maailman

niin monesti itkin ihmisten lyödessä, sitten ne kyyneleet loppui tai ei ne loppuneet, vaan sieluni alkoi kyynelehtiä, eikä se ulospäin näy. Voi jospa edes yhtenä surullisena hetkenä olisi ollut tarjolla lohdullinen olkapää, johon turvautua. Lopulta opin katsomaan totuutta silmiin:

Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi...
(V.A. Koskenniemi)
5302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

samanlaisia tuntemuksia täällä. Jos et itse pyydä apua, niin kukaan ei tule kysymään voiko jotenkin helpottaa oloa. Kylmä on maailma ja kylmäksi se kasvattaa. Ollaan kuin toistemme ohikulkevia robotteja.

Äänestä

:((

Äänestä
  • surullista,joskus se aiheutetaan itse ja joskus sen aiheuttaa joku toinen,mutta elämässä eteenpäin.

    Äänestä

  • and i`l be close to you. Olet mukana luomassa omaa todellisuuttasi ja kohtaloasi. Älä luovuta

    Äänestä

  • on joskus kirjoitti:

    surullista,joskus se aiheutetaan itse ja joskus sen aiheuttaa joku toinen,mutta elämässä eteenpäin.

    kunpa olisikin vain yksi, mutta niitä iskuja satelee monelta suunnalta ja henkilöltä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


murjoma kirjoitti:

niin monesti itkin ihmisten lyödessä, sitten ne kyyneleet loppui tai ei ne loppuneet, vaan sieluni alkoi kyynelehtiä, eikä se ulospäin näy. Voi jospa edes yhtenä surullisena hetkenä olisi ollut tarjolla lohdullinen olkapää, johon turvautua. Lopulta opin katsomaan totuutta silmiin:

Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi...
(V.A. Koskenniemi)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu