karrikointia

Teidät tunnetaan seuraavista yleistyksistä, muttta totta kai ne ovat?
1) Naiset synnyttää meikein 30 vuotta
2) Ehkäisy in synti
3) Jos nainen kuolee synnytykseen, Jla antaa miehelle uuden

5) pidättehyvä huolta lapsista
2227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

6) Ope tellakirjo tamista

Äänestä

että kaikki esikoislestadiolaiset synnyttäisivät jokainen paljon lapsia, jokaisella on ihan oma tilanteensa, joillakin on yksi, joillakin useampi ja eikä kenenkään tarvitse henkensä kaupalla synnyttää. Lapset ovat Jumalan lahja. Ehkä jotkut eivät koskaan ehkäise, mutta se on ihan perheen sisäinen asia.
Ehkäisykielto on vanhoillislestadiolaisilla ehdoton. Tuntuu hirveältä ajatus, että vaimo olisi niin vähäarvoinen, että otetaan sitten uusi. Ei pidä paikkaansa. Ainakaan meidän kristillisyydessä. Tosin, jos joku jää leskeksi, mistä hyvänsä syystä, ei ole väärin avioitua uudelleen.
Lapsista pidetään huolta, koska perheet ovat kunnollisia, alkoholia ei käytetä, elämäntavat ovat kaikin puolin terveitä, sekä isät että äidit yhdessä hoitavat hyvin lapsensa, omat vanhempansa ja huolehtivat vielä monesta sairaasta tai apua tarvitsevasta. Käydään katsomassa sairasta, sosiaalinen kanssakäyminen on vilkasta.
Lapsilla on läheiset välit isovanhempiin, koska harvoin on avioeroja, perheet ovat ehjiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lestojen kirjoitti:

Teidät tunnetaan seuraavista yleistyksistä, muttta totta kai ne ovat?
1) Naiset synnyttää meikein 30 vuotta
2) Ehkäisy in synti
3) Jos nainen kuolee synnytykseen, Jla antaa miehelle uuden

5) pidättehyvä huolta lapsista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu