Varsinkin jos sinulla on ikää ja kärsit fyysisistä sairauksista, etkä pysty esim. toimintaterapian askartelukerhoon, minut heitettiin ulos psyk.polilta, koska olen fyysisesti liian sairas, nyt minä vasta ahdistunut ja masentunut olen, HIRVITTÄVÄÄ tälläinen kun on henkiset ja fyysiset kivut, ja henkinen tuska pahempaa kuin fyysinen, suomi on täysin mätä maa, muistakaa rakkaat masentuneet, teitä ei auta kukaan, teidän on itse autettava itseänne, olisin halunnut juttelua ja psykoterapiaa, mutta raaka totuus, en tule apua mistään saamaan, terveydenhoito on suomessa täysin mätää, on lottovoitto päästä täältä pois.
Kiduttamalla
tappavat
1201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ikävää, että sinulla tuollaisia kokemuksia ja nyt ihan toivoton olo. Älä kuitenkaan luovuta. Huilaa hetki kotona ja 'tee uusi strategia', jos vain jotenkin jaksat. Mun mielestäni sinun kannattaisi mennä vaikka oman terveyskeskuksen terveydenhoitajalle kertomaan just näin, kun tässä kerrot. Kertoisit tämän asian kokonaisuus ja näiden kahden vaivat suuret vaikeudet, fyysinen ja psyykkinen kipu. Olet todella avun ja tuen tarpeessa. Koeta keksiä enkin, kuka neuvoo sinua ja laittaa alkuun yhä uudelleen jonnekin avun piiriin. Tarvitset nyt kärsivällisyyttä ja voimaa etsiä henkilö/auttaja/taho, joka näkee kokonaisuuden tässä sinun tilanteessasi ja tukee sinua vähitelleen uusiin suuntiin. Apua tarvitset, enkä usko, että kukaan terveydenhuollossa on sitä mieltä, että sinun tulee tuollaisenaan pärjätä. Entäs kipupoliklinikat? Myös tietänet, että psyykkiset tuskat pitävät yllä ja teettävätkin lisää kipua. - Kaikkea parempaa sulle toivon! Ole sitkeä. Hyvin jo ilmaisit asiasi tännekin.