Nyt 16,2 %

Kansan luottamus on edelleen nousussa, kun Perussuomalaiset koko puolueen olemassa olon ajan on puolustanut vähä osaisia niin, että heilläkin olisi yhteiskunnan järjestämissä virkisty, kuntoilun, kulttuuriin osallistua tasavertaisesti. Nuorten ja lasten mahdollisuuden osallistua kaikkiin kuntoilun ja kulttuurin tapahtumiin perheen varallisuudesta riippumatta yhteiskunnan eri tukimuotoja käyttäen. Nuoria ja lapsia ei saa eriarvoistaa nostamaalla heidän taloudellista tilaa esteeksi korkeilla käyttö maksuilla.

Arto Hirvonen PS
9280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olipa taas selkeästi kerrottu. Millä tavalla nuoret, lapset ja vähäosaiset liittyvät otsikkoon ?

Äänestä

Kyllä valveutuneet ja myös jatkuvat yökukkujat seuraavat galluppeja. Ei niitä täällä tarvitse jatkuvasti tuoda esille. Päin vastoin kun luulet, niin jatkuva galluplukujen tuominen esille vain alkaa ärsyttämään. Ihmiset kyllä tajuavat missä mennään ja keiden kyydissä.

Äänestä
  • Perussuomalaiset ovat heikomman puolella aidosti.

    Äänestä

  • Persut jälleen käyttävät tätkin mediaa ilmaisena mainoskanavana. Tuollainen porukka pitäisi vielä valtaan päästää, jotka eivät kykene edes vaalimainontaa hoitamaan ilman mainostilan "varastamista"...

    Äänestä

  • varma ääni PS:lle kirjoitti:

    Perussuomalaiset ovat heikomman puolella aidosti.

    ja lehmätki lentää ...

    Äänestä

  • PG kirjoitti:

    Persut jälleen käyttävät tätkin mediaa ilmaisena mainoskanavana. Tuollainen porukka pitäisi vielä valtaan päästää, jotka eivät kykene edes vaalimainontaa hoitamaan ilman mainostilan "varastamista"...

    keinot ovat sodassa sallittuja. Persuilla näyttää menevän nyt hyvin, kannatus kasvaa. Historia valitettavasti on osoittanut sen, että kannatus on aaltoliikettä. Persujen gallupkannatus on nopeasti noussut. Yhtä nopeasti kannatus voi myös laskea. Vaalikamppailua ei ole edes aloitettu kunnolleen. Persuilta ei vastauksia kysymyksiin ole edes tivattu.

    Soinin linja on sekava. Eläkeiän nostoa persut eivät vastusta. Armeijan määrärahoihin ei tule myöskään puuttua. Kuinka 8 miljardin alijäämä rahoitetaan ? Tekemällä hyviä päätöksiä ?

    Äänestä

  • steel 2 kirjoitti:

    Se kuule luki sorpus pullon etiketistä rosentit, vai mitä atro?

    On se hauska kuulla, että persut ja heidän hännystelijäsakki hyväksyy kirkkain silmin mainostilan varastamisen. Sama linja siis jatkunee tulevaisuudessakin: omaksi eduksi varastaminen on hyväksyttävää. Toivottavasti persut hoitavat lainsäädännöllisesti tämän asian kuntoon.

    Äänestä

  • virus_paalari kirjoitti:

    Se kuule luki sorpus pullon etiketistä rosentit, vai mitä atro?

    Kyllä Arto Hirvonen tietää miten poliittisesti peussuomalisiin suuntautunutta Kotkallaiset on.

    Prosentti luvut ovat selviä ja kannatus kohisen tulee nousemaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hirvonen A kirjoitti:

Kansan luottamus on edelleen nousussa, kun Perussuomalaiset koko puolueen olemassa olon ajan on puolustanut vähä osaisia niin, että heilläkin olisi yhteiskunnan järjestämissä virkisty, kuntoilun, kulttuuriin osallistua tasavertaisesti. Nuorten ja lasten mahdollisuuden osallistua kaikkiin kuntoilun ja kulttuurin tapahtumiin perheen varallisuudesta riippumatta yhteiskunnan eri tukimuotoja käyttäen. Nuoria ja lapsia ei saa eriarvoistaa nostamaalla heidän taloudellista tilaa esteeksi korkeilla käyttö maksuilla.

Arto Hirvonen PS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu