Meillä kohta 5v. Saku uros jonka kanssa painittu johtajuuden kanssa koko ikä. Koulutettu on ja tokossa käydään ja kahdella eri kouluttajallakin käyty. Ongelmana ollut lenkillä toisten koirien ohitus. Koiramme tuijottaa erittäin tiiviisti ja "vaanii". En saa sitä millään loppumaan ilman kolinapurkkia ja tahtoisin, että koira kunnioittaa MINUA eikä purkkia! Eli haluaisin purkistä eroon.
Meillä kaksi pientä lasta ja luotan koiraan 100% omien muksujen kanssa. Ongelmana on se hetki kun naapurien lapset tulevat meidän pihaan leikkimään. Siis se "tapaamisen " hetki. Sen jälkeen kaikki ok. Koira saattaa monesti oikein rynnistää hyökäten naapurin lapsen luo ja pyrkii naamaa "tökkäämään" tai jotain. Ennen kuin "hyökkää" niin myös tuijottaa tiiviisti. Ja lapset tietenkin säikähtää. Niin rasittavaa. Koira ei tietenkään tee tätä jos minulla on purkki! Mutta tuolla hetkellä en luota koiraan enkä tiedä mitä se aikoo tai miettii.
Jos lenkillä tulee tuttu koira vastaan niin koiramme menee maahan ja kun koira on vieressä niin nopeasti nousee ja menee haistamaan. Kun naapurin lapset tulee kadulla vastaan kun ollaan lenkillä niin koira tekee saman. MIKSI IHMEESSÄ ja mitä se tarkoittaa??
Monesti kun muksut tulee pihaamme niin ne leikkivät koiran kanssa ja huomioivat sitä muutenkin.
Itse olen jotenkin tullut siihen, että tulokseen, että kun koiraamme on koulutettu paljon ja se on luonteeltaan vissiin aika dominoiva niin nämä naapurin lapset on enää ainoat joita se pystyy dominoimaan ja tietenkin lenkillä tuijottaessa muita koiria ja minua. Ajatteleekohan se, että naapurin lapset on sen frendejä, mutta se on niiden pomo ja haluaa vähän kiusata niitä?
Kertokaa mielipiteitänne ja asiallisia kiitos :-)

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ääääkkiä koiraan kunnon suhde ennen ko käy mtn vahinkoja (riittää, että tökkäsee tarpeeks kovaa ko lapsi voi säikähtää ja koira joutuu liemeen). Kun koiran kanssa johtajuus kunnossa niin ei pomota muitakaan ihmisiä tai koiria eikä joudu vahtimaan. Älä luota omienkaan lasten kanssa. Eläin on aina eläin ja dominoivana voi saada päähänsä kokeilla, jos vaikka omien lasten pomotus onnistuisi sittenkin. Sakut on aika tuollaisia tuijottelijoita ja 'vaanijoita' kuten kuvailit. Jos menee maate ko koira/naapurin lapsi lähestyy ja annata maata, niin on jo sun pomo siin tilantees. Suostuuko kävelemään sun kanssa pois tuosta tilanteesta? Eli eteenpäin vain, aina ei tosiaan tarvii moikata. Jos sulla on keino saada jollain koiran huomio (ei kolinapurkki), niin käytä siitä juuur ennen ko lähdet ohittaa ja koiran huomio 'katoaa'. Mikäli siis kulkee sut noteeraen lenkillä muuten? Jollei, niin katsekontaktin opettelu ihan ekana ja sitä käyttämään.
Kaikkeni olen yrittäny tämän koiran kanssa, enkä tiedä enää millä konstilla olisin sen silmissä johtaja. Meillä on säännöt koiralla niinkuin lapsillakin ja niistä pidetään kiinni. Se vaistoaa, että olen epävarma ja siitä tämä kaikki mielestäni johtuu. Ei meillä sisällä ole mitään ongelmia ja sisällä ei ole ongelma kun lapset tulee ovesta sisään, mutta en käsitä mikä tuo juttu meidän pihalla on??
En tosiaan anna sen maata kun se yrittää ja saankin sen sieltä ylös ja päästään myös eteenpäin, mutta kakarat ei aina tajua, että koiran koulutus on meneillään vaan tulevat vaan silittämään :-/
Tämä on todella hankalaa ja ärsyttävää kun en halua antaa naapurin muksuille sitä kuvaa, että koira olisi vihainen koska se ei tod ole sitä. Jos naapurin muksut luulee että tossa talossa on se vihainen koira niin kukaan ei tule meidän muksujen kanssa leikkimään enkä halua sitäkään.
Vaikuttaisi paimennuskäyttäytymiseltä.. Sakemannitkin näitä ilmentävät, vaikkei varsinaisesti paimennukseen enää käytetäkkään, jossain geeneissä nämä käytösmallit odottavat oikeaa ärsykettä. Tässä tapauksessa kohde on vain väärä, koirahan voi myös siirtyä käyttäytymisessä eteenpäin, mikäli sattuu "saaliilta" saamaan oikeat ärsykkeet ja silloin koira voikin jo näykätä (jos lapsi ei vaikka ymmärräkään pysähtyä, kun koira rynnistää kohti). Paimennus on metsästyskäyttäytymistä, joka on itsessään palkitsevaa, joten niihin ei rangaistukset yleensä tepsikään. Tuohon voisi auttaa, että ennakoit tilanteita ja laitat koiran käskyn alle ennen kuin koira ehtii reagoimaan mitenkään, käsket istumaan, seuraamaan tmv, kerroit että koiraasi on koulutettu, joten luulisi yksinkertaisen käytöksen toteuttaminen sujuvan.