Käräjäoikeus

Tulipas eräänä päivänä kutsu poliisikuulusteluun kahdesta varkaudesta eri ajankohtana joihin en ollut syyllistynyt. Poliisit useaan kertaan painostivat tunnustamaan ja kun en niin tehnyt, niin asia käsiteltiin käräjäoikeudessa. Sinne mennessäni ajattelin asian olevan aivan saletti, eli minut todettaisiin syyttömäksi. Tuomarina oli keski-ikäinen todella vihainen äijä, syyttäjä valehteli törkeästi kahden todistajan kuulustelupöytäkirjasta jotka olisivat osoittaneet syyttömyyteni ja kaiken huipuksi antaessaan minulle toisesta varkaudesta tuomion, tuomari perusteli tuomion toisen varkausepäilyn kuulusteluissa kertomaani asiaan, eli oli sekoittanut kuulustelut keskenään. Kun yritin tuomionjulistamisen jälkeen selittää asiaa, niin tuomari pillastui täysin, uhkasi lisäsakoilla jne
Aivan selvästi tuomio oli sovittu jo ennen istuntoa. Että näin meillä...
4513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joo tuttu juttu.
Tiedän tuomion jossa tuomon perusteena oli väite, jollaista ei koko oikeudenkäynnin aikana kukaan, ei edes syyttäjä, ollut väittänyt. Silti se lukee siellä tuomion perusteissa.

Valita hoviin. Tee kirjallisena kaikki, koska muuten tuomari sivuuttaa asiasi sanomalla "ei kuulu asiaan".

Suomen oikeuslaitos ei ole pitkään aikaan ollut oikeusvaltion periaatteiden mukainen.
Siellä arvotaan tuomiot. Riippuu täysin syyttäjästa ja tuomarista kuka tuomitaan ja kuka ei.

Syyttäjän ei todellakaan tarvitse mitenkään todistaa ketään syylliseksi, riittää että väittää jonkun tehneen jotain. Jos epäillyn naama ärsyttää tuomaria niin tuomio tulee 100%.

Äänestä
  • Joo, sinulla on varmaan kokemusta. Olit tietysti syytön, kuten kaikki muutkin. Vangeistakin n. 90 % istuu vankilassa syyttöminä, ainakin jos heiltä itseltään kysyy. Niin, että sellainen maa se Suomi on.

    Äänestä

  • 10 kirjoitti:

    Joo, sinulla on varmaan kokemusta. Olit tietysti syytön, kuten kaikki muutkin. Vangeistakin n. 90 % istuu vankilassa syyttöminä, ainakin jos heiltä itseltään kysyy. Niin, että sellainen maa se Suomi on.

    Seuratkaapa kuinka käräjäoikeuden ja seuraavan oikeusasteen, hovin, tuomiot vaihtelevat.
    Ovat yleensä aivan päinvastaisia. Haiskahtaa vahvasti tuomareiden rahastukselta.
    Omiakin kokemuksia on ja todella tuli tunne niinkuin aiemmin tällä palstalla kerrottiin että tuomio oli 'arvottu'. Miksei tähän epäkohtaan kukaan puutu Suomessa ? Selvää yhteiskunnan ja kansalaisten rahojen tuhlausta.

    Äänestä

  • kauniter kirjoitti:

    Jos oikeasti katsot sitä, mitä hovista "tulee alas", niin oikeasti, hovi muuttaa aika harvoin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

arpapeliä kirjoitti:

Tulipas eräänä päivänä kutsu poliisikuulusteluun kahdesta varkaudesta eri ajankohtana joihin en ollut syyllistynyt. Poliisit useaan kertaan painostivat tunnustamaan ja kun en niin tehnyt, niin asia käsiteltiin käräjäoikeudessa. Sinne mennessäni ajattelin asian olevan aivan saletti, eli minut todettaisiin syyttömäksi. Tuomarina oli keski-ikäinen todella vihainen äijä, syyttäjä valehteli törkeästi kahden todistajan kuulustelupöytäkirjasta jotka olisivat osoittaneet syyttömyyteni ja kaiken huipuksi antaessaan minulle toisesta varkaudesta tuomion, tuomari perusteli tuomion toisen varkausepäilyn kuulusteluissa kertomaani asiaan, eli oli sekoittanut kuulustelut keskenään. Kun yritin tuomionjulistamisen jälkeen selittää asiaa, niin tuomari pillastui täysin, uhkasi lisäsakoilla jne
Aivan selvästi tuomio oli sovittu jo ennen istuntoa. Että näin meillä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu