BARF-ruokinta

barfff

Hei! Olen tässä pikkuhiljaa tehnyt tutkimustyötä ja tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että en halua enää koiralleni syöttää nappuloita tai muuta teollista ruokaa. Olen lueskellut mitä kaikkea haitallista nappulat sisältävät, ja kuinka vähän sitä mitä koira oikeasti tarvitsee. Ruuat ovat esimerkiksi hyvin viljapitoisia (vaikka koirat eivät tarvitse, eikä moni pysty syömään viljaa), ja niissä on vähän lihaa ja yleensä vääränlaisia proteiineja, runsaasti maku-, väri-, ja säilöntäaineita. Syötän siis myös raakaa lihaa ja kasvis-ohrapuuroa todella usein että saisin tätä tasapainoitettua.

No mutta, nyt onkin siis tarkoitus siirtyä täysin raakaruokintaan, eli barffiin (bones and raw food). Halusinkin avata ketjun tähän liittyen, jossa muut samaa ruokavaliota noudattavat kertoisivat esim. oman menuunsa viikon ajalta, jos tulee mieleen jotakin erityisen hyvin koiralle maistuvia ruokia, ylipäänsä kaikkea mitä tulee mieleen. Olisi myös kiva kuulla oletteko huomanneet mitään eroja koiran kunnossa ruokavalion muututtua?

Itse ajattelin että jätän viljan kokonaan pois, ehkä sillä saisi pitkään jatkuneet hiivatulehdukset loppumaan. Eli siis 60 % lihaisia luita, 20 % raakaa lihaa ja 20 % kasvissosetta tulisi muodostamaan päivittäisen ruokavalion. Jospa sitä tänään jo valmistaisi kaalista, omenoista, valkosipulista ja porkkanasta jonkun kivan soseen mahapullien seuraksi, päälle luraus öljyä ja kyllä varmasti maistuu! Järkyttävän pieni määrä vain tuo kun ruuan määrä saa olla vain 2-3 % koiran elopainosta! :D

63

7465

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sakun emäntä

      ihmettelin vain tuota viimeistä kommenttiasi ruuan määrästä. Meillä 1v2kk (42kg) sakemanni uros syö reilun kilon päivässä eli n. 3% painosta.

    • p.läjä

      Olen itsekin joskus suunnitellut luopumista kokonaan nappuloista, mutta kyllä niitä vielä syötän tänäkin päivänä. Tosin melko vähän ja mieluiten reissuruokana helpon kuljetettavuuden ja säilyvyyden vuoksi. Koirieni ravinnosta tullee noin 1/5 nappuloista ja loput muusta ja se muu on:

      "Runko"
      - raakaa lihaa (melkein päivittäin yl. hirvi)
      - keitettyä lihaa (pari kertaa/ vko)
      - luita (1-2 krt vko)
      - läskiä (1-2 krt/ vko)
      - keitettyä kalaa (noin 2 krt/ vko, hauki, made, särki, tms. kuivat kalat parhaita)
      - kotiruoan jämiä (milloin jää ts. pari kolme kertaa viikossa)

      "Lisukkeet" mm.
      - kananmunia
      - porkkanoita
      - verilättyjä
      - ruokaöljy
      - purkkiruokia
      - lenkkiä
      - tms.

      Yksi (-1,5) ruoka päivittäin ja viikoittain on yleensä se yksi paastopäivä. Mistä avaaja on muuten saanut päähänsä, että ruokaa tulee antaa 2-3 % koiran elopainosta? Omat koirat kuolisivat nälkään moisella määrällä. Mielestäni prosentuaaliset laskemiset ovat koiranruokinnan suhteen turhia. Koiran kuin koiran ruoantarpeen oppii näkemään muutamassa viikossa - kuukaudessa ilman laskemisiakin. Hieman avaajan tekstistä paistaa läpi myös se, että haluat "konstailla" koiran ruokinnan suhteen. Koirat ovat koiria eikä niiden ruokinnasta pidä tehdä samanlaista salatiedettä kuin ihmisten kohdalla. Jos koiran elimistö ei oireile tiettyä ruokaa kohtaan (mitä se harvoin tekee jos se pennusta asti on syönyt milloin mitäkin) ei mielestäni kannata asiakseen etsiä koiraparalle mitään erityisruokavaliota. Säilöntäaineita ja myrkkyjä on muutoinkin maailma täynnä eivätkä ne ehdi haittaavassa määrin rikastumaan koiraan sen lyhyehkön elinkaaren aikana.

      • -rauh-

      • heppu heil

      • barfff

        Tuo 2-3 % :n lukema on peräisin useammastakin lähteestä, joten uskon että siihen on luottaminen. Tottakai pitää käyttää maalaisjärkeä siinä, kumpaan suuntaan lukema muuttuu, koiran ulkonäön ja jaksamisen perusteella.

        Tarkoitukseni ei ollut olla konstaileva millään lailla, mutta ruokavaliota vaihtaessani haluan varmistaa että koirani saa kaiken tarvitsemansa. Koirani syö kyllä mitä tarjotaan, joten usko pois että sen ruokinnasta ei ole tehty mitään salatiedettä. Kuten ei omastakaan ruokailustani. En kuitenkaan halua sille tarjota turhaan lisäaineita ja säilöntäaineita kun niitä ilmankin voi olla. Eikä tuohon raakaruokintaan annetut ohjeet kovin konstailevia ole, pääasia että koira saa kaiken tarvitsemansa kuukauden sisällä. Ja mielestäni on hyvä tietää minkäsuuruisista annoksista kannattaa lähteä liikkeelle, siksi olen laskenut mitä koira tarvitsee ja kuinka paljon.

        Tarkoitukseni oli saada muilta kokemuksia, onko esimerkiksi allergiat ja sairaudet hävinneet. Ruokavalion muutoksella kuulemma on pystytty kuitenkin parantamaan niin maksasairauksia kuin käytösongelmiakin. Koska olen koirien parissa töissä, nämä ruokinnalla saavutetut tulokset kiinnostavat minua kovasti, ja siksi ehkä lasken myös tarkemmin mitä antaa ja koska.


    • Jos se hiiva on allergiaperäistä,niin ei se välttämättä lopu,vaihtaa sitten mihin ruokintatapaan.
      Ainoastaan niin,että se allergisoiva aine poistetaan.

      Joillekkin tekee jotkut viljat oireita,joillekin jotkut lihat (yleisemmin nauta ja possu,mutta muutkin voi) ja sitten joillekkin ja usein,jos muillekin taipumusta on,niin makeat hedelmät.Omena ja porkkana sitten niitä yleisempiä...

      • reqq

        kullekkin sopiva määrä löytyy tietysti ajankanssa. Seuraamalla ulosteen laatua, koiran painoa, yleistä vointia, jaksamista, jne.

        Meillä luumäärä on max 50% ruoasta.


    • toistamista

      Heipä hei!

      Omat koirani on olleet tälläisella luonnonmukaisella ruokavaliolla jo vuoden päivät, ja muutos on todella valtava! Omistan bokserin joka oli todella pahasti allerginen, ja kun apua ei löytynyt niin lopulta ystävän kannustamana käännyin luontaishoitajan puoleen. Yhdessä hänen kanssaan muodostettiin ruokavalio, jota ryhtyi allergikon lisäksi noudattamaan 2 muutakin koiraani. Ja voin kertoa että entiseen teollisuusruokaan en enää palaisi.

      Ensinnäkin koirat vaikuttavat nykyään rauhallisemmilta ja tasapainoisemmilta, enkä tarkoita mitenkään flegmaattisia vaan energiaa kyllä löytyy touhuamiseen. Meidän bokserin hiivatulehduskierre loppui ja allergian aiheuttamat iho-oireet lähtivät. Muutenkin turkit näyttävät paremmilta ja koirat tuntuvat voivan hyvin!

      Laitan linkin samalle sivulle jonka jo toiseen ketjuun lisäsin, sieltä löydät kokemuksia ja tietoa ruokinnasta! Toivottavasti lähtee hyvin käyntiin ja huomaat eron koirassa!

      http://personal.inet.fi/yritys/annamultanen/asiakaspalaute.html

      • helmukka

        Meillä on oltu jo pari vuotta raakaravinnolla, eli koirat syövät noin 3% elopainostaan ja lihaisia luita on noin 60% lihaa noin 20-25% ja kasvissoseita noin 15%. Lisäksi annan välillä lohiöljyä, merilevää ja rypsiöljyä sekä raakoja munia(ehkä kerran kahdessa viikossa). Meille tämä on sopinut loistavasti, nappularipulit ja löysät ulosteet ovat poissa samoin anaalirauhasvaivat joita toisella koirista oli nappularuualla, turkki on myös hyvässä kunnossa kutenkaikki muukin!


      • Koirkoir
        helmukka kirjoitti:

        Meillä on oltu jo pari vuotta raakaravinnolla, eli koirat syövät noin 3% elopainostaan ja lihaisia luita on noin 60% lihaa noin 20-25% ja kasvissoseita noin 15%. Lisäksi annan välillä lohiöljyä, merilevää ja rypsiöljyä sekä raakoja munia(ehkä kerran kahdessa viikossa). Meille tämä on sopinut loistavasti, nappularipulit ja löysät ulosteet ovat poissa samoin anaalirauhasvaivat joita toisella koirista oli nappularuualla, turkki on myös hyvässä kunnossa kutenkaikki muukin!

        Meillä on barffia syötetty kahdelle villakoiralle vajaa kuukausi ja jo näin lyhyessä ajassa on tullut positiivisia muutoksia. Koirat söi ennen eläinkaupan nappulaa, mutta kummallekaan ne ei ole oikein maistuneet, barfin kanssa ei tuota ongelmaa ole ollut, ruoka katoaa hetkessä. Ulostemäärä on ehkä 1/3 siitä mitä ennen ja etenkin vanhemman koiran turkki on parantunut, aikaisemmin siitä lähti pestessä ja kuivatessa karvoja (mitä tuosta toisesta ei irtoa) ja tassunpohjat ovat olleet aina karkeat, huolimatta öljylisistä yms. Nyt tuon irtoavan karvan määrä on vähentynyt huomattavasti ja tassunpohjatkin ovat paremmat. Vaikea sanoa mikä sen ruokavaliosta on puuttunut ennen.

        Meillä syödään 60% lihaisia luita ja 40% lihaa ja kasviksia, puolet kumpaakin. Vielä on hakusessa se määrä, nkyiset annokset tehty 3%:n mukaan, aika näyttää onko sopiva.


    • Tietämätön12345678

      Kun koira saa raakaa lihaa niin pitääkö se muka madottaa useammin kun se kaksi kertaa vuodessa? Näin väittää tuttava, itse siihen en usko

      • 5928350743032

        Jos se liha tulee pääosin jostakin muualta kuin kuolleina löytöeläiminä tienpenkoilta ja metsistä, niin en näe mitään syytä madottaa koiraa tavallista useammin.


      • -axilur-

        Normaalisti madotus keväällä huhti/toukokuussa ja syksyllä loka/marraskuussa.


      • c

      • ....................
        -axilur- kirjoitti:

        Normaalisti madotus keväällä huhti/toukokuussa ja syksyllä loka/marraskuussa.

        pahoittelen etten muista lähdettäni, mutta jossakin oli juttua miten paljon matolääkkeet sisältää kaikenlaista myrkkyä. Siellä suositeltiin, että madotetaan vasta kun on tarvetta. Itse olen madottanut koirani noin kerran vuodessa ennaltaehkäisevästi, yleensä keväisin. tai sitten jos on menty rokotuksille.. eikä matoja ole ollut vaikka raakaa syödäänkin. tietty vaatii, että koiran ulosteita tarkkaillaan ja muutenkin koiran vointia josko merkkejä loisista löytyy. mutta onhan ne matolääkkeet myrkkyä..


    • stupid one... :D

      miten lasketaan elopaino? joku voisi nyt nopeasti kertoa : ))))

    • tzughjbnm

      No vaakalle seisomaan, sitä koiran painoahan se tarkoittaa.

    • mahdollistavaiei33

      itsekkin olisin kiinnostunut kokeilemaan sakunartullemme barffausta, mutta heti tulee kysymys luista, nimittäin koira on entisessä kodissaan saanu kantaa ja pureskella kiveä häkissä ollessaa ja hampaat ovat mennet aika huonoon kuntoon, joten eläinlääkäri kielsi viime käynnillämme luiden syönnin kokonaan. Koira ei näytä mitenkään arkovan hampaita, syö normaalisti luut, murot. Eli onko täysin mahdotonta ajatella siirtymistä tähän ruokintaa joka ei siis sisältäisi luita? Koiralla on ilmeisesti jotain allergianpoikasta huomaa kun on annettu alko aikoina kaupan luita (siankorvia ja muita nahkaluita) ja tällöin alkoi rapsuttelu ja korvien kutina joka loppui kun lopetimme noiden luitten antamisen. tätä oiretta ei ole tullut esim. rustoluitten kanssa.

      • greferf

        Ainakin br luut ovat pehmeämpiä kuin possu, nauta, yms. Jos niitä antaisit? Mutta kuuntelisin kyllä ell, hampaat voivat hajota lisää. Mitä helvettiä on annettu kiveä järsiä? Nälkäänsä, kipujen vuoksi, miksi????


      • mahdollistavaiei33
        greferf kirjoitti:

        Ainakin br luut ovat pehmeämpiä kuin possu, nauta, yms. Jos niitä antaisit? Mutta kuuntelisin kyllä ell, hampaat voivat hajota lisää. Mitä helvettiä on annettu kiveä järsiä? Nälkäänsä, kipujen vuoksi, miksi????

        Sitä minäkin mietin miksi on annettu sitä kiveä kantaa ja järsiä ja miksei niitä ole otettu pois sieltä häkistä. Pitänee varmaan edelleen syöttää tuota jahtivahtia ja antaa vaikka lihaa sen kanssa nii edes jotain kovempaakin tulisi...


      • Anonyymi

        Valmiissa raaka-aterioissa on luut sopivassa suhteessa jauhettuna mukana. Lueskellut tässä kaikkea mahdollista raakaruokinnasta ja ollaan sitä aloitettu jo 7 kk pennulle valmiilla kaupan aterioilla että kasvu jatkuisi normaalina ja kaikki tarvittava ruuasta saataisiin


    • unohda barf

      Ihan mahdotonta, koska barffiin kuuluu nimenomaan luut. Mutta ota käyttöön huomattavasti mediaseksikkäättömämpi raakaruokinta ja anna kalkki purkista.

      Törmäsin tämmöiseen kuin RARF surffaillessani. Kai tuo on lyhenne on vitsiksi tarkoitettu, mutta idea on ok. Annetaan sekaruokaa ja lihaa ja laitetaan koirat liikkumaan.

      http://www.jakkelehtonen.fi/katiska/elain/tyylina-rarf

    • tuleva barffaajako

      Luin juuri jostain että luut voitaisiin murentaa. kellään kokemuksia tästä?

      • jytdxnhrxd

        Kyllä murskattuja luita voi ostaa. Kokonaiset ovat siinä miel parempia, että putsavat hampaat ja järsiminen on koiran päälle hyväksi, luonnonmukaista viihdykettä :)

        Yleensä koirat tottuvat luonnonmukaiseen ruokintaan, jos se vain tehdää rauhassa eli totutetaan vähitellen.


    • entinen Barf

      Mä kokeilin meidän lapukalla muutaman kuukauden Barfia. Alkutotuttelunkin jälkeen vatsa meni aina välillä ruikulille ja meillä pestiin mattoja. Pyykistä viis, mutta harmitti kauhuissaan olevan koiran puolesta.
      Lopulta päädyttiin Jahtivahtiin ja lihaan ym.
      Vähän harmittaa, ettei kokeilu onnistunut, raakaruoka tuntuu muuten niin oikealta valinnalta.

    • Raakaa, ei barffia

      Älä barffaa. Se on vain yksi versio raakaruokinnasta, ei todellakaan ainoa. Eikä edes paras, koiralle.

      Ei nykyisessäkään systeemissäsi mitään vikaa ole. Ihan toimiva ratkaisu.

    • sandru

      Me kokeiltiin meijän sakemannilla, ihan pienenä pentuna kaikkea mahdollista koiranruokaa ja kun mikään ei kelvannut, niin siiryttiin raakaruokintaan ja koira on ollut hyvin tyytyväinen ja terve ja saa sen lisäksi erinlaisia vitamiineja joka päivä ruuan seassa:) Koira täyttää nyt 7 kk, tässä kuussa! Me olemme ainakin olleet tyytyväisiä raakaruokintaan ja niin on olluna koirakin

    • Raakaruokkija
    • k6t7

      Jos koira ei pysty pureksimaan lihaisia luita hammasongelmien,ahmimisen,kuonon muodon (kyllä jotkut rodut eivät pysty syömään luita ihan vaan kuonon/pään rakenteen takia)yms. niin on mahdollista ostaa esim.kennelrehusta "luumursketta" tai ihan vaan kalkkia. Meillä käytettiin tuota,koska koira ahmi luut liian isoina paloina ja oksensi isoja luun osia myöhemmin (koiralla oli myös pientä refluksia vaivaa,joten senkään takia ei luut olleet meillä hyvä vaihtoehto).
      Meillä raakaruokinta aloitettiin edesmenneellä koiralla jatkuvan korvahiiva kierteen,tassujen välien rikkimenon ja ruoka-aine allergioiden takia.Tällä ravinnolla oireet sitten paranivatkin.Nyt sama ruokinta jatkuu 2 "uuden" koiran kanssa :D
      Ja niille jotka lopettavat barffauksen,koska koiralla menee alussa vatsa sekaisin,se on ihan normaalia! Meilläkin oli alussa vatsa "vähän" löysällä lihaisista luista ;) koiran elimistö ei ole tottunut käsittelemään uusia aineita,jotka käyvät/sulavat elimistössä eri tavalla. Ethän voi olettaa,että jos alkaisit itse yht äkkiä yömään vain pelkkää reilusti maustettua esim.intialaista ruokaa,syötyäsi aina ennen vähän maustettua lihasoppaa tms.ettei vatsasi siihen mitenkään reagoisi?
      Useimmiten syy löysään vatsaan on juurikin ne lihaisat luut (yleensä rustoluut/potkaluut,jotka ovat siasta/naudasta),jotka ovat ns."vahvempia" luita. Kannattaa siis aluksi antaa mielummin kanankoipia tai kanan kurkkutorvea,koska ne sulavat yleensä paremmin ja luu on pehmeämpää/joustavampaa kuin edellä mainitut. Joitakin koiria pitää myös joskus opettaa syömään niitä luita ihan kädestä piräen.. syötetään siis kädestä jos koira yrittää ahmia liian isoja paloja/unohtaa pureskella tai ei oikein tiedä miten luuta alkaisi syömään :) meillä nartulla piti parina ensimmäisellä kerralla olla pitämässä luuta omassa kädessä ja koira söi luuta siitä,kun ei muka tiennyt miten siitä saa otteen/ei halunnut liata tassujaan :P
      Eikä tuo raakaruokinta ole oikeasti mitään rakettitiedettä! ei niitä % määriä kannata niin orjallisesti tuijottaa! koira antaa ruokinnan alussa tehdyt virheet hyvin anteeksi :) eikä niissä nappuloissakaan varmasti ole ns."kaikki ravinnearvot kohdallaan" vaikka ihmiset ovat sen kuvan saaneetkin,että nappuloissa on kaikki mitä koira tarvitsee.. ei ne sudetkaan luonnossa laske ruholla paljon ne syö lihaa ja paljon se syö luita? koirasta kyllä näkee ulkonäöstä saako esim.liikaa ruokaa vai liian vähän ;)
      Kaikille suosittelen käytettäväksi vaihtelevasti seuraavia oljyjä=neitsyt oliiviöljyä,lohiöljyä(esim.salmopet)ja pellavaöljyä. Myös hirssi ja tattaripuuro on hyväksi jos koira tarvitsee lisää energiaa tai painoa nostettua.Sisältävät hiilihydraatteja,mutta eivät ole allergisoivia,kuten esim.vehnä,kaura ja ohra.
      Myös kananmuna kuorineen ja merileväjauhe on hyviä ;)

    • k6y7

      Lisään myös edelliseen,ettei ruokinta asioissa kannata orjallisesti seurata myöskään elänlääkäreitä. Harvemmin ovat perehtyneet erilaisiin ruokintamuotoihin/markkinoilla oleviin nappuloihin. Olen tavannut eläinlääkäreitä,jotka eivät edes tiedä mitä Barf tarkoittaa,eivätkä osaa edes selittää miksi ovat suositelleet koiralleni tiettyjä nappuloita.
      Monet el.myyvät vastaanotollaan tiettyjä ruokamerkkejä (jotka ovat yleensä olevinaan allergioihin ja kaikenmaailman vaivoihin sopivia,jotka voivat maksaa "tähtitieteellisiä" summia). Jotka eivät loppupeleissä ole sen kummempia kun tavallisista eläinkaupoista/kaupoista löytyvät ruoat. Erona on vain hinta. Monesti el.saavat myös ns."sponssi" rahaa myytävien nappuloiden valmistajilta kun kauppaavat/mainostavat heidän ruokiaan.

    • koiratyttönen

      Omakoirani ei ole sen jälkeen nappuloita syönyt,kun tuli minulle. Olen tehnyt sille ns viikon ruokalistan ja noudatan sitä.

      maanantai: jauhelihaa aamulla ja kasvissosetta illalla.
      tiistai: siansydäntä aamulla ja kalaa illalla.
      keskiviikko: kanaa aamulla ja kasvissosetta/kalaa illalla
      torstai: poroa aamulla ja mahalaukkua illalla
      perjantai: pelkkää maksaa
      lauantai: Kalkkunaa aamulla ja naudanpalaliha illalla
      sunnuntai:lammasta aamulla ja sisäelinseosta.

      vaihtelen noita sillee,et välillä jauhelihaa,mahaa,maksaa,sydäntä,sisäelinseosta yms. Kaikki menee kyllä mitä saa :D Pojalla on myös paljon luita syötävänä,mutta ostin myös kalkki pussin ja laitan siitä vähän jokatoinenpäivä ruokaan.

      poitsulta ei tule ulostetta läheskään niin paljon,kun kaverini koiralta joka syö nappuloita ja kaverini koira on puolta pienempi. Mitään haittoja en ole tuosta ruokinnasta löytänyt ja saa kaikki tarvittavat vitamiinit yms. Suosittelen kaikille ja tulee muutes halvemmaks jos sattuu omistamaan ison pakastimen :D

    • Ei kuivaruokaa

      Vaihdoin oman koirani ruuan kuivaruuasta tuoreravintoon pari kuukautta sitten. Olen laiska kokkaamaan, joten valitsin "helpon" ja loistavan vaihtoehdon, norjalaisen vom og hundemat:in. Sisältää raakaa lihaa sekä kaikki tarvittavat vitamiinit ja mineraalit. Lisään välillä ruokaan esim. keitettyjä vihanneksia ja juureksia. Jo kolmen viikon jälkeen näin uskomattoman muutoksen turkissa ja tassuissa, jotka ovat nyt silkin pehmeät. Vanhoja "myrkkyjä" kuivaruuasta tulee yhä ulos ihon sekä korvien kautta. Detox voi kestää jopa useita kuukausia. Ei enää koskaa kuivaruokaa! Huomasin että olen maksanut noin 70 euroa/15 kiloa riisistä ja viljanjätteistä:( http://web.comhem.se/ridge/me.htm. Jos sinua kiinnostaa aihe löydät lisää tietoa "linkeistä", jossa myös on lista kuivaruuista ja selitys mitä ne todella sisältävät. Valitettavasti teksti on ruotsiksi, linkit ovat englanniksi. Onnea kaikille jotka ovat siirtyneet Barfiin ja muihin tuoreen ravinnon muotoihin. Kuivaruokien sisällöt sopivat loistavasti esim. kaneille ja lehmille...koirat tarvitsevat lihaa!

    • Totuus kuivaruuasta
    • cariah

      HEI!
      OLEN KANSSA AJATELLUT RUVETA BARFFAAMAAN.

      JA KYSYMYKSENI KUULUU, ETTÄ JOS SYÖTÄN KOIRALLENI SITÄ LUUMURSKETTA, NIIN PALJON SEN OSUUS ON SIITÄ PÄIVÄRUOAN MÄÄRÄSTÄ?

      JOKA PAIKASSA LUKEE PALJONKO ON LIHAISTEN LUIDEN MÄÄRÄ, MUTTA MINUA KIINNOSTAA TÄMÄ LUUMURSKEEN MÄÄRÄ.

      Ja tämän taulukon löysin yhdeltä keskustelu palstalta, niin osaisiko joku sanoa onko nuo laskukaavat oikein, vai lasketaanko ne 0,025 mukaan, jolloin 30kg koiran määrä olisi 30kg x 0,025= 0,75kg= 750g (ja jos se lasketaan 0,025 mukaan, niin laitetaanko noihin 0,65, 0,15 yms. kanssa yksi nolla eteen 0,065 ym.)?

      Koiran paino * 0,25 = Ruokamäärä
      Ruokamäärä * 0,65 = Luut
      (Ruokamäärä * 0,25) * 0,15 = Kasvikset
      (Ruokamäärä * 0,25) - Kasvikset = Lihat, sisäelimet ja kala

      Toivottavasti edes joku saa selvää mitä tällä haen:)
      kiitos vastauksista jo etukäteen.

    • jihoo

      Moi, voiko barffata sillein että kerran kuussa syöttää barffia noin viikon verran ja sitten koitiruokaa nappuloita?

    • Koirkoir

      Tuo voi olla koiran mahan kanssa turhan suuret muutokset. Raakaruoka vaatii väkevämmät mahahapot sulaakseen eikä muutos tapahdu hetkessä. Kun ruokavalio muuttuu ns. jatkuvasti, voi seurata mahavaivoja. Jos barf kiinnostaa, niin vaihtaa siihen kokonaan ennemmin kuin vaihtelisi ruokintatyyliä vähän väliä.

    • jihoo

      niin minä haluaisinkin vaihtaa kokonaan mutta äiti ei suostu :(

    • vähemmän luuta

      Ei ole mitään järkeä syöttää koiralle niin paljon luuta kuin mitä kunnon barffissa suositellaan. Olkoonkin että niissä olisi lihaa päällä niin luissa itsessään ei ole proteiinia, ei rasvaa. Lähinnä kalsiumia.

      Kasvissose taas on minusta koiralle melko turhaa, varsinkin jos sen pohjana on jäävuorisalaatti ja kurkku. Vaikka pohjana olisikin jotain ravitsemuksellisesti arvokkaampaa niin koira ei kuitenkaan kykene hyödyntämään kasviksia kovin hyvin (tietääkseni koira ei esim. hyödynnä porkkanan beetakaroteenia A-vitamiinina). Kasvissoseen ainoaksi tarkoitukseksi jää siis kuitulähteenä toimiminen ja sen saa hoidettua paljon yksinkertaisemminkin.

      Luiden kalsium imeytyy hyvin mutta koiralle ei ole perusteltua syöttää noin paljon luita. Ei ole koira eikä ensimmäinen joka on kiikutettu eläinlääkäriin kun suoli on tukossa luiden takia. Koira paskoo luujauhoa ja omistaja raapii päätään, missä vika? Eli luut ovat oivaa ajanvietettä ja hyvä kalsiuminlähde mutta eivät varsinaista ruokaa.

      Liha on ruokaa. Nappulat ovat hyvä lisä, niistä saadaan vitamiineja, hivenaineita ja kuitua. Jos koiran ruokavalio koostuu esimerkiksi puoliksi lihasta ja puoliksi nappuloista ei nappulaan tarvitse niin kovasti panostaa sillä puolet annoksesta on jokatapauksessa lihaa. Mutta ei niitä ihan halvimpia muroja silti kannata ostaa, varsinkaan niitä paljon mainostettuja tunnettujen brändien tuotteita. Sisäelimet, kala, maitotuotteet ja kananmuna ovat erinomaista ruokaa ja lisäksi hyvää vaihtelua. Kananmunaa esim. meillä menee kuppiin käytännössä päivittäin.

      Raakaruokinta on siis mitä mainoin tapa ruokkia koira, mutta kun puhutaan oikeaoppisesta barffista ongelmakohtia ovat mielestäni:

      - liian suuri luumäärä, jonka seurauksena osa koirista on tukossa
      - suuresta luumäärästä johtuen koira ei saa tarpeeksi rasvaa ja on täten laiha
      - kasvissoseet ovat usein yhtä tyhjän kanssa
      - proteiini on kehnoa (liikaa rustoa)

      • Mihin tuo perustuu,ettei koira hyödynnä kasviksia ihmeemin,eikä myöskään porkkanan A-vitamiinin esiastetta?Onko siitä jotain käytännön tietoa jollain?
        Tuo mainitsemasi sekaruokinta on lähinnä yksi "versio" sekaruokinnasta.Lähinnä kuivamuona lisäproteiinimalli(vahva sellainen).
        Tuossa on myös ongelmansa eli proteiinin määrä on melkoinen,varsinkin jos vielä syötetään korkeaproteiinista kuivamuonaa.Jos/ja kun kuuluu siihen koulukuntaan,että suuri proteiinimäärä altistaa kasvuhäiriöille/luustovikoihin,varsinkin luustoltaan hankalille roduille,niin omaa kasvu-ikäisen kanssa melkoiset riskit.
        Jos noin suurella protskupläjäyksellä kiinnostaa ruokkia pennusta asti,niin kannattaa ehdottomasti ottaa selvän,onko kyse luustoltaan erittäin vaikeasta rodusta,ja jos on,niin ensin kartoittamaan rodun parista,mitä tuloksia on tullut ko.tavalla...


    • vähemmän luuta

      "Mihin tuo perustuu,ettei koira hyödynnä kasviksia ihmeemin,eikä myöskään porkkanan A-vitamiinin esiastetta?"

      Siihen, ettei koiralla ole prosessiin vaadittavaa entsyymi- ja bakteerikantaa ja koiran suolisto on lyhyt. Eli vaikka koira voi syödä kasviksia on se ruoansulatukseltaan kuitenkin vielä kaukana varsinaisesta sekasyöjästä (vrt. ihminen).

      "Tuossa on myös ongelmansa eli proteiinin määrä on melkoinen,varsinkin jos vielä syötetään korkeaproteiinista kuivamuonaa."

      Kuten sanoin, kun annoksesta esim. puolet on lihaa ei kuivamuonaan tarvitse ylettömästi panostaa. Otetaan joku perusnappula, jossa on periaatteessa kaikki tarpeellinen (mutta sellaisenaan liikaa hiilihydraatteja jos minulta kysytään). Meillä esimerkiksi syödään Jahti & Vahtia ja Jeppeä. Voisin käyttää myös esim. Hau-Hauta tai MUSCH:ia, pääasia oikeastaan on että nappula on hinnaltaan edullista ja siinä on rasvaa yli 15 %. Tällä hetkellä meillä on J & V Energiaa, jossa raakaproteiinia 25 % kuiva-aineesta. Onhan niitä korkeaproteiinisia ruokia, hyvänä esimerkkinä vaikkapa Orijen, mutta minun makuuni kyseinen ruoka on liian kallista kuten muutkin vastaavat, erittäin runsasproteiiniset kuivamuonat.

      "Jos/kun kuuluu siihen koulukuntaan,että suuri proteiinimäärä altistaa kasvuhäiriöille/luustovikoihin,varsinkin luustoltaan hankalille roduille,niin omaa kasvuikäisen kanssa melkoiset riskit."

      Noh, minä en kuulu siihen koulukuntaan. Proteiini ei riko tervettä koiraa, eikä aiheuta kasvuhäiriöitä edes niille isojen rotujen pennuille. Ylimääräisen proteiinin koira erittää virtsan kautta, eikä se ole munuaisille rasite vaan niiden tehtävä. Tietysti reilu ns. valkuaisyliruokinta (tutumpi termi tuotantoeläinpuolella) ei ole taloudellisesti järkevää. Eli tieten tahtoen ei ole järkveää syöttää huimia määriä proteiinia, mutta koska koira on lihansyöjä on sille optimaalinen ruokavalio väistämättä runsasproteiininen (verrattuna nyt sitten vaikka ihmisen, kanin, hevosen tai sian ruokavalioon).

      Kehitys- ja kasvuhäiriöasiaan liittyen suosittelen lämpimästi lukemaan tämän: http://www.katiska.info/ravitsemus/kehitys-ja-kasvuhairiot/

      Myös tässä on paljon asiaa aihetta sivuten: http://www.katiska.info/ravitsemus/taikauskoa-ja-harhaoppisuutta/

    • Olen lukenut tuosta "prosessista"jostain yhteydessä.Niinkuin muistakin teorioista,mitä on jokusiakin vuosikymmenien aikana ollut...
      Mutta kun käytännön ihmisena :) kiinnostaakin ihan käytäntö eli onko tähän jollain ihan kokemusperäistä tietoa?Jos on niin miten?Miten tuon on todentanut?

      Proteiinista sen verran,että on asia,josta ollaan montaa mieltä.Mihin sitten kenellä perustuukin..Kokemuksiin ja kartoittamiseen jollain,jolloin esim.luettuihin juttuihin,linkkeihin ym. ...
      Ja ihan sieltä "korjaavalta" eli lekureistakin löytyy mm.muutamiakin pitkänlinjan lekureita eli siis kokemustyyppeihin,jotka kuuluu "koulukuntaan".
      Itse kuulun myös siihen "koulukuntaan",joka on sitä mieltä,että suuri protskumäärä altistaa luustohäiriöihin ja vikoihin.Korostan,siis niillä roduilla,jolla niihin on perinnöllinen tekijä voimakkaana.Jos perinnöllisyyttä ei ole,niin on eri juttu.
      Aikuista koiraa ei tosiaan rikki saa,koiran kasvuhahan se on kriittinen aika,jolloin pohja luustolle mm.luodaan.
      Tietty tässä tullaan siihen,mikä on korkea määrä kasvavalla.Minusta se on jo,jos kuivasafkaan lisätään proteiiniä suhteessa puolet ja puolet.

      Linkit on suht tuttuja.Eli olen Katiskaan tutustunut,ja ihan on iso suoritus tehty,kun on sivut tehty.
      Se sitten,kuka on mitäkin mieltä mistäkin ja mistä kohtiin,on taas oma juttunsa.Niinkuin yleensäkin kaikissa kirjoituksissa tai ihan käytännössä (edellyttäen,että sitä myös on...)

      Olen tutustunut siis ko.sivustoon.Mutta ihan vastavuoroisesti kysynkin,että onko sinulla kokemusta,siis toki pitkänlinjan,rodusta tai roduista,joilla on luusto erittäin haasteellinen?
      Myöskin jos löytyy tuosta mainitsemastasi tavasta ruokkia linkkejä,ei niinkään mihinkään teoriapläjäytyksiin,vaan esim.suomalaisiin kotisivuihin,jossa voi tuloksia ja ihan kokemusperää katsella,niin ottaisin niitä linkkejä mielelläni vastaan :) .Mutta kuten sanoin,niillä roduilla,jotka on hyvin ongelmallisia luustoltaan.

    • eräs entinen barf**

      meillä loppuu barffaaminen tämän kauhujen viikonlopun jälkeen..
      koiralle oli tullut suolitukos..
      vielä yrittävät yliopistollisessa sairaalassa saada viimeistä möykkyä ulos paksusuolesta.
      sanoivat jo siellä että barf ruokinta on yksi koiralle vaarallisimpia ruokintamuotoja juurikin tuon suolitukosvaaran takia.

      onneksi meillä on suht terve koira vaikka englanninbulldoggi onkin.
      mutta silti VAROITUKSEN SANA teille jotka aiotte aloittaa BARFfauksen, että muistakaa tuo suolitukosvaara ja oikeasti alkakaa tarkkailemaan koiraa paremmin lenkeillä.

      meillä on miehen kanssa ollut tosi kamala olo nyt nämä päivät mitä koira on ollut sairaalassa.kauhunsekaisin tuntein odotettiin ensimmäisen yön jälkeistä puhelua. ollaan nyt käyty parina päivänä koiraa katsomassakin, ja on jo piristynyt, kun lääkärit ovat saaneet suurimman osan tukoksesta huuhdottua pois suolihuuhtelulla.
      toivomme saavamme koiran jo tänään kotiin.
      koira otettiin sairaalaan sisään 24.8..
      ja BTW meillä barffaus aloitettiin ihan koiran furunkuloosin takia, ja meillä kyseisestä ruokinnasta ei ole ollut juurikaan apua noihin patteihin.
      ja tämän tapauksen jälkeen kyllä jää raakaruokinta.
      niin paljon tuli säikähdettyä.

    • jihoo

      no onpa ikävä homma :(( Taidetaa mekin enää syöttää noi viimiset ja sit lopetetaan kokonaan ja aletaa vaa syöttää Jahti ja Vahti Juniorii ja piimää,rypsiöljyä,viiliä jne :)
      Toivottavasti koiranne pääsee nopeasti sairaalasta pois!!!! :)

    • eräs entinen barf**

      no niin, tänään sunnuntaina 28.8 koiruus pääsi kotiin klo 15.
      vietiin koiraa hoitaneelle sairaalahenkilökunnalle parit sydänkonvehtirasiat ja itse tehty kortti kiitokseksi koiran saamasta hyvästä hoidosta.

      koiralla oli vielä suolessa kova kakkakikkare(paksusuolen ja peräsuolen välissä), mutta koiran virkeän olemuksen vuoksi, koiruus pääsi tänään kotiin ja saimme kotihoito-ohjeet.
      äskettäin, n. klo 20.30 kävimme koiran kanssa ulkona(jälleen kerran) pinnistelemässä ja luojan kiitos viimeinen kikkare lensi pepusta ulos kuin ohjus.
      tarkasteltiin sitten uloslentänyttä ulostekökkiä, ja oikeasti, kökki oli HEMMETIN KOVA!!??
      sai oikeasti kepillä hakata voimalla ennenkuin kökki hajosi!!
      aika järkyttävää huomata miten kovaa kakkaa siellä suolessa on ollut vaikeuttamassa koiran oloa..koira kun vielä parkaisi kun kakka lennähti ulos..=(

      ei kyllä tasan enää jatketa "barffausta", kun oikeasti meidän tilanteessa koiran henki oli suolitukoksen takia vaarassa.
      mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä.
      enää vain tiistaina pitäisi päästä röntgeniin tutkimaan suoli, että siellä ei enää mitään ole, mutta en usko että on.

      varmaan vielä konsultoidaan koiraa hoitanutta lääkäriä ravintosuosituksen kannalta, koska ollaan kuitenkin kokeiltu kaikenlaista nappulaa koiralle..jos vaikka löytyisi jokin sopiva nappula mikä auttaisi furunkuloosin suhteenkin.

      sairaalakeikka tuli kalliiksi, mutta loppupeleissä se on vain rahaa, kun samanlaista rakasta koiraa et tule koskaan saamaan.ei se raha vaan rakkaus...

      muistakaa ensi kerralla kiittää mahdollisesti sairasta koiraanne ammattitaidolla hoitanutta lääkäriä muullakin tavoin kuin maksamalla hoitomaksun, koska voin sanoa, että lääkäri joka otti lahjamme vastaan, oli siitä aidosti liikuttunut ja onnellinen vaikkei meilläkään sitä rahaa ole kovin paljoa, mutta koiramme on meille äärettömän tärkeä.

      • Hieno homma,että kaveri saatiin kuntoon :)
        Tuo on paha paikka.Yhden tuttuni kasvatti kävi saman läpi :(

        Ruuasta sen verran,että furunkoloosia on kahta.Toisessa se on "pöpö veressä",joka välillä aktivoituu,ja jota on aika hankala poistaa.Mutta suuella osalla se on allerginen oire.Ja suuremmalla osalla ruoka-aine herkkyys.
        Toisin sanoen,taas kerran,se eliminaatiodietti kannattaisi tehdä (kun koira on kuntoutunut).Jos muita ihojuttuja on,niin kannattaisi ottaa myös allergiakokeet atopian varalta.
        Koiran leikkuttamisella tiedän myös olevan joillekkin apua.Itse suosittaisin kaikille ihojuttujen parissa kervisteleville koiran leikkauttamista.Hormoonitoiminta(varsinkin kun käydään kierroksilla),kun saattaa oireilua pukata myös esiin.
        Ruuasta sen verran,että tärkeintä olisi siis saada selville jos/mikä siellä tökkii.
        Kun se on tehty,niin kannattaa miettiä ihan kotiruuan mahdollisuutta.Eli ruoka koostetaan niistä aineista kun sopii ja sopimattomat jää pois.Eikä ole sitten teollisen ruuan lisäaineita ym. Eli tietää mitä koira syö varmasti.

        Ja sitten.Furunkuloosiin on perinnöllinen taipumus.Kasvattajalle olisi hyvä syytä ilmoittaa.Joillakin roduilla tuo on melkoinen riesa,ja yksi miten siihen voi puuttua osaltaan on,ettei yhtään furua sairastavaa koiraa käytetä jalostukseen.Saati muitakaan iho-ongelmaisia.


    • jihoo

      Aivan ihanaa kun pääsi jo nyt takaisin kotiin!!!! tippa jo meinasi tulla kun ajattelin että jos oitaisiin jatkettu barffausta niin meidän koirallekkin oisi voinut noin käydä =(

    • iu65

      joo.. ja kun koira leikkii kepillä se voi mennä kitalaesta läpi tai tehdä reiän suuhun joka tulehtuu (kaverin koiralle näin kävi ja ei naurattanu kun el.meni yli 500e nuori koira ei saanut moneen vikkoon juuri liikkua tulehdusarvojen ja kuumeen takia ja huoli oli valtava),joten tämä perusteella en anna korani ENÄÄ IKINÄ koskea keppeihin?! niinhän?! enkä varmaan anna palloakaan,ettei vahingossa tukehdu?!

      voi tsiisus! ne sudetkaan tuolla luonnossa niihin eläinten luihin kuole?!
      Ikävää että noin kävi ja varmasti pelästytti omistajia älyttömästi,mutta olen suhteellisen varma,että tuohon suolitukokseen vaikutti aika paljon koiran rotu.. enkku bulleila kun tuppaa olemaan aika lyhyt kuono (tai ei siis kuonoa juuri ollenkaan) ja vartalo nyt on mikä on.. tai liika lihaisten luiden syöttäminen..

      Toinen eläinlääkärini syöttää itse koirilleen Barffia ja toinen sitä suositteli kun ed.koiran kanssa oli allergioita.. sanoivat,että se suolitukoksen riski on hyvin pieni.. voihan koira saada tukoksen niistä nappuloistakin.. toisen koirani kasvattajakin antaa pennuille jo ennen luovutusikää raakaa lihaa,rustoja,luita ym.eikä kukaan niistä pennuista ole tukokseen kuollut (ja pntueita on ollut yli 20.. omatkin koirat syö raakaruokaa..

      Ja tuosta luiden määrästä.. ihan oikeasti! kuka teistä syöttää yli 60% lihaisia luita(ja niistä suurin osa on noita naudan ja sian rustoluita)?! meillä ainakin menee tuosta määrästä koirilla maha niin kovalle,että paskoessa kiljunta kuuluu naapuri kuntaan asti!
      Meillä ainakin annetaan luita koirien ulosteen mukaan.. jos alkaa kakka mennä liian kovaksi niin annetaan lihaisia luita vähän vähemmän..
      ja meillä syödään luut yleensä iltasella,että ehtii RAUHASSA sulaa sitten yön aikana..
      Hirveetä hysterian lietsomista.. jos menet metsään kyy voi purra.. älä mene talvella jäälle,koira voi hukkua.. älä mene koirapuistoon joku voi käydä siellä omaan koiraan kiinni.. älä vie näyttelyihin sieltä voi saada kennelyskän tai parvon ym.ym. kyllä on elämä jatkuvaa stressiä kun pitää koko ajan miettiä niin paljon MITÄ VOI käydä.. mäkin voin jäädä huomenna auton alle kun menen koiran kanssa lenkille ;)

    • Tassuväki

      Nyt vom og Hundemat myynnissä Porissa Tassuväen Tavaratalossa.
      Pakasteena, pakattu 500g ja 5 kg pötköihin hinta 2€ ja 17€/pötkö.

    • ÄRGH

      Kun ravinto koostuu pääasiassa lihaisista luista ja rustoista puhutaan BARFISTA
      Kun taas pääpaino ravinnosta on lihalla,pienellä määrällä luilla,rustoilla ja kasviperäisellä puhutaan RAAKARUOKINNASTA.

      YMMÄRTÄKÄÄ JO,ETTÄ NE ON KAKSI ERIASIAA!

      • Faktoja !!!

        Linkitähän meille tänne kaikille nähtäväksi sivu, missä kerrotaan Barffaamisen ja raakaruokinna olevan ERI asia!! Barf = Luonnonmukainen ruokinta = Raakaruokinta
        www.barf.fi
        Lue sieltä ja ymmärrä, että ne ovat sama asia. Niitä voi toki omassa mielessään sitten käännellä ja väännellä, mutta sieltä voit itsekkin lukea!!

        Ja kaikille jotka väittävät ettei raakaruokinta sovi tietylle koiralle !! "Raakaruokinta sopii kaikille koirille ikään, rotuun tai kokoon katsomatta." Näin lukee mm. kyseisellä sivulla ;)


    • idiootit4454343453

      Mikään ei sovi kaikille.

      Barf on alunperin sovellettu versio raakaruokinnasta,ns.alalaji. (katiska.fi)
      Se,että moni luulee virheellisesti barf=raakaruokinta ei tee siitä faktaa

    • No johan on..

      Kyllä naurattaa lukea näitä elukoiden ruokkimisesta tehtyjä rakettitiede kirjoituksia... Ihmiset tunkee joka päivä sisäänsä kaikkea p***aa säilöntäaineiden ja muiden sontien muodossa mutta että näin...? Koirille syötetään nykyään puhtaampaa ruokaa kun ihmisille. Hyvä että saavat kunnon ruokaa mutta rajansa kaikella? Ja hei haloo, mitä ihmettä te seuraatte jotain typeriä prosentteja että "60% lihaisia luita ja loppu jotain muuta"? Mitenköhän koirat on ennenvanhaa pysyneet hengissä kun tuskin on tällasta hifistelyä ollu... Voi apua.....

      • luudavaan

      • 5+3
        luudavaan kirjoitti:

        En mä luista tiedä muuta kuin että meillä on sellainen aina pihalla ja olkkarin lattialla, mutta tää ainakin väittää ettei luiden syöttämisessä oo järkee
        http://www.katiska.info/ravitsemus/barf-esimerkkina/

        No luita voi antaa ajanvietteeksi. Mutta ravintoarvoja niissä ei ole paljoa ollenkaan. Ainoastaan kalsiumia.


    • tiikeri_lilja

      Jaken artikkelissa ydinajatus ei ole, että "luiden syöttämisessä ei ole järkeä" vaan että koiran hyvä ruokinta ei voi _perustua_ luille. Se voi sisältää luita, mutta luut eivät varsinaisesti ole ruokaa tai ylipäätään olennainen asia. Liha on.

    • Pinkkih

      Mieletön bisnes ja buumi tuo barrffaus.
      Tosiasia on maa-ja metsätalousministeriön tutkimuksen mukaan,että raaka liha sisältää kolia sekä salmonella..
      Tutkimuksessa suomalaisia sekä ruotsalaisia lihoja.

    • www.neufrau.fi ,tämän linkin takaa löytyy laadukkaat koirien muonat.Omat koirani (valkoinen paimenkoira collie)ovat voineet mainiosti sen jälkeen kun nappulat jäivät pois ruuasta ja siirryimme Neufraun ruokiin( 6 vuotta sitten)yhtään eläinlääkäri käyntiä ei sen jälkeen ole ollut.
      Suosittelen lämpimästi,Prismat ja jotkin muutkin kaupat jälleenmyyvät osaa näistä tuotteista.

      • Anonyymi

        Onpa vaikeeta toi koiran ruokinta.Ostan prismasta s-marketista broilerin koipia 1.99 kilo .Uuniin 2.5 -3 tuntia sen jälkeen luut nahat pois tarkasti että ei jää yhtään luuta.Siksi että kanan luut joutuessaan koiran /kissan vatsaan rikkoo suoliston.Broilerin voi sitte pakastaa kun tekee isomman satsin.Sekaan koiranmakkaraa joskus teen makaronilihalaatikkoo samalla siitä saa myös koirat.Sitte frolic koirannappuloita lisäksi vaihdellen.Kaikki ruoka aina kypsänä.Hyvin on dogit pärjänny toinen 14 vuotta toinen 11 vuotta.Koiria on ollut meidän perheessä jo monta.Ikä ja iän tuomat sairaudet on ollut syy miksi on jouduttu luopumaan.Näin se käy ihmisillekin syö juo harrasta liikuntaa elä oikeaoppisesti lääkärin ohjeen mukaan.Loppu tulee kaikilla enemmin tai myöhemmin se on elämän laki


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa vaikeeta toi koiran ruokinta.Ostan prismasta s-marketista broilerin koipia 1.99 kilo .Uuniin 2.5 -3 tuntia sen jälkeen luut nahat pois tarkasti että ei jää yhtään luuta.Siksi että kanan luut joutuessaan koiran /kissan vatsaan rikkoo suoliston.Broilerin voi sitte pakastaa kun tekee isomman satsin.Sekaan koiranmakkaraa joskus teen makaronilihalaatikkoo samalla siitä saa myös koirat.Sitte frolic koirannappuloita lisäksi vaihdellen.Kaikki ruoka aina kypsänä.Hyvin on dogit pärjänny toinen 14 vuotta toinen 11 vuotta.Koiria on ollut meidän perheessä jo monta.Ikä ja iän tuomat sairaudet on ollut syy miksi on jouduttu luopumaan.Näin se käy ihmisillekin syö juo harrasta liikuntaa elä oikeaoppisesti lääkärin ohjeen mukaan.Loppu tulee kaikilla enemmin tai myöhemmin se on elämän laki

        Ei ikinä raakaa lihaa koirille.On meinaa kaikki bakteerit.Nykykoira ei ole villieläin.Ketut sudet ilves yms.ovat metsissä eläviä villieläimiä.Raakaruoka on sian tai naudan lihaa.Raaka liha tulee mukana kaikki salmonellat bakteerit.Kypsennä kaikki liha tuotteet ennenkuin annat koiralle kissalle


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ikinä raakaa lihaa koirille.On meinaa kaikki bakteerit.Nykykoira ei ole villieläin.Ketut sudet ilves yms.ovat metsissä eläviä villieläimiä.Raakaruoka on sian tai naudan lihaa.Raaka liha tulee mukana kaikki salmonellat bakteerit.Kypsennä kaikki liha tuotteet ennenkuin annat koiralle kissalle

        Joo nää viherpiipertäjät syöttää koirillensa porkkanoita ja salaattia .Kun ne on vegaaneja.Koira kun on taas lihansyöjä sen elimistö ei ole sama kun lehmän tai hevosen.Lehmälle tai hevoselle eikä lampaalle saa antaa mitään lihaa sisältävää.Onko tää niin vaikeeta tajuta.Nykyään kun tota tietoa ei saa mistään kun toi nettikin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo nää viherpiipertäjät syöttää koirillensa porkkanoita ja salaattia .Kun ne on vegaaneja.Koira kun on taas lihansyöjä sen elimistö ei ole sama kun lehmän tai hevosen.Lehmälle tai hevoselle eikä lampaalle saa antaa mitään lihaa sisältävää.Onko tää niin vaikeeta tajuta.Nykyään kun tota tietoa ei saa mistään kun toi nettikin

        Netistä löytää montaa tietoa ja väärän tiedon anto ei ole väärin vaan lukian oman harkinnan vietävissä.. Koira oli täysin lihansyöjä 500vuotta sitten, jos omistat museokoiran nii asia on sitten toinen. Tutkitusti ihan siis oikeissa, ei vain netti kertomuksissa, todetaan esim. Koiran munuaisen kärsivän liiallisesta eläinproteiinista. Tämmöisiä tuotteita ei markkinoilta löydä, mutta esim susi ja muut oikeat lihansyöjä eläimet ei tästä kärsi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ikinä raakaa lihaa koirille.On meinaa kaikki bakteerit.Nykykoira ei ole villieläin.Ketut sudet ilves yms.ovat metsissä eläviä villieläimiä.Raakaruoka on sian tai naudan lihaa.Raaka liha tulee mukana kaikki salmonellat bakteerit.Kypsennä kaikki liha tuotteet ennenkuin annat koiralle kissalle

        Raaka liha on koiralle luonnonmukainen ravinto. Koira ei sairastu salmonellaan (itselläni jo toinen koira syö raakaa lihaa 2 x päivässä). Kypsennettynä täysjyväriisiä, välillä bataattia, yleensä kukka- tai parsakaalia, herne, maissia, papuja, välillä omenaa, porkkanaa. Sitten kun laittaa tarjolle siinä välissä kuivattua nokkosta, välillä merilevää. Päivittäin AB-piimää, välillä kananmunaa, juustoa. Lisänä rustoluut ym. muut järsittävät. Ei ole kumpikaan koskaan kärsinyt hammaskivestä eikä hampaiden sairauksista. Vatsa on voinut aina hyvin, ei ole ripuleita (kun ei anna sianlihaa mikä laittaa mahan heti ripulille) ja on pirteä koiruli, tosin nykyisellä ikääkin vasta kohta 4 vuotta. Edellinen eli yli 10-vuotiaaksi. Nappulat teki milloin silmien rähmintää, milloin kovaa kutinaa tai mahan ripulille. Ei ikinä nappularuokaa mun koiralle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5015
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3287
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1422
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      967
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      219
      750
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe