Auttakaa joku! Olen raskaana ja poikaystäväni oli tästä ensin todella iloinen ja onnellinen. Kunnes hän vietti railakkaan viikonlopun ystäviensä kanssa toisella paikkakunnalla, tuli seuraavana aamuna puhelu minulle, että ehkä olisi parempi tehdä abortti. Minä en koskaan ole hyväksynyt aborttia ja itkettää jo pelkkä ajatuskin että joutuisin tappamaan oman lapseni. En tiedä mitä teen, en pysty kasvattamaan lasta tällähetkellä todellakaan yksin, mutta en haluaisi tehdä aborttia.. Olen 17 vuotias.
Abortti pelottaa
:(
673884
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 55 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 67
Vanhimmat
eikä varsinkaan jonkun toisen mieliksi!! Usein miehille voi tulla tuollainen alkupaniikki, mutta kyllä se siitä vielä ehtii tasottuun ja tottuun ajatukseen. Jos ei, niin pärjäät varmasti yksinkin! Ja eihän yksihuoltajuuden mikään lopullinen tilanne tarvi olla. Saat myöhemmin uuden ja paremman miehen ja lapsellesi isäpuolen!
Onko sulla sukulaisia tms. sosiaalista tukiverkkoa lähettyvillä?
Muista myös että tämä lapsi saattaa olla ainoa jonka koskaan voit saada.
Tiedän miltä sinusta tuntuu. Minulla helpotti heti kun päätin etten sittenkään aio aborttiin suostua. Olin sinua vuoden vanhempi kun aloin odottaa ja hyvin on mennyt vaikka pitkiä aikoja olen ollut yh:kin :)
Älä anna periksi muiden aborttihoukutteluille, vaan tee niinkuin tunnet sydämessäsi olevan oikein lastakin kohtaan! Kannattaa kuunnella omaatuntoa ettei tarvi sitten katua ja tuntea syyllisyyttä lopun elämää.
Asioilla on tapana aina järjestyä jotenkin, eikä kannata nyt tehdä mitään hätiköityä.
Rohkeutta, onnea ja taistelutahtoa itsesi ja lapsesi parhaaksi! :)
Totta, varsinkin tuo, että tämä saattaa olla ainut tilaisuuteni. Suvussani on nimittäin melkein joka toisella naisella lapsettomuutta tai vaikeuksia saada laspsia ja sehän tässä juuri pelottaakin. Toivon tosiaankin, että asiat järjestyvät. :( kiitos viestistä !
Ja kun olet miettinyt, mieti vielä toisen ja kolmannenkin kerran...
Itse olen aborttioikeuden kannattaja, mutta en todellakaan suosittele aborttia kenellekään, joka ei itse hyväksy aborttia.
Onko poikaystäväsi samanikäinen kuin sinä?
Mitä sinä opiskelet?
Kai koulusi kanssa voi järjestää että jatkat opinnot lapsen synnyttyä? Voithan sinä nyt kuitenkin koulussa käydä kesään asti ihan hyvin, eihän sinun heti tarvitse lopettaa.
Millainen suhde sinulle on vanhempiisi? Asutteko samalla paikkakunnalla, vai oletko muuttanut jo muualle opiskelujen takia?
Millainen suhde sinulla on ystäviisi?
Mistä saat tukea raskausaikana, ja pienen lapsen kanssa?
Onko poikaystäväsi niin pelästynyt tästä kaikesta, että lähtee oli lopputulos sitten mikä tahansa? Onko todennäköistä että jäät yksin myös abortin jälkeen, jos jäisit yksin vauvan kanssa?
Oletko miten varma että jäät yksin vauvan kanssa?
Voihan se olla että känniset ystävät pelotelleet poikaystävääsi kaikilla tarinoilla huutavista haisevista mukuloista, läskistä haluttomasta naisesta jonka tissit roikkuu ja jonka pillu löystyy (anteeksi karkea kielenkäyttö, enhän edes tiedä minkäikäinen ja kuinka kypsä miehesi on, toisaalta se ikä ei kulje käsi kädessä kypsyyden kanssa.....)
Puhukaa, puhukaa, puhukaa.
Jos sinusta tuntuu, että kannat nyt lasta, ja sinulle abortti merkitsee sitä että tapat oman lapsen, tulet todennäköisesti päätöstä suremaan.
Onhan tilanne toki surullinen, ihannemaailmassa lapsia tulisi aina, vain ja ainoastaan tilauksesta=)
Vaikea päätös sinulle, ja vain sinä tiedät minkä päätöksen kanssa pystyt elämän.
Voimia sinulle, toivottavasti kaikki järjestyy niin hyvin kuin vain voi=)
Joo eli poikaystäväni on minua kolme vuotta vanhempi elä 20 vuotias.
Aloitin opiskelun viime syksynä sosiaali ja terveys alalla, eli lähihoitajaksi.
Asun asuntolassa, joka ei tosiaankaan ole hyvä paikka asua :( ja minulla on paljon hyviä ystäviä, onneksi.
En usko, että vanhempani olisivat todella iloisia kuullessaan että olen raskaana... Voisin jopa uskoa, että ensimmäisenä he ehdottaisivat minulle abortin tekemistä..
Olen todella peloissani tästä koko tilanteesta :(
tilanteesta, ja kerro mitä sinä itse haluaisit, ja kysy kaikista mahdollisista tukimuodoista. Luultavasti tämäkin jo helpottaisi ja auttaisi selkiyttämään ajatuksia.
Jotenkaan en uskoisi että vanhempasi suhtautuu asiaan noin, etenkin jos/kun kerrot mitä ajattelet abortista. Olethan sä jo melkein aikuinenkin. Ja viimeistään silloin kun heidän lapsenlapsensa syntyy, he ovat varmasti ylpeydestä pakahtuvia isovanhempia :) he voivat silloin olla myös syystä ylpeitä sisukkaasta, vastuullisesta ja aikuistuneesta tyttärestään joka päätti pärjätä eikä suostunut painostukseen! Minä ainakin olisin :)
Olen nyt niin herkillä, että meinaa tippa tulla linssiin jo pelkästään siitä että saan näin ihania ja rohkaisevia kommentteja :) Tuntuu vaan, että olen umpikujassa, entäs jos poikaystäväni jättää minut`? Olen aivan liian rakastunut :( Pelkään myös , ettei hän halua olla lapseen missään tekemisissä ja jättää minut aivan yksin asian kanssa.
toisaalta abortti tuntuisi parhaalta ratkaisulta näin iän, asumisen jne kannalta. Toisaalta, onhan raskaus varmaan aika alussa, joten on aikaa etsiä kunnon asunto ja saada jostain rahallista tukea. Mutta kuten sanoin, päätös on sinun, itse sun on järkeiltävä tähän ratkaisu
on kuitenkin aika valoisa=)
Työttömyys ei ainakaan ihan heti uhkaisi valmistuttuasi.. Vaikka valmistuminen viivästyisikin pari vuotta=)
Mihin olet ajatellut valmistua? Lapset ja nuoret, vammaistyö, päihdetyö?
Itse valmistun lapsiin ja nuoriin, ja töissä päiväkodissa, mutta nyt tullut siihen lopputulokseen että kun palaan töihin lapseni ollessa tarpeeksi vanha, suuntaudun kyllä toiseen valinnaiseen.. Jotenkin ei kiinnosta ajatus hoitaa toisten lapsia sillä aikaa kun toiset hoitavat minun lastani=) Vaikka päiväkodissa lapsi tuliskin olemaankin, hoidan itse joitain muita kuin toisten lapsia sinä aikana...
Okei, sivuraiteille meni, anteeksi=)
Asumisesta sen verran, että saisit kyllä itsellesi asunnon. Tosiaan niitä tukia löytyy, ja ne onkin tarkoitettu käytettäviksi kun on olosuhteiden takia pakko. Lähihoitaja-opiskelijana tiedät varmaan itsekin hyvin kuntasi palvelutarjonnan, meidän ainakin ollut pakko tehdä koulutyö kuntamme kaikista palveluista, ja osoittaa että tiedämme miten ohjata asiakasta hakemaan eri tukia, ja mihin tukiin eri asiakkaat ovat oikeutettuja=)
Ymmärrän että tilanne pelottaa, olethan sinä nuori.
Milloin täytät 18? Eihän sillä loppujen lopuksi mitään merkitystä, uteliaisuudesta kysyin.
Puhu neuvolassa olostasi ja peloistasi, ja puhu poikaystäväsi kanssa, ja sano että hän saa luvan kunnioittaa päätöstäsi.
Kuten jo aiemmin sanoin, vaikka kannatan aborttioikeutta, aborttia ei voi mitenkään suositella nuorelle naiselle joka itse haluaisi lapsensa pitää.
Jos mies pakottaa aborttiin, se on (minusta) aivan yhtä paha akuin jos mies pakottaisi synnyttämään.
Naisella on oma vapaa tahto.
rakasta lastasi enemmän kuin jotain miestä, joka kyllä saattaa vallan hyvin jättää vaikka tekisitkin abortin? Entä jos hän on pakottanut sinut aborttiin niin haluatko itse enää jatkaa sellaisen miehen kanssa, jonka mieliksi olisit uhrannut lapsesi koko elämän? Itse en voinut kuvitella jatkavani painostajan kanssa. Etkö ansaitse jotakin paljon parempaa jos miehen mieli ei raskauden kuluessa muuttuisi (uskoisin kyllä että vielä se muuttuu)?
Tietenkään ketään ei voisi eikä kannata pakottaa olemaan tekemisissä lapsen kanssa, mutta eihän sekään tarkoita ettetkö voisi pärjätä ja etteikö lapsella voisi olla muitakin miehen malleja elämässään. Kuten sanottua, uskoisin että miehen mieli muuttuu viimeistään silloin kun hän saa käärön syliinsä ja isän vaistot herää :) varmasti hän siinä vaiheessa on myös ylpeä sinusta että pidit pääsi ja suojelit lastanne, ja hän häpeää syvästi aborttiehdotuksiaan.
Joo kyllä olen aika hyvin perillä näistä tuki hommista sun muista, mutta pärjäänkö lapsen kanssa pelkillä tuilla? Täytän 18 vajaa vuoden päästä.
Itse ajattelin valmistua mielenterveys ja päihdetyöhön.
Niin onhan se harmillista jos minut yritetään pakottaa aborttiin, olen liian herkka altistumaan muiden tahtoon, yritän niin välttää pahempia riitoja ja hankaluuksia. Tietysti nyt on aivan eri asiasta kysymys kun on kyse pienen ihmisen elämästä... En tiedä.. vaikeeta on.. Ahistaa..!!
Ethän sinä luksuselämää voi viettää, mutta opiskelijana tuskin olet siihen tottunutkaan=)
Ethän sinä loppujen lopuksi kovin kauan olisi riippuvainen tuista, kyllähän sinä melko varmasti töitä löytäisit valmistumisen jälkeen.
Pärjäät nyt opintotuella? Samallahan sitten pärjäisit kunnes äitysloma alkaa. Okei, uusia vaatteita pitää hankkia, mutta ehkä siihen jostain saisi rahat... En tiedä tottumuksiasi, mutta jos olet juonut ja tupakoinut, niin nythän ne rahat ainakin säästyy=)
Äitiysloman jälkeen, kun palaisit kouluun, niin saisit kyllä varmaan jotain lisätukea opintotuen lisäksi...
Ja kun olet valmistunut ja saat sen työpaikan, niin ei tarvitse enää tuista murehtia=)
Sivusta katsottuna on aina helppoa ratkoa toisten ongelmia...
Kokeile tätä, ajattele tätä vaikka koulutehtävänä:
Ajattele että olet työharjoittelussa.
Puheillesi tulee nuori nainen jolla on opinnot kesken.
Hän on raskaana, ja pelkää että poikaystävä ja omat vanhemmat pakottaa aborttiin.
Itse ei usko aborttiin, ja ajattelee masuasukkiaan jo lapsenaan, ja tietää että katuisi aborttia.
Häntä ahdistaa ja pelottaa, ja hän pyytä sinulta apua.
Miten auttaisit tätä nuorta naista?
Niin no itseasiassa en saa opintotukea ollenkaan, koska vanhemmillani on niin hyvät tulot, heiltä saan kyllä rahaa joka kuukausi ihan tarpeeksi, mutta pelkään, että jos aion pitää lapsen he ovat menetelmällä että" jos kerta hankit lapsen saat myös itse ja omin avuin sen kasvattaa" koska sellaisia he yleensä ovat..
Ainiin, poikaystäväni soitti juuri, ja kysyi olenko miettinyt abortin tekoa.. :(
Niin, jouduit hyväksiäyttöyrityksen kohteeksi. Aborttiväen menetelmä on hiottu, mutta toistuu aina samanlaisena. Sinua koetettiin saada ajattelemaan lapsen sijasta omia intressejä, jotka koetettiin saada näyttämään siltä kuin ne olisivat vastakkaisia lapsen elämän kanssa.
Pidä nyt huolta itsestäsi ja lapsestasi. Elämä kantaa kun sen ottaa vastaan. Varmaan tiedätkin sen jo kun teet kypsän vaikutuksen.
Suomion rikas ja turvallinen maa, jossa lapsista huolehditaan, kunhan heitä ei vain tapeta julmissa mukavuusaborteissa.
Ota onnesi ja elämäsi vastaan kun olet sen saanut. Asiat järjestyvät, ovat aina järjestyneet. Älä pelkää vaan ole rohkea. Olethan saanut vastuullesi oman lapsen.
niin... Tuntuu kyllä siltä että rakastan lasta jo pelkästään siksi että se on minun lapseni. en oikeastaan kertaakaan ole edes harkinnut aborttia, mutta tuntu että jatkuva painostus saa minut kohta väkisin harkitsemaan sitä. Onneksi täältä löytyy edes muutama hyväsydämminen ihminen kenellä on arvot kohdallaan..
puhu läpiä päähäsi, kyllä täällä jokainen yrittää neuvoa niinkuin parhaaksi näkee. Vai missä muka kannustetaan aborttiin?
Tarkoitin tuolla painostuksella enemmänkin poikaystäväni painostusta!
ei ymmärrä tuon sinulle vastanneen ajatusmaailmaa. Hän ei osaa muusta puhua kuin keksimästään aborttiväestä ja jokaisen keskustelun hän haluaa kääntää aborttiväkeen saadakseen solvata itsensä kanssa eri mieltä olevia. Hän ei ymmärrä sitäkään, että voimien toivottaminen ison päätöksen edessä olevalle on myötätunnon ilmaus. Hän tulkitsee niinkin inhimillisen ja normaalin asian, kuin myötätunnon joksikin demoniseksi ja pahaksi.
Aborttia ei kannata tehdä, jos sitä ei halua tehdä. Uskon että tulet pärjäämään hienosti lapsen kanssa!
Minä toivotan sinulle voimaa tehdä itsellesi ja lapsellesi oikea päätös!
vastaus oli tarkoitettu tuolle "Elämä kantaa"-viestille, mutta meidän viestit tulivat niin samaan aikaan, että näyttää, kun oisin vastannut sulle
Kiitos :) Eiköhän tästä jotenkin selvitä ( toivottavasti )
pitäävään yrittää jotenkin puhua poikaystävälleni :( vaikka vaikeaa se tulee olemaan... ajattelen lähinnä nyt sitten siltä kannalta että tehköön hän mitä haluaa.. Jos on niin kylmäsydäminen paska suoraan sanottuna niin jättäköön tyttöytävänsä ja lapsensa yksin. Siinäpähän näkee ajan mittaan mitä on menettänyt.
Jos tuntuu että on vaikeaa puhua, ja että hän saisi sinut ylipuhuttua, niin kirjoita hänelle.
Kerro mitä sinä ajattelet ihmiselämästä, ja että sinun uskomuksesi mukaan sinun kohdussasi kasvaa nyt sinun lapsesi. Kerro hänelle että sinulle abortti tarkoittaisi sitä, että tapat oman lapsesi, ja että et pystyisi sellaisen päätöksen kanssa elämään.
Sano että elämä lapsen kanssa yksin, vaikka pelottaakin, on parempi tulevaisuus kuin elämä abortin jälkeen.
(Jos sinusta siis tuntuu tältä)
Ja tuista... Soita neuvolaan ja varaa aika mahdollisimman nopeasti. Puhu vaikka opettajan kanssa, jos hän tietäisi enemmän asioista. Tuntuuko opettaja, joku heistä, niin luotettavalta että voisit hänelle avautua?
Joku aikuinen tukihenkilö olisi sinulle todella tärkeää saada, jos sukulaisista ei sellaista löydy.
Valitettavasti tämä nettikeskustelu antaa sinulle vain mahdollisuuden tuulettaa päätäsi, mitään oikeita vastauksia et voi täältä saada, valitettavasti olet loppujen lopuksi omillasi kun tulee päätöksen aika...
Älä suostu mihinkään mihin et itse halua, kyse on sinun loppuelämästä, ja sinun on pakko elää päätöksen kanssa.
Jos sinua nyt jo ahdistaa ja pelottaa pelkkä ajatus abortista, en usko että voisit kovin hyvin abortin jälkeen.
Abortti on oikein silloin kun se naiselta tuntuu parhaalta ratkaisulta.
Jos se ajatuksena jo tuntuu pahimmalta ratkaisuna, se ei voisikaan olla oikein naiselle.
valitettavasti kukaan kouluni opettajista ei ainakaan ole luotettava minun kohdallani :(
Elämäni oli hiukan hunniggolla tässä muutamia kuukausia sitten ja olen saanut lähes jokaisen opettajan vihaamaan itseäni vaikka olen kuinka yrittäny parantaa käytöstäni ja aikuistua ihmisenä ja jättää teinivillitykset kokonaan taakse.
tosiaan...
Jos sinun vanhemmat eivät olisi sinun puolellasi tässä asiassa, löytyykö joku täti/setä jonka puolee kääntyä?
Tai joku vanhempi serkku joka voisi auttaa selvittämään asioita, tai edes olla tukena?
Millaiset sinun poikaystäväsi vanhemmat ovat? Oletteko seurustelleet jo niin kauan että tunnet hänen perheensä hyvin, vai onko tuttavuus jäänyt etäiseksi? Onko mahdollista että saisit heiltä tukea? Heidän lapsenlapsestaan on kuitenkin kyse...
Jotenkin tuntuu kyllä oudolta ajtukselta että opttajasi vihaisivat sinua, se ei oikein kuulu työn toimeenkuvaan... Jos opettaa nuorisoa pitäisi kyllä tietää miallinen nuoriso on, vaikka sattuisikin olemaan vähän villimpi nuori yksilö... =)
Älä rakas lapsi anna painostaa itseäsi surmaamaan lastasi mukavuusabortissa! Saat siitä elämänikäisen vahingon. Tiedät itse mikä on oikein. SE RIITTÄÄ.
Lapsesi tarvitsee sinua. Teillä on yhteinen elämä.
Jos lapsen isä on aluksi epävarma, se kuuluu sopeutumiseen. Oikea mies on ylpeä lapsistaan ja suojelee heitä. Niin uskon teidänkin kohdalla olevan.
Lapsen saaminen on mitä luonnollisin asia nuorelle naiselle.
Lapsen kantaminen on hyvää ja oikein.
Ota yhteyttä mummoosi / isoäitiisi, jos hän on tavoitettavisssa. Vanhempi nainen jolla on lapsia ja elämänkokemusta ymmärtää ja tietää mitä elämä on.
Varo neuvolan tanttoja, he saattavat ohjata lapsesi tuonelan tuville "asiantuntemuksensa" voimalla.
Luuletko ihan aikuisten oikeasti että jos 17vuotias nuori nainen varaa ajan äitiysneuvolaan, ja selittää että tietää että ei halua aborttia vaikka tulevaisuus pelottaakin, niin neuvolan "tantta" ylipuhuisi tätä nuorta naista aborttiin sen sijaan että auttaisi selvittämään miten pärjää pienen lapsen kanssa kunnes saa opinnot valmiiksi?
Et voi olla tosissasi..
Meinaatko että aloittajan on parempi olla käymättä neuvolassa? Vaikka neuvolassa on pakko käydä jos avustuksia haluaa saada?
tehdä abortin, vaikka se olisi ottanut sinulla omatunnon päälle? En ymmärrä miksi tehdä sellaista, mikä ottaa omatunnon päälle ja tuntuu pahalta? Toisilla se on raskaudenkeskeytys, toisilla sen jatkaminen, mikä inhottaa. Tottakai pitää valita se, minkä kanssa haluaa elää ja mitä sydän sanoo!
Niin , mutta jos ei ole mahdollista kasvattaa lasta yksin, en kuitenkaan halua että synnytän lapsen omantuntoni takia ja sitten annankin hänelle todella paskamaisen elämän..
...väkivallan kaavio toistuu tässäkin asiassa. Poikaystäväsi painostus yrittämistähän voi pitää sinuun suunnattuna henkisenä väkivaltana.
Jos annat periksi poikaystävällesi, teet itsestäsi helpon uhrin ja hänen arvostuksensa sinua kohtaan laskee, jolloin hän tietenkin on alttiimpi myös muulloin käyttämään sinua kohtaan väkivaltaa. Ketään jota arvostaahan ei koskaan kohdella kaltoin.
Mutta jos et anna periksi ja seisot puolustamassa itseäsi ja omaa kantaasi, olet myös poikaystäväsi silmissä arvostettavampi olento.
Paskan nielijät joutuvat nielemään paskaa, mutta niille jotka eivät suostu mitä tahansa syömään tarjotaan aina parempaa...
Teillä on nyt kyse vallan käytöstä; testaatte suhteessa sen kumpi teillä tekee päätöksiä ja tekeekö toinen jopa yli toisen henkilön päätöksiä, jolloin puhutaan väkisin otetusta vallasta eli väkivallasta. Jos poikaystäväsi ei ala haluta lasta, niin teillä ei voi tulla win-win tilannetta, vaan toisen tahto jyrätään joka tapauksessa. Jos tilanne ei ole wi-win niin teillä ei voi olla tasa-arvoista parisuhdetta. Ainoa toivosi on siis, että poikaystävä lapsen pitämisen hyväksyy, tällöin on nähty kuka teillä jyrää, mutta fiksuna ihmisenä sinä et käytä hyväksesi sitä että sinä jyräsit poikaystäväsi tahdon, vaan korostat kaikissa tekemisissäsi jatkossa hänenkin osuuttaa tasa-arvoisena... Muista kuitenkin että tasa-arvoisena päättäjänä poikaystävälläsi on vapaus valita myös se vaihtoehto, että eroatte, sinuun suhteessa hän on täysin tasa-arvoinen, hänen ei ole mikään pakko olla mukana raskausajassa tai sinun elämässäsi. Kun lapsi on syntynyt, sitten on olemassa olento joka on ylivertainen poikaystävääsi nähden, eli hänen lainmukainen velvollisuutensa on vähintään taloudellisesti osallistua lapsen elämään, silloin poikaystäväsi tahdolla ei ole enää mitään merkitystä asiassa.
...niin et sinä silloin voi sille apskamaista elämää tarjota.
Jos et halua lasta, niin silloin voit. Mutta miksi ihmeessä tekisit lapsen jos et halua alsta. Ei ole mitään syytä tehdä lasta jos ei halua lasta, sillä meillä on mahdollisuus aborttiin.
Jos siis haluat lapsen, niin silloin paketissa tulee monet muutkin asiat, kuten se että sellainen keskivertoinen "nuoruus" jää kokematta ja haluat sitä, että se jää kokematta. Jos haluat lapsen, silloin se merkitsee sitä, että haluat lapsen vaikka taloudellinen turvallisuutesi on vaarassa sen takia, mutta sinä halaut sen olevan vaarassa.
Jos et halua että nuoruus jää elämättä, silloin sinä et halua lasta. Jos haluat että taloudellinen tulevaisuutesi on turvattu ennen kuin teet lapsen, silloin sinä et tässä opiskelija-vaiheessasi halua lasta.
Eli haluatko sinä vai etkö sinä halua?
no... olen omastamielestäni tämän keskustelun aikana antanut aika hyvin ymmärtää että todellakaan en halua tehdä aborttia !!!!!!!!!! >:(
...sitten voit lapselle mitenkään paskamaista elämääkään tarjota.
Suomessa kaikilla menee kuitenkin niin hyvin (ja niistä joilla ei mene pidetään huolta) että paskamaisen elämän tarjoamiseen tarvitaan vihaa tai muita negatiivisia tunteita, eli rakkauden puutetta...
toteuttaa kaikenlaista, vaikka antaisi lapsenakin elää. Kannattaa kerätä ympärilleen jonkinlainen, pienikin tukiverkko josta on suuresti apua lapsen kanssa ja saat joskus omaakin aikaa. Minulta ei ole jäänyt mitään nuoruudesta ym. biletyksistä kokematta vaikka jätin abortin tekemättä! Olen mm. opiskellut kaksikin tutkintoa lapsen syntymän jälkeen. Jos jokunen hassu baarireissu onkin jäänyt lapsen takia väliin, eihän se olisi mitenkään ollut lapseni elämän ja puhtaan omantuntoni arvoista!! :) Abortin aiheuttamista henkisistä ongelmista elämäni olisi mennyt totaalisen pilalle, lapsen elämästä puhumattakaan..
ja vääristellä aborttiin päin!! Ikäänkuin ois joku mahdottomuus kokea nuoruutta lapsenkin kanssa!
Voidaan kysyä myös että haluaako hän paskamaisen elämän aborttisyyllisyyden ja mahdollisen katumuksen ym. seurausten kanssa ja miten loppuelämässä mistään enää nautitaan tällänen teko tunnoilla, vai haluaako hän nauttia nuoruuden kokemuksistakin ilman näitä (mikä on täysin mahdollista!) ja antaa lapsensakin elää?!
Ja tässä maassa jokaisella on mahdollisuus pärjätä taloudellisesti ilman mitään vaaroja, opiskelijakin saa paremmat tuet lapsen kanssa kuin yksin!
en tarkoitukseni ollut synkistellä?? :/ kerroin vain mitä minulle on kerrottu. Ja todellakin haluan pitää tämän lapsen :)
vaan tuolle 1977:lle.
Hyvä jos olet jo ymmärtänyt ettei lapsi mitenkään estä kokemasta nuoruutta ym. elämän haaveita, eli ettäkö tilanteessa voisi valita vain joko tai, kuten 1977 antaa virheellisesti ymmärtää.
no niin.. Olen siinä käsityksessä että lapsi tuo elämään vaan iloa ja rakkautta! :) ja tätä olen sanonut poikaystävällenikin joka alkaa jo pikkuhiljaa ymmärtämään.. ONNEKSI!!!
Hienoa että poikaystäväsi on alkanut ymmärtämään ja olet näköjään puhunut myös siskollesi ainakin asiasta? Näin ainakin käsitin ja se on hyvä alku! :)
Mites vanhempasi, oletko puhunut jo heille? Koska nyt kun et ole selvästikkään tekemässä aborttia, niin he kyllä huomaavat ennemmin tai myöhemmin että ovat saamassa lapsenlapsen :'D Muista että vaikka ensi reaktio saattaa olla heille shokki niin ovat hekin itse olleet nuoria ja varmana viimeistään ajan kanssa ymmärtävät sinua jos ei muuten. (Ajattelin vain kun kerroit alussa että he eivät ehkä tue päätöstä tai saattaisivat patistamaan aborttiin) Kerrot vain suoraan mitä mieltä olet abortista ja olet miettinyt asioita kaikelta kannalta ja päätynyt tähän ratkaisuun. Eivätköhän hekin halua olla auttamassa sinua ja lasta kuhan ensi shokki on ohi. :)
Ja tottahan se on että elämäsi tulee muuttumaan, ei bilestystä, opiskelu lykkääntyy yms. Mutta toisaalta kun miettii, kun lapsesi kasvaa sinun ikään, olet itse vielä niin nuori että sinullahan on sitten aikaa vaikka bilettää ja opiskella kuinka paljon tahansa :D Ja varmana voit muutenkin saada lapsen välillä hoitoon vaikka siskolle(?) (vanhemmille?), jos vaikka tuntuu siltä että seinät kaatuvat tai jos haluat muuten vaan viettää vapaa illan äitiydestä ihan vaan nuorena :) Muista että sekin on ihan sallittua ja välillä tekee varmasti ihan hyvääkin viettää vapaa ilta ja kerätä voimia. Varmasti ympäriltäsi löytyy ihmisiä jotka voivat olla tuki verkkonasi ja apunasi! Ei sinulle todellakana helppoa tule, mutta juuri sen tukiverkon avulla asiat varmana helpottuvat!
Ja tietysti jos nyt toivonmukaan poikaystäväsikin tulee vastaan, niin varmana hänenkin puoleltaan sitten löytyy myös ihmisiä auttamaan :)
Voimia sinne!
pakko kommentoida tähän että poikaystäväni ei todellakaan ikinä, koskaan voisi olla väkivaltainen minua kohtaan. Ja toiseksi minun mielestäni tässä on kyseessä elävä ihminen, lapsi ei mikään vallan jakaja!!! :o
asiat alkaa kääntyä valoisampaan!! Ei mennyt edes kauaa, ja vielä hänelläkin on kuukausia aikaa totutella isyyteen ja valmistautua vauvan tuloon :)
Jokaisen epävarman äidin on varottava ulkoista puuttumista lapsen elämään. Herkän mielen saa helposti käännetyksi mukavuusabortin kannalle "ratkaisuna" näennäisongelmiin. Myös neuvolaan on mentävä vakaasti päättäen puolustaa lapsen elämää.
"aloit taas
synkistellä...
ja vääristellä aborttiin päin!!"
Miten niin?? Minusta 1977 vastasi ihan siallisesti aloittajalle, kun tämä itse epäili ettei olisi mahdollista kasvattaa lasta yksin ja pelkäsi että lapselle tulisi paskamainen elämä. Miksi ei saisi vastata, että jos lapsen haluaa, niin silloin sille tuskin kovin paskamaista elämää voisi edes tarjota?
"Ikäänkuin ois joku mahdottomuus kokea nuoruutta lapsenkin kanssa!"
No, kyllä se nuoruuden eläminen aikalailla muotoaan muuttaa siitä, miten se perinteisesti, lapsettomana eletään, kun lapsen nuorena saa. Etkös sinä itsekin saanut omasi aika nuorena? Luulisi sinun tietävän, miten äitiys muuttaa elämää.
Minusta 1977 toi esiin realiteetit, ei synkistellyt. Se, että nuoruuden eläminen kuten omat lapsettomat kaverit sitä elävät, jää kyllä aika lailla sivuun, on realismia, se on tosiasia. Ja se ei haittaa, enää ei kaipaakaan sitä samanlaista nuoruutta kuin kavereilla on niin paljoa, koska se oma lapsi korvaa sen. Mutta realistisesti, kun olet pienen lapsen nuori äiti, ei nuoruus ole samanlaista sinulle kuin miksi se perinteisesti ymmärretään.
Sekin, että taloudellisesti voi hyvinkin olla aika tiukkaa, on silkka tosiasia. Ei olisi realismia lupailla elämää vailla minkäänlaista taloudellisia huolia, sillä ei ne yhteiskunnan tuet kuitenkaan niin ruhtinaalliset ole, etteikö pitäisi monta kuluerää laittaa tärkeysjärjestykseen ja monista asioista tinkiäkin. Kun nuori on tulossa äidiksi, ehkä jopa yksinhuoltajaksi, ei minusta ole väärin että hän tiedostaa nämäkin asiat. Se on päinvastoin hyvin tarpeellistakin. Äitiys, varsinkin noinkin nuorena, on jo itsessään iso muutos elämässä, vaikkakin hirveän ihana sellainen kun lapsensa haluaa, mutta helpompaa on, jos ei ihan ruusunpunaisissa kuvitelmissa siihen astu. Minulle tuo vaihe elämässäni, kun 16 vuotiaana tulevana äitinä muutin lapsuuteni kodista omilleni, oli varsinainen aikuistumisen pikakurssi. Se elämässään itsenäisesti pärjääminen piti opetella, en minä sitä ainakaan heti osannut tuosta vaan. Ja opettelukin otti aikansa. Hienostihan minäkin opin, vaikka niin nuori olinkin, mutta silti moni seikka esim. taloudenpidossa tuli yllätyksenä. Minusta ei ole synkistelyä se, jos raskausaikana jo osaa edes jollain tavalla varautua.
"Voidaan kysyä myös että haluaako hän paskamaisen elämän aborttisyyllisyyden ja mahdollisen katumuksen ym. seurausten kanssa ja miten loppuelämässä mistään enää nautitaan tällänen teko tunnoilla, vai haluaako hän nauttia nuoruuden kokemuksistakin ilman näitä (mikä on täysin mahdollista!) ja antaa lapsensakin elää?!"
Toki voitaisiin. 1977 nyt kuitenkin vastasi aloittajan huoliin, jotka eivät koskeneet aborttisyyllisyyttä, vaan lapsen kanssa pärjäämistä ja huolta siitä, millaisen elämän lapselleen voi tarjota. Ja ensimmäiseksi hän kertoi sen totuuden, että jos lastaan haluaa, niin sille ei kovin paskamaista elämää kerrassaan voi tarjota. Se mitä lapsi eniten tarvitsee kuitenkin, on rakkaus. Siitä muusta tosiaan tässä maassa selviää, vaikka jopa taloudellisesti tiukkaakin olisi.
Älä ainakaan mielenterveyden/päihdetyön alalle. Olet aivan liian herkkä ja kiltti moiseen duuniin.
Ongelmasi lienee se että kaunosieluisena haluat nähdä elämän ja ihmiset parempina kuin ovatkaan, ja joudut paniikkiin kun kuvitelmasi ei vastaakaan todellisuutta.
Poikaystäväsi taisi olla se joka sanoi että ei siitä ehkäisystä ole väliä, kyllä hän vastuunsa kantaa yms. Ja sinä uskoit. Näet elämän kauniina ja ainoa vika siinä on että haavoitut, kun et osaa vetää rajoja.
No, älä ihmeessä tee aborttia. Tai sitten synnytä ja anna pois. On pariskuntia jotka rakastaisivat lastasi. Yhden kakaramaisen jätkän takia ei kannata aiheuttaa itelleen elinikäistä surua, ja kuten itsekin sanoit, että sitä lapsettomuutta kun suvussa on niin...no, valinta on sinun, mutta pidäkin huolta että VAIN SINUN. Älä anna itteäs pelotella/syyllistää/houkutella.
Ja kuka tietää jospa tämä kokemus on sulle juuri se joka pakottaa sut parantumaan liiasta kiltteydestä ja alistumisesta ja susta tuleekin kaikkien vaikeuksien kautta eheämpi ihminen, hyvä mutsi ja hyvä hoitsu.
...se selvä. Poikaystäväsi painostaa sinua tekemään jotain jota et halua tehdä ja teillä ei asiassa ole kyseessä vallankäyttö...
Kun nyt pian ilmeisesti alat äidiksi, eli vastuulliseksi aikuiseksi, niin herää hyvä ihminen jo naivista päiväunelmastasi...
tuon 1977 "kitinä" viestissä oli, kun olet sen näköjään poistoonkin pyytänyt?
yhtä asiaton jos siihen annettu vastauskin joka on vikisty jo moneen kertaan poistoon taas jostain käsittämättömästä syystä.
kun ap on sinua fiksumpi ;) herää itse!!!
saa sanoo aiheen mukaisesta teosta mitä mieltä siitä on, vaikka koville näkyy joillain ressukoilla ottavan :D
ja yleinen netti-etiketti, ehkä opit samalla jotain uutta. :)
Hei! Älä alistu painostukseen! Jos sinua pakotetaan lääkärin vastaanotolle pyytämään aborttia niin kerro rohkeasti siellä että olet epävarma ja sinua painostetaan aborttiin. Saisitko keskusteluapua esim. koulusi terveydenhoitajalta tai vastaavalta?
Jep, olen itsekkin miettinyt koulunterveydenhoitajalle menemistä asian suhteen, jos sieltä löytyisi ihan sitä oikeaa tukea ! :)
erittäin hyvä ajatus. Minä tulin raskaaksi 16-vuotiaana, yläasteen viimeisillä metreillä. Silloin sain itse kaikkein asiallisinta ja konkreettisinta tukea ja apua päätökseni tekoon kouluni kuraattorilta. Sille naiselle olen ikuisesti kiitollinen siitä, että hän auttoi minut käsittämään sen, että päätös on omani, ei esim. aborttiin painostaneen silloisen poikakaverini.
Painostamiseen ei tosiaan kannata alistua, mutta sinä kyllä näytät olevan huomattavasti selvemmillä vesillä jo valmiiksi kuin mitä minä olin. Kun minäkin pärjäsin sitten lopulta oikein hyvin, en usko että sinullekaan mitään vakavia ongelmia tulisi. Minusta sinä vaikutat kuitenkin jo aika varmalta päätöksesi suhteen, joten pidä siitä kiinni :) Huolen, pelon ja epävarmuudenkin tunteet kuuluvat silti asiaan ja ovat täysin luonnollisia, vaikka tietäisikin haluavansa lapsensa synnyttää. Niihin voisit hyvinkin saada paljonkin tukea kouluterkkarisi kautta.
Onnea odotukseesi :)
"säätä" matkasi varrella. Tulet tarvitsemaan, ja tulet saamaan paljon tukea uudessa elämäntilanteessasi. On tärkeää, ettet jää yksin, vaan rohkeasti etsit tukea ja apua. Hyvä, että juttelet ensin kouluterveydenhoitajalle. Kuten huomaat olet saanut lukijoilta paljon neuvoja ja rohkaisua. Joka avoimin mielin etsii apua, myös tulee sitä saamaan. Voimia sinulle...
Poikkean nyt itse hieman aiheesta, mutta pakko kysyä neuvoa jos joku tietäisi ? Olen siis rv 6 ihan piakkoin ja muutama päivä on tullut ruskeaa vuotoa/limaa alapäästä :( ei kai keskemeno ole vaihtoehtona kun on ollut tämä stressi ja muutenkin olen vielä vähän ihmeissäni tästä koko raskuadesta? Pyytäisin vielä teitä auttamaan, jos suinkin osaatte..
Jos ei ole mitään kuukautismaisia kipuja ja kirkasta verta, tuo on ihan normaalia tiputteluvuotoa joka on hormonaalista tai sitten se voi johtua siitä, että kohtu rupeaa kasvamaan.
huh kiitos...toivotaan parasta... en halua mitään sattuvan.. :s
Suht kivuton, niukka ja hailakan värinen vuoto on käsittääkseni hyvin tavallista alkuraskaudessa. Jos keskenmeno tulee, ei sille voi itse oikein mitään :( voi vain odottaa. Pitkäkseen meno ja lepäily voi auttaa. Soita neuvolaan tai alueesi päivystävään terveysneuvontaan jos kovasti huolestuttaa. Toivottavasti pikkuisella on kaikki hyvin!
Kipuja ei pahemmin ole paitsi alaselässä hieman, pahaa oloa on kyllä vähän ja sen sellaista.. Pitää ottaa yhteyttä neuvolaan jos "vuoto" ei ala loppumaan.. tuskan hiki valuu kun alkaa miettiä kaikkee mitä voisi olla :(
Tulin itse raskaaksi ollessani 16-vuotias ja painin silloin samojen kysymysten kanssa. "Vauvan isä" häipyi kuvioista heti kun kuuli että oon paksuna, olin silloin juuri aloittanut lukion ja tietenkin täysin rahaton ja muutenkin koko tilanne tuntui niin toivottomalta että! Itse pääsyin silloin aborttiin ja uskon että edelleen siinä tilanteessa tekisin saman ratkaisun.
Mutta nyt kun on joitakin vuosia tullut lisää, niin on oppinut huomaamaan että ihminen on hyvin sopeutuvainen tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja jotenkin sitä aina selviää! Tulin myöhemmin uudestaan raskaaksi ja sain lapseni ollessani 20-vuotias, erosimme poikaystäväni kanssa ennen tyttömme syntymää, eli olin edelleen rahaton ja yksin. Mutta jotenkin sitä on selvinnyt aina! Itse sain apua perheneuvolasta ja omilta vanhemmiltani.
Vaikka kaikki pelottelevat että nuoruus on ohi jne. niin ei se pidä paikkaansa! Itse olen ainakin saanut bilettää, en ehkä yhtä usein kuin muut ja nyt kun tyttö on 5-vuotias niin olen päässyt kavereiden kanssa matkoillekin, syksylläkin olimme viikon kreikassa ja talvella viikon lapissa. Tietenkin lapsi rajoittaa, mutta ei koko elämä siihen lopu! Kavereita näin paljon heti synnytyksen jälkeen, ja he tottuivat siihen että mulla oli vauva mukana kun istuttiin kahvilla jonkun luona, hengailtiin rannalla kesäiltoina, pidettiin peli-iltaa tms. Ei lapsen kanssa tarvii olla mitään "hiljaisuus klo 18 ja telkkari äänettömälle ja istu kotona" -elämää, vaan lapset osaa kyllä tosi pitkälti mukautua sun elämään.
Omien vanhempien suhtautuminen yllätti kovasti. Aluksi pelkäsin kertoo niille, olin varma että ne hylkää mut tai jotakin. Mutta toisin kävi! Alkujärkytyksen jälkeen alkoi sellanen tohina, äiti sisusti kämppää lapsiystävälliseks, isä osteli kaiken maailman potkupukuja, molemmat on auttanu lapsen hoidossa ja myös taloudellisissa asioissa. Nykyään tilanne on jo parempi, vaikka eihän yh-äidin elämä todellakaan mitään ruusuilla tanssimista oo! Rahat on aina tiukilla, samoin kun oma jaksaminen, mutta onneksi on ihana lähipiiri joka auttaa kun tuntuu ettei voimat riitä. Ja maailman ihanin tytär.
Kauhee sepustus tuli, eikä varmaan mitään päätä eikä häntää koko jutussa. Mutta pointtinani siis oli se, että kun ilmiselvästi lapsen haluat pitää, niin älä liikaa pelkää, kyllä ne asiat järjestyy! Ensimmäinen vuosi tulee varmasti oleen todella rankka, mutta päivääkään en itse vaihtais pois!
Hei!
Itse olen "jo" parikymppinen ja tulin yhden illan jutusta raskaaksi. Minulla oli myös lähihoitajakoulu kesken. Ei ollut asuntoa, ei rahaa, ei mitään, luottotiedot menneet ja tilanne toivoton. Kaikki painostivat aborttiin. Kumminkin itse tunsin ettei se ole oikea vaihtoehto ja en tosissani halunnut aborttiin mennä. Uskon että minulle olisi tullut masennusta ym. jos olisin tehnyt abortin.
Nyt tilanne on se, että olen viimeisilläni raskaana. Sosiaalitoimisto on auttanut ja olen saanut kaupungilta asunnon ja rahallisesti tulen ihan ok toimeen. Lapsen isä tietää asiasta ja aikoo olla isänä lapselle vaikkemme olekaan yhdessä. En ole kertaakaan katunut päätöstäni pitää lapsi, tämä raskaus on muuttanut elämäni paljon parempaan suuntaan. Valmistuin joulukuussa koulusta. Innolla ja rakkaudella odotan lasta syntyväksi.
Ne ketkä aborttiin aluksi painostivat, soputuivat nopeasti päätökseeni ja ovat innoissaan tulevasta vauvasta.
Sinuna kuuntelisin sydämen ääntä, kirjoitustesi perusteella luulen että tulisit katumaan aborttia. Minä uskon vakaasti että asioilla on tapana järjestyä! Onnea raskauteen! :)
Odota lapsesi ja katso sitten. Kyllä yhteiskunnaltakin saa apua. Asuntotukea ja muuta tukea, jos sitten päätät pitää lapsen. Abortti on myös riski odottajalle ja varsinkin kun itsekään et hyväksy sitä, se voi kiusata sinua lopun elämääsi, siksi älä tee aborttia.
Jos vielä lapsesi synnytettyäsi olet sitä mieltä ettet kykene lastasi hoitamaan, anna hänet adoptoitavaksi, hän saa hyvän tarkastetun kodin ja oletettavasti hyvät eväät elämiseensä.
Kaikkea hyvää sinulle ja juttele äitisi kanssa tai jonkun kanssa, johon luotat.Jos saisit tukea lähipiiristä.Jos et saa, on sitten ensikodit ja muut, voit kysyä neuvolasta tukea. Onnea odotukseesi
Olemme avomieheni kanssa päätyneet aborttiin seurustelumme alussa. Olemme edelleen yhdessä onnellisesti, mutta aborttiin päädyimme kummankin elämänkokemuksen tuomien tuntojen mukaan.
Päätös raskaudenkeskeytyksestä ei varmasti koskaan ole kivuton. Aiempiin viesteihin viitaten oman kokemukseni mukaan ns. neuvolatantat ennemminkin painostavat pitämään lapsen kuin teettäämään abortin. Kaikenlainen keskustelu ja mielipiteiden esiintuonti onkin tärkeää, joten siksi minusta sinun pitäisi keskustella useamman ihmisen kanssa tilanteestasi.
Sanoit, ettet halua tappaa omaa lastasi. Tuohon ajatukseen suhtaudun toisella tavalla, sillä itse haluaisin hinnalla millä hyvänsä suojella mahdollista lastani kaikelta pahalta. 6-viikkoinen alkio ei silti mielestäni ole vielä lapsi ja mielestäni tein vastuullisemman ratkaisun olla saattamatta lasta maailmaan tilanteessa, jossa emme vanhempina tätä toivoneet.
Toisaalta, kukaan ei voi sinulle antaa oikeita vastauksia. Ihmisellä on taipumus todellakin sopeutua tilanteisiin ja päätöksiä on hankala etukäteen katua. Elettyä elämää taas voi katsoa taaksepäin, mutta silloinkin pidän itse mielessä sen, että päätökset on tehty aina senhetkisessä tilanteessa parhaan mukaan.
Toivotan sinulle onnea.
kyse väkivaltaisesta kuolemasta? Ei alkio mitään tunne, vaikka kuinka haluaisitkin että asia olisi niin.
Ei abortissa ole kyse väkivallasta lasta kohtaan, koska ei ole olemassakaan lasta joka tuntisi kipua.
Kyseessä on alkio, josta kehittyy lapsi. Kyseessä on syntymätön lapsi, josta käytetään nimeä alkio jotta kenellekään ei jäisi arvoitukseksi mistä puhutaan.
Kun sinä puhut lapsiin kohdistuvasta väkivallasta, mieleen tulee ensimmäisenä se että joku pahoinpitelee lapsensa.
Ja jos väität että joku on näin tehnyt, sinähän syytät häntä rikokseta, täysin ilman syytä.
Olisiko sinun aika ruveta puhumaan asioista niiden omalla nimellä?
Ilman propagandan värittämiä ilmauksia?
Tarkoitukseni ei ollut mitenkään provosoida ketään enkä siksi ymmärrä, miksi asennoidut näin vahvasti mielipiteitäni vastaan. Yhtä perustellusti varmasti voisi kysyä, pidätkö itse lasta esineenä? Ja huomioithan, että meitä oikkuja oli kaksi, niinkuin vanhempia yleensä.
Lainaan tässä nyt itseäni, sillä sinä et ilmeisesti perustanut kommenttejasi siihen, mitä oikeasti kerroin: "Minusta perusteita niin aborttiin kuin aborttia vastaan on olemassa." Eli kyllä, minusta aborttiin voi liittää moraalista arviointia ja itse sen kokeneena olen elänyt koko kirjon niitä. Tässä silti seison tekoni takana.
Mitä ikinä silti tarkoitatkaan katteettomalla asenteellisuudella, vaikea sanoa - kenties voit avata aihetta hieman. Kun itse kohtaan työssäni päihdeäitejä, jotka ovat vailla mitään turvaverkkoa ja halua muutokseen raskauden loppuvaiheilla, voin vain toivoa asioiden joskus järjestyvän.
Jos itse haluan turvata lapselleni hyvän kehittymisympäristön, sen aion myös tehdä.
"Tuohon ajatukseen suhtaudun toisella tavalla, sillä itse haluaisin hinnalla millä hyvänsä suojella mahdollista lastani kaikelta pahalta. 6-viikkoinen alkio ei silti mielestäni ole vielä lapsi ja mielestäni tein vastuullisemman ratkaisun olla saattamatta lasta maailmaan tilanteessa, jossa emme vanhempina tätä toivoneet."
MIkset sitten tehny niin? Nythän sä tapoit lapsesi väkivalloin ja väität sitä vieläpä "vastuulliseksi"!? Höpöhöpö.
syntymättömistä LAPSISTA sellasina kun ne on, samoin todeta aiheen mukaisen teon väkivallaksi, eikä siinä ole mitään rikoksesta syyttelyä. Vai mitähän muuta sitten toisen myrkytys/tukehduttaminen ja elävältä palasiksi pilkkominen ois?? Miksi ihmeessä haluaisin että lapsi tuntisi kipuakin? Miten sairaita kuvitelmia joillain voi olla...
On sulle aika extreme abortti tehty, jos siinä on alkiota ihan palasiks alettu pilkkomaan..
Oletko siis paraskin puhuja empatiakyvyistä ja inhimillisyydestä, ottaen huomioon lapsesi kohtalon? Minun lapseni on elossa, miten sinun lapsellesi kävi?