Aitoako

Mikkelin kaupunki käyttäytyy tsaarinaikaisesti. Virkamiehet määräävät, eivätkä neuvottele asiakkaidensa kanssa. Jokohan kohta olisi tuleminen 2010-luvulle ja asiakaslähtöisyyteen. Siitähän päättäjät ja virkamiehet jatkuvasti höpisevät. Höpinää siksi, ettei päätöksiä panna toimeen. Mikkelissä on kaksi maailmaa: ihannemaailma, jossa kaupunkilaiset tulevat kuulluiksi ja todellinen maailma, jossa kaupunkilaisia kyykytetään.
4282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen huomannut asioidessani työkkärissä ja Kelalla, että asiakkaan pitää olla enemmän perillä oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan kuin toimistovirkailija itse. Monta asiaa olisi jäänyt saamatta, jos en älyäisi itse niitä vaatia. Miksiköhän niitä virkailijoita edes siellä on, kun ei olla edes asiakasta varten? Miksi asiakkaan pitää olla enemmän asiantuntija kuin viraston työntekijä itse?

Äänestä

Asiahan ei tietysti tähän kuulu, mutta muistaako kukaan, minkä niminen kaupunginhallituksen jäsen sai hoitaakseen toriparkin isännöinnin?? Kilpailutettiinhan isännöinti...kilpailutettiinhan???

Äänestä
  • Tarkoitatko kenties Martti Lokkaa? Eiköhän tuo ole sitä kepulimeininkiä ollut, kun pyrkiihän Lokka kaiken lisäksi kepulien listoilta eduskuntaan. Kokoomuksen ja Kepun yhteispeliä, kun Lokka saa isännöinnin ja Toivakka rakennuttaa toriparkin ;)

    Äänestä

vaan tämä on Etelä-Savon tauti. Mikkeli ei ole edes pahin paikka, jos vertailukohdaksi asetetaan alueen taantuvat paikkakunnat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyykytetty kirjoitti:

Mikkelin kaupunki käyttäytyy tsaarinaikaisesti. Virkamiehet määräävät, eivätkä neuvottele asiakkaidensa kanssa. Jokohan kohta olisi tuleminen 2010-luvulle ja asiakaslähtöisyyteen. Siitähän päättäjät ja virkamiehet jatkuvasti höpisevät. Höpinää siksi, ettei päätöksiä panna toimeen. Mikkelissä on kaksi maailmaa: ihannemaailma, jossa kaupunkilaiset tulevat kuulluiksi ja todellinen maailma, jossa kaupunkilaisia kyykytetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu