Poliisihallituksen selvitys Suojelupoliisissa tapahtuneesta väitetystä kiusaamistapauksesta on valmistunut. Epäasiallista kohtelua ei havaittu eikä työilmapiirissäkään ole suurta ongelmaa. Menettelytavoissa tässä tapauksessa oli kuitenkin parantamisen varaa. Henkilöön kohdistetuista turvaamistoimenpiteistä olisi pitänyt ilmoittaa henkilölle mahdollisimman pian myös kirjallisesti. Nythän niistä ilmoitettiin vain suullisesti ja vahvistettiin se sähköpostilla.
Sinänsä turvaamistoimet eli henkilön virkavapauden aikana tehdyt kulku- ja tietojärjestelmäoikeuksien poistot perustuvat Suojelupoliisin tietoturvastrategiaan ja ovat normaaleja toimenpiteitä tietyissä tilanteissa. Vastaavanlaisia toimenpiteitä on toteutettu aikaisemmin turvallisuussyistä myös muiden virkamiesten kohdalla Suojelupoliisissa. Jatkossa kuitenkin kyseisenlaisten päätösten on perustuttava viraston sisäisiin kirjallisesti peruteltuihin päätöksiin.
yt kun selvitys on tehty, on aika siirtyä eteenpäin. On tietysti selvää, että sellaista poliisin tai muunkaan viranomaisen yksikköä ei ole olemassa, joka ei joskus tekisi vääriä arvioita tai toimisi yksittäistapauksessa väärin. Menneisiin ei kannata juuttua. Jos virheitä on tehty, ne selvitetään mahdollisimman hyvin. Työtä tehdään käytettävissä olevilla resursseilla niin hyvin kuin mahdollista. Virheistä opitaan ja prosesseja kehitetään kaiken aikaa niin Suojelupoliisissa kuin muissakin poliisin yksiköissä.
Mutta hiukan Suojelupoliisista edelleen. Suojelupoliisi on osa suomalaista poliisijärjestelmää. Se on Poliisihallituksen alainen yksikkö samalla tavalla kuin Keskusrikospoliisi, Liikkuva poliisi, Poliisiammattikorkeakoulu, Poliisin tekniikkakeskus ja 24 poliisilaitosta suurimpana Helsingin ja pienimpänä Koillismaan poliisilaitos.
Poliisi siirtyi tämän vuoden alussa kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään, jolloin Poliisihallitus ohjaa ja valvoo suoraan kaikkia poliisinyksiköitä ja tekee niiden kanssa vuosittaiset tulossopimukset. Poliisihallitusta puolestaan ohjaa ja valvoo sisäasiainministeriö. Ministeriö määrittelee toiminnan strategiset linjaukset sekä tekee tulossopimuksen Poliisihallituksen kanssa.
Tämä on siis se pohja, joka määrittelee Suojelupoliisin toiminnan hallinnossa. Poliisihallitus tekee Suojelupoliisia koskevia tarkastuksia sekä keskustelee sen kanssa erilaisista asioista vuoden aikana useita kertoja. Esimiesvirastona Poliisihallitus vastaa Suojelupoliisin valvonnasta ja sillä on tähän tehtävään myös riittävä ammattitaito, oli sitten kyse yleisistä asioista tai vaikkapa salaisista pakkokeinoista tai tiedon hankinnasta.
Poliisihallituksen ohella Suojelupoliisia valvovat useat muukin tahot, esimerkiksi Valtiontalouden tarkastusvirasto, eduskunnan oikeusasiamies, tietosuojavaltuutettu sekä valtioneuvoston oikeuskansleri. Mielestäni tähän kokonaisuuteen ei ole järkevää lisätä enää uusia valvontaelimiä tai ainakaan siitä ei olisi mitään hyötyä.
On selvää, että jos joku haluaisi erottaa Suojelupoliisin poliisiorganisaatiosta omaksi turvallisuuspalveluksi, se vaatisi myös oman erillisen valvontaelimensä. Varmaa kuitenkin olisi, että tällöin valvonnan ammattimaisuus kärsisi. Toisaalta myös Suojelupoliisin toimintaedellytykset heikkenisivät. Poliisiorganisaation osana se voi hyödyntää yhteistoiminnan erilaisia verkostoja aivan eri tavalla kuin jos se olisi siitä erillään.
Suojelupoliisi tekee työtään ammattimaisesti Suomen turvallisuuden etuja vaalien ja rikoksia ennalta estäen. Tätä kuvaa vahvistava monet ulkomaisista poliisiorganisaatioista saamani viestit.
Miksi sitten meillä täällä kotimaassa pienikin Suojelupoliisia koskeva uutinen saa aikaan kohtuuttoman kalabaliikin? Se saattaa johtua siitä, että Suojelupoliisia edelleen pidetään jonkinlaisena salaisena poliisina, joka huseeraa sellaisten asioiden parissa, joista kukaan ei tiedä mitään. Toki Suojelupoliisilla on roolinsa mukaisesti enemmän salassa pidettäviä asioita kuin muilla poliisiyksiköillä. Mutta tämä perustuu lakiin ja on edellytyksenä sille, että se voi suoriutua tehtävistään.
Suojelupoliisin kuten myös muiden maiden turvallisuuspalvelujen niiden organisaatiosta riippumatta ehdottomana lähtökohtana on luottamuksellisuus. Jos joku saa sen käsityksen, että Suomen Suojelupoliisiin ei voi luottaa, se ei siinä tapauksessa anna sille luottamuksellisia tietoja, jotka ovat elintärkeitä koko Suomen turvallisuuden kannalta esimerkiksi taistelussa terrorismia vastaan.
http://www.poliisi.fi/poliisi/blog_mp.nsf
Sinänsä turvaamistoimet eli henkilön virkavapauden aikana tehdyt kulku- ja tietojärjestelmäoikeuksien poistot perustuvat Suojelupoliisin tietoturvastrategiaan ja ovat normaaleja toimenpiteitä tietyissä tilanteissa. Vastaavanlaisia toimenpiteitä on toteutettu aikaisemmin turvallisuussyistä myös muiden virkamiesten kohdalla Suojelupoliisissa. Jatkossa kuitenkin kyseisenlaisten päätösten on perustuttava viraston sisäisiin kirjallisesti peruteltuihin päätöksiin.
yt kun selvitys on tehty, on aika siirtyä eteenpäin. On tietysti selvää, että sellaista poliisin tai muunkaan viranomaisen yksikköä ei ole olemassa, joka ei joskus tekisi vääriä arvioita tai toimisi yksittäistapauksessa väärin. Menneisiin ei kannata juuttua. Jos virheitä on tehty, ne selvitetään mahdollisimman hyvin. Työtä tehdään käytettävissä olevilla resursseilla niin hyvin kuin mahdollista. Virheistä opitaan ja prosesseja kehitetään kaiken aikaa niin Suojelupoliisissa kuin muissakin poliisin yksiköissä.
Mutta hiukan Suojelupoliisista edelleen. Suojelupoliisi on osa suomalaista poliisijärjestelmää. Se on Poliisihallituksen alainen yksikkö samalla tavalla kuin Keskusrikospoliisi, Liikkuva poliisi, Poliisiammattikorkeakoulu, Poliisin tekniikkakeskus ja 24 poliisilaitosta suurimpana Helsingin ja pienimpänä Koillismaan poliisilaitos.
Poliisi siirtyi tämän vuoden alussa kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään, jolloin Poliisihallitus ohjaa ja valvoo suoraan kaikkia poliisinyksiköitä ja tekee niiden kanssa vuosittaiset tulossopimukset. Poliisihallitusta puolestaan ohjaa ja valvoo sisäasiainministeriö. Ministeriö määrittelee toiminnan strategiset linjaukset sekä tekee tulossopimuksen Poliisihallituksen kanssa.
Tämä on siis se pohja, joka määrittelee Suojelupoliisin toiminnan hallinnossa. Poliisihallitus tekee Suojelupoliisia koskevia tarkastuksia sekä keskustelee sen kanssa erilaisista asioista vuoden aikana useita kertoja. Esimiesvirastona Poliisihallitus vastaa Suojelupoliisin valvonnasta ja sillä on tähän tehtävään myös riittävä ammattitaito, oli sitten kyse yleisistä asioista tai vaikkapa salaisista pakkokeinoista tai tiedon hankinnasta.
Poliisihallituksen ohella Suojelupoliisia valvovat useat muukin tahot, esimerkiksi Valtiontalouden tarkastusvirasto, eduskunnan oikeusasiamies, tietosuojavaltuutettu sekä valtioneuvoston oikeuskansleri. Mielestäni tähän kokonaisuuteen ei ole järkevää lisätä enää uusia valvontaelimiä tai ainakaan siitä ei olisi mitään hyötyä.
On selvää, että jos joku haluaisi erottaa Suojelupoliisin poliisiorganisaatiosta omaksi turvallisuuspalveluksi, se vaatisi myös oman erillisen valvontaelimensä. Varmaa kuitenkin olisi, että tällöin valvonnan ammattimaisuus kärsisi. Toisaalta myös Suojelupoliisin toimintaedellytykset heikkenisivät. Poliisiorganisaation osana se voi hyödyntää yhteistoiminnan erilaisia verkostoja aivan eri tavalla kuin jos se olisi siitä erillään.
Suojelupoliisi tekee työtään ammattimaisesti Suomen turvallisuuden etuja vaalien ja rikoksia ennalta estäen. Tätä kuvaa vahvistava monet ulkomaisista poliisiorganisaatioista saamani viestit.
Miksi sitten meillä täällä kotimaassa pienikin Suojelupoliisia koskeva uutinen saa aikaan kohtuuttoman kalabaliikin? Se saattaa johtua siitä, että Suojelupoliisia edelleen pidetään jonkinlaisena salaisena poliisina, joka huseeraa sellaisten asioiden parissa, joista kukaan ei tiedä mitään. Toki Suojelupoliisilla on roolinsa mukaisesti enemmän salassa pidettäviä asioita kuin muilla poliisiyksiköillä. Mutta tämä perustuu lakiin ja on edellytyksenä sille, että se voi suoriutua tehtävistään.
Suojelupoliisin kuten myös muiden maiden turvallisuuspalvelujen niiden organisaatiosta riippumatta ehdottomana lähtökohtana on luottamuksellisuus. Jos joku saa sen käsityksen, että Suomen Suojelupoliisiin ei voi luottaa, se ei siinä tapauksessa anna sille luottamuksellisia tietoja, jotka ovat elintärkeitä koko Suomen turvallisuuden kannalta esimerkiksi taistelussa terrorismia vastaan.
http://www.poliisi.fi/poliisi/blog_mp.nsf
Vastaukset 4
Vanhimmat
Suomalaisessa byrokratiassa on esimiehen normi käytäntö on puolustella alaisiansa julkisesti silloin kun alaiset ovat töpeksineet ja joutuneet alttiiksi julkiselle arvostelulle. Viranoamaistahot ovat ihmeen tarkkoja maineestaan. Esimies puolustelee alaistensa toimintaa silloinkin, kun esimiehellä itsellä ei ole näkemystä siitä mitä on tapahtunut. Tyypillinen tapahtumien kulku on seuraava: Alainen/alaiset töppäävät tai erehtyvät. Vahinkoa kärsinyt asiaks tuo asian julkisuuteen. Esimies lupaa tutustua ongelman aiheuttaneeseen tilanteeseen. Tutustuminen on sitä, että esimies kysyy vain ja ainoastaan alaiseltansa mitä on tapahtunut. Töpännyt alainen, tietoisena siitä että esimies asettuu puolustamaan tätä julkisuuskuvan säilyttämiseksi, kertoo ns subjektiivisen totuuden. Esimies vähättelee tapahtunutta julkisuudessa ja kiistää virheen mahdollisuuden. Tätä kieroilua harrastetaan luottaen siihen, että vääryyttä kokeneen asiakkaan asema on virkamiestä heikompi. Asiakkaalle ei tarvitse kertoa mitään päätökseen vaikuttaneita taustatietoja. Päätöksenteon pitäisi olla avointa ja läpinäkyvää, mutta etenkin virhetilanteissa avoimuus kiistetään vetoamalla mm viranomaistietojen luottamuksellisuuteen ja siihen että esimies ei voi julkisesti ottaa kantaa yksittäistapauksiin. Virhetilanteita kiistäessään viranomaiset poikkeuksetta uskovat voivansa asettua korkealle tavallisen kansalaisen yläpuolelle.
Vahinko on vahinko ja vahinkoja sattuu kaikille. Byrokratia lakkaa olemasta tervettä silloin kun ilmiselviä ja osoitettavissa olevia vahinkoja, virheitä, väärinymmärryksiä ryhdytään kiistämään systemaattisesti. Suomalaiselle viranomaiselle on useissa tapauksissa lähes ylivoimaista myöntää olleensa väärässä ja korjata virheellinen päätös. Kun virheen korjaa ajoissa, vääryttä kärsinyt asiakas kokee saaneensa oikeutta ja lopputulos on hyvä riitelemättä, sekä viranomaisen että asiakkaan näkökulmasta.
Kun viranomainen on tehnyt virheen, jonka virnomainen kiistää ja josta on aiheutunut tuntuvaa haittaa, kannustan tuomaan tapaukset julkisuuteen. Kun yksittäisen ihmesen vastapuolena on viranomainen, oikeutta ei saa ilman painostuskeinoja.
Silti poliisissa edelleen 99,999999% on sitä rehellistä ja kunniallista ainesta joka pitää sunlaiset kurissa:)
Saattaa pitää paikkansa, mutta melko harvoin. Yleensä esimies ei puolustele alaistaan, päinvastoin. Esimiehiä jäytää rikoslaissa oleva ja heitä pelottava rikos nimeltään valvontavelvollisuuden laiminlyöminen. Ainakin jokainen tapaus, joka tulee julkisuuteen peilataan heti esimieheen, mikä oli hänen velvollisuutensa valvoa alaistaan.
Tämä johtaa taas siihen, että välttääkseen mahdolliselta rangaistukselta ja potkuilta esimiehet suorastaan kyttäävät alaisiaan. Työpaikan ilmapiiri on huono ja sitä lisää myös se, että esimiehen ´veljeilyä´ alaistensa kanssa ei pidetä suotavana.
Kuten nimimerkki, -hyvä poliisi kirjoittaa, niin eihän juoppokaan myönnä alkoholismiaan. Virheen tehneen on aina vaikeaa myöntää virhettään, olkoot kyse kenestä tahansa.
Viranomaismenettelyssä asiakas ei aina ole oikeassa, niin kuin liike-elämässä. Viranomaisen tekemä virhe pitää ensin osoittaa virheeksi. Asiat kun voidaan hoitaa monella eri tavalla.
Työpaikoilla keskijohdon esimiehet ovat alaistansa vastaan, mutta kun organisaatioon kohdistuu ulkoinen uhka, tällöin esimies asettautuu puolustamaan alaistansa, vaikka normioloissa esim asiantuntijatason työntekijä ja esimiehensä ovat melkeimpä toistensa vihollisia. Keskijohto ja ylempi johto ovat havaintojeni mukaan yhtä ja samaa etupiiriä. Puolustelua on sekin että virheellisen ratkaisu/päätöksen/menetllyn kohteelta salataan ja peitellään päätöksen taustatekijöitä. Oikaisun saamista yritetään haitata.