miten onnistuin siinä taas. Pahoitin sun mieles :(
Se oli täysin mauton.
Rakas olet. En halunnut satuttaa :(
Kunpa joskus oppisin ajattelemaan ensin...
Se oli täysin mauton.
Rakas olet. En halunnut satuttaa :(
Kunpa joskus oppisin ajattelemaan ensin...
Vastaukset 10
Vanhimmat
En tiedä kenelle kirjoitit mutta sellaista täällä sattuu jatkuvasti. Voi kun kaikki täällä palstailevat saisivat jonkilaisen yhteyden toisiinsa oikeassa elämässä. Nämä palstat vain ruokkivat ikävää, tekevät toisesta turhan mystisen hahmon, aiheuttavat väärikäsityksiä, mielen pahoittamista, ja olen miettinyt että nämä tavallaan aiheuttava myös eräälaista riippuvuutta. Itse käyn näillä sivuilla sen takia enää muutaman kerran illassa, muutaman minuutin kerrallaan. Tarkoitus on vieroittautuminen kokonaan. Jo osittain senkin takia etten enimmäkseen edes tiedä kuka täällä kirjoittaa ja kenelle. Toivon, niin toivon että saisin mahdollisuuden tutustua omaan ikävöintini kohteeseen oikeassa elämässä ja saisin edes rohkeutta ottaa häneen yhteyttä sekin osaltaan selvittäisi asioita.
kiou kasvattaa. Rakkaus voimistaa - ysstävät yhdistää - onneen matkaamaan.
Niin se varmasti riippuu niin ystävistä, heidän pitäisi olla todelllisia ystäviä ja haluta yhdistää ei erottaa. Mutta tottahan se on että rakkaus vahvistuu jos kohtaa vastoinkäymisiä. En tiedä on niin hämmentynyt olo tästä kaikesta. Olen ihan pihalla ja eksysissä, silloin en osaa olla fiksu oma itseni. Toivon että hän edes joskus välitti tai vielä parempaa välittää edes vähän edelleen. Toivoisin vain että oma ihminen ketä täällä kaipaan näkisi välillä myös omat vahvuutensa ja luottaisi siihen että hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on, olen kokenut itsekkin yhtä ja toista ja en etsi mitään täydellistä ihmistä tai suhdetta, enhän itsekkään ole sellainen.
Olipa itserakasta "fiksu oma itseni", mutta jokatapauksessa fiksu tai ei en halua että kaikki jää selvittämättä.
ensin sen väärin :( Järkytyin kun kuuntelin uudestaan :( On todellakin aika mennä nukkumaan, hyvää yötä
Jos alvariinsa onnistuu niin hyvin et pahoittaa koko ajan toisen mielen niin liekö kyse sit ollenkaan rakkaudesta ? Vähän epäillyttää.
silloinhan sitä vasta tekeekin kaiken väärinpäin.
Jos toista satuttaa ihan koko ajan toistuvasti. Ei ole kyse rakkaudesta.
Vois jopa kysyä välittääkö siitä toisesta ollenkaan, jos noin tekee.
ihan rauhassa vaan...taas
evoluution kannalta elämää ei kai ole tarkoitettukaan liian helpoksi.Henkinen isekasvatus jatkuu ikuisesti
ja saamme kohdata juuri niin paljon vaikeuksia kun meille itse kullekin on tarpeellista.