Missä menee

sietämisen raja?
26921
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Mitä sun pitäisi sitten sietää?

Kun nousee riittävästi muiden yläpuolelle niin mikään ei enää kosketa.

Äänestä
  • kysymys, miksi pitäisi sietää?

    Äänestä

Mielestäni se on asia, johon jokainen suhtautuu ehkä hieman eri tavalla. Toinen sietää enemmän ja jollekin toiselle riittää pienikin ärsyttävä seikka, joka koettelee kärsivällisyyttä/sietämistä. Kaikkea ei tietenkään tarvitse sietää, mutta luulen ihmisten erilaisella temperamentilla olevan osuutta myös asiaan.

Äänestä
  • "Intialainen rouva Minati Khatua havaitsi vasta puoli vuotta häiden jälkeen, että hänen aviomiehensä olikin nainen. Sulhona esiintynyt Sitakant Routray oli kieltäytynyt ns, aviollisten velvollisuuksien täyttämisestä, koska hän kävi omien sanojensa läpi "puhdistusrituaalia". Puolison sukupuoli paljastui, kun rouva yllätti miehensä kylvystä. Petollinen puoliso katosi sen jälkeen vieden mukanaan kaksi autoa, jotka oli hankittu rouvan nimissä otetuilla lainoilla."

    Äänestä

varmaan siinä kun alkaa tuntua liian pahalta. Jos ihastus kohtelee toista jatkuvasti miten sattuu/tylysti.. Kuten esimerkiksi jättää toistuvasti vastaamatta viesteihin ja käyttäytyy välillä muutenkin miten sattuu. Eikä tajua tai välitä siitä miten pahasti satuttaa toista sillä käyttäytymisellään. Itsellä se meni niin et aina kun hän jätti vastaamatta viestiini (sitä tapahtui usein), valvoin seuraavan yön (pahimmoilleen useamman) ja siitä seurasi taas lisää ongelmia. Jollain tavalla tuntuu et minulle koitui tuosta ihastuksesta enemmän haittaa kuin iloa, monessakin suhteessa. No, hän tuskin tajuaa sitä vieläkään. Mut olen ihan varma siitä etten tule hänen kanssaan siitä tai mistään muustakaan enää ikinä juttelemaan yhtään mitään.
Nämä on samalla hyvästit minulta näille palstoille. Öitä.. Ja lopullisia sellaisia.

Äänestä
  • tänne :(

    Äänestä

  • mä koin naisen kanssa samalla tavalla,jätti usein vastaamatta viesteihin.Siinä se menee kyllä pieleen teki sen mies tai nainen,varmasti toisella mielenkiinto katoaa,jos johtuu riidoista vastaamattomuus täytyis ne selvittää puhumalla.En minäkään halua enää siitä naisesta kuulla mitään,vielä vähemmän nähdä.

    Äänestä

  • mut :( kirjoitti:

    tänne :(

    Viesti meni sellaiselle J**alle (4-kirj. miehelle) Mi**alta (n) 08-alueelle. Että en tiedä.. Sehän nyt riippuu ihan sinusta/hänestä. Mut ihan totta, minullakin menee raja jossakin.. Olin sinuun/häneen ihan oikeasti ihastunut, ehkä jopa rakastunutkin. Kaikki jutut sattui aika kovasti minuun.. Mut jos siihen käyttäymiseen löytyy joku järkevä syy niin kai minä ymmärrän sen. Olen aika joustava, ainakin omasta mielestäni. Joku muukin tainnut todeta samoin joskus.
    Haluaisin tutustua sinuun/häneen ihan oikeassa elämässä.. Ei nämä palstat oikein sovi siihen.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Sopii. Tavataan jos sinusta tuntuu että haluat tavata..
    Huomennako??

    Kerro missä!

    Nähdään 13.00 jölkeen!!!

    Äänestä

  • :) kirjoitti:

    Sopii. Tavataan jos sinusta tuntuu että haluat tavata..
    Huomennako??

    Kerro missä!

    Nähdään 13.00 jölkeen!!!

    Miten minusta tuntuu siltä ettet sinä ole hän. Ensinnäkään, ei täällä voi mitään sopia. Kyseessä on sellainen henkilö jonka kanssa olen viestitellyt suoraan, jutelllut puhelimessakin.. Ja nenätysten.
    Ja toisekseen, luulen et hän on tuohon aikaan töissä.

    Äänestä

  • on varmaan tuo; kun alkaa tuntua liian pahalta... ehkä joku tiedostamaton alitajunta meissä ymmärtää joskus enemmän kuin se tiedostava... jos pahaa oloa kestää kauan, niin on hyvä ymmärtää missä mennään ja tehdä se mikä tehtävä on ... vaikka se tekisikin kipeää.

    Äänestä

  • Love hurts... kirjoitti:

    on varmaan tuo; kun alkaa tuntua liian pahalta... ehkä joku tiedostamaton alitajunta meissä ymmärtää joskus enemmän kuin se tiedostava... jos pahaa oloa kestää kauan, niin on hyvä ymmärtää missä mennään ja tehdä se mikä tehtävä on ... vaikka se tekisikin kipeää.

    Olen miettinyt asiaa ja minusta tuntuu siltä et maksoin tästä ihastuksesta ihan liian kovan hinnan. Hän ei ehkä sitä ymmärrä mut se on totuus. Ja vielä siihen lisäksi se mitä meinasi tapahtua vähän yli vuosi sitten syksyllä.. No, onneksi hän ei tiedä siitäkään mitään. Omalta osalta nämä palstat saa nyt jäädä. Ja ehkä joudun hyvästelemään hänetkin samalla. Minulle ystävät ei ole tosiaankaan täällä.. Vaan ihan oikeassa elämässä.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Viesti meni sellaiselle J**alle (4-kirj. miehelle) Mi**alta (n) 08-alueelle. Että en tiedä.. Sehän nyt riippuu ihan sinusta/hänestä. Mut ihan totta, minullakin menee raja jossakin.. Olin sinuun/häneen ihan oikeasti ihastunut, ehkä jopa rakastunutkin. Kaikki jutut sattui aika kovasti minuun.. Mut jos siihen käyttäymiseen löytyy joku järkevä syy niin kai minä ymmärrän sen. Olen aika joustava, ainakin omasta mielestäni. Joku muukin tainnut todeta samoin joskus.
    Haluaisin tutustua sinuun/häneen ihan oikeassa elämässä.. Ei nämä palstat oikein sovi siihen.

    Minulla ei ole ollut edes mielessä muita kuin hän.. Siis koko sen ihastuksen aikana (eli syksystä -08 asti). Olen sen aika monesti kertonut tänne ja minusta se on tosiaalta aika typerää ja naurettavaa.. Mut mainitsenpa sen kuitenkin taas kerran. En ole kirjoittanut tänään muihin ketjuihin mitään.. Enkä aio kirjoittaakaan. Kyllä tämä saa nyt minulle riittää.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Olen miettinyt asiaa ja minusta tuntuu siltä et maksoin tästä ihastuksesta ihan liian kovan hinnan. Hän ei ehkä sitä ymmärrä mut se on totuus. Ja vielä siihen lisäksi se mitä meinasi tapahtua vähän yli vuosi sitten syksyllä.. No, onneksi hän ei tiedä siitäkään mitään. Omalta osalta nämä palstat saa nyt jäädä. Ja ehkä joudun hyvästelemään hänetkin samalla. Minulle ystävät ei ole tosiaankaan täällä.. Vaan ihan oikeassa elämässä.

    sinun tulisi tajuta se tosiasia, ettei Juhasi kirjoita täällä. Oikeassa elämässä hän ei välitä ottaa yhteyttä, miksi hän ottaisi täälläkään?

    Osaatko kertoa siihen yhtään järkevää perustetta?

    Enkä ole Anna-Mari, vaan ulkopuolinen joka seurannut (helposti erottuvia) kirjoituksiasi.

    Äänestä

  • Kysymys sulle kirjoitti:

    Kirjoittelusi perusteella tämä Juha ei ole välittänyt aina edes vastata tekstareihin, on ollut myös töykeä sinulle.
    Onko mielestäsi todennäköistä että noin käyttäytyvä mies hyysäisi lämpimiä tunteita sinua kohtaan?

    Eikö parasta olisi luovuttaa? Ei ihmisiä voi pakottaa tykkäämään.

    Äänestä

  • Kysymys sulle kirjoitti:

    sinun tulisi tajuta se tosiasia, ettei Juhasi kirjoita täällä. Oikeassa elämässä hän ei välitä ottaa yhteyttä, miksi hän ottaisi täälläkään?

    Osaatko kertoa siihen yhtään järkevää perustetta?

    Enkä ole Anna-Mari, vaan ulkopuolinen joka seurannut (helposti erottuvia) kirjoituksiasi.

    Kyllä se on jo tajuttu aikoja sitten. Eli ei sitä tarvitse enää minulle vääntää rautalangasta.
    Ja toisekseen, en ole kukaan Minttu vaan Minna.
    Ps. Minun viestini näille palstoille tänään ovat kaikki tässä ketjussa. Ja tähän saa myös minun kirjoittelu näillä palstoilla loppua.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Minulla ei ole ollut edes mielessä muita kuin hän.. Siis koko sen ihastuksen aikana (eli syksystä -08 asti). Olen sen aika monesti kertonut tänne ja minusta se on tosiaalta aika typerää ja naurettavaa.. Mut mainitsenpa sen kuitenkin taas kerran. En ole kirjoittanut tänään muihin ketjuihin mitään.. Enkä aio kirjoittaakaan. Kyllä tämä saa nyt minulle riittää.

    Ja enkä ole tosiaankaan kirjoitellut mihinkään Mtv3:n chattiin, Subchattiin tai mihinkään muuhunkaan chattiin (en edes netissä oleviin) yhtään mitään. Eli en tykkää kenestäkään Villestä.. Vain Juha on ollut minun mielessä siitä asti kun hänet eka kerran näin eli syksyllä -08. Enkä tiedä lähteekökään hän niin vain mielestä. Ja jos siihen ei ole tarvetta niin sit pidän mielessä hänet. Mut sen tiedän ettei hän ei ole kirjoittanut tässä ketjussa mitään (eli hän ei ole tuo joka ehdotti minulle eilistä näkemistä).
    Minusta nähden Anne-Mari pitäköön vain itse jonkun Villen. Sitä paitsi, ne 2 nimeähän sointuis tosi yhteen. Ja eräs tietämäni Ville olis erittäin sopiva hänelle.. Kummallakin sama sairaus. Tulisivat hyvin toimeen keskenään. ;)
    Ps. Tämä oli eka viestini näille palstoille tänään.. Eikä ole aikomustakaan kirjoittaa mihinkään muuhun ketjuun (tänäänkään).

    Äänestä

  • menee myös mun mielestä siinä, jos toinen jatkuvasti toista satuttaa, eikä opi koskaan virheistään. Ei kenenkään tarvitse hellyyttä ja huomiota kerjätä läpi koko elämänsä.

    Äänestä

  • niih... kirjoitti:

    menee myös mun mielestä siinä, jos toinen jatkuvasti toista satuttaa, eikä opi koskaan virheistään. Ei kenenkään tarvitse hellyyttä ja huomiota kerjätä läpi koko elämänsä.

    Jos hellyyttä ja huomiota ei saa pyytämättä, on parempi olla kokonaan ilman! Rakkauttakin joko on tai ei ole, ei sitä tarvitse kerjätä eikä anella. Suksikoot suolle ne jotka ei välitä!

    Äänestä

  • Näin on! kirjoitti:

    Jos hellyyttä ja huomiota ei saa pyytämättä, on parempi olla kokonaan ilman! Rakkauttakin joko on tai ei ole, ei sitä tarvitse kerjätä eikä anella. Suksikoot suolle ne jotka ei välitä!

    Et sinä tule täältä saamaan noita?

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Ja enkä ole tosiaankaan kirjoitellut mihinkään Mtv3:n chattiin, Subchattiin tai mihinkään muuhunkaan chattiin (en edes netissä oleviin) yhtään mitään. Eli en tykkää kenestäkään Villestä.. Vain Juha on ollut minun mielessä siitä asti kun hänet eka kerran näin eli syksyllä -08. Enkä tiedä lähteekökään hän niin vain mielestä. Ja jos siihen ei ole tarvetta niin sit pidän mielessä hänet. Mut sen tiedän ettei hän ei ole kirjoittanut tässä ketjussa mitään (eli hän ei ole tuo joka ehdotti minulle eilistä näkemistä).
    Minusta nähden Anne-Mari pitäköön vain itse jonkun Villen. Sitä paitsi, ne 2 nimeähän sointuis tosi yhteen. Ja eräs tietämäni Ville olis erittäin sopiva hänelle.. Kummallakin sama sairaus. Tulisivat hyvin toimeen keskenään. ;)
    Ps. Tämä oli eka viestini näille palstoille tänään.. Eikä ole aikomustakaan kirjoittaa mihinkään muuhun ketjuun (tänäänkään).

    On kyseessä tosiaan vain ihastus (meillä ei ole siis mitään suhdetta). Kun täällä näkyi jotain sellaisiakin kirjoituksia. Ja olen nähnyt hänet viimeksi viime keväänä, siellä aherruspaikan pihalla (eli opiskelupaikan, ei työpaikan).
    Ja tosiaan, tuon edellisen kommentin chat-juttuihin liittyen en aio jatkossakaan niihin kirjoitella mitään. Ei kuulu minun juttuihin sellaiset. Ne ihmiset jotka ovat minun elämässäni, saan kyllä kiinni muulla tavoin eli soittamalla tai viestittelemällä.. Tai sähköpostilla tai jollain muulla tavalla (mut en kuitenkaan Facebookin kautta koska minulla ei ole sinne edes profiilia luotuna.. Ja tuskin tulee koskaan olemaankaan.)
    Mut illan jatkoja ja öitä.
    Ps. Minulta ei ole sit muita viestejä näille sivuille tänään kuin nämä 2. Ja ainoiksi ne myös jää.

    Äänestä

siinä kun huomaan sen että mä en yksin riitä naiselle,jos ei ole noin,kaikki on ohi.

Äänestä
  • kulkee just siinä, kun tuntee vetävänsä kivirekeä perässään. Toinen ei vastaa, ei puhu ei pukahda, ilveilee,
    kirjoittelee palstalle käänteisesti kaiken, mitä olen hänelle luottaumuksella sp:ssa kirjoittanut.
    Pitää toista " vanhana, tyhmänä ämmänä " , kierona, narsistina, kun ei edes tunne kunnolla .
    Kivireki saa mennä mun puolesta mäkeä alas ihan yksinään , kovaa ja korkealta ja niin pitkälle kuin
    pippuri kasvaa .

    Äänestä

  • 2+2 kirjoitti:

    kulkee just siinä, kun tuntee vetävänsä kivirekeä perässään. Toinen ei vastaa, ei puhu ei pukahda, ilveilee,
    kirjoittelee palstalle käänteisesti kaiken, mitä olen hänelle luottaumuksella sp:ssa kirjoittanut.
    Pitää toista " vanhana, tyhmänä ämmänä " , kierona, narsistina, kun ei edes tunne kunnolla .
    Kivireki saa mennä mun puolesta mäkeä alas ihan yksinään , kovaa ja korkealta ja niin pitkälle kuin
    pippuri kasvaa .

    Äijää et ole nähnyt viime kevään jälkeen etkä enää uskalla (töykeän vastaanoton takia) ottaa yhteyttä reaalimaailmassa. Eikö ole aika luovuttaa?

    Tämä palsta sekottaa sinun pääsi. Tuo jatkuva "tää ei ollut sit multa" kirjoittelu sekä vainoharhainen luuleminen että joku toinen kirjoittelisi sinun piikkiisi ym. on osoituksia siitä.

    Palstahöperöityminen on jo pitkällä, kun luulet joka toisen viestin olevan sinulle!!! Ja omit kaikki haukkumiset ym. itsellesi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kysyn vaan kirjoitti:

sietämisen raja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu