvolliset vaeltamaan.
muitakin örvelöitä kuin sinä?
eroa hyvä mies lestoista ennenku sinut potkitaan ulos!
Mua potkitakkaan ,kun minut on synnytetty LLL:n joukkoon . Saa siinä
porukassa olla kunnes kuolee ja silloin onkin vain yksi yön tuntuinen kun
Jeesus herättää ja on Viimeinen tuomio , jonka jälkeen saamme kukin
omantuomion, sen on meillä "TULE" ja me kaikki pääsemme taivaaseen .
Mutta ei örvelö .
että olisin yltänyt paljon mihinkään sitten kävin asioilla , mietin tulin lopulta vasta oikein
sinä ylistät tässä Kristusta ja apostoleita ,
Joten samaan jatkoon Ilm.. 20 :11-20 . "Taivaan ja maan pakeneminen " niin " ettei meille löydy sijaa ", merkitsee niiden olemattomiin häviämistä . 2Piet . 3:7,8-10-11. Suurella valkoisella valtaistuimella istuu
Toumarina Krisrus . Tämä tuomio on sama kuin Matt. 25;31-46 kuvattu , Tuomio tapahtuu sen nojalla .
Mitä taivaan kirjoihin on kirjoitettu ELÄMÄN KIRJA sel. on Luuk. 10:20. Jokaisella ihmisellä on myös
Omantunnon "kirja" johon on tarkoin "merkitty"hänen elämänsä kaikki teot ja tapahtumat , Kunkin
omatunto todistaa taivaan kirjojen Vain niillä, joiden omantunnon "kirjasta", Jeesuksen veri on
anteeksiantamuksessa pyyhkinyt synnit pois , ei ole mitään , mistä heitä syytettäisiin viimeisellä
tuomiolla. Jeesuksen mainitsemat Rakkauden teot tai niiden puuttuminen ovat ulkonaisia todisteita
siitä. ketkä ovat olleet Jeesuksen todellisia uskovaisia seuraajia ja ketkä eivät . Heidät varsinaisena
vanhurskautenaanon Jeesuksen lunastustyö ja kuuliaisuus , jotka JUMALA armosta lukee heidän
hyväkseen . Teot valaisevat periaatetta :
"Hedelmistä puu tunnetaan "
kAIKENLAISTEN RIKOLLISTEN MIES ISTUU VAIN MEIDÄN PALTALLA
KOETTAKAA EDES JOS SE LÄHTIS .ISTUMALLA.
"Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan."
Eli tuo ensimmäinen "kirjat" tarkoittaa omantunnon kirjoja.
Ymmärsinkö sinut oikein?
Kun puhutaan , että kirjat avataan , kysymyksessä on SUURET LENTÄVÄT KIRJAT,,,tekojen kirja ja
Elämän kirja , jotka avataaan, ja luetaan , ja omantunnon kirja todistaa ne kaikki , Kunkin ihmisen
oma omatunto. NIMESTÄ TAIVAAN KIRJOISSA , on myös kirjoitettu Ps.69:29 ; Dan. 12:1 ; Fil. 4:3.; Ilm.
3:5;13:8;20:12,15 Elämän ,taivaan kirjassa on Herran omien nimet " Herra tuntee omansa". Jos uskoon
tullut lankeaa armosta ja uskosta joutuen hengelliseen kuolemaan , hänen nimensä pyyhitään pois
Taivaan /Elämänkirjasta .se ei ole siinä peruuttamattomasti , kuten mm. Ilm. 3:5 osoittaa.
3:5. Joka voittaa, se näin puetaan valkeisiin vaatteisiin , enkä minä pyyhi pois hänen nimeään elämän
kirjasta , ja minä olen tunnustava hänen nimensä ISÄNI edessä ja hänen enkeliensä edessä.
tommoista nyt
Raamatussa ei kai ole sellaista ilmaisua, että jonkun nimi kirjoitettaisiin Elämän kirjaan. Mutta sanotaan kyllä montakin kertaa, että nimet on kirjoitettu siihen. Jo maailman perustamisesta asti. Mutta sittten todellakin valitettavasti jonkun nimi voi tulla pyyhityksi pois.
Kun ihminen on valittu ennen maailman perustamista.
Hän joka on uudestisyntymisen armon saanut, voiko hän menettää Jumalan lapsen osuuden. Ei olisikaan valittu.
Jossain kohtaa raamattua Jeesus sanoo. Tässä ovat kaikki jotka sinä Isä minulle annoit. Vap. muistellen.
Jos henkilö on maailmassa ei hänen nimi ole kirjassa
Ja sitten sellainen henkilö joka on joutunut johonkin
sellaiseen ettei nimi pydykkään vaan hän on joutunut
syntiin joka poistaa nimen( ja ei kadu vaan tekee syntiä)
paikataan kun ehdin.
niistä ihmisistä jotka Isä Hänelle antoi. Eli uudestisyntyneet.
Uudestisyntyneen ihmisen nimeä ei pyyhitä pois Elämän kirjasta.
koska Hän on ostettu Jeesuksen Kristuksen sovino verellä
mutta noista toinen ei edes tiedä mitä se on .
Ilm:13:8. Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä , jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu
HAMASTA MAAILMAN PERUSTAMISESTA TEURASTETTUUN KARITSAN ELÄMÄNKIRJAAN.
sel. sanallisesti : "jonka nimi ei ole kirjoitettu hamasta maailman perustamisesta teurastettuun
Karitsan elämänkirjaan." JUMALAN SUUNNITELMASSA / PÅÅTÖKSESSÄ KARITSAN/KRISTUS oli
teurastettu Maailman luomisesta asti . Vanhan liiton sovitusuhrit saivat voimansa siitä . että Jumala
niiden kautta ennakoi , Kristuksen uhrin niille uhraajille , jotka tunnustivat ja etsivät armoa.
ELÄMÄN KIRJA , KS. Luuk. 10:20 .
Meinasin jo huolestua omalta kohdaltani.
Kun tämä elämän korpitaival välillä takkuilee, tulee ajatus että olenkohan entinen kristitty.
Kuka toinen
orvelö
pätkääkään
On tarpeen neljä asiaa : (1) Syntien anteeksiantamus , vanhurskauttaminen.
2 .Kuuliaisuus Jumalan sanalle . Tottelemattomuus tuo pahan omantunnon , ja hävittää rauhan (övelö )
3. Murheiden ja huoplien vieminen Rukouksessa Kiitoksen kanssa Jumalan eteen ja jättäminen
HÄNEN HOITOONSA.
4. Sovinnossa ja Rakkaudessa eläminen ihmisten kanssa (Room. 12:18. ) Tarvittaessa anteeksi pyytäen
ja anteeksi antaen , sekä sen säilyttämiseksi noudattanen "kultaista sääntöä". jotka on kirjoitettu .
Matt. 7:12 : 1 Kor. 13:4-7 ; Gal. 5:22. ; Ef. 4:25-32. Olevista opetuksista joka JUMALAN RAUHAN
vaarin ottaa tulee, näin myöäs RAUHAN TEKIJÄ.
Ilm. 3:5. Joka voittaa, se näin puetaan valkeisiin vaatteihin , enkä minä pyyhi pois hänen nimeään
elämän kirjasta , ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen ekeleidensä edessä .
13:8. Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sit. jonka nimi ei ole kirjoitettu HAMASTA MAAILMAN
ALUSTA /PERUSTAMISESTA TEURASTETUN KARISTAN ELÄMÄNKIRJAAN .
2O;12,15. jA MINÄ NÄIN KAIKKI KUOLLEET , SUURET JA PIENET , SEISOMASSA VALTAISTUIMEN EDESS. JA KIRJAT AVATTIIN ,JA AVATTIIN TOINEN KIRJA JOKA ON ELÄMÄN KIRJA ; JA KUOLLEET TUOMITTIIN SEN PERUSTEELLA , MITÄ KIRJOIHIN OLI KIRJOITETTU , TEKOJENSA MUKAAN.
JA JOKA EI OLLUT ELÄMÄN KIRJAAN KIRJOITETTU , SE HEITETETTIIN TULISEEN JÄRVEEN.
Sanotaanhan siellä että ,ei hiuskarvakaan puto etti se ole tiedossa .
Tämä siitä ett'ä nimiä vain poistetaan ei lisätä .
kaikkien ihmisten ikä jo on silloin määrätty, nimi , hiusten väri , silmien väri .
Miksei siis nimet kirjassa , ja poistot sitten
Jos nimittäin sattuu niin , että syntihoukttelee ihmisen. Ja tämä ei sitä korjaa
on aivan selviö , että synnin tekijä joka ei eläkkään Jumalan sanan mukaan on
tilanne kuin puhuttiin , eli jos on syntiin joutunut pyyhitään nimi elämän kirjasta
ja jos se tekee taas parannuksen , vasta silloin on taas mahdollisesta saada nimi.
takaisin se ei ole mikään automaatia , pois tai takaisin sellaista on elämä .
"jos on syntiin joutunut pyyhitään nimi elämän kirjasta
ja jos se tekee taas parannuksen , vasta silloin on taas mahdollisesta saada nimi."
Löydätkö Raamatusta kohdan, jossa jonkun nimi kirjoitettaisiin Elämän kirjaan?
että ne on kaikki kirjoitettu aluksi , sitten on vain jälkeen yliviivattuja .
Mutta en sitäkään vielä ihan sata lasissa alle kirjoittaisi.
nimittäin RIPPI ISAÄLLE , KUN ASIA ON SITÄ KAUTTA SELVÄÄ, SE EI KUULU KENELLEKÄÄN .
Kerron tämän siksi , että sinä , enkä minä voi tehdä yksin parannusta tahi Jeeuksen kanssa
aina tarvitaan kolmas , muuten sinut hylkää vaikka kunnian perkele.
se tarkoittaa myös kaikki linkkejä
mutta olen lukenut!
ja siinä tapauksessa se koskeen Jumalan ja Jeesuksen pilkkaamisia katekismuksen opeilla!
sinulle ei vielä ole annetta valtaa poistaa kaikkea muiden tekstejä mutta se valvojan palli on kuuleman vapaa joten vaadi itsellesi sitä virkaa niin lestadiolaiset saa uuden ylijumalan sinusta! voisit ottaa nimimerkiksi "aivopieru ääliö" niin kenellekkään ei jää epäselväksi millainen saunan taakse vievä "lahtari" olet Jeesuksen Sanan esille ottajille ja sen Jeesusta kusipääksi pilkkaajaksi koska Hänen sanan tekstiä arvostelit!!
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9608556/47775940
#Et ole minusta aivan oikeassa
teutatess 23.1.2011 20:49
Nimittäin , tiedän ja tunnen sen siitä mitä minä olen saanut kokea
en tievä olitko linjalla kun hinut hyllytettiin viikoksi , syy oli että tappelin
heidän mielesta örvelön kanssa jos ajatellaan silloista tilannettä eivarmaankaan
mulla ollut puolta pikkurilliä asiaa tähän verrattuna , örvelö koko ihminen vastaan
sitä puolta pikkurilliä , siis ei mitään rotia asioilla .
Sitten puhutaan pidättutykää , kuka voi vain sivusta katsoa tämä alkaa menne ylläpidolta
aivan overiksi .jos ei saada Es/Lesta palstaa en tiedä . Mitä pitäisi tehdä . Kaikki
on menossa eniron ylläpidon piikkiin , minulla on tullut mieleen , että örvelö on heidän
palkkaama , koska ei muka hänelle kukaan mitään voi .Onhan ennenkin viety saunan taa kusipäitä. #
Sinun pitäis humata milloin menee samoille kirjoituksille.
ei siinä ole eroa onko omaasi ja vei muitten.
Jumala ei ole tarkoittanut ketään helvettiin. Tuo paikka on Raamatun mukaan valmistettu perkeleelle ja sen enkeleille. Uskon, että jokaisen ihmisen nimi on alunperin kirjoitettu Elämän kirjaan.
Ei se ole siis Jumalan valtakun valmistuessaan sellaisessa käytössä ,vaan
se paikka on pyhitetty hyvälle ,kauniille , sinne ei synti pääse mistään .
se on valvottu ja saatanalta erotettu , koska silloin on jo saatana tuomittu
Mutta noita jotka on langenneet , saatanan houkutuksesta ja jotka eivät
ole tulleet tuntoihinsa ennen kuolemaansa on aina vaan enemmän , NIINHÄN
OLI JUMALA ALUKSI TARKOITTANUT AADAMIN JA EEVANKIN ELÄÄ IKUISESTI
IHMISELLÄ OLI ALUNPERIN IKUISEN ELÄMÄMÄN ELIN ,Siitä on viläkin monta suonen mutkaa
oikealla puolella keho , umpilisäke , pohjukkaissuoli , ym jäänteitä ,joiden tarkoituksista
ei ole muuta tietoo .
Kun heidät laitettiin poisparatiisista heidät vaivutettiin syvään uneen ja elin poistettiin
kun hew heräsivät ,kehoitettiin maataviljelemään ja ohdakkeita kitkemään.Tästä
johtuen noihin alkuperäisiin asia listoihin on tullut pieniä muutoksia.
Virkistyy ,asiat on niin , että ellei aika ajoin käy Betesan lammikkoa vaahdottamassa teho lakkaa .
siitä on kirjoitettu Joh. 5:1-14.
Olisi ollut tälläinen kohta , jossa nimi olisi otettu pois kirjoista ja kun
Naattan kävi häntä nuhteleen , ja kun Daavid huomaa että minä olen se mies
jolle hän jo tuomion on asettanut , Ja kun Naatan antaa hänelle anteeksi
sen synnin ( se annettiin myös JUMALAN LUONA ) ei , siinä kuitenkaan sanota
niemestä elämän kirjassa puoleen eikä toiseen .
Siksi mietin miksi , No siksi ettei , sen Kirjan käsittelyyn lasketa ihmistä
vaan naatan oli jumalan lähetti tässä asiassa , ja kirjat on taivaassa sitä hoitaa
enkelit . kohta josta löysin oli 2 Sam. 12:7 , lue kokoluku ainakin alkuosa .
Sillä Daavidin synti oli huoruus ,ensin silmien kautta hyän oli katsellut palatsinsa parvelta
kuinka Kaunis nainen naispalvelijansa kanssa oli iltapesulla naapuritalon katolla .
Tätä voi verrata nykypäivän lehti kuviin , eikö tai nettiin ?.
Synti on silloin jo tehty kun se on sydmessä !
Daadvid meni siitä pidemmälle , Hän kuninkaana kutsui palvelijan , ja kysyi kuka tuonainen oli
palvelija tiesi , ja sai käskyn hakea se nainen vierailuun. silloin viimeistään olisi kellot pitänyt
soida , vaan ei saatana sai viedä niin kauas että hän tapatti sodassa tuon naisen miehen .
Kaikissa ei sanota Tekojen kirja , mutta joissakin. ja Elämän kirjasta puhuu jokainen kohta .
Fil. 4:3. Yksikään henki , joka kieltää JEESUKSEN , ei ole JUMALASTA . Sellainen Heki on Antikristuksen
henki , jonka te olette kuulleet olevan tulossa ja joka jo on maailmassa .
vanhassa painokessa ... "JUMALAN RAUHA . joka kaikkea ymmärrystä ylempänä , on varjeleva
teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa JEESUKSESSA .
Sel . Suruttomilla ja synnissä nukkuvilla omillatunnoilla on ainoastaan kuoleman rauha ja haudan kolkko lepo vielä kerran . Siinain lain jylinä tahi kuoleman kauhu tahi ainakin tuomiopasuunan valtava kaiku on karkoittava , niin kuin tuuli tuhkan , ja muuttava sen sanomattomaksi rauhanttomuudeksi , tuskaksi
ja kahuhuksi .
"Oletko kuullut että täällä on kopionti keilto teu.28.1.2011 17:01
se tarkoittaa myös kaikki linkkejä"
Sanoo Teutatess.."kopiointi keilto"? Eihän Teutatess mitään kopioi? Kaiken hän sepittää omastaa päästään..?? Lahjakas puhe- ja lähetysmies kun esikoisseurakunnassa on! Koskahan Teuta tekee ikimuistettavan lähetysmatkan Ruotsin lapin Gällivareen?
"Älkää kuitenkaan siitä iloitko , että henget ovat teille alamaiset , vaan iloitkaa siitä , että teidän nimemme
ovat kirjoitettuina taivaissa ".
sel. NIMESTÄ TAIVAAN KIRJASSA . On myös Ps. 69:29. ;dan 12:1 ; Fil. 4:3. ;Ilm. 3:5; 13:8; 20:12,15.
eLÄMÄN/TAIVAAN KIRJASSA OVAT USKOVIEN , hERRAN omien nimet . "Herra tuntee omansa " .
Tess.2:19. Jos uskosta joutuen hengelliseen kuolemaan , hänen nimensä pyyhitään pois
taivaan /elämän kirjasta. Se ei ole siinä peruuttamattomasti . kuten Ilm.3:5 osoittaa .
PYHÄSTÄ HENGESTÄ ja sanoi: "Minä ylistän sinua ,ISÄ , taivaan ja maan Herra , että olet salannut
nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoitanut ne lapsenmielisille . niin ,ISÄ, sillä näin on sinule hyväksi näkynyt.22. Kaikki on minun isäni antanut minun haltuuni , eikä kukaan muu tunne , kuka Poika on , kuin ISÄ ; eikä kukaan muu tunne kuka ISÄ on, kuin Poika ja se , kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa ".
Tämän selitys , Viisaat ja ymmärtäväiset -- Lapsenmieliset. ks.sel, Matt.11:25-27. JEESUKSEN TARKOITTAMASSA MERKITYKSESSÄ "LAPSENMIELISET (EI LAPSELLISET , JOKA ON ERI ASIA ) ovat ne , jotka
nöyrästi ottavat vastaan JUMALAN sanan ja haluavat tehdä sen mukaan asettamatta omia ajatuksiaan ja
toiveitaan sen yläpuolelle ja edelle TYÖTÄTEKEVILLE JA RASKAUTETUILLE jEESUS tarkoittaa pelastuksensa
asiassa vaivattuja ja syntikuormaansa alla huokaavia . Hän kutsuu heitä luokseen saamaan anteeksiantamusta ja uuden elämän voimia .
Jeesuksen Ies on Hänen palvelemistaan uskonkuuliaisuudessa Sanalle Pyhän Hengen uudistama ja johtama ihminen tekee tätä ilololla ja sydämen halusta , ja se on siksi hänelle kevyttä ja suloista. Omien maallisten ja lihallisten Halujen ja suunnitelmien "ies" käy pian raskaaksi ,tuottaen kirousta ja onnettomuutta .
Pelätä , että tehtäisiin enää , kun ei ollut aikanakaan huonouttaan tehtävissä .
Toiseksi ei ole halujakaan , minun kirjoitus viettini johtuu muista syistä kokonaan .
Kolmanneksi , mitä Gällissä tekee/tekisi yksi huono lisää, olin siellä -82 jouluna sain.
omalaatuisen kuvan siitä reissussusta, aluksi tuntui läpöiselle, rakaakkaalle tekopyhälle .
sitten kului 14 vuotta , ja minulla oli tilaisuus käydä Kiirunassa. Hirmusen paljon oli tapahtunut
moninaisia asioita joita en tässä ala selittelemään , mutta se valtava työteko joka heillä oli ja,
ja tervetulo puheesta jo paistoi kiellot kiellon päälle. Tähän kirkkoon mahtuu 1000 henkilöä .
jos täällä on 1003 se on synti , ja sitä rataa en paremmin sano ja miten paljon jo tulkki
kaunisteli sanoja joita DB. puhui .
Sitten menikin vain 2 vuotta kun he erottivat saarnaajia , mistä kohtaa Raamattua se oli .
kysyn vielä lapin luottamusta , Missä kohtaa Raamattua se on.
Missään kohtaa Raamattua ei lue Gällissä on viimeinen "pistillisyys "
Vaan siellä sanotaan MINUN HENKENI LEPÄÄ LOPUNAJALLA POHJOISISSA ,MAISSA: MITÄ SIIHEN KUULUU
SIIHEN KUULUU KAIKKI MAAILMAN POHJOISET MAAT ! Kyllä Ruotisi yhtenä muttei mitenkään vahvana.
Siellä voi jossakin siperia tunralla , olla joku mummo joka pitää pelastaa , se voi olla Jumalalle valtavan
tärkeä , eikö sanottu että hyvä paimen jätti ne 99. ja meni sen perään joka kadonnut oli , niin kauas
että hän sen löytää. ja kun hän sen löysi , nosti iloiten olalle ja kantoi muuhun laumaan. Tästä kadonneesta
lampaasta että se löytyi oli taivaassa suuri ilo .
______________
Jeesus on sinun Rakkautesi, Ilosi ja Rauhasi. Niin ja Pelastajasi.
Kertoisitko tarkemmin, mitä tarkoitit tuolla yhteisellä nimittäjällä "Pyhässä Hengessä".
Yhdessä Jumalan Sanan kanssa, että minä olen Jumalan lapsi ja taivaan perillinen.
Hallelujaa kiitos Jeesus!!!
Onko tuollainen iloinen ja suorastaan ylitsepursuava ilo Herrassa tyypillistä lestadiolaisuutta, vai koetko olevasi positiivinen poikkeus?
tai et ole kuitannut jos olet lukenut
En tiedä oletko sinä teu. sama kuin muut teu-alkuiset, mutta ... niin,
mihin viesteihin haluat kuittauksen?
Joka tapauksessa athanasiusta käsittelevästä viestistä samoinkuin ES/Lesta viestistä en ymmärtänyt mitään. Niitä en osaa kommentoida. Jos tarkoitit niitä, osaatkohan selventää, mikä niiden sanoma on?
Uskoni ei perustu vertailuun muiden kanssa, suhde Kristukseen on AINA jokaisella yksilöllinen.
Kuten tiedetään ihmisillä on erilaisia persoonallisuuksia, toiset ovat melankolisempia kun toiset.
Jotkut ovat arkoja ja epävarmoja uskossaan, heille merkitsee paljon se mitä muut heistä ajattelevat. Usein he ovat hyvin tottelevaisia johtajia kohtaan, ja pyrkivät sulaustumaan ympäristöönsä mahdollisimman tarkoin, ettei vain hylättäisi.
Pitää paikkansa, jokaisen usko on HENKILÖKOHTAINEN ja piste.
Sellaisen usko on henkilökohtainen joka rukoilee kammiossaan yksin Jumalaltansa suojellusta,varjellusta läheisilleen ja itselleen, elämän poluilla, jotta elämän taipaleella taivaltaminen kävisi turvallisesti siihen viimeiseen hetkeen asti jolloin valkeus tulee ja antaa levon meille kaikille.
Ilman, ettei retken varrella tulisi pelotteita sivulta päin. Ja iloiten ilman peloa sitä taivaltaa taaperrellen, muistaen aina että Herra suojelee armiaasti meitä joka hetki ja aina. Tulee vain pitää
yhteys aina Korkeimpaansa, ei saa herpaantua.
Silloin ei usko ole enää henkilökohtainen jos hänet suurimmissa ihmisryhmissä pelotellaan syntiseksi, että hän joutuu taipaleensa tallaamaan, aina helvetinpelko ja saarnaajien asettama pallo jalassa ja laput sivulla silmillä. Se on raskasta, pallo painaa, vaikka apurin käsi onkin vyötäisillä. Joutuu jatkuvasti pyytelemään armoa taluttajaltaan.
Kiitos kun luitte tämän, ja kiitos,ettei sitä poistettu.
Sinulla ei ole pienintäkään edellytystä vastata minun uskoani koskeviin kysymyksiin. Se on kokonaan minun ja Jeesuksen välinen asia, olen Kristuksessa ja Kristuksen kautta elän Jumalassa Välit on kunnossa kunnossa hallelujaa kiitos JeesusK
Se on kuin salama joka on lyönyt petän kylkeen merkkinsä viottaen sitä. Se lähtee vasta sitten kun puu lahoaa tai se kaadetaan.
Ja tämä on karvansa näyttänyt , vaan väkisin , olisiko väärin RUKOILLA SITÄ SALAMAA.
Herra JUMALA taivaassa . katso tuo rassukka pois asioista joita ei hän tiedä
jos se ei ole muuten mahdillista , anna salamsia toimia, muttei tästäkään
mitään tule Aamen.
Häirikkö lähtee heti, kun lähtöpassi annetaan. Uskovien palstoille kirjoitettaessa on saatava aikaan henkilövarmennettu rekisteröintipakko, silloin palstoja jatkuvasti häiritsevät henkilöt ovat poissa päiväjärjestyksestä.
Katsokaapas kun maailma kaipaa juuri tätä, - kristittyjen verta kentälle. Heitä häväistään puhutaan jatkuvasti valheita heitä kiihotetaan kansaa kristittyjen päälle.
Jos teet saman täällä vaikkapa muslimeille, niin homma loppuu välittömästi. Sama koskee eri ihhonvärisiä ihmisiä, koitappa sanoa samaa mitä kristityille sanot, niin näet kun alkaa tapahtumaan. :-)))
Häiriköt siis on mahdollista poistaa välittömästi jos toimitus niin haluaa, - mutta eipä vaan halua.
Tämä örvelö tekee piruuttaan teille, kun te olette niin täydellisiä olevanne toisten rinnalla.
Jättäkää vastailemasta hänelle. Se on kuin bensaa tuleen heittäis kun rupeette väittelemään.
Jos tiedätte olevanne oikealla tiellä, ei ole syytä ottaa moiseen kantaa.
Mutta jos hän on jossain oikeassa, niin sen teidän täytyy tunnustaa. Se tuntuu häirköltä jos toiset kolhaisee pahaan paikkaan. Häpäisyä tekee se joka hänen nimeänsä tai nimessään turhaan lausuu. Se koskee myös lestaadiolaisiakin.
Minäkin haen omalla tavallani aukkoja teidän uskostanne, ei se ole aukoton sekään.
Vielä jos pidätte itseänne ainoina kristittynä, silloin erehdytte pahemman kerran. Ja mitä tulee kiihotukseen, kukahan se eniten kansaa kiihottaa ja lumoaa kuin uskonlahkolainen. Minä hyvä sinä paha. Minä taivaaseen sinä helvettiin. Tämä ei ole enää kiihotusta vaan tuomioita ja syyttelkyä.
Nimittäin , tiedän ja tunnen sen siitä mitä minä olen saanut kokea
en tievä olitko linjalla kun hinut hyllytettiin viikoksi , syy oli että tappelin
heidän mielesta örvelön kanssa jos ajatellaan silloista tilannettä eivarmaankaan
mulla ollut puolta pikkurilliä asiaa tähän verrattuna , örvelö koko ihminen vastaan
sitä puolta pikkurilliä , siis ei mitään rotia asioilla .
Sitten puhutaan pidättutykää , kuka voi vain sivusta katsoa tämä alkaa menne ylläpidolta
aivan overiksi .jos ei saada Es/Lesta palstaa en tiedä . Mitä pitäisi tehdä . Kaikki
on menossa eniron ylläpidon piikkiin , minulla on tullut mieleen , että örvelö on heidän
palkkaama , koska ei muka hänelle kukaan mitään voi .Onhan ennenkin viety saunan taa kusipäitä.
Sinun uskosi pulppuaa perkeleitä ja saatanoita kun sinulle tarjotaan lahjaksi Jeesuksen vanhurskautta.
Mietippä sitä.
Jeesuksen vanhurskaus jonka me Jeesuksessa Kristuksessa uudestisyntyneet olemme saaneet lahjaksi, kestää viimeisellä tuomiolla, ja kaiken arvostelun myös.
Valhe ja panettelu eivät ole arvostelua (huom), arvostelu perustuu aina asiatietoihin ja todelliseen tilanteeseen.
Hän tulee vielä hullummaksi , mikä nyt neuvoksi .
Meidän YLLÄPIDOSSA ja antaa tietoja joita kauppaat .
On jo saaneet hiljennettyä örvelön ja jähes kaikki viestit postettua .
että nm. Jeesu pe vie joka kerta tuplat riveistä , vain pe :takia
pi llun ka rvat su ussa?
kuvitteellista satuhahmoa
Kirjoitan sulle jonkun sanan ,. Niin kyllä ne asiat joista JEESUKSESTA KERROTAAN , Ovavatkin hyvinkin saduntuntuisia , hän paransi kaikkia sairauksia , käveli veden päällä , yms. kertomukset jotaka olivat
varsin oikeita .
Sanassas mua pidä JEESUS,
Sitä ei myrskyt lyö.
Siinä säilyn vaikka saapuu
Musta maailman yö.
KUN JEESUS MENNYT ON TAIVAASEEN
ON TAIVAS AUKI NYT AARTEINEEN.
MINÄ KIDITONNA JA ORPONA
SAIN KODIN KULTAISEN TAIVAASSA .
KUN JEESUS MENNYT ON TAIVAASEEN
HÄN SINNE SAATTAA MUN AUTUUTEEN.
JOS RASKAIN KULJENKIN ASKELIEN ,
NIIN KOTIIN VIEVÄT NE KUITENKIN .
olin tarkoittanut sinulle.
SUO , ETTEN UHOTTAISI RUKOUSTA ,
VAAN HARJIOITTAISIN SANAS TUTKIMUSTA!
AH , HUONOSTI SE SIELU MENESTYY ,
KEN KALLIISEEN SUN SANAAS KYLLÄSTYY.
"Me olemme hänen ruumiinsa jäseniä , hänen lihastasa ja hänen luistansa. "
Edellä jakeet 22--27 ,on apostoli esittänyt Kristuksen ja seurakunnan välisen suhteen malliksi eli esikyvaksi kristittyjen aviopuolisoden keskinäislle suhteelle . NIINKUIN SEURAKUNTA ON kRISTUKSELLE alamainen ,
samoin tulisi vaimojenkin olla kaikessa miehilleen alamaiset , ja niinkuin Kristus Rakasti seurakuntaa , , samoin pitäisi miesten Rakastaa vaimojansa . Mutta seuraavassa ,28--31 , apostoli perustaa viimeimainitun
kehoituksensa siihen todelliseen ja JUMALAN sanan itse luomishistoriassa , 2 Moos. 21:22. vahvistamaan
seikkaan, että vaimo , osaksi alkuperäiäänsä nähden , oskasi aviolisen yhdistyksen johdosta , on oleellisesti
yksi ruumis miehen kanssa , yksi liha hänen kanssaan , ja siihen apostoli perustaa juuri tämän , miehen ja vaimon ruumiillisen yhteyden, sattuvana vastakuvana Kristuksen ja seurakunnan salaperäisestä , ruumiillis-
henkisestä yhteydestä toistensa kanssa.
Jos teutaan on luottamista niin lestadiolaisille Jeesus merkitsee sitä, että Häntä saa pilkata ja Hänen Nimeen saa valehella ihan mitä haluaa ilman että edes tämän palstan valvoja puuttuu asiaan!
Tässä muutamia teutan oman sanan esimerkkejä:
lestadiolaiset ja teuta ilmeisesti kieltävät Jumalan ja Jeesuksen Lain:
"Ei ole Jeesus vahvistanut
teuta 8.8.2010 12:12
Mooseksen lakia , muuta kiun 10 käskyä kaiken lainen muu mooseksen laki hylättiin 30 jKr.
Sinä et ymmärrä oikeastaan mitään. Miksi räävit poskeasi jatkuvasti ."
teuta valehtelee Jeesusta pikaten Hänen Nimeen:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9520950/4711240960.
"LAPSEN KASTE.
teuta 9.12.2010 11:42
Koska jokainen lapsi on perisynnin turmelama , ja tarvitsee pelastusta ,
Kristuksen seurakunta on alkuajoista asti vienyt kasteessa pienet lapset Vapahtajan luo ."
teuta jakaa papeille virkoja Kristuksen Nimissä valehdellen sillä Kristus ei ole sellaisia virkoja jakanut;
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9520950/47306902
"kaste kirja n. 350 luvulta
teuta 22.12.2010 22:17
Pappedella on tärkeä merkitys sakramentin oikein toimittamisessa , Papilla ei ole omia ansioita , vaan Kristuksen antama virka . "
teuta rakentaa lutherin opin valtakuntaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9566057/47416379
"JOS tuo luku pitisi paikkansa sinä olisit Hitler
teuta 31.12.2010 09:05
Heil ... Kirkosta erooja ei ole löytänyt mitään muuta kuin pienen veron maksammattomuuden
Taivaan valtakuntaa nimittäin ei ole vielä tehtykään !"
HUOM!!! Jumalaa ja Jeesusta palvelevilla on sellainen:
21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".
teuta asettaa raamatussa olevan Jumalan ja Jeesuksen Omaa Sanaa paremmaksi omia uskovaisia tappaneen rikollisuuden lutherin opin jota epäjumalana palvelee:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9461899/46725910
"Kiva kun olit tarkkana
teuta 13.11.2010 14:18
Tuo yks joka hilluu nyt suuna päänä , ei ole löytänyt tuotakaan oikesta kirjasta
Mä hain vanhan Rippikoulu katekismuksen , ja siinä se on aivan oikein ."
kysymällä, mitä Jeesus sinulle merkitsee, niin vastaisitko minulle aiemmin esittämääni juuri sinulle vaihtuva nimimerkki; merkitseekö Jeesus sinulle ehkä seuraavaa:
Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö (1Piet 3:18).
On yksi vanhurskas, joka kuoli meidän kaikkien vääräin puolesta.
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla,
ja heidät vanhurskautetaan lahjaksi Hänen armostaan sen lunastuksen kautta,
joka on Kristuksessa Jeesuksessa (Room 3:23-24).
Vanhurskaita eli oikeamielisä ovat siis ne, jotka ottavan Jumalan lahjavanhurskauden vastaan, uskon kautta Hänen vereensä, joka uhrattiin syntiemme tähden.
Ne, jotka eivät ota vastaan tuota Jumalan lahjaa, ovat väärämielisiä.
Pelastuminen Jumalan valtakuntaan edellyttää tästä väärämielisyydestä luopumista
eli kääntymistä Jumalan puoleen.
Silloin vapaudumme tuosta väärästä, ja Kristuksen vanhurskaus luetaan hyväksemme,
Ainoan Vanhurskaan, joka kuoli vääräin puolesta.