Oon 22-v nainen ja punastuminen on tullu kaverikseni muutamia vuosia sitte. Nyt se on varsinki viimesen vuoden aikana vaan pahentunu siinä määrin, että alkaa häritä ihan päivittäistä elämistä. :( Tein juuri päätöksen, että en mene enää kauppaan, koska kassa/jonotilanteet on tosi pahoja. Julkisilla paikoilla syöminen ei tule kuulonkaan, paitsi jos löytää sopivan sopen niin ettei muut nää naamaa. Jopa kahvittelut/syöminen perhe/tuttavapiirissä on hankalaa. En voi enää niin vapautuneesti jutella ihmisten kans koska pelkään vaan punastuvani. Tilanteita on miljoona muuta, en jaksa kaikkia luetella. Tilanteet tulee niin randomisti ja ihan ilman järkevää syytä.
Kattelin hoitomahdollisuuksiakin.. se hermojen salpausleikkaus olis hyvä, mut eipä ole varaa monen tonnin hoitoon. Ja mun tuurilla se mitää vaikuttas. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää siis lääkkeet? No mikäs siin sitte.. toivottavasti ees ne auttais mut mun pitäis syödä niitä hautaan asti ja niistäki tulee sivuvaikutuksia.
Että jos kärsit, sun pitää kärsiä vielä vähä lisää (eli joko joudut taloudelliseen ahdinkoon tai saat kamalia vaivoja toisen tilalle). :(
Ei tämä mun elämäni ainakaa helpommaksi oo menny.. en vaan jaksa tämän asian kans.. Kohta mä en poistu kämpästäni enää mihinkää!
Menen käymään lekurilla tästä asiasta kuun lopulla. Huoh helpotus. Vai onko sittenkää? Jännittää jo seki etten siel vain punastu kertoessani punastumisesta. :'(
Kattelin hoitomahdollisuuksiakin.. se hermojen salpausleikkaus olis hyvä, mut eipä ole varaa monen tonnin hoitoon. Ja mun tuurilla se mitää vaikuttas. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää siis lääkkeet? No mikäs siin sitte.. toivottavasti ees ne auttais mut mun pitäis syödä niitä hautaan asti ja niistäki tulee sivuvaikutuksia.
Että jos kärsit, sun pitää kärsiä vielä vähä lisää (eli joko joudut taloudelliseen ahdinkoon tai saat kamalia vaivoja toisen tilalle). :(
Ei tämä mun elämäni ainakaa helpommaksi oo menny.. en vaan jaksa tämän asian kans.. Kohta mä en poistu kämpästäni enää mihinkää!
Menen käymään lekurilla tästä asiasta kuun lopulla. Huoh helpotus. Vai onko sittenkää? Jännittää jo seki etten siel vain punastu kertoessani punastumisesta. :'(
Vastaukset 17
Vanhimmat
beetasalpaaja, jos siitä olisi vaikka apua.
No täytyy kysyä lekurilta olisko noi beetasalpaajat just mulle sit hyviä. Pelottaa vaan mitä sivuvaikutuksia tollakin sitte on. Ja yleensä pahoja tilanteita tulee myös ihan kotona oman kihlatun kans. Pitäisi olla semmonen lääke että ku "yhen nappaa aamulla, päivä on pelastettu!".
Tässä yksi viestilinkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/2581850
Vähennä kahvin juontia, sillä se lisää pelkoja ja jännitystä. Älä ole liian pitkään syömättä jotain. Verensokerin tehokkaat vaihtelut lisäävät stressiä ja se taas pelkoja ja jännitystä.
No en kyllä juo kahvia ja syön tarpeeks ja useen.
voit kysyä.Oon 44v mies Keski-Suomesta ja on just samat oireet kun punastelijalla.Tosin on ollu jo 30v. ja käyny oon kaikki lääkkeet ja hypnoosit ,terapiat läpi.Ainut mikä on tehonnut on lääkkeet.Uudet lääkkeet Cipralex ym.eivät poistaneet oireita.Apua oon saanu Rivatrilista,Xanorista ja näihin yhdistettynä Propral. Jos haluat jotain minun kokemuksen omaavalta henkilöltä kysyä tai kommentoida niin sanahan on vapaa.Huom! emme ole mielisairaita vaan tämä on taakka joka ilmeisesti on kannettava loppuun asti.
Ei hitto mut enhän mä kestä mun elämää jos joka ikinen tilanne pelottaa etukäteen ja aina saa pelätä punastunko vaiko en.. siis koko mun loppuelämän. Mä en jaksa. :( Kaippa täytyy sitte lääkkeitä alkaa syömään.
Hei. Tiedän tunteen. Se on melkoinen energiansyöjä tuo punastelu. Kävin vastikään stressihermon salpauksessa, josta vielä toivun parhaillaan. Lääkärille meno tuntui myös kamalalta, kun ajatteli, että toivottavasti se vaan ei huomaa, kun punastun. Mutta sehän oli vähän hölmösti ajateltu. Olen (tai ehkä voin jo sanoa, että olin) aivan kamala punastelemaan joka tilanteessa, ja puna oli todella voimakas ja toisinaan jopa hengen salpaava reaktio, joka ahdisti kaikin puolin.
Punastuminen loppui kuin seinään toimenpiten myötä. Kaikki olosuhteet on testattu jo muutaman päivän sisällä, vaikutus on kyllä aika uskomaton. Salpauksessa on kuitenkin sivuvaikutuksia, joiden ilmaantumisesta en vielä pysty omalla kohdallani sanomaan. Monelle sivuvaikutuksista on tullut alkutilannetta pahempi tilanne, vaikka varsinainen alkuperäinen ongelma onkin lähtenyt. Ylimääräisen hien eritys keskivartalossa on yleinen sivuoire, sitä minulle ei vielä toistaiseksi ole tullut. Sen sijaan olo on ajoittain, ellei koko ajan, kuumeinen, rintaa polttaa ja puristaa, kädet ja naama kuivuivat saman tien ja jalat ovat melko kylmät (mist' seuraa myös yleinen palelu). En tiedä, mikä näistä jää pysyviksi, lääkärin mukaan ei juuri muu kuin kuivat kädet ja naama ja mahdollisesti keskivartalon hikoilu. Kun tuo rinnan puristaminen loppuu (toimenpide oli rankka rintakehälle ja keuhkojen seudulle), niin uskon että tilanne on ok ja siedettävä. Toivottavasti komensoivaa sivuhikoilua ei esiinny jatkossakaan, mutta sitähän en vielä tiedä.
Toiveikas siis olen toipumisen suhteen, ja tosiaan se alkuperäinen ongelma, voimakas jokapäiväinen punastelu loppui kuin seinään. Vielä kun itsekin uskoisi siihen...
Oon meinaan lukenu kauhukokemuksia miten on jääny hirvittävät hikoilut päälle, eikä auta enää puristimia mennä poistaan, se on tullu jäädäkseen se hikoilu. Että ihan tyhmää, jos toisen vaivan tilalle pitää tulla jokin toinen vaiva.. :/ Ei se hikoilukaa varmaan niin kivaa oo ja itte pakkaan vielä valittaa tosi herkästi asioista.
Toisekseeen meikäläisellä ei ole edes varaa moiseen. Ei oo varaa sellasilla summilla kokeilla onneaan. -.-
kommentoin omaa viestiäni. Muut oireet poissa, korvaava liikahikoilu jäi ja kuivat kädet myös.
Haluan nyt kertoa omista kokemuksistani. Vajaa vuosi sitten lueskelin epätoivoisesti keskustelupalstoja. Kärsin pahasta jännityksessä myös tutussa seurassa, joka ilmeni punastumisena. Salasin asian kaikilta. Kerran rohkaistuin terveyskeskuslääkärille keksityllä oireella. Kun olin saanut apua tähän keksittyyn vaivaan rohkaistuin kertomaan lääkärille oikean ongelmani. Lääkäri oli vanhempi mies, joka alkoi virallisesti kertomaan kahvikuppineuroosista. Hän määräsi minulle beetasalpaajia, joista ensin alkuun tuntui olevan apua. Niiden käyttö meni lopulta kuitenkin siihen, että annostus saattoi olla jopa 10 tablettia päivässä. Lääkkeiden käyttö loppui lopulta tilanteeseen, jossa oksensin ja sain rytmihäiriöitä yöllä erään illanistujaisten päätteeksi. Lopulta uskalsin tunnustaa vaivojani läheiselle. Hän varasi minulle ajan psykiatrian ammattilaiselle. Kävin hänen vastaanotollaan noin viisi kertaa. Aluksi hän määräsi minulle 20mg sepram lääkettä ja tueksi propral 40mg ja oxamin 15mg. Aloitin säännöllisen sepram lääkityksen, jota lopulta nostettiin 60mg. Propral ja oxamin lääkkeitä käytin tukena todella vähän. Sepram lääkkeen annostuksen nostaminen auttoi lopulta. Jännitystilat ovat lähes poistuneet ja elämänilo on palannut. Pieni punastelu ei edes tunnu missään vaikka sellaista pientä kutinaa poskissa joskus vielä esiintyykin. Sepram lääkkeellä ei ole ainakaan toistaiseksi ollut haittavaikutuksia. Nyt tosin mietin uskallanko pikkuhiljaa vähentää annosta. Pitää mennä keskustelemaan taas oman turvallisen lääkärini kanssa. Aion kyllä ensin nauttia tästä ihanasta olotilasta ja ottaa siitä kaiken irti. Työ- ja vapaa-aika ovat saaneet uusia ulottuvuuksia. En tiedä onko tarinasta apua, mutta minun kohdallani lääkitys auttoi asiaa. Aikaa siihen meni muutamia kuukausia, mutta oli odottamisen arvoista!!
tyytyväinen, ettei ole varaa. Mieluummin "köyhä" ja joskus punainen, kuin varakkaampi ja aina hikinen.
Voi että, ymmärrän kyllä, mutta mínun taas pitää laittaa punaa naamaani, etten olisi liian kalpea.
Erakoiduin punasteluherkkyyden takia. Ostin apteekista Valrian nimisiä lääkkeitä jännitystiloihini. Yks aamu heräsin lievään kasvohalvaukseen. Jätin lääkkeenoton.
Sanonpa vaan sinulle nuori nainen, että selviä ongelmastasi kun minäkin selvisin. Tosin kalliin hinnan jouduin siitä maksamaan.
Olen yli nelikymppinen mies, ujo sekä koulukiusattu. Punastuminen kouluaikana sekä työelämässä vaikutti ylipääsemättömältä ongelmalta, tosijaan silloin välttelin kaikkea kanssakäymistä. Mutta kerran kun kaupassa olin ja tunne että punastelin hirveästi satuin vain vilkaisemaan peilii, totesin että se on vain tunne että punastelen. Siihen auttoi kaikkein eniten harjoittelu esiintymiseen ja rohkeus mokamiseen. Esim. laulaminen karakoeassa, ei mulla lauluääntä ole, mutta oli rohkeutta silti laulaa, siis selvinpäin aina. Siis punastelu on ja kuuluu muhun, sen kanssa on helpo tulla toimeen. Rohkeutta toimeen vaan.
Tämä tuskin auttaa mitään, mutta ei mun mielestä punastumisessa ole mitään ihmeellistä.
kun tietää ettei oo yksin sosiaali tapaus. mitä oon tätä palstaa lukenut ja muitakin niin oon valmis allekirjottamaan jokasen tarinan... ja oot ihan oikees ettet auta mitään sanomalla ettei punastuminen oo mitään ihmeellistä. mieti jos joka tilanteessa missä toiset punastuu sä vaikka rupeaisit pakkoireisesti kiljumaan täyttä huutoo etkö muka rupeis välttämään niitä tilanteita? mut hei eihän siinä oo mitään ihmeellistä....
Kyllä minäkin pukkaan punastumaan ja jännittän tilanteissa. Tyhmä ei huomaa ja viisas ei välitä. Eiks je ;)