Tulipas eräänä päivänä kutsu poliisikuulusteluun kahdesta varkaudesta eri ajankohtana joihin en ollut syyllistynyt. Poliisit useaan kertaan painostivat tunnustamaan ja kun en niin tehnyt, niin asia käsiteltiin käräjäoikeudessa. Sinne mennessäni ajattelin asian olevan aivan saletti, eli minut todettaisiin syyttömäksi. Tuomarina oli keski-ikäinen todella vihainen äijä, syyttäjä valehteli törkeästi kahden todistajan kuulustelupöytäkirjasta jotka olisivat osoittaneet syyttömyyteni ja kaiken huipuksi antaessaan minulle toisesta varkaudesta tuomion, tuomari perusteli tuomion toisen varkausepäilyn kuulusteluissa kertomaani asiaan, eli oli sekoittanut kuulustelut keskenään. Kun yritin tuomionjulistamisen jälkeen selittää asiaa, niin tuomari pillastui täysin, uhkasi lisäsakoilla jne
Aivan selvästi tuomio oli sovittu jo ennen istuntoa. Että näin meillä...
Käräjäoikeus
4
502
Vastaukset
- Pärstä kerroin
Joo tuttu juttu.
Tiedän tuomion jossa tuomon perusteena oli väite, jollaista ei koko oikeudenkäynnin aikana kukaan, ei edes syyttäjä, ollut väittänyt. Silti se lukee siellä tuomion perusteissa.
Valita hoviin. Tee kirjallisena kaikki, koska muuten tuomari sivuuttaa asiasi sanomalla "ei kuulu asiaan".
Suomen oikeuslaitos ei ole pitkään aikaan ollut oikeusvaltion periaatteiden mukainen.
Siellä arvotaan tuomiot. Riippuu täysin syyttäjästa ja tuomarista kuka tuomitaan ja kuka ei.
Syyttäjän ei todellakaan tarvitse mitenkään todistaa ketään syylliseksi, riittää että väittää jonkun tehneen jotain. Jos epäillyn naama ärsyttää tuomaria niin tuomio tulee 100%.- 10
Joo, sinulla on varmaan kokemusta. Olit tietysti syytön, kuten kaikki muutkin. Vangeistakin n. 90 % istuu vankilassa syyttöminä, ainakin jos heiltä itseltään kysyy. Niin, että sellainen maa se Suomi on.
10 kirjoitti:
Joo, sinulla on varmaan kokemusta. Olit tietysti syytön, kuten kaikki muutkin. Vangeistakin n. 90 % istuu vankilassa syyttöminä, ainakin jos heiltä itseltään kysyy. Niin, että sellainen maa se Suomi on.
Seuratkaapa kuinka käräjäoikeuden ja seuraavan oikeusasteen, hovin, tuomiot vaihtelevat.
Ovat yleensä aivan päinvastaisia. Haiskahtaa vahvasti tuomareiden rahastukselta.
Omiakin kokemuksia on ja todella tuli tunne niinkuin aiemmin tällä palstalla kerrottiin että tuomio oli 'arvottu'. Miksei tähän epäkohtaan kukaan puutu Suomessa ? Selvää yhteiskunnan ja kansalaisten rahojen tuhlausta.- eee eeeee eeee
Puronieriä kirjoitti:
Seuratkaapa kuinka käräjäoikeuden ja seuraavan oikeusasteen, hovin, tuomiot vaihtelevat.
Ovat yleensä aivan päinvastaisia. Haiskahtaa vahvasti tuomareiden rahastukselta.
Omiakin kokemuksia on ja todella tuli tunne niinkuin aiemmin tällä palstalla kerrottiin että tuomio oli 'arvottu'. Miksei tähän epäkohtaan kukaan puutu Suomessa ? Selvää yhteiskunnan ja kansalaisten rahojen tuhlausta.Jos oikeasti katsot sitä, mitä hovista "tulee alas", niin oikeasti, hovi muuttaa aika harvoin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2412608Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka122162Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3231880- 1031639
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois861546Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001250- 671200
- 251131
- 501083
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl731016