Sain esikoiseni 16-vuotiaana, sain käytyä ammattikoulun ensimmäisen luokan melkein loppuun. Minulla oli hyvä tilanne ku lapsen isä jaksoi olla mukana kuviossa, vissii aika harvoin näin on. Oli se silti harmillista katsoa kun kaverit tulivat ja menivät vapaasti, minä kotona muksun kanssa. Tottakai oma lapsi oli todella rakas, mutta suurin osa teistä teiniäideistä tietää mistä puhun, ei sitä ääneen koskaa kellee sanottu, aina haukkumista, niinkuin täälläkin jos niin sanot. mutta elämä muuttui radikaalisti. Kaverit sai koulun aikoinas loppuun ja kävi töissä tienaamassa omaa rahaa uusiin vaatteisiin ym. ja kun minä taas aloitin koulun, ei siinä mitää töitä enää mietitty, puhumattakaa et saisin ite jotaki uusia vaatteita. Raha oli tiukalla, tuilla elettiin, eikä siinä mitää pahaa ole, mutta ei sitä rahaa jääny ylimäärästä kun ostit ruuat ja lapsen tarvikseet ym.
Ja voin kertoa, ettei se niin hohdokasta ole käydä koulua kun on pieni muksu talossa! Kyllä tenttiin lukemiset jäi siihen, että illalla muksun sai nukkumaan niin mitä enää jaksoi, puhumattakaan niistä muista kirjallisista töistä. Ja lopputyön tekeminen olikin tuskaa, muksu kuiteski haluaa huomiota ja tarvitsee aina vanhempaa, eikä sitä kokoajan hoidossakaa voinu pitää.
En kertonut tätä siksi, että haluaisin jotenkin mustamaalata tätä, vaan kertoa niitä asioita joista ei uskalleta puhua, olisi itsellekkin ollut kiva jos edes jossain olisi pystynyt avoimesti puhumaan tunteistaan ja minusta tämä olisi siihen hyvä paikka, mutta aina saa haukut kuinka huono äiti on. Eikä tämä kirjoitus tarkoita, ettenkö rakastaisi lastani, hän on aina saanut rakkautta ja mitä hän tarvitsee! Enkä myöskään ole katkera, että sain lapsen nuorena, tosin harmittaa ettei ole saanut elää niin "villiä ja vapaata" nuoruutta mitä voisi naureskellen muistella..
Ja voin kertoa, ettei se niin hohdokasta ole käydä koulua kun on pieni muksu talossa! Kyllä tenttiin lukemiset jäi siihen, että illalla muksun sai nukkumaan niin mitä enää jaksoi, puhumattakaan niistä muista kirjallisista töistä. Ja lopputyön tekeminen olikin tuskaa, muksu kuiteski haluaa huomiota ja tarvitsee aina vanhempaa, eikä sitä kokoajan hoidossakaa voinu pitää.
En kertonut tätä siksi, että haluaisin jotenkin mustamaalata tätä, vaan kertoa niitä asioita joista ei uskalleta puhua, olisi itsellekkin ollut kiva jos edes jossain olisi pystynyt avoimesti puhumaan tunteistaan ja minusta tämä olisi siihen hyvä paikka, mutta aina saa haukut kuinka huono äiti on. Eikä tämä kirjoitus tarkoita, ettenkö rakastaisi lastani, hän on aina saanut rakkautta ja mitä hän tarvitsee! Enkä myöskään ole katkera, että sain lapsen nuorena, tosin harmittaa ettei ole saanut elää niin "villiä ja vapaata" nuoruutta mitä voisi naureskellen muistella..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihmiset on niin erilaisia. Ja onhan siinäkin iso ero, saako lapsen 16- vai 18-vuotiaana. Itse sain esikoiseni aikoinaa 18-vuotiaana, toisen 20-vuotiaana ja kolmannen 21-vuotiaana. Lukion opiskelin loppuun etänä viimeisen raskauden aikana ja kirjoitukset hoidin, kun kolmas lapsi oli syksyllä muutaman kk ikäinen ja keväällä melkein vuoden. Hoitoon esikoinen meni osana kuntoutustaan (syntymäkuuro) 2,5-vuotiaana ja kaksi muuta yli kolmivuotiaina. Opiskelin ammatin kolmannen hoitoon mentyä ja nyt on oma omakotitalo, joka on ollut tavoitteemme. Olen 28-vuotias, pojat siis 10v, 8v ja 7v. Sama mies aviomiehenäni, jonka kanssa lapset hankittiin. Mies on mua seitsemän vuotta vanhempi, joten on ollut töissä aina (yhteen väliin opiskeli lisää alaansa yliopistossa) eli vaikka omat tukeni oli lasten aikana pieniä, kun ei ollut työtä tehnyt ennen äitiyslomaa, niin pärjättiin. Ei meille säästöjä kertynyt ennen ko menin itsekin töihin, eikä itselle osteltu uusia vaatteita, mutta lapsilla on ollut aina ihanat vaatteet, terveelliset ruuat, paljon leluja, omat huoneet ja harrastukset, joista mistään ei oo ikinä tingitty. Lemmikkejäkin perheessämme on aina ollut ja esimerkiksi pojilla oma poni. Kaverit sai lapset siinä 20-22 -vuotiaina, viimeisin pieni syntyi viime kesänä ja itsellekin iski vauvakuume. On hienoa, kun tietää, että lapsia voisi vielä saada lisää, kokea kaiken sen vielä näin vanhempanakin. Ja kun nuo isommat on saanut hyvin kasvatettua, niin sekin tuo varmuutta vauvahaaveisiin. Kaikki kolme poikaa ovat pojiksi yllättävän rauhallisia ja kilttejä. Tykkäävät ulkoilla, pelata footbagia (erityisesti isänsä kanssa) ja pleikkaa, sekä touhuta eläinten kanssa. Kavereita meillä käy harva se päivä. Koulu menee suht ok: esikoinen on taitava matikassa, toinen tykkää maantiedosta ja haaveilee lentäjän ammatista, kolmas oppi juuri hieman 'myöhässä' (nojoo, omalla aikataulullaan) lukemaan mutta enemmän kiinnostaa dinosaurukset ja jääkiekko, jonka pelaamisesta koulussa innostuneena pääsi joukkueeseenkin ja käy pelailemassa treeneissä kerran viikossa, mut läheisellä jäällä melkein joka ilta :)
Äitiys on mielestäni aika samanlaista oli ikä mikä tahansa, jos on oikeasti valmis äidiksi. Tsemppiä kaikille nuorille, jotka ovat tuon koko elämän mullistavan päätöksen edessä tai sen jo tehneet!