Uudet hupiakut

Pitänee uusia hupiakusto ennen purjehduskauden alkua. Sen verran hommaa on mietitty, että kovin erikoiseen akkuratkaisuun ei tarvetta. Oikein mitoitettuna tavalliset kestää melko hyvin. Nykyisten ikä kunnioitettavat 10v, vielä arviolta 60-70% iskussa.

Hakusessa hyvälaatuiset vapaa-ajan akut (2 x n. 80 Ah, AGM tai avoin). Osaatko suositella merkkiä, mallia ja kauppiasta?
213660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

laatutalo

Äänestä
  • Kolmisen vuotta sitten kävin bilipalissa katsomassa akkuja, koska niitä oli kehuttu aivan ok-laatuisiksi ja halvoiksi. Paikalla todettuna ei ulkonäössä ollut moittimista, mutta hinnat olivat nousseet siinä vaiheessa muistikuvan mukaisista. Siispä peräännyin ja menin Aditaan Malmille, josta poistuin tarjouksessa olleet 2x110 Ah AGM-akut takakontissa, entistä jämerämpi maasähkölaturi puoleksi kaupanpäällisinä. Hintaero oli pienetynyt melkoisesti lyijyn hinnan nousun takia, eivätkä metallien hinnat sen jälkeen ainakaan alaspäin ole tulleet.

    Uskoisin, että AGM on vielä niin nuori tulokas, ettei monikaan ole saanut ensimmäisiään loppuun. Siksi voi olla vaikeaa tehdä eroja eri valmistajien laatuun. Omieni merkkiä en enää edes muista, eikä samasta lähteestäkään välttämättä enää samoja saisi. Jos olisin nyt akkuja hankkimassa, valitsisin luultavasti myyjän maineen, enkä akkumerkin mukaan. Toistaiseksi ainakin olen ollut valintaan tyytyväinen. Ampeeritunteja on yhtä paljon kuin entisilläkin akuilla, mutta sähköä riittää reilusti enemmän, eikä satunnainen syväpurkauskaan ole entisenlainen peikko.

    Äänestä

biltemalle. Ehdottomasti paras hinta-laatu-suhde akuissa!

Äänestä

  • Nykyiset Bilteman akut ovat yhtä kalliita kuin muutkin vastaavat ja tuntuu myös laatu huonontuneen. Huonoja kokemuksia näistä uusimmista malleista, jotka ovat myös testeissä olleet häntäpäässä, toisin kuin aiemmat ei-huoltovapaat mallit, joista omatkin kokemukset olivat hyviä.

    Pian on tarkoitus kokeilla miten toimii neljän vuoden takuu kahteen 2-vuotiaaseen Bilteman "hopea-kalsium" akkuun. Veneen akussa ei ole lähellekään luvattua Ah-määrää ja auto käynnistyy huonommin kuin 9 vuotta vanhalla alkuperäisakulla.

    Äänestä

  • Ostin 2008 Biltemasta vapaa-ajan akun 80 Ah. Ensimmäisenä kesänä pelasi hyvin ja riitti meidän kulutuksella pariksikin päiväksi, mutta jo seuraavana kesänä tyhjeni huomattavasti nopeammin. Viime kesä vielä sinniteltiin, mutta nyt on hankittava uusi akku.
    Olen kyllä talvellakin pitänyt akun varmasti latingissa ja yleensä kestävät 7-10v, mutta tämä oli lyhytikäinen tapaus. En osta enää Biltemasta akkua.

    Äänestä

Jos tilaa on, kannattaa ostaa yksi isompi akku kuin monta pienempää. Useamman akun tapauksessa todennäköisyys, että joukkoon eksyy huono akku on isompi. Akku olisi hyvä testata jo ostovaiheessa mikäli mahdollista.

Äänestä
  • Tältä osin olen eri mieltä. Otan mieluummin kaksi 90Ah akkua kuin yhden 180 Ah akun.
    Siksi:
    - helpompi nostella (25 vs. 50 kg /kpl)
    - kaksi pientä ottaa paremmin latausvirtaa kuin yksi iso (= latautuu nopeammin)
    - minun tapuksessa akkulaatikon koko asettaa myös rajoituksensa

    Äänestä

  • SpK kirjoitti:

    Tältä osin olen eri mieltä. Otan mieluummin kaksi 90Ah akkua kuin yhden 180 Ah akun.
    Siksi:
    - helpompi nostella (25 vs. 50 kg /kpl)
    - kaksi pientä ottaa paremmin latausvirtaa kuin yksi iso (= latautuu nopeammin)
    - minun tapuksessa akkulaatikon koko asettaa myös rajoituksensa

    puoltaa mielestäni kahta akkua. Jos toinen hupiakku osoittautuu sudeksi eli laukeaa odottamatta, niin toinen on yhä jäljellä. Vähemmän sähköä on parempi tilanne kuin ei sähköä ollenkaan.

    Äänestä

  • "Akku olisi hyvä testata jo ostovaiheessa.."
    Oman kokemukseni mukaan akku on yleensä kestänyt vuoden tai kaksi ennenkuin siihen on tullut ongelmia. Voitko jonkin testin avulla tietää uudesta akusta, miten se tulee toimimaan vuoden päästä kesälomareissulla? Tuskin asia on noin yksinkertainen.

    Minusta veneakuissa on kaksi käytäntöä: 1) ostat halvan akut ja vaihdat ne parin vuoden kuluttua uuteen tai 2) ostat kalliimmat AGM:t (tai geeliakut) ja pärjäät kymmenen vuotta ilman huolia.
    Käytännön syistä en hankkisi yhtä isoa akkua, vaan mieluummin pienempiä esim. 80 tai 120 Ah. Itselläni on käyttöaukkuina 2 kpl 140 Ah akkuja. Nekin ovat riittävän painavia! Starttiakkuni taitaa olla 90 Ah. Se on kevyempi kantaa.

    Äänestä

  • 8 kirjoitti:

    puoltaa mielestäni kahta akkua. Jos toinen hupiakku osoittautuu sudeksi eli laukeaa odottamatta, niin toinen on yhä jäljellä. Vähemmän sähköä on parempi tilanne kuin ei sähköä ollenkaan.

    että kun toinen akku on huono se pian pilaa toisenkin akun. Akuthan aika harvoin laukeavat hetkessä. Yleensä merkit alkavat näkyä vähitellen ja silloin on myöhäistä pelastaa toista akkua.

    Äänestä

  • ostovaiheessa?? kirjoitti:

    "Akku olisi hyvä testata jo ostovaiheessa.."
    Oman kokemukseni mukaan akku on yleensä kestänyt vuoden tai kaksi ennenkuin siihen on tullut ongelmia. Voitko jonkin testin avulla tietää uudesta akusta, miten se tulee toimimaan vuoden päästä kesälomareissulla? Tuskin asia on noin yksinkertainen.

    Minusta veneakuissa on kaksi käytäntöä: 1) ostat halvan akut ja vaihdat ne parin vuoden kuluttua uuteen tai 2) ostat kalliimmat AGM:t (tai geeliakut) ja pärjäät kymmenen vuotta ilman huolia.
    Käytännön syistä en hankkisi yhtä isoa akkua, vaan mieluummin pienempiä esim. 80 tai 120 Ah. Itselläni on käyttöaukkuina 2 kpl 140 Ah akkuja. Nekin ovat riittävän painavia! Starttiakkuni taitaa olla 90 Ah. Se on kevyempi kantaa.

    testataan akkutesterillä. Remonttifirmoilla kyllä löytyy. Testauksella varmistetaan, että akku on ostohetkellä kunnossa. Myös akkuja myyvillä liikkeillä löytyy testereitä. Kukaan ei tiedä akun kuntoa vuoden kuluttua, mutta testaus ja hyvän akun osto parantaa todennäköisyyttä pitkään käyttöikään.

    Äänestä

  • Ikäseilori kirjoitti:

    Lainaus SpK:

    Nykyisten ikä kunnioitettavat 10v, vielä arviolta 60-70% iskussa.

    Sittenhän mihinkään uusimiseen ei ole tarvetta.

    Uuden akun testaus ostohetkellä on turha. Vai onko sinun kokemuksesi todellakin toinen? Miten usein akkutesteri on näyttänyt tuliterän akun vialliseksi? Mistä olet hankkinut näitä uutena viallisia akkuja ja minkä merkkisiä ne olivat?

    Itse olen käyttänyt akkutesteriä vain vanhojen akkujen kunnon selvittämiseen.

    Äänestä

  • CT Leader kirjoitti:

    Lainaus SpK:

    Nykyisten ikä kunnioitettavat 10v, vielä arviolta 60-70% iskussa.

    Sittenhän mihinkään uusimiseen ei ole tarvetta.

    Nykyinen hupiakusto on 2x75Ah. Jos 60% kunnossa niin kapasiteettia on enää 90 Ah. Lyijyakkua ei sovi tyhjentää alle puoleen, eli käytännössä kapasiteettia on käytettävissä enää n. 45 Ah. Se ei riitä. Odotettavissa on purkauksia alle puoleen ja akuston pikainen eläköityminen. En halua että akusto simahtaa kesken purjehduskauden. Saattaisi mennä vielä yhden kauden, mutta riskiä ei huvita ottaa.

    Äänestä

  • turha testaus?? kirjoitti:

    Uuden akun testaus ostohetkellä on turha. Vai onko sinun kokemuksesi todellakin toinen? Miten usein akkutesteri on näyttänyt tuliterän akun vialliseksi? Mistä olet hankkinut näitä uutena viallisia akkuja ja minkä merkkisiä ne olivat?

    Itse olen käyttänyt akkutesteriä vain vanhojen akkujen kunnon selvittämiseen.

    testeriä käytetään pääasiassa vanhojen akkujen kunnon testaamiseen pääasiassa ja yleensä uudet akut on ok, mutta ei kuitenkaan aina. Kerran on kohdalleni osunut tapaus, että ostamani akku oli viallinen. Ehdin jo asentaa kaksi Vartan akkua paikalleen, kun huomasin toisen purkaantuvan liian nopeasti. Akku testattiin liikkeessä, josta ostin sen ja sain tilalle toisen. Vartan akkuihin olen kyllä muuten ollut tyytyväinen.
    Turhalta työltä olisi välttynyt , jos olisi ostaessa testattu.
    Varsinkin kalliiden ja isojen (painavien) akkujen kohdalla testaus kannattaa.

    Äänestä

  • SpK kirjoitti:

    Tältä osin olen eri mieltä. Otan mieluummin kaksi 90Ah akkua kuin yhden 180 Ah akun.
    Siksi:
    - helpompi nostella (25 vs. 50 kg /kpl)
    - kaksi pientä ottaa paremmin latausvirtaa kuin yksi iso (= latautuu nopeammin)
    - minun tapuksessa akkulaatikon koko asettaa myös rajoituksensa

    pientä akkua ottaa paremmin virtaa vastaan kuin yksi iso?

    Äänestä

  • eroja voi lukea tästä linkistä:
    http://www.stek.fi/html/sahko_ja_vene/

    TM:n akkutestissä ei ollut sikäli mitään yllättävää, että huonoimmaksi osoittautui juuri se akku, joka omassakin veneessäni petti jo kahdessa vuodessa.

    Äänestä

Clas Ohlsonilla on myynnissä ylläpitolaturi, jonka specseissä sanotaan että sopii 1,2-120 Ah:n akuille. Mutta miksi se ei sopisi mun 135 ja 140 Ah:n akuille?

Äänestä

Ostin muutava vuosi sitten suoraa maahantuojalta mielestäni edullisesti kolme isoa AGM akkua.
CM Agency Oy
Tuulissuontie 26
21420 Lieto
Puhelin 0207 919 333
Käy katsomassa heidän nettisivuilta koot
http://www.mbat.fi/index.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta

SpK kirjoitti:

Pitänee uusia hupiakusto ennen purjehduskauden alkua. Sen verran hommaa on mietitty, että kovin erikoiseen akkuratkaisuun ei tarvetta. Oikein mitoitettuna tavalliset kestää melko hyvin. Nykyisten ikä kunnioitettavat 10v, vielä arviolta 60-70% iskussa.

Hakusessa hyvälaatuiset vapaa-ajan akut (2 x n. 80 Ah, AGM tai avoin). Osaatko suositella merkkiä, mallia ja kauppiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu