Hämmästyttää kummastuttaa

Ensinnäkin minä suuresti ihmettelen tämän sivuston seriffiä, miksi hän sallii tuon yhden ihmisen aina vaan jatkaa tämän palstan pilaamista. O aivan ilmiselvää, ettei hänellä ole minkäänlaista tarvetta keskustella täälä kenenkään kanssa lestadoilaisuudesta. Hän on satoja kertoja tuonut selväksi oman kantansa tuominnut kaikki kristityt saatanan kätyreiksi yms. Hänen kantansa on jo tullut selväksi.
Kuitenkin täälä olisi monia, jotka haluaisivat rauhassa keskustella heitä mietityttävistä asioista. Olen huomannut, että se käy täysin mahdottomaksi. Vaikka kuinka yrittäisi olla huomioimatta häirikköä. Ei sekään ole oikeudenmukaista, että aina ja aina pitää alkaa uusi ketju, keskustelu ei pääse näin oikeuksiinsa.
Joskus olen miettinyt, että onko tämä häirikkö, itse seriffi, kun sitä näin suosii. Tiedän, että joitain on estetty täälä kirjoittelemasta, paljon heppoisemmin perustei,
12325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

TÄMÄN ÖRVELÖN TYÖHÖN VERRATEN , TÄMÄHÄN ILOKSEEN HÄIRIÖTÄ
MUTTA YLLÄPITO MYÖS TAITAA NAURAA VAIN ASIALLE , EI PIENINTAKÄÄN
ILMOITUSTA ETTÄ HEKIN KÄRSIVÄT , VAI KÄRSIIKÖ EIHÄN HE LUE MITÄÄN
VIESTIÄ , HE KÄSITTELEVÄT NIITÄ KUIN ILMAA , ELI ANONYYMIA JOS NE
JOSKUS EDES LUKISI EI MUUTA TARVIS . SIINÄ EI KUKAAN YLLÄPIDON
HENKILÖ VOISI OLLA KYMÄ , VAAN KUUMA . TOMMOISIA MIETTEITÄ.

Äänestä
  • ole kovinkaan ymmärettäviä, mutta on hän raamattua lukenut kun siitä omaa verisotaan latelee. Hän selvästi ärsyttää lestaadiolaisia. Voisitteko kertoa missä kohdassa hän puhuu palturia, vai on jossain hänen jutuissaan todistusta raamatussa, mitä olette vastaan.

    Minä en ole kovin raamatun asiantuntia, mutta noin "maalaisuskonjärjellä" sovittelen omaa käsitystäni Jumalasta ja hänen kaikkivaltiudestaa. Kaikki lestaadiolaisten ja muiden uskonsuuntien ulkopuoliset, ovat luullakseni myös omallatavallaan luovat käsityksen korkammasta voimasta, joku enemmän ja joku vähemmän. Se vie ihmisen sekaisin jos syventyy uskoonsa yli oman järjen, on kyseessä sitten mikä uskon suunta tai lahko, itämaisista uskoista helvetin palvojiin. Kärsimykset ja pelko voi olla itsellä ja ympäristöllä.

    Mitä tulee seriffin poistoihin, niin kyllä niitä poistettavia löytyy lestaadiolaistenkin paatosmaisista, jatkuvista raamatusta lainatuista säkeistä, jotka ei monastikkaa sovi kyseiseen asiaan. Täällä muutamat muuttavat nimimerkkiään, jossain vastauksessaan, ettei aina tiedä kuka se ykkösnimimerkki. teuta ja Jeesusken sylilapsi ovat mmm. sellaisia. Ihmettelen vain miten rikkinäinen ja eripurainen "seurakunta" lestaadiolaisuus on, että kyllä sinne yksi Örvelö ja savon ukko sopii sekaan.

    Äänestä

  • savon ukko kirjoitti:

    ole kovinkaan ymmärettäviä, mutta on hän raamattua lukenut kun siitä omaa verisotaan latelee. Hän selvästi ärsyttää lestaadiolaisia. Voisitteko kertoa missä kohdassa hän puhuu palturia, vai on jossain hänen jutuissaan todistusta raamatussa, mitä olette vastaan.

    Vaan älyttömistä väitteistä , ja suorastaan raamatun vätämästä kirjoittelusta ,
    Kukaan ei voi tulla Jeesuksen luo , jos Jumala ei hätä vedä se varmaa
    Hänelle on annettu mahdollisuus , tai kaks , ainoat sanaut oli ei se kennelkään
    kuulu kuinka mikä on hänen ja Jeesusksen välinen suhde , tottakai se kuuluu en
    olekuullut 1 henkilön seurakunnasta. alkuun voi päätä tälläkin.

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Osoita Jumalan ja Jeesuksen Omalla Sanalla, että jokaisen ihmisen pitää tunnustaa rikolliselle kristinuskon lahkojen herroille ja epäjumalille sekä seurakunnalle suhteensa Jumalan ja Jeesukseen???

    Tuollainen käyttäytyminen on herra epäjumaliinsa uskovien toimintaa jolla nöyryytetään rikollisen palvelukseen syyttömiä perisynneillä jne!!!
    Jumalaa ja Jeesusta seuraavilla ei ole perisyntiä! Koita oppia ymmärtämään se!

    teuta, sinullakaan ei ole pienintäkään oikeutta osoittaa sormellasi KAIKKIA SYNTISIKSI! et ole osoittanut Jumalan tai Jeesuksen sinulle antamaa valtuuksia joten toisten synnistäjänä olet perkeleen perisynnin levittäjä, rikollinen, toisista väärää todistusta antava aivopieru ääliö!!
    Jeesus syntyi lapsena ja Hän ja jokainen lapsi on perisynnitön Jumalan Valtakunnan kaltaisuudessaan kunnes sinä ja kaltaisesi sellaisesti synnittömästä kasvattaa, kouluttaa, nöyryyttää oppinne rikollisuuteen mm. väärän todistuksen antajiksi!!! Usein, valitettavan usein pahimmat teistä maksaa ja rahoittaa ja jopa vie sitä perkeleen perisyntiä ulkomaille!!!
    HÄVETKÄÄ JUMALAN JA JEESUKSEN LAIN JA HEIDÄN KIELTÄJINÄ TOIMIANNE!!!

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9520950/4711240960.
    LAPSEN KASTE.
    teuta 9.12.2010 11:42
    Koska jokainen lapsi on perisynnin turmelama , ja tarvitsee pelastusta , /teutan OPIN VALE/
    Kristuksen seurakunta on alkuajoista asti vienyt kasteessa pienet lapset Vapahtajan luo . /teutan OPIN VALE/

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
    Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

    http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/

    Äänestä

  • savon ukko kirjoitti:

    ole kovinkaan ymmärettäviä, mutta on hän raamattua lukenut kun siitä omaa verisotaan latelee. Hän selvästi ärsyttää lestaadiolaisia. Voisitteko kertoa missä kohdassa hän puhuu palturia, vai on jossain hänen jutuissaan todistusta raamatussa, mitä olette vastaan.

    Minä en ole kovin raamatun asiantuntia, mutta noin "maalaisuskonjärjellä" sovittelen omaa käsitystäni Jumalasta ja hänen kaikkivaltiudestaa. Kaikki lestaadiolaisten ja muiden uskonsuuntien ulkopuoliset, ovat luullakseni myös omallatavallaan luovat käsityksen korkammasta voimasta, joku enemmän ja joku vähemmän. Se vie ihmisen sekaisin jos syventyy uskoonsa yli oman järjen, on kyseessä sitten mikä uskon suunta tai lahko, itämaisista uskoista helvetin palvojiin. Kärsimykset ja pelko voi olla itsellä ja ympäristöllä.

    Mitä tulee seriffin poistoihin, niin kyllä niitä poistettavia löytyy lestaadiolaistenkin paatosmaisista, jatkuvista raamatusta lainatuista säkeistä, jotka ei monastikkaa sovi kyseiseen asiaan. Täällä muutamat muuttavat nimimerkkiään, jossain vastauksessaan, ettei aina tiedä kuka se ykkösnimimerkki. teuta ja Jeesusken sylilapsi ovat mmm. sellaisia. Ihmettelen vain miten rikkinäinen ja eripurainen "seurakunta" lestaadiolaisuus on, että kyllä sinne yksi Örvelö ja savon ukko sopii sekaan.

    jos tummoisen kirjoittajan kuin örvelö on , saisi pois ei Ihan äkisti
    tekis mieli saada takaisin, nimittäin joka asi8a pitää sodassa olla
    hänen asinsa ei ole tervttäpäivää nähnyt , ei tarvitse kenekään
    alkaa puhua niin , hän on liian montakertaa pilanut viestini
    sommittelemalla ne uusiin puihin ominsanoin EIKÄY .

    Äänestä

  • TEUTA kirjoitti:

    sinulla on helppoa päästä minun kirjoituksista eroon, palvelet vain
    -herraasi sen herras omalla nimellä!
    -ja lopetat pilkkaamasta Jumalaa ja Jeesusta!

    Tässä Jumalan ja Jeesuksen ja Heidän Lain kieltämisiäsi, ei kaikki mutta selviä todisteita:

    TÄSSÄ KIELLÄT LAIN, JA LAIN KIELTÄNYT KIELTÄÄ MYÖS HEIDÄT:
    "Ei ole Jeesus vahvistanut
    teuta 8.8.2010 12:12
    Mooseksen lakia , muuta kiun 10 käskyä kaiken lainen muu mooseksen laki hylättiin 30 jKr.
    Sinä et ymmärrä oikeastaan mitään. Miksi räävit poskeasi jatkuvasti ."

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9461899/46725910
    Kiva kun olit tarkkana
    teuta 13.11.2010 14:18
    Tuo yks joka hilluu nyt suuna päänä , ei ole löytänyt tuotakaan oikesta kirjasta
    Mä hain vanhan Rippikoulu katekismuksen , ja siinä se on aivan oikein .

    TÄSSÄ PILKKAAT JEESUSTA ASETTAMALLA ITSESI HÄNEN ASEMAAN JA VALEHTELEMALLA HÄNEN PYHÄÄN NIMEEN:
    "http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9520950/47306902
    kaste kirja n. 350 luvulta
    teuta 22.12.2010 22:17
    Pappedella on tärkeä merkitys sakramentin oikein toimittamisessa , Papilla ei ole omia ansioita , vaan Kristuksen antama virka .'"

    TÄSSÄ SYNNISTÄT KAIKKI MAAILMAN LAPSET, JEESUSKIN ON OLLUT "jokainen" LAPSI JA HÄNENKIN SYNNISTÄJÄNÄ ANNAT VÄÄRÄÄ TODISTUSTA JUMALASTA JA JEESUKSESTA Lutheria epäjumalana jumaloiden.:
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9520950/4711240960.
    LAPSEN KASTE.
    teuta 9.12.2010 11:42
    Koska jokainen lapsi on perisynnin turmelama , ja tarvitsee pelastusta ,
    Kristuksen seurakunta on alkuajoista asti vienyt kasteessa pienet lapset Vapahtajan luo .

    SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI, ETTÄ MENET SEN herrasi omassa nimessä RAKENTAMAAN SITÄ valtakuntaanne JA LOPETAT TÄÄLLÄ JUMALAN JA JEESUKSEN NIMISSÄ KIRJOITTELEMISET!
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9566057/47416379
    "JOS tuo luku pitisi paikkansa sinä olisit Hitler
    teuta 31.12.2010 09:05
    Heil ... Kirkosta erooja ei ole löytänyt mitään muuta kuin pienen veron maksammattomuuden
    Taivaan valtakuntaa nimittäin ei ole vielä tehtykään !"

    teutan mielestä Jeesus opetti väärin:
    21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".

    JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAISINA SYNTYY KAIKKI, NIIN ON JEESUS OPETTANUT.
    perkeleen perisynti tulee ihmiseen epäjumalan opeista ja sen teuta, sinustakin huomaa!!!

    Äänestä

  • Örvelö heittää joka asiassa palturia olen kirjoittanut 98 % se on totuus
    Missään ei ei ole kielletty puhumasta asian vierestä , mutta sille on oma
    nimi hän lalehtelee . Se on kiinni siitä että noin käyttäytyen ei voi olla
    koskaan rehellinen , joka asiasta pitää venkoilla , jos savon ukko tuntisi
    Raamattua ei hän kysyisi missä menee väärin , vaan hän tietää se heti .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Örvelö heittää joka asiassa palturia olen kirjoittanut 98 % se on totuus
    Missään ei ei ole kielletty puhumasta asian vierestä , mutta sille on oma
    nimi hän lalehtelee . Se on kiinni siitä että noin käyttäytyen ei voi olla
    koskaan rehellinen , joka asiasta pitää venkoilla , jos savon ukko tuntisi
    Raamattua ei hän kysyisi missä menee väärin , vaan hän tietää se heti .

    Kun kieltää Jumalan ja Jeesuksen Lain niin samalla kieltää Heidätkin ja astettaa Lutherin epäjumaksi sitä sanomatta:
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9461899/46725910
    Kiva kun olit tarkkana
    teuta 13.11.2010 14:18
    Tuo yks joka hilluu nyt suuna päänä , ei ole löytänyt tuotakaan oikesta kirjasta
    Mä hain vanhan Rippikoulu katekismuksen , ja siinä se on aivan oikein .

    teuta on kieltänyt Jumalan ja Jeesuken Lain ja Heidät! rikollinen on rikollisuuden puolustajakin:
    "Ei ole Jeesus vahvistanut
    teuta 8.8.2010 12:12
    Mooseksen lakia , muuta kiun 10 käskyä kaiken lainen muu mooseksen laki hylättiin 30 jKr.
    Sinä et ymmärrä oikeastaan mitään. Miksi räävit poskeasi jatkuvasti ."

    Jumalan Valtakunnan kaltaiset eivät ole perkeleen perisyntisiä!
    teuta kehuu itseään parhaaksi perisynnin levittäjäksi valehtelijaksi itsensä osoittaa:
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9520950/4711240960.
    LAPSEN KASTE.
    teuta 9.12.2010 11:42
    Koska jokainen lapsi on perisynnin turmelama , ja tarvitsee pelastusta ,
    Kristuksen seurakunta on alkuajoista asti vienyt kasteessa pienet lapset Vapahtajan luo .

    Kristus EI OLE pappien virkoja jakanut!!!
    teutalla on ilmeisesti helevetistä annettut oikeudet jakaa papeille virkoja kristuksen nimessä:
    "http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9520950/47306902
    kaste kirja n. 350 luvulta
    teuta 22.12.2010 22:17
    Pappedella on tärkeä merkitys sakramentin oikein toimittamisessa , Papilla ei ole omia ansioita , vaan Kristuksen antama virka .'"

    jne

    Siis teutan mielestä Jumalan ja Jeesuksen antamat tiedot ovat "palturia"
    mutta
    juopoin munkin katekismuksessa on "kaikki aivan oikein" sitäkö lestadiolaisuus pakana epäjumaluus on??

    Äänestä

  • lkj.hu-y kirjoitti:

    Osoita Jumalan ja Jeesuksen Omalla Sanalla, että jokaisen ihmisen pitää tunnustaa rikolliselle kristinuskon lahkojen herroille ja epäjumalille sekä seurakunnalle suhteensa Jumalan ja Jeesukseen???

    Tuollainen käyttäytyminen on herra epäjumaliinsa uskovien toimintaa jolla nöyryytetään rikollisen palvelukseen syyttömiä perisynneillä jne!!!
    Jumalaa ja Jeesusta seuraavilla ei ole perisyntiä! Koita oppia ymmärtämään se!

    teuta, sinullakaan ei ole pienintäkään oikeutta osoittaa sormellasi KAIKKIA SYNTISIKSI! et ole osoittanut Jumalan tai Jeesuksen sinulle antamaa valtuuksia joten toisten synnistäjänä olet perkeleen perisynnin levittäjä, rikollinen, toisista väärää todistusta antava aivopieru ääliö!!
    Jeesus syntyi lapsena ja Hän ja jokainen lapsi on perisynnitön Jumalan Valtakunnan kaltaisuudessaan kunnes sinä ja kaltaisesi sellaisesti synnittömästä kasvattaa, kouluttaa, nöyryyttää oppinne rikollisuuteen mm. väärän todistuksen antajiksi!!! Usein, valitettavan usein pahimmat teistä maksaa ja rahoittaa ja jopa vie sitä perkeleen perisyntiä ulkomaille!!!
    HÄVETKÄÄ JUMALAN JA JEESUKSEN LAIN JA HEIDÄN KIELTÄJINÄ TOIMIANNE!!!

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9520950/4711240960.
    LAPSEN KASTE.
    teuta 9.12.2010 11:42
    Koska jokainen lapsi on perisynnin turmelama , ja tarvitsee pelastusta , /teutan OPIN VALE/
    Kristuksen seurakunta on alkuajoista asti vienyt kasteessa pienet lapset Vapahtajan luo . /teutan OPIN VALE/

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
    Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

    http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/

    sinä olet häirikkö nro 1. pidä omat sansi yhtä kurissa kuin jumalan .
    Ota huomioon että Jeesuksen /Jumalan sanaa on kaikki Raamatussa
    Sinä olet sen heittänyt Roska´koppaan . sinne joudat itsekin.

    Äänestä

  • m.nhg-frwe kirjoitti:

    Kun kieltää Jumalan ja Jeesuksen Lain niin samalla kieltää Heidätkin ja astettaa Lutherin epäjumaksi sitä sanomatta:
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9461899/46725910
    Kiva kun olit tarkkana
    teuta 13.11.2010 14:18
    Tuo yks joka hilluu nyt suuna päänä , ei ole löytänyt tuotakaan oikesta kirjasta
    Mä hain vanhan Rippikoulu katekismuksen , ja siinä se on aivan oikein .

    teuta on kieltänyt Jumalan ja Jeesuken Lain ja Heidät! rikollinen on rikollisuuden puolustajakin:
    "Ei ole Jeesus vahvistanut
    teuta 8.8.2010 12:12
    Mooseksen lakia , muuta kiun 10 käskyä kaiken lainen muu mooseksen laki hylättiin 30 jKr.
    Sinä et ymmärrä oikeastaan mitään. Miksi räävit poskeasi jatkuvasti ."

    Jumalan Valtakunnan kaltaiset eivät ole perkeleen perisyntisiä!
    teuta kehuu itseään parhaaksi perisynnin levittäjäksi valehtelijaksi itsensä osoittaa:
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9520950/4711240960.
    LAPSEN KASTE.
    teuta 9.12.2010 11:42
    Koska jokainen lapsi on perisynnin turmelama , ja tarvitsee pelastusta ,
    Kristuksen seurakunta on alkuajoista asti vienyt kasteessa pienet lapset Vapahtajan luo .

    Kristus EI OLE pappien virkoja jakanut!!!
    teutalla on ilmeisesti helevetistä annettut oikeudet jakaa papeille virkoja kristuksen nimessä:
    "http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9520950/47306902
    kaste kirja n. 350 luvulta
    teuta 22.12.2010 22:17
    Pappedella on tärkeä merkitys sakramentin oikein toimittamisessa , Papilla ei ole omia ansioita , vaan Kristuksen antama virka .'"

    jne

    Siis teutan mielestä Jumalan ja Jeesuksen antamat tiedot ovat "palturia"
    mutta
    juopoin munkin katekismuksessa on "kaikki aivan oikein" sitäkö lestadiolaisuus pakana epäjumaluus on??

    Kyllä hetietää tarkasti millainen on örvelön sopaskaa .
    ei minun tarvitse sitä oikoa .

    Mutta sinun kirkoittamas sopaskaa jossa olet sekoittanut omat asiat ja ja minun
    Ovat kyllä tarkasti tiedossa heillä ,,entäpä noistakin jotka tuossa oli joka ainua
    on 98 % oikein jos ne on oikein kirjoitettu ja arvaappa ketä syytetään ellei.ole
    örvelöä.

    olet herra, herra epäjumalan palvelijana niin palvele sitä rikollisuuden herra sen herran omalla nimellä!
    silloin minunkaan ei tarvitse oikoa valheellisuuksiasi!!!

    tässä lestadiolaisille teutan aivopieru tason oppia!

    Kun kieltää Jumalan ja Jeesuksen Lain niin samalla kieltää Heidätkin ja astettaa Lutherin epäjumaksi sitä sanomatta:
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9461899/46725910
    Kiva kun olit tarkkana
    teuta 13.11.2010 14:18
    Tuo yks joka hilluu nyt suuna päänä , ei ole löytänyt tuotakaan oikesta kirjasta
    Mä hain vanhan Rippikoulu katekismuksen , ja siinä se on aivan oikein .

    teuta on kieltänyt Jumalan ja Jeesuken Lain ja Heidät! rikollinen on rikollisuuden puolustajakin:
    "Ei ole Jeesus vahvistanut
    teuta 8.8.2010 12:12
    Mooseksen lakia , muuta kiun 10 käskyä kaiken lainen muu mooseksen laki hylättiin 30 jKr.
    Sinä et ymmärrä oikeastaan mitään. Miksi räävit poskeasi jatkuvasti ."

    teuta kehuu itseään parhaaksi perisynnin levittäjäksi:
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9520950/4711240960.
    LAPSEN KASTE.
    teuta 9.12.2010 11:42
    Koska jokainen lapsi on perisynnin turmelama , ja tarvitsee pelastusta ,
    Kristuksen seurakunta on alkuajoista asti vienyt kasteessa pienet lapset Vapahtajan luo .

    teutalla on ilmeisesti helevetistä annettut oikeudet jakaa papeille virkoja kristuksen nimessä:
    "http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9520950/47306902
    kaste kirja n. 350 luvulta
    teuta 22.12.2010 22:17
    Pappedella on tärkeä merkitys sakramentin oikein toimittamisessa , Papilla ei ole omia ansioita , vaan Kristuksen antama virka .'"

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    sinä olet häirikkö nro 1. pidä omat sansi yhtä kurissa kuin jumalan .
    Ota huomioon että Jeesuksen /Jumalan sanaa on kaikki Raamatussa
    Sinä olet sen heittänyt Roska´koppaan . sinne joudat itsekin.

    JUMALA JA JEESUS EI OLE LAPSIKASTETTAKAAN MÄÄRÄNNYT!
    KUMPI VALEHTELEE teuta VAI JUMALA JA JEESUS????

    Jumalan ja Jeesuksen Nimissä valehdellen lapsia perisyntisiksi osoittaen väärää todistusta antamalla on vakava rikos!
    Minun raamatussa Jumala ja Jeesus ei ole lapsikastetta asetanut!
    Minun raamatussa Jumala ja Jeesus ei ole ilmoittaneet jokaisen syntyvän perisyntisenä!
    Minun raamatussa Jeesus Omalla Sanallaan ilmoittaa lasten olevan Jumalan Valtakunnan kaltaisia ja siellä ei ole syntiä ja perisyntiä vai voiko joku Jumalan Valtakunnan todistaa syntiseksi tai perisyntiseksi?

    Minusta alkaa tuntumaan että näille Jumalan ja Jeesuksen nimissä valehteluille pitäs saada loppu!
    Tosin uskovapauslaki sallii esim. Lutherin opin käsitteet MUTTA EI NIITÄ SAA LEVITTÄÄ JUMALAN JA JEESUKSEN NIMISSÄ VÄÄRÄÄ TODITUSTA ANTAMALLA!
    RIKOKSIA NE OVAT OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN TAPPANEIDEN JA TAPATTANEIDEN RIKOLLISUUDENKIN TEETTÄMÄT RIKOKSET!!!

    --------------------------------

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9520950/4711240960.
    LAPSEN KASTE.
    teuta 9.12.2010 11:42
    Koska jokainen lapsi on perisynnin turmelama , ja tarvitsee pelastusta ,
    Kristuksen seurakunta on alkuajoista asti vienyt kasteessa pienet lapset Vapahtajan luo

    --------------------------------

    katekismuksen osaavat on asetettava kyseenalaiseksi oppeineen:

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9566057/47416379
    "JOS tuo luku pitisi paikkansa sinä olisit Hitler
    teuta 31.12.2010 09:05
    Heil ... Kirkosta erooja ei ole löytänyt mitään muuta kuin pienen veron maksammattomuuden
    Taivaan valtakuntaa nimittäin ei ole vielä tehtykään !"

    JA JEESUS OMALLA SANALLAAN OPETTAA:
    21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".

    KUMPI ; teuta VAI JEESUS ON VALEHTELIJA????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pientä kulkijaa kirjoitti:

Ensinnäkin minä suuresti ihmettelen tämän sivuston seriffiä, miksi hän sallii tuon yhden ihmisen aina vaan jatkaa tämän palstan pilaamista. O aivan ilmiselvää, ettei hänellä ole minkäänlaista tarvetta keskustella täälä kenenkään kanssa lestadoilaisuudesta. Hän on satoja kertoja tuonut selväksi oman kantansa tuominnut kaikki kristityt saatanan kätyreiksi yms. Hänen kantansa on jo tullut selväksi.
Kuitenkin täälä olisi monia, jotka haluaisivat rauhassa keskustella heitä mietityttävistä asioista. Olen huomannut, että se käy täysin mahdottomaksi. Vaikka kuinka yrittäisi olla huomioimatta häirikköä. Ei sekään ole oikeudenmukaista, että aina ja aina pitää alkaa uusi ketju, keskustelu ei pääse näin oikeuksiinsa.
Joskus olen miettinyt, että onko tämä häirikkö, itse seriffi, kun sitä näin suosii. Tiedän, että joitain on estetty täälä kirjoittelemasta, paljon heppoisemmin perustei,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu