Kuinka monella on jouduttu käynnistämään synnytys ja millä viikoilla? Vauvat vaikuttavat viihtyvän kohdussa niin hyvin, että luulen, että omalla kohdallani tämä tulee kysymykseen.
Synnytyksen käynnistäminen
3
720
Vastaukset
- hgkgliglyy
käynnistettiin raskausmyrkytyksen vuoksi. Kolmen päivän päähän oli rv 39 varattu käynnistysaika lasten "ison koon" takia, molemmat arviossa yli 3 kg. Onnea kaksosista, ihanaa
- 2 ihanaa poikaa
Itsellä käynnistettiin viikkoa ennen laskettua aikaa ison koon takia, mutta silti viihtyi viikon yli lasketun ajan käynnistys yrityksistä huolimatta. ja kokoa oli 4,5 kiloa.
- yh
moi. itselläni 2 kertaa yritettiin käynnistää lääkkeillä mutta ei mitään vaikutusta. sektio 39 2. olin päivän vuodepotilas ja kivuista huolimatta yritin liikkua, luoja kun muistaa ne sänkyyn menot ja nousut. kaksi mussukkaa 2680g 2400g. suosiolla annoin kyllä miehen kannella lapset että omaan tahtiin parannutaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1142758EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291341- 1031207
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621007Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133968- 56855
- 40688
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22683Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110632