Joo, olen erakoitunut, ja sosiaaliset taidot on huonot. En ole ujo enkä arka, mutten jaksa enkä aina osaa jutella niitä näitä. En myöskään hakeudu toisten ihmisten seuraan, tai mene juttelemaan tutustumistarkoituksessa. Mun pää sanoo vaan että "noi tyypit on liian erilaisia, ettei meillä ole mitään yhteistä" tai ajattelen niitä ihmisiä, joita olen nähnyt ja jotka tavallaan väkisin änkeävät toisten seuraan, vaikkei heitä sinne kaivatakaan. Ja itse varon tekemästä sitä, joten siinä käy aina niin, että sitä mukaa kun aina koulu ja ala vaihtuu toiseen, niin en koskaan tutustu kehenkään siellä. Ei mua haittaa olla yksin, mutta välillä se on raskasta, etenkin kun tuntuu siltä että kaikki pitää minua friikkinä tai muuten vaan omituisena ja hankalana ihmisenä - mitä olen, mutta ei kukaan vaivaudu yrittämään tutustuakaan. Että omat taidot loppuu siinä vaiheessa kesken, kun kukaan ei tule juttelemaan. On varmasti liikaa vaadittu muilta se, että tulisivat itse tutustumaan, mutta en tiedä mitä itse voisin tehdä. Enää tässä nykyisessä koulussa en voi lähteä tutustumaan kehenkään, kun porukalla on omat ryhmänsä jo, mutta tulevaisuutta ajatellen haluaisin kyllä tietää mitä voin tehdä jotta en olisi niin luotaantyöntävän oloinen.
Onneksi on muutamia kavereita olemassa, jotka laadulla korvaa määrän, ja myös sen etten kovinkaan usein näe heistä ketään, ja yhteydenpito takkuaa. Tosin yksikään kaveri ei ole samankaltainen kuin minä kiinnostuksiltaan, mutta kuitenkin ollaan pärjätty, ja olen yksinäisyyttänikin paremmin jaksanut.
Siinä vähän oman yksinäisyyden taustaa, ja itse siihen valituksen aiheeseen: kaikki seurustelee tai on menossa naimisiin, muuttamassa yhteen jne. jne. ja kaikki harrastaa seksiä --- paitsi minä.
Eilen ja tänään multa tavallaan kysyttiin neuvoja seksielämään, vaikkei itelläni sellaista ole. Mitäpäs siinä sitten neuvomaan. Jotain voin yrittää sanoa, mutta silti tuli outo olo. Surullinen, vihainen tai kenties yksinäinen olo. En tiedä. Seuraa olen vain hakenut niin pitkään ja niin monesta eri paikasta, mutta alkaa keinot loppua, että minne menisi ja mistä hakisi. Siitä on pitkä aika kun viimeksi tunsin jotakin jotain kohtaan. Jos edes lyhyen aikaa saisin kokea oikeaa rakkautta, niin jaksaisin paremmin uskoa siihen että tulevaisuus on odottamisen arvoista. Itsetuhoinen en ole, ja elämässä kaikki on suhteellisen hyvin, mutta tämän rakkaudenkaipuu ei jätä rauhaan, ei hetkeksikään. Mutta aina menee multa rakkaus ohitte, toisin kuin lähipiiriltä.
Siitä piti päästä purkamaan jonnekin, kun ei kavereille voi sanoa noin. Ei sieltä tulisi kuin sääliviä katseita ja taputuksia olkapäälle että "kyllä se rakkaus vielä löytyy". Sitä on vaan niin vaikea uskoa, vaikka kuinka vakuuttelisivat. Parhaimmat vuodet kuluu vaan hukkaan koko ajan. On kuitenkin vain rajallinen määrä asioita joilla voi sitä ihmisen kaipuuta korvata: harrastukset, työ tai opiskelu ei auta unohtamaan asiaa kuin hetkeksi. Ja kyllästyttää olla niin yksin.
Onneksi on muutamia kavereita olemassa, jotka laadulla korvaa määrän, ja myös sen etten kovinkaan usein näe heistä ketään, ja yhteydenpito takkuaa. Tosin yksikään kaveri ei ole samankaltainen kuin minä kiinnostuksiltaan, mutta kuitenkin ollaan pärjätty, ja olen yksinäisyyttänikin paremmin jaksanut.
Siinä vähän oman yksinäisyyden taustaa, ja itse siihen valituksen aiheeseen: kaikki seurustelee tai on menossa naimisiin, muuttamassa yhteen jne. jne. ja kaikki harrastaa seksiä --- paitsi minä.
Eilen ja tänään multa tavallaan kysyttiin neuvoja seksielämään, vaikkei itelläni sellaista ole. Mitäpäs siinä sitten neuvomaan. Jotain voin yrittää sanoa, mutta silti tuli outo olo. Surullinen, vihainen tai kenties yksinäinen olo. En tiedä. Seuraa olen vain hakenut niin pitkään ja niin monesta eri paikasta, mutta alkaa keinot loppua, että minne menisi ja mistä hakisi. Siitä on pitkä aika kun viimeksi tunsin jotakin jotain kohtaan. Jos edes lyhyen aikaa saisin kokea oikeaa rakkautta, niin jaksaisin paremmin uskoa siihen että tulevaisuus on odottamisen arvoista. Itsetuhoinen en ole, ja elämässä kaikki on suhteellisen hyvin, mutta tämän rakkaudenkaipuu ei jätä rauhaan, ei hetkeksikään. Mutta aina menee multa rakkaus ohitte, toisin kuin lähipiiriltä.
Siitä piti päästä purkamaan jonnekin, kun ei kavereille voi sanoa noin. Ei sieltä tulisi kuin sääliviä katseita ja taputuksia olkapäälle että "kyllä se rakkaus vielä löytyy". Sitä on vaan niin vaikea uskoa, vaikka kuinka vakuuttelisivat. Parhaimmat vuodet kuluu vaan hukkaan koko ajan. On kuitenkin vain rajallinen määrä asioita joilla voi sitä ihmisen kaipuuta korvata: harrastukset, työ tai opiskelu ei auta unohtamaan asiaa kuin hetkeksi. Ja kyllästyttää olla niin yksin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.