Taikkiin en ole ajatellut hakea,vaan ammattikouluun ja ammattikorkeakouluun ja ainakin metropoliassa voi opiskella graaffista suunnittelua, mutta missä muissa kouluissa pk-seudulla?
Vastaukset 3
- terveiset alalta
Noin amiksesta ja ammattikorkeakoulusta valmistuneita graafisia "suunittelijoita" eli medianomi- ja media-assaripellejä on 13 tusinassa ja heitä eivät edes työnantajat arvosta vaan naureskellaan lähinnä, opetuksen tasokin kun on aivan mitä tahansa. Heillä teettetään ilmaisia harjoittelutyötä mutta käytännössä heidän töitään on pitkälti korvattu koneilla ja erilaisilla tietokoneohjelmilla. Sen sijaan yliopistotason tutkinto on aivan eri juttu, sille on kysyntää alalla. Se on ehdottomasti fiksuin tapa hankkia alan koulutus.
- hlj ljhn ljhn l
Kyllä se on niin, taikki tai ei mitään. Vittu, graafista suunnittelua opetetaan ihan kaikissa kansanopistoissakin, ja ties missä puuöiitereissä. Jos yhtään ajattelet vakavammemmin asiaa, se on Taikki. Ja toinen on Lahti. Muita varteenotettavia ei ole maassa. Noihin pitää pyrkiä, kaikki ei pääse. Ja vaikka pääseekin, eri asia sitten saada hommia valmistumisen jälkeen. Pitää näääs olla todistuksen lisäksi hyväkin.
- opiskelemaan
Italiassa on design yliopisto, joka on arvostettu ja sinne saa kelan tuet!
Heillä on ensi viikolla tapahtuma Helsingissä, johon voi mennä kuuntelemaan mahdollisuuksista opiskelusta!
http://www.opiskelupaikka.fi/Kutsu-Muotia-designia-tai-valokuvausta-Italiassa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831789
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109923Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo113831En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset209684- 135646
- 56621
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21614Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51572- 38568