Haluaisin kysyä kirkon edustajilta, onko odotettavissa kirkon ylimmän johdon keskustelunavausta tai muuta reagointia lestadiolaisnaisten ja -lasten olojen parantamiseksi ja synnytyspakon poistamiseksi.
Asiasta on viime viikkoina ollut palstalla paljon kysymyksiä, ja Kotimaa-lehtikin julkaisi uutisen KION:n lausunnosta. On ymmärrettävää, ettei mahdollisesti keskeneräisiä neuvotteluja raportoida julkisuuteen, mutta tärkeintä olisi tietää, että nykyinen arkkipiispa pyrkisi tekemään ihmisoikeuksien puolesta enemmän kuin edellinen.
Kysymys
25
573
Vastaukset
Kyllä on odotettavissa. Myös teidän mietteitänne tältä palstalta välitetään arkkipiispalle. Asia etenee.
pappi Sonja- Mahdottomalta
kuulostaa, että lestadiolaisten ihmisoppia voisi muuttaa millääntavalla..
- AntiChrisu
Jos pitää paikkansa että arkkipiispa aikoo ottaa ihmisoikeusasioita esiin aktiivisesti, niin
voisitteko tuomita katolisen kirkon toimet pedofiliarikoksissa ihan ääneen ja mediassa.
Tämä on tärkeää siksikin että katolinen Timo Soini saattaa olla seuraava pääministeri ja
silloin pedofiilikirkon tuomitseminen vaikeutuu, ainakin uskonnollis-oikeistolaisessa YLEssä. - tuulimyllyjä vastaan
Mahdottomalta kirjoitti:
kuulostaa, että lestadiolaisten ihmisoppia voisi muuttaa millääntavalla..
Eihän he kirkon eikä minkään instanssin puheita kuuntele, kun nämä ovat heidän mielestään epäuskoisia joilla ei ole oikeaa ymmärrystä. Jumalan sana kieltää heidän mielestään ehkäisyn, eikä mikään maallinen säädös voi mennä Jumalan sanan yli.
Käytännössä naiset valvovat eniten ehkäisykiellon noudattamista, kyttäävät toisiaan. AntiChrisu kirjoitti:
Jos pitää paikkansa että arkkipiispa aikoo ottaa ihmisoikeusasioita esiin aktiivisesti, niin
voisitteko tuomita katolisen kirkon toimet pedofiliarikoksissa ihan ääneen ja mediassa.
Tämä on tärkeää siksikin että katolinen Timo Soini saattaa olla seuraava pääministeri ja
silloin pedofiilikirkon tuomitseminen vaikeutuu, ainakin uskonnollis-oikeistolaisessa YLEssä.Varmasti pedofiliarikokset tuomitaan ääneen mediassa. Tässä asiassa ei ole mitään tulkinnanvaraa, onko toimittu väärin vai ei.
pappi Sonja- ännu
Mahdottomalta kirjoitti:
kuulostaa, että lestadiolaisten ihmisoppia voisi muuttaa millääntavalla..
Kutkuttaa ajatella, mitä vaihtoehtoja olisi.
1.Lestadiolaiset muuttavat ehkäisyoppiaan, mutta se tapahtuu hitaasti sisältäpäin. Uskonkäsitystensä muuttaminen on useimmille vanhoillislestadiolaisille tuskallinen ja aikaa vievä henkilökohtainen prosessi. Monet nuoret ovat kyllä jo valmiiksi vapaammin ajattelevia.
2.Lestadiolaiset eivät muuta käsityksiään, ja oikeus tuomitsee heidät ihmisoikeuksien rikkomisesta. Monet saavat rangaistuksia, joutuvat ehkä vankilaan, ja ovat omiensa silmissä uskonmarttyyreita. Edelleenkään ei hyväksytä ehkäisyä.
Vankilassa olevat katsotaan mielipidevangeiksi, eikä sellaisia saa Suomessa lain mukaan olla.
3.Jokin kolmas suht nopea ja järjellinen vaihtoehto. Mikä? - Eräs Sivullinen
tuulimyllyjä vastaan kirjoitti:
Eihän he kirkon eikä minkään instanssin puheita kuuntele, kun nämä ovat heidän mielestään epäuskoisia joilla ei ole oikeaa ymmärrystä. Jumalan sana kieltää heidän mielestään ehkäisyn, eikä mikään maallinen säädös voi mennä Jumalan sanan yli.
Käytännössä naiset valvovat eniten ehkäisykiellon noudattamista, kyttäävät toisiaan.Tärkeintä kait olisi että syntyisi vuoropuhelua. Kyllä se povi vielä vaihtuu SRK:n johdossakin. Eikö siellä ole johtokunnassa aika monta eläkeiässä. Kun nuoret rynnistävät valtaan, silloin viimeistään luulisi älyttömyyksien tippuvan pois.
ännu kirjoitti:
Kutkuttaa ajatella, mitä vaihtoehtoja olisi.
1.Lestadiolaiset muuttavat ehkäisyoppiaan, mutta se tapahtuu hitaasti sisältäpäin. Uskonkäsitystensä muuttaminen on useimmille vanhoillislestadiolaisille tuskallinen ja aikaa vievä henkilökohtainen prosessi. Monet nuoret ovat kyllä jo valmiiksi vapaammin ajattelevia.
2.Lestadiolaiset eivät muuta käsityksiään, ja oikeus tuomitsee heidät ihmisoikeuksien rikkomisesta. Monet saavat rangaistuksia, joutuvat ehkä vankilaan, ja ovat omiensa silmissä uskonmarttyyreita. Edelleenkään ei hyväksytä ehkäisyä.
Vankilassa olevat katsotaan mielipidevangeiksi, eikä sellaisia saa Suomessa lain mukaan olla.
3.Jokin kolmas suht nopea ja järjellinen vaihtoehto. Mikä?...Kolmanteen....Lesot eroaa luterilaisesta kirkosta, jollloin kirkon ja lestaadiolaisten ongelmat poistuu.. Kukaan ei ole syyttämässä lestaadiolaisia valtion puolesta, joten homma sais jatkua entisellään.
- ännu
Eräs Sivullinen kirjoitti:
Tärkeintä kait olisi että syntyisi vuoropuhelua. Kyllä se povi vielä vaihtuu SRK:n johdossakin. Eikö siellä ole johtokunnassa aika monta eläkeiässä. Kun nuoret rynnistävät valtaan, silloin viimeistään luulisi älyttömyyksien tippuvan pois.
Rivijäsenet uskovat, että ehkäisy on kadottava synti. Ei siihen johdon vaihtuminen vielä paljoa vaikuttaisi, kun se asia on syvällä ihmisten omien korvien välissä.
- AntiChrisu
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Varmasti pedofiliarikokset tuomitaan ääneen mediassa. Tässä asiassa ei ole mitään tulkinnanvaraa, onko toimittu väärin vai ei.
pappi SonjaYritit väistää. Kysyin aikooko kirkko TUOMITA KATOLISEN KIRKON TOIMINNAN!!!!
Tätä kai on odotettavissa kun kirkko on moniääninen ja pyllistää joka suuntaan. - ännu
mave kirjoitti:
...Kolmanteen....Lesot eroaa luterilaisesta kirkosta, jollloin kirkon ja lestaadiolaisten ongelmat poistuu.. Kukaan ei ole syyttämässä lestaadiolaisia valtion puolesta, joten homma sais jatkua entisellään.
Tuosta syystä kirkko ei varmaan uskalla painostaa niitä. Keräävät vielä kimpsunsa ja lähtevät. Menee kirkolta hyvät verotulot.
Toisaalta vl:t hyötyvät paljon kirkon jäsenyydestä. Ei ne ihan vähästä ole lähdössä sieltä minnekään. - Dara
ännu kirjoitti:
Kutkuttaa ajatella, mitä vaihtoehtoja olisi.
1.Lestadiolaiset muuttavat ehkäisyoppiaan, mutta se tapahtuu hitaasti sisältäpäin. Uskonkäsitystensä muuttaminen on useimmille vanhoillislestadiolaisille tuskallinen ja aikaa vievä henkilökohtainen prosessi. Monet nuoret ovat kyllä jo valmiiksi vapaammin ajattelevia.
2.Lestadiolaiset eivät muuta käsityksiään, ja oikeus tuomitsee heidät ihmisoikeuksien rikkomisesta. Monet saavat rangaistuksia, joutuvat ehkä vankilaan, ja ovat omiensa silmissä uskonmarttyyreita. Edelleenkään ei hyväksytä ehkäisyä.
Vankilassa olevat katsotaan mielipidevangeiksi, eikä sellaisia saa Suomessa lain mukaan olla.
3.Jokin kolmas suht nopea ja järjellinen vaihtoehto. Mikä?ehkäisyoppia periaatteessa voisi muuttaa ihan julkisestikin, ja jättää siis kunkin omaan harkintaan ehkäiseekö vaiko ei, ilman että asiasta tehdään oikean uskomisen mitta... Eikös tuo ehkäisykieltokin keksitty vasta kun ehkäisyvälineet yleistyivät 1960 -luvulla, joten Raamatullisia perusteita sille tuskin löytyy. Jos kerran oppia on voitu muuttaa aiemminkin, niin mikä estäisi sen nykyisin? Käsittääkseni oppia on muutettu monissa muissakin asioissa vuosien varrella, joten ei tämäkään oikeasti mikään kynnyskysymys luulisi olevan. Eri asia tietysti on, jos liikkeen johto väenvängällä siitä haluaa kynnyskysymyksen tehdä.
- voi.tok,,
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Varmasti pedofiliarikokset tuomitaan ääneen mediassa. Tässä asiassa ei ole mitään tulkinnanvaraa, onko toimittu väärin vai ei.
pappi Sonjavilisee mediassa tällä hetkellä kyllä aika paljon muuallakin kuin lestojen seuroissa.
Lestat ei tuskin Mäkistä kuuntele. Mäkinen pelasi korttinsa huonosti jo heti alkuun ja nimitti itsensä vain äärilibujen kannattajaksi. Lestat ei pidä sitä piispanaan.
Ja tuskin nyt ketään voi pakolla pistää jotain pillereitä syömään. - ännu
iaurwen kirjoitti:
Toivottavasti et hermostu, kun tässä uteliaana kyselen väliaikatietoja!
Ennustan kyllä, että kirkko tyytyy asian hitaaseen muuttumiseen vl-liikkeen sisällä.
Mitään kovin äkkinäistä ja radikaalia vl-liikkeen johto ei voi tehdä, koska se saattaisi tuhansien ihmisten mielenterveyden vaaraan ja synnyttäisi sekasortoa liikkeessä. Niin syvällä usko ehkäisyn synnillisyyteen ihmisten mielissä on. Onneksi yhä useammat ovat jo ruvenneet epäilemään sitä, eivätkä kaikki siihen enää edes usko.
Tai voihan johto tietysti ilmoitaa, että aprillia, ei se ehkäisy syntiä olekaan, mutta kenttä nostaisi äläkän ja johto joutuisi sen edessä "tekemään parannusta vääristä puheistaan".
Kenttä nosti äläkän siitäkin, kun vl-kirkolliskokousedustajat äänestivät homoparien puolesta rukoilemisen puolesta, vaikka kehotus siihen oli tullut johdon taholta, ja edustajat joutuivat pyytämään anteeksi "väärin" äänestämistä. - ännu
Dara kirjoitti:
ehkäisyoppia periaatteessa voisi muuttaa ihan julkisestikin, ja jättää siis kunkin omaan harkintaan ehkäiseekö vaiko ei, ilman että asiasta tehdään oikean uskomisen mitta... Eikös tuo ehkäisykieltokin keksitty vasta kun ehkäisyvälineet yleistyivät 1960 -luvulla, joten Raamatullisia perusteita sille tuskin löytyy. Jos kerran oppia on voitu muuttaa aiemminkin, niin mikä estäisi sen nykyisin? Käsittääkseni oppia on muutettu monissa muissakin asioissa vuosien varrella, joten ei tämäkään oikeasti mikään kynnyskysymys luulisi olevan. Eri asia tietysti on, jos liikkeen johto väenvängällä siitä haluaa kynnyskysymyksen tehdä.
Kirjoitin viestiä iaurwenille, mutta se oli kesken yli puoli tuntia, kun jouduin juoksemaan välillä muualla. Olit ehtinyt kirjoittaa sillä välin. Tässä se viesti, joka vähän vastaa tuohon sinunkin viestiin.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9608718/47731739 ännu kirjoitti:
Ennustan kyllä, että kirkko tyytyy asian hitaaseen muuttumiseen vl-liikkeen sisällä.
Mitään kovin äkkinäistä ja radikaalia vl-liikkeen johto ei voi tehdä, koska se saattaisi tuhansien ihmisten mielenterveyden vaaraan ja synnyttäisi sekasortoa liikkeessä. Niin syvällä usko ehkäisyn synnillisyyteen ihmisten mielissä on. Onneksi yhä useammat ovat jo ruvenneet epäilemään sitä, eivätkä kaikki siihen enää edes usko.
Tai voihan johto tietysti ilmoitaa, että aprillia, ei se ehkäisy syntiä olekaan, mutta kenttä nostaisi äläkän ja johto joutuisi sen edessä "tekemään parannusta vääristä puheistaan".
Kenttä nosti äläkän siitäkin, kun vl-kirkolliskokousedustajat äänestivät homoparien puolesta rukoilemisen puolesta, vaikka kehotus siihen oli tullut johdon taholta, ja edustajat joutuivat pyytämään anteeksi "väärin" äänestämistä.mistä alunperin tuo ehkäisykielto mahtaa olla peräisin. Raamatussahan toki sanotaan: "Lisääntykää ja täyttäkää maa", mutta onko siitä suoraan johdettavissa, että kaikkien on tehtävä niin paljon lapsia kuin ikinä ehtii?
Näin ulkopuolisena ajatellen voisi olla järkeä lähinnä jossain sellaisessa lähestymistavassa, että Raamattua lukien ja siihen tukeutuen havaittaisiin ja todistettaisiin, ettei ehkäisykielto ja pre-eksistenssi ole jumalallista ilmoitusta. Tässä todistelussa joku teologi olisi tietenkin taitavampi kuin maallikko (saati ateisti)...- vouhotusta
ännu kirjoitti:
Ennustan kyllä, että kirkko tyytyy asian hitaaseen muuttumiseen vl-liikkeen sisällä.
Mitään kovin äkkinäistä ja radikaalia vl-liikkeen johto ei voi tehdä, koska se saattaisi tuhansien ihmisten mielenterveyden vaaraan ja synnyttäisi sekasortoa liikkeessä. Niin syvällä usko ehkäisyn synnillisyyteen ihmisten mielissä on. Onneksi yhä useammat ovat jo ruvenneet epäilemään sitä, eivätkä kaikki siihen enää edes usko.
Tai voihan johto tietysti ilmoitaa, että aprillia, ei se ehkäisy syntiä olekaan, mutta kenttä nostaisi äläkän ja johto joutuisi sen edessä "tekemään parannusta vääristä puheistaan".
Kenttä nosti äläkän siitäkin, kun vl-kirkolliskokousedustajat äänestivät homoparien puolesta rukoilemisen puolesta, vaikka kehotus siihen oli tullut johdon taholta, ja edustajat joutuivat pyytämään anteeksi "väärin" äänestämistä.ja miten himputissa joku kirkko voi pakottaa niitä käyttämään jotain ehkäisyä.
Ja miksi edes oikeastaan koko asia kenellekään kuuluu. vouhotusta kirjoitti:
ja miten himputissa joku kirkko voi pakottaa niitä käyttämään jotain ehkäisyä.
Ja miksi edes oikeastaan koko asia kenellekään kuuluu.siitä, että ketään pakotettaisiin käyttämään ehkäisyä, vaan että siihen annettaisiin halukkaille mahdollisuus. Ettei tarvitsisi synnyttää kahtakymmentä lasta. Ettei tarvitsisi synnyttää kahta lasta niin että väliin ja KAHDEKSAN kuukautta. Että nuori nainen voisi opiskella ja sitoutua työelämään tarvitsematta ajatella, että puolen vuoden päästä sitä ollaan taas kumminkin äitiyslomalla.
AntiChrisu kirjoitti:
Yritit väistää. Kysyin aikooko kirkko TUOMITA KATOLISEN KIRKON TOIMINNAN!!!!
Tätä kai on odotettavissa kun kirkko on moniääninen ja pyllistää joka suuntaan.Kyllä pedofiliarikokset on tärkeä tuomita ihan kaikkialla, myös katolisen kirkon sisällä tapahtuneet. En ajatellut, että olisi tarvinnut eritellä. Eli varmasti tuomitaan ääneen myös katolisen kirkon pedofilia.
pappi Sonja- ännu
iaurwen kirjoitti:
mistä alunperin tuo ehkäisykielto mahtaa olla peräisin. Raamatussahan toki sanotaan: "Lisääntykää ja täyttäkää maa", mutta onko siitä suoraan johdettavissa, että kaikkien on tehtävä niin paljon lapsia kuin ikinä ehtii?
Näin ulkopuolisena ajatellen voisi olla järkeä lähinnä jossain sellaisessa lähestymistavassa, että Raamattua lukien ja siihen tukeutuen havaittaisiin ja todistettaisiin, ettei ehkäisykielto ja pre-eksistenssi ole jumalallista ilmoitusta. Tässä todistelussa joku teologi olisi tietenkin taitavampi kuin maallikko (saati ateisti)...Ainoa mahdollinen tapa onkin se, että ihmisille valkenee, ettei Raamatussa kielletä ehkäisyä. Ulkopuolisten puheita he eivät kuitenkaan usko, koska pitävät näitä epäuskoisina. Toistensa puheita he uskovat paljon helpommin, ja liikkeessä on nyt ihan viime aikoina herännyt paljon sisäistä keskustelua uskon peruskysymyksistä, joihin myös ehkäisy kuuluu.
- huihai.ja sil
iaurwen kirjoitti:
siitä, että ketään pakotettaisiin käyttämään ehkäisyä, vaan että siihen annettaisiin halukkaille mahdollisuus. Ettei tarvitsisi synnyttää kahtakymmentä lasta. Ettei tarvitsisi synnyttää kahta lasta niin että väliin ja KAHDEKSAN kuukautta. Että nuori nainen voisi opiskella ja sitoutua työelämään tarvitsematta ajatella, että puolen vuoden päästä sitä ollaan taas kumminkin äitiyslomalla.
että mitäs voit. He päättää itse. Kyllä sieltä erota voi ja suuri osa nyt on jäänytkin pois. Lestojen jälkeläisiähän nyt löytyy sieltä sun täältä. Ei ne läheskään kaikki ole valinnu jäädä sen liikkeen pariin. Joten vekkaanpa vain, että nimenomaan iso osa niistä naisista sanois, että me on tää ite valittu ja näin on oikein. Minkäs siihen voit.
- Onanias
Dara kirjoitti:
ehkäisyoppia periaatteessa voisi muuttaa ihan julkisestikin, ja jättää siis kunkin omaan harkintaan ehkäiseekö vaiko ei, ilman että asiasta tehdään oikean uskomisen mitta... Eikös tuo ehkäisykieltokin keksitty vasta kun ehkäisyvälineet yleistyivät 1960 -luvulla, joten Raamatullisia perusteita sille tuskin löytyy. Jos kerran oppia on voitu muuttaa aiemminkin, niin mikä estäisi sen nykyisin? Käsittääkseni oppia on muutettu monissa muissakin asioissa vuosien varrella, joten ei tämäkään oikeasti mikään kynnyskysymys luulisi olevan. Eri asia tietysti on, jos liikkeen johto väenvängällä siitä haluaa kynnyskysymyksen tehdä.
1. Moos. 38:9
Mutta Onan tiesi, ettei lasta pidettäisi hänen omanaan, ja aina kun hän makasi kälynsä kanssa, hän antoi siemenensä mennä maahan, ettei antaisi jälkeläisiä veljelleen. - body
vouhotusta kirjoitti:
ja miten himputissa joku kirkko voi pakottaa niitä käyttämään jotain ehkäisyä.
Ja miksi edes oikeastaan koko asia kenellekään kuuluu.ihmettelen itsekin miten tahdottomia lampaita ihmiset voivat olla, kun suostuvat omissa intiimiasioissaan seurakunnan pappien mielivaltaan.
Omat seksiasiat eivät kenellekään ulkopuoliselle kuulu, ja itselläni on käsitys että NETTI on ahtaan ajattelun liikkeille kauhitus.
Kai sekin ( netti ) mitä ei voida hallita määritellään synniksi ja sillä pelotellaan ihmisiä. - Dara
Onanias kirjoitti:
1. Moos. 38:9
Mutta Onan tiesi, ettei lasta pidettäisi hänen omanaan, ja aina kun hän makasi kälynsä kanssa, hän antoi siemenensä mennä maahan, ettei antaisi jälkeläisiä veljelleen.Eli tuollainen kohtako siis kieltää raskauden ehkäisyn?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 892046
- 1281382
Ammuskelua taas
Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.231330Juniorivalmennus Jokereissa..
Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau281282- 671206
Introverttinä osastolla
Yhdellä lääkäritapaamisella hoitaja valitti lääkärille etten tee mitään muuta kuin makaan ja ulkoilen. Kävin kuitenkin s3371018- 88941
Seksikkäin asu mikä päällä olet nähnyt kaivattusi ?
Seksikkäin asu mikä yllä olet nähnyt kaivattusi ?53868- 121777
- 82766