Jatkuva uupumus

Sanokaa mitä ihmettä teen kun rankka lääkitys väsyttää mut ihan tyystin. Kohtaukset pysyvät melko hyvin poissa (paikallisalkuisia kohtauksia satunnaisesti noin joka toinen viikko), mutta olen fyysisesti todella uupunut. Nukun helposti kymmenen tuntia yössä mutta silti saattaa väsyttää koko päivän. En jaksa harrastaa liikuntaa, joka voisi piristää, enkä harrastaa mitään, opiskelu on työlästä ja lisäksi keskittyminen on vaikeaa. Lääkityksenä Lamictal, Lyrica ja Zonegran.
3354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En osaa sanoa muuta, kuin juttele lääkärille. Kauan olet syönyt nykyistä lääkitystä? Sivuvaikutuksetkin saattavat kadota ajan myötä.
Voimia sinulle!

Äänestä
  • Kesällä aloitin Zonegranin edellisten lisäksi, kun kohtauksia oli enemmän. Lääkärillekin olen puhunut, mutta kukaan lääkäri ei osaa sanoa oikein juuta eikä jaata. Muistan, kun joskus vuosia sitten sairastuin, aloitin lääkityksen Trileptalilla ja olin järkyttävän väsynyt. Voihan se tietty olla kaikissa näissä lääkkeissä sivuvaikutuksena. Enkä uskokaan että mitään taikakonstia on, jolla naps, yhtäkkiä piristyisi, mutta tämä vaan masentaa...

    Lisäksi minulla on ongelmia muistini kanssa. Se on todella masentavaa, koska olen alle kolmekymppinen. Olen kuullut kahta syytä, että se johtuisi sairaudesta itsessään (kohtaukset tuhoavat aivosoluja tms.) tai saattaisi johtua lääkkeistä.

    Äänestä

  • raskas taakka kirjoitti:

    Kesällä aloitin Zonegranin edellisten lisäksi, kun kohtauksia oli enemmän. Lääkärillekin olen puhunut, mutta kukaan lääkäri ei osaa sanoa oikein juuta eikä jaata. Muistan, kun joskus vuosia sitten sairastuin, aloitin lääkityksen Trileptalilla ja olin järkyttävän väsynyt. Voihan se tietty olla kaikissa näissä lääkkeissä sivuvaikutuksena. Enkä uskokaan että mitään taikakonstia on, jolla naps, yhtäkkiä piristyisi, mutta tämä vaan masentaa...

    Lisäksi minulla on ongelmia muistini kanssa. Se on todella masentavaa, koska olen alle kolmekymppinen. Olen kuullut kahta syytä, että se johtuisi sairaudesta itsessään (kohtaukset tuhoavat aivosoluja tms.) tai saattaisi johtua lääkkeistä.

    Zonegran väsytti mua aivan hirveästi.Saatoin nukkua melkein istalleen sohvalla.Töiden jälkeen en minäkään jaksanut mitään.
    Annostusta pienennettiin, niin väsymys helpotti.Vaikka olen nytkin väsynyt, mutta en enään niin paljon.

    Keskusteleppa lääkärin kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


raskas taakka kirjoitti:

Sanokaa mitä ihmettä teen kun rankka lääkitys väsyttää mut ihan tyystin. Kohtaukset pysyvät melko hyvin poissa (paikallisalkuisia kohtauksia satunnaisesti noin joka toinen viikko), mutta olen fyysisesti todella uupunut. Nukun helposti kymmenen tuntia yössä mutta silti saattaa väsyttää koko päivän. En jaksa harrastaa liikuntaa, joka voisi piristää, enkä harrastaa mitään, opiskelu on työlästä ja lisäksi keskittyminen on vaikeaa. Lääkityksenä Lamictal, Lyrica ja Zonegran.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu