Lumijoen kirkkoherra Töllin oma haave oli, että pappila olisi jäänyt seurakunnalle toimistotiloiksi tai lapsi- ja nuorisotyön käyttöön. Käytännön muutostyöt olisivat kuitenkin olleet liian kalliit. "Olisi pitänyt rakentaa esimerkiksi palamattomat arkistotilat ja esteettömät sisäänkäynnit. Laskimme, ettei seurakunnalla ole siihen taloudellisesti mahdollisuutta", Tölli sanoo.
Lumijoen tilanne ei ole harvinainen Suomessa. Vain harva vanha pappila on edelleen nimensä mukaisessa käytössä. Kirkkoherrat alkoivat jättää pappiloita 1970-luvulla, kun luontaisetuasuntojen verotus lähti huimaan nousuun.
Kirkkohallituksen maankäyttöpäällikön Harri Palon mukaan pappiloiden nykykäyttöä ei ole kartoitettu yli kymmeneen vuoteen, joten tarkkaa kuvaa tilanteesta ei ole kenelläkään.
Jos seurakunta ei löydä pappilalle mielekästä käyttöä, on myyminen Palon mielestä järkevä ratkaisu. Lämmitettäviä neliöitä on paljon ja korjauskustannukset suuret. "Ei ole itseisarvo, että seurakunnan pitäisi olla kiinteistön omistaja. Kulttuurihistoriallinen arvo säilyy parhaiten silloin, kun rakennus on alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan", Palo sanoo.

Vastaukset 1
Vanhimmat
antakaa sitä kentän ääntä oikeesti