Olen teini ikäisestä asti kärsinny huonosta itsetunnosta ja ylidramaattisuudesta. Ja olen tiennyt siitä asti että minussa on jotain vialla ja että olen erinlainen kuin muut,ihan kuin minussa oisi jotain pahasti rikki. Tässä luettelen nyt ominaisuuksia ja luonteenpiirteitäni mikä minussa saa epäilemään personaallisuushäiriötä.
- kauhea ajoittainen itseinoh, saatan päivittäin miettiä mitä voisin muuttaa itsessäni kirugisesti ja miten saisin tarvittavat rahat siihen. Ja joskus saatan itkeä päivän ja aatella kuinka ällöttävä olen.
- Välillä taas tulee päiviä kun kuvittelen (henkisesti )olevani muita parempi.
- Vilkas mielikuvitus
_ kauhea huomiontarve , esim jos joku ei noteraa minua haluamallani tavalla ahistun ,masennun ja loukkaannun. ja aattelen että minussa on jotain todella kammottavaa
- tykkään pukeutua näyttävästi ja huomiotaherättävästi vain saadakseni huomiota
. puhun paljon ja nauran paljon , nauru ja puhe on äänekästä ja puhun räväköitä juttuja vain että saan huomiota ja saatan tulla esim kaverin juhliin myöhässä vaan sen takia että saan tehdä näyttävän sisääntulon ja että varmasti porukka on kerenny tulla näkemään esitykseni.
- olen kova flirttaileen
- joskus saatan puhua itsestäni ja elämästäni koko ajan ja en kuuntele toista
.joskus konfliktitilanteissa saatan heittäytyä diivamaiseki tai tunnekylmäksi.
- ihmissuhteissa kiinnyn helposti ja seurustellessani anna kaikkeni miehelle ja ihailen häntä ,tavallaan elän hänen kautta mutta onko tässäkin joku itsekäs tarkotusperä?
- joskus kuvittelen olevani jollekki ihmiselle korvaamaton apu ja tuki ja aattelen jostakin että juuri minä olen oikea hänelle ja minä voisin rakastaa häntä eniten
- parisuhteessa olen vaativa ja haluan huomiota ja seksiä koko ajan
- olen siivoushullu
- itken herkästi ja masennun hirvästi pienistä vastoinkäymisistä ja liioittelen ongelmiani ja teen pienestä ongelmasta herkästi ison,välillä murehdin myös liikaa muiden ihmisten ongelmia ja tunnetiloja
- olen herkkähermoinen, kärsimätön ja kyllästyn helposti asioihin
- etsin jatkuvasti jännitystä elämääni enkä tiedä mit haluan elämältä ja tulevaisuudelta
- en kykene tekemään itsenäisiä päätöksiä ja esim seurustelusuhteessa aattelen että miehen pitää ajatella ja toimia minun puolesta ja olla vain minua varten.
- en pidä eläimistä ,mökkeilystä ,joulusta enkä liioin lapsista siis en mistään mikä on yleistä ja mihin vähänkin liittyy yhteisellisyyttä
- välillä ahdistun ihmisjoukossa ja jos esim tuntematon tulee jutteleen niin ahdistun herkästi
- olen viiltäny itseäni 2 kertaa ihmissuderiidan päätteksi.
- sinkkuna ollessani ajattelen seksiä koko ajan mutta kuitenkin minulla on ollut vähän ssänkykumppaneita koska yhen illan jutut ahdistaa.
- masennun jos en saa parhanta arvosanaa opiskeluissa
Tässäpä tätä ois, ite en tiijä mitä aatella, oonko rajatila personaallisuus vai huomiohakuinen vai riippuvainen? Vai oonko täysi hullu? Tiijän että nuoide juttujen perusteella kuulostan kauhealta ihmiseltä ja en tunne itseänikääm kovin hienoksi ihmseksi. Mutta jos ongelman ydin selviäis niin sitä ois kiva lähteä työstään ja ehkä voisin joskus tulla eheäksi ja paremmaksi ihmiseksi
- kauhea ajoittainen itseinoh, saatan päivittäin miettiä mitä voisin muuttaa itsessäni kirugisesti ja miten saisin tarvittavat rahat siihen. Ja joskus saatan itkeä päivän ja aatella kuinka ällöttävä olen.
- Välillä taas tulee päiviä kun kuvittelen (henkisesti )olevani muita parempi.
- Vilkas mielikuvitus
_ kauhea huomiontarve , esim jos joku ei noteraa minua haluamallani tavalla ahistun ,masennun ja loukkaannun. ja aattelen että minussa on jotain todella kammottavaa
- tykkään pukeutua näyttävästi ja huomiotaherättävästi vain saadakseni huomiota
. puhun paljon ja nauran paljon , nauru ja puhe on äänekästä ja puhun räväköitä juttuja vain että saan huomiota ja saatan tulla esim kaverin juhliin myöhässä vaan sen takia että saan tehdä näyttävän sisääntulon ja että varmasti porukka on kerenny tulla näkemään esitykseni.
- olen kova flirttaileen
- joskus saatan puhua itsestäni ja elämästäni koko ajan ja en kuuntele toista
.joskus konfliktitilanteissa saatan heittäytyä diivamaiseki tai tunnekylmäksi.
- ihmissuhteissa kiinnyn helposti ja seurustellessani anna kaikkeni miehelle ja ihailen häntä ,tavallaan elän hänen kautta mutta onko tässäkin joku itsekäs tarkotusperä?
- joskus kuvittelen olevani jollekki ihmiselle korvaamaton apu ja tuki ja aattelen jostakin että juuri minä olen oikea hänelle ja minä voisin rakastaa häntä eniten
- parisuhteessa olen vaativa ja haluan huomiota ja seksiä koko ajan
- olen siivoushullu
- itken herkästi ja masennun hirvästi pienistä vastoinkäymisistä ja liioittelen ongelmiani ja teen pienestä ongelmasta herkästi ison,välillä murehdin myös liikaa muiden ihmisten ongelmia ja tunnetiloja
- olen herkkähermoinen, kärsimätön ja kyllästyn helposti asioihin
- etsin jatkuvasti jännitystä elämääni enkä tiedä mit haluan elämältä ja tulevaisuudelta
- en kykene tekemään itsenäisiä päätöksiä ja esim seurustelusuhteessa aattelen että miehen pitää ajatella ja toimia minun puolesta ja olla vain minua varten.
- en pidä eläimistä ,mökkeilystä ,joulusta enkä liioin lapsista siis en mistään mikä on yleistä ja mihin vähänkin liittyy yhteisellisyyttä
- välillä ahdistun ihmisjoukossa ja jos esim tuntematon tulee jutteleen niin ahdistun herkästi
- olen viiltäny itseäni 2 kertaa ihmissuderiidan päätteksi.
- sinkkuna ollessani ajattelen seksiä koko ajan mutta kuitenkin minulla on ollut vähän ssänkykumppaneita koska yhen illan jutut ahdistaa.
- masennun jos en saa parhanta arvosanaa opiskeluissa
Tässäpä tätä ois, ite en tiijä mitä aatella, oonko rajatila personaallisuus vai huomiohakuinen vai riippuvainen? Vai oonko täysi hullu? Tiijän että nuoide juttujen perusteella kuulostan kauhealta ihmiseltä ja en tunne itseänikääm kovin hienoksi ihmseksi. Mutta jos ongelman ydin selviäis niin sitä ois kiva lähteä työstään ja ehkä voisin joskus tulla eheäksi ja paremmaksi ihmiseksi
Vastaukset 2
Vanhimmat
Luin nyt aikasemman viestiketjun rajatilapersonaallisuudesta ja se kuvaa aika hyvin minua. Aattelin maanantaina tilata ajan lekurille,jospa sitä kautta sais apua ja jonkinmoisen diagnoosin :)
sun luonteenpiirtees kuulostaa tutuilta, niin omalla kohdalla, kavereiden ja entisten kavereiden, hyvässä kuin pahassa. olen kaveripiiristäni (tietääkseni) ainoa, jolla on diagnosoitu persoonallisuushäiriö ja juuri rajatilapersoonallisuus on kyseessä. ensimmäisistä esimerkeistäsi tuli mieleen siskoni, joka ilman mitään papereitakin on hyvin huomiohakuinen persoonallisuus, seurassa äänekäs, haluaa olla esillä ja tykkää jyrätä muut mielipiteillään (käsitys keskustelusta on väittelyä ja hän aina oikeassa), nuorempana oli flirtti ja pukeutumisellaan ja muulla käytöksellään sai huoran maineen, vaikka sisältä aika eksynyt ja huonoitsetuntoinen lapsi. aika varhaisesta lapsuudesta asti meillä oli siskon kanssa vaikeaa niin vanhempien, kavereiden kuin (eikä niin vähääkään) toistemme kanssa, myöhemmin on juteltu siitä, miten sanoin siskoa kylmäksi ja tunteettomaksi, samoin koin myös monen muun ihmisen kohdalla, siskoni kohdalla kylmyys kärjistyi kun kyseessä oli se "toinen puolisko". en tällä tarkoita, että olisit samanlainen, mutta uskon useimpien persoonallisuushäiriöiden ja minkä tahansa "häiriön" takana olevan huono itsetuntemus ja jonkun sortin eksyminen siitä, mitä sisimmässään on. siis ympäristö vaikuttaa, saa ihmisen astumaan polulle, joka ei ole ihmiselle juuri se oikea, ja siitä seuraa erinäisiä ongelmia. itselläni sen aiheutti väärä seura, ja häiriökäyttäytymistä (vittumaisuus, takertuminen, viha, älytön katkeruus ja kaiken paskamaisuuden vatvominen, kostonhimo, oma huonommuudentunne) aiheuttavat ihmiset kun on poissa elämästäni, olen edes hitusen tasapainoisempi.
skitsofrenia on ehkä "hieman" liioiteltua, ja aika varmasti suurin osa ihmisistä saisi jonkin persoonallisuushäiriön papereihinsa, jos kokisi tarvetta lääkärille ja puhuisi totta. voi olla, että ne ketkä eivät mihinkään hoitoon hakeudu, ovat häiriintyneempiä kuin ne, jotka hoitoa kokevat tarvitsevansa. ei sillä, että jos ei koe hoitoon tarvetta, olisi hoitoonhakeutunutta sairaampi.
oot kyllä ihan oikeassa, että tekstisi perusteella susta saa kuvan, että oot täysi kusipää. tilannetta ei varmaan paranna se, että koet olevasi muita henkisesti parempi. sanot, ettet kuuntele toista, ja voi olla, ettei tekstini lukeminen sua liiemmin kiinnosta, mutta uskon, että ihminen kuka tuntee olevansa henkisellä tasolla muita parempi, ei voi olla kovin väärässä - kun kuitenkin tunnistaa "viat" itsessään. kaikki me ollaan yksilöitä, ja mielestäni persoonallisuushäiriöiden diagnosointi on riippuvaista lääkäristä ja potilaan juuri senhetkisestä tilasta, esmes jos alkaisit ravata lääkäreillä, saattaisit saada hyvin ristiriitaisia diagnooseita.
tekstini on epäselvää kiitos humalan, dokaan yksinäni kun mies on kaverillaan (vitun itsekäs, välinpitämätön kusipää kun jätti mut yksin, vaikka tietää millaisella pohjalla mielenterveys ja impulssit seisovat) ja kavereiden seura ei voisi vähempää kiinnostaa, sitä armotonta ahdistusta, huonommuuden/paremmuuden tunteen aaltoilua en juuri nyt jaksa enkä sitä, että kun kaikki ei tanssi mun pillin mukaan. mieskaverini ansaitsee hyvää ja on kiva, että näkee kavereitaan ymsyms, mutta kun jättää mut yksin............ suhteessa en ole ollut kovin uskollinen pitääkseni yksilöllisyyteni, taistelin takertumista vastaan. pettäjäksi se mut leimasi ennen kuin mitään kävi, ja niin käyttäydyin, mutta kun joku pitää mua kilttinä pikkuenkelinä, vedän siivet selkään ja sädekehän päähän. sen verran rajatilapersoonallisuudesta (epämääräinen/mikä se nyt uusien normien mukaan onkaan).
ja diagnoosi on vain sanoja paperilla, samat ellei pahemmat sanat voisi saada kuka tahansa, joten leimaa otsaansa ei kannata ottaa. se ei ole viimeinen tuomio, ihminen voi läpi elämänsä muuttua ja kehittää itseään. diagnoosi on lähinnä selitys kaikelle sille epämääräiselle mikä "tavallisesta" poikkeaa, ja jos kokee halua muutokseen, on se jo alku.