Kyllästyttää

Onglemana tämä. Kilpparilääkitystä sain toissa vuonna lisää kun olo oli kehno. No nyt vaihtui omalääkäri ja hänen mielestään lääkitystä piti vähentää kun arvot olivat kuulemma liikatoiminna puolella. Olin eri mieltä koska pitkästä aikaa oloni oli todella mainio. Ei ainuttakaan liikatoiminnan oiretta vaan hyvä normaali olo. No lääkitystä kumminkin vähennettiin.
Nyt otettiin taas kontrollit ja lääkärin mielestä arvot edelleen liikatoiminnan puolella. Minulla taas olo alkoi huonontua jo sen ensimmäisen lääkkeen vähennyksen jälkeen. TSH oli kuulemma 0,01, mutta muita arvoja lääkäri ei kertonut. Kerroin että voin huonosti, olen väsynyt, jatkuvaa turvotusta, iho karhea ja jatkuvasti paleltaa. Silti vaan pitäisi lääkettä vähentää. En suostunut ja lääkäri suuttui.
Mitä ihmettä teen? Tuntuu ettei minua kuunnella ollenkaan ja oloni menee huonompaan suuntaan jatkuvasti. Mistä voisi saada apua?
3311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaadi omalääläkärin vaihtoa, ja sitä ennen voit kyllä sanoa lääkärille että kumpi tässä sairastaa sinä vai minä!
Lääkäri on pihalla kuin lumiukko.

Äänestä

Jos sinä voit hyvin sillä annoksella mitä otit,minkä ihmeen takia kuuntelet lääkäriä,joka kyttää pelkästään arvoja? Ja taitaa olla pihalla kun lumiukko.Nosta annos siihen mitä otit ja vaihda nyt nopeesti toiseen lääkäriin! Kunnolliseen.

Äänestä

Ehdottomasti kuuntelet enemmin omaa kehoa kuin lääkäriä! Sinä tiedät parhaiten mikä sinulle sopii. Ja itellä ollu kans pitkään (pari vuotta) oireita kilpparin vajaatoiminnasta ja nyt vihdoin ja viimein oli arvot niin ylhäällä että saa aloittaa lääkityksen. Eli kyllä se keho tunnistaa vaikka lääkärien viitearvot sanois mitä, kaikki ollaan yksilöllisiä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vajaatoiminta jo 23v kirjoitti:

Onglemana tämä. Kilpparilääkitystä sain toissa vuonna lisää kun olo oli kehno. No nyt vaihtui omalääkäri ja hänen mielestään lääkitystä piti vähentää kun arvot olivat kuulemma liikatoiminna puolella. Olin eri mieltä koska pitkästä aikaa oloni oli todella mainio. Ei ainuttakaan liikatoiminnan oiretta vaan hyvä normaali olo. No lääkitystä kumminkin vähennettiin.
Nyt otettiin taas kontrollit ja lääkärin mielestä arvot edelleen liikatoiminnan puolella. Minulla taas olo alkoi huonontua jo sen ensimmäisen lääkkeen vähennyksen jälkeen. TSH oli kuulemma 0,01, mutta muita arvoja lääkäri ei kertonut. Kerroin että voin huonosti, olen väsynyt, jatkuvaa turvotusta, iho karhea ja jatkuvasti paleltaa. Silti vaan pitäisi lääkettä vähentää. En suostunut ja lääkäri suuttui.
Mitä ihmettä teen? Tuntuu ettei minua kuunnella ollenkaan ja oloni menee huonompaan suuntaan jatkuvasti. Mistä voisi saada apua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu