Raskaus nyt viikoilla 6 6. Noin viikko sitten havaitsin ensimmäisen kerran niukkaa ruskeaa vuotoa. Kolme päivää sitten ensimmäisen kerran niukkaa veristä vuotoa. Soitin neuvolaan, josta käskettiin vain odotella. Seuraavana päivänä menin päivystykseen tarkistamaan tilannetta. Kohdunsuu oli kiinni ja jälleen käskettiin odotella, koska kipuja ei ollut. Tänään soitin naistenklinikalle, koska verenvuotoa on hiukan enemmän ja siinä oli myös hyytymää. Jälleen käskettiin odotella, koska verenvuoto ei vielä ole runsasta. Huomenna yritän soitella neuvolaan, jos pääsisin ultraan.
Onkohan tilanteessa vielä toivoa? Ja onko muilla vastaavia kokemuksia siitä, että tutkimuksiin on vaikea päästä?
Onkohan tilanteessa vielä toivoa? Ja onko muilla vastaavia kokemuksia siitä, että tutkimuksiin on vaikea päästä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
sulla kaiketi toivoa on - vaimolla alkoi tiputella samoilla viikoilla, ihan kuten sullakin. R-vkolla noin 12 tuli verta oikein valumalla ja gynekologi sanoi keskenmenoksi, mutta hyvinhän se sikiön sydän löi; ohjeisti vain vaimoa makaamaan, kunnes vuoto lakkaa.
Poika syntyi r-vkolla 25, vuotoa oli koko ajan syntymään saakka.
Yksityiselle pääsi ainakin vuonna 1999 paremmin kuin julkiselle.
jos vuoto on runsasta ja veri on kirkasta ja mahaasi kouristelee ja veressä on hyytymiä niin keskenmeni. Minulla takana 2 keskenmenoa ja kävin tk:ssa ja lääkäri sano samanlailla että kohdunsuu oli kiinni mutta verta tuli silti, verikokeissa kävin ja katsottiin onko raskaus hormonia...ei ollut enää...mutta älä luovuta, seuraa tilannetta ja jos meni kesken niin aina voi yrittää uudelleen...tsemiä!!!
Hei!
Onkohan sinulla jo selvinnyt tilanteesi? Minulla hieman samanlainen tilanne, verta vaan on tullut jo 5 päivää putkeen ja kipuja on tosi kovasti.
Kaiken ihmetyksen lisäksi ultrassa sikiön sydänäänet ovat näkyneet. Tämän hetkistä tilaani en tiedä, olenko vielä raskaana vai en. Kukaan ei oikeastaan selitä minulle mitään. Olen aika yksin tilanteessa. Ehkä tilanteeni selviää tänään, jos pääsen tutkimuksiin.
Sain puoli vuotta sitten keskenmenon. Se oli karmea kokemus, eikä vain vauvan menettämisen takia, vaan ennenkaikkea siksi, että jäin täysin vaille ammattilaisten apua...
Menin ensin yksityiselle lääkärille pienen vuodon ja kipujen takia (kiitos vakuutus). Ystävällinen lekuri ohjasi minut - hysteerisen, ekaa kertaa raskaana olevan nuoren naisen - ensiapuun tutkittavaksi, koska yksityisellä ei ollut gynekologia/ultraa ja oli myöhä.
Ensiavussa sairaanhoitaja ilmoitti, että sinne ei ole asiaa, koska en ollut ko. kunnan asukas (omaan kuntaan 250 kilometrin matka), vaikka minulla oli lääkärin lähete. Aloin itkeä entistä hysteerisemmin, koska en todellakaan tiennyt, mitä minulle oli tapahtumassa ja voisiko keskenmenon vielä jotenkin estää jne.
Lopulta paikalle vaivautui lääkäri, joka kysyi, "oliko tämä sinun ensimmäinen raskautesi". Itkunikin loppui, kun järkytyin niin pahasti siitä, että lääkäri pelkästään vilkaisemalla minua saattoi sanoa, että lapsi oli nyt sitten menetetty.
Lopulta gynegologi tutki minut ja käski mennä kotiin. Hän ei kirjoittanut minulle sairaslomaa eikä käskenyt mennä jälkitarkastukseen. Kaavinnasta ei edes mainittu, vaikka se on kuulemma tarpeen, jos kohtu ei tyhjene kunnolla vaan vuoto jatkuu pitkään. Nämä asiat selvisivät kotikaupungissa, kun soitin neuvolaan (taas itkien) ja peruutin seuraavalle viikolle sovitun ajan.
Se ensimmäinen gyne ei myöskään huomannut varoittaa, että yöllä ei sitten nukuta - kipu oli kuitenkin sitä luokkaa. Jankutin puoli yötä huolestuneelle miehelleni, että takaisin en sinne ensiapuun mene, vaikka kuolisin kipuihini.
En tietysti kuollut, mutta en oikein vieläkään jaksa ymmärtää, miksi minua kohdeltiin niin tylysti ensiavussa. Toki nyt ymmärrän, ettei keskenmenolle niinkin varhaisessa vaiheessa (vain 10 viikkoa) voi oikein mitään, edes kaikkivoipa lääkäri, mutta olisiko ollut ylivoimaista rauhoitella ja lohduttaa, kertoa faktat ym.
ANTEEKSI, jos tämä ryöpytys nyt sai teidät muut pelkäämään tai hermostumaan tai jotain... Halusin kuitenkin vaan sanoa, että pitäkää puolenne, vaikka pikkuruinen vauvanalku ei asiantuntijoille olisikaan yhtä merkityksellinen juttu kuin teille itsellenne.
Ehkä minäkin pian saan kirjoitettua pahan oloni paperille jotenkin rakentavassa muodossa ja lähetettyä sinne sairaalaan... kun en mitenkään haluaisi, että siellä jatkossakin kohdellaan odottavia äitejä yhtä tylysti.
hirveä kokemus sulla! Olen kuullut lähipiirissäni samantyylisiä tapauksia lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan käytöksestä ja todella pahaa tekee kaikkien puolesta. Olinkin itse järkyttynyt saadessani ultrassa (rv12) kuulla sikiön menehtyneen. Ihana neuvolanlääkäri laittoi lähetteen sairaalaan ja pelkoani lisäsi huomattavasti kaikki ikävät kokemukset (omat ja muiden) edellisen kotikaupunkini tarjoamasta sairaanhoidosta. Tässä sairaalassa oli kuitenkin todella ihanat ja ymmäräväiset lääkärit ja hoitajat, jotka kerkesivät kuunnella ja minua potilasjonosta huolimatta ja olivat vielä huolissaan miten jaksan/pärjään kotona kaavintaa edeltävän ajan. Sama toistui kaavintapäivänä ja tuntuukin että minua kohdeltiin silkkihansikkain koko ajan. Vältyin miltei kaikilta kivuilta ja sain hyvää hoitoa.
Henkisesti oli kyllä niin raskas kokemus, etten tiedä miten olisin pärjännyt jos olisin saanut samallaista "hoitoa" kun sinä...
Aika uskomaton juttu! Aika huolimattomia lääkäreitä. Mitä jos olisit tullut synnyttämään ja tilanne olisi ollut jo siinä vaiheessa että lapsi syntyy 15min sisällä...
Todella törkeää!
Luulenpa vain että kyse oli siitä ettet asunut ko paikkakunnalla. Tai sitten ne lääkärit eivät vain välitä.
Raskautesi oli ilmiesesti alussa? Luulenpa että jos raskaus olisi ollut pitkällä niin olisit saanut ehkä parempaa kohtelua.
Kai he ajattelivat että kun raskaus on niin alussa ei hirveästi huomiota kannata uhrata...
Vaarallista touhua muutenkin.
Lähetä ihmeessä edes palautetta sairaalalle.
Voimia sinulle!
Näin se menee...ei voi kun odottaa mitä tuleman pitää. Itselläni on ollut kuusi keskenmenoa viikoilla 6-13 ja kun vuotoa alkaa tihuuttamaan, ei voi kun odottaa mitä tuleman pitää. Ei kannata silti menettää toivoa kokonaan, yhden lapsukaiseni odotusaikana vuotoa tuli useita kertoja vk:lle 25 asti, tämä johtui siitä että istukka oli kiinnittynyt hyvin alas kohtuun ja kohdun kasvaessa se siirtyi sitten pikku hiljaa ylemmäksi ja vuodotkin loppuivat sitten. Vaikka keskenmenoja tulisi useitakin, ei toivoa kannata menettää. Tsemppiä !