sisäinen minä

Häpeä on erityisesti naiselle tyypillistä.
Häpeä on salattua ja hyvin henkilökohtaista. Saatamme hävetä jotakin menneisyydessä tapahtunutta asiaa tai ylipäätään itseämme.
Häpeän tunne saa aikaan arvottomuuden kokemuksen, mikä taas saa meidät hyväksymään huonoa kohtelua itseltä ja muilta.
Ongelmista ja kielteisistä riippuvuuksista irtautuminen ei saa merkitä sitä, että syylistämme itsemme tai häpeämme menneitä.
Miten minä suhtaudun itseeni?
Osaanko pitää puoleni vai häpeänkö kenties itseäni?
4609
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Netti kirjoituksissa kuuluisa MYÖTÄHÄPEÄ on todellinen esimerkki siitä, kuinka häpeäntunnetta pyritään käyttämään toisen hallinnassa, sekä vain oman edun tavoittelussa.

Myötähäpeällä pyritään myös kaivon myrkyttämiseen.

Kaivon myrkyttäminen tarkoittaa henkilöön kohdistuvaa argumentointia, jossa vasta-argumentti esitetään vihjailevalla tai ennakkoasenteellisella kielenkäytöllä; näin ikään kuin myrkytetään se kaivo, josta vastustaja ammentaa voimansa.
Ennen kuin kuuntelette Arskaa, muistuttaisin että hän on ollut vankilassa
Marko on kokeillut huumeita, joten hänen mielipiteitään ei kannata ottaa huomioon
Älä kuuntele tuon juristin virastokieltä!
Tämä niin sanottu lastentarha-toimintamalli, jonka juurethan ovat Natsi-Saksassa...
Media esimerkkejä esim. Johanna Tukiainen ja Matti Nykänen heille on annettu sylkykupin rooli ja siitä pidetään kiinni.

Äänestä
  • Mihin perustuvat Sinun häpeän tunteesi?
    - Ovatko ne omia saavuttamattomia tavoitteita? olivat nämä tavoitteet sinun vai vanhempiesi tai muiden lähimmäistesi?
    - Ulkonäkösi kaikkineen on sukujesi perimästä onko perimä vaikea hyväksyä? Miksi?
    - Häpeätkö spontaania käytöstäsi tilanteissa? (opetettua tai vastavoimaa opetetulle?)
    - pyritkö neutralisoimaan häpeäntunnetta osoittelemalla muiden virheitä?
    - Kenen häpeää kannat?

    Äänestä

  • kerro keskustelua kirjoitti:

    Mihin perustuvat Sinun häpeän tunteesi?
    - Ovatko ne omia saavuttamattomia tavoitteita? olivat nämä tavoitteet sinun vai vanhempiesi tai muiden lähimmäistesi?
    - Ulkonäkösi kaikkineen on sukujesi perimästä onko perimä vaikea hyväksyä? Miksi?
    - Häpeätkö spontaania käytöstäsi tilanteissa? (opetettua tai vastavoimaa opetetulle?)
    - pyritkö neutralisoimaan häpeäntunnetta osoittelemalla muiden virheitä?
    - Kenen häpeää kannat?

    http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a154909/johanna tukiainen vankeustuomio kesken haahumun/
    Ihanaa Hän on ainakin huonompi kuin Minä.
    Ja kyllä se Nykäsen Mattikin pian alkaa taas riehuun hilluun ja ryyppäämään...

    Juuri ikävät juorut myyvät todella hyvin: iltapäivä lehtiä lööpeissä, Seiskaa, Hymyä jne.

    Äänestä

  • heitä tarvitaa.. kirjoitti:

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Tampereella surmattu tyttö halusi erota/art-1288364921598.html

    musliminaisia tapetaan kunniamurhilla, se kuuluu kulttuuriin. Kuten 2010 syksyllä elävänä haudattu tyttönen, joka oli jutellut pojalle, isä ja setä hautasivat kodin pihamaalle.
    Tuossa poika tappoi myös itsensä rangaistus olisi ollut 1,5 - 3 vuotta vankeutta kyse oli naisen hengestä sivistys maassa Suomi. Ehkä olisi päässyt ehdon alaisella, kun olisi pyytänyt anteeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tutustu siihen kirjoitti:

Häpeä on erityisesti naiselle tyypillistä.
Häpeä on salattua ja hyvin henkilökohtaista. Saatamme hävetä jotakin menneisyydessä tapahtunutta asiaa tai ylipäätään itseämme.
Häpeän tunne saa aikaan arvottomuuden kokemuksen, mikä taas saa meidät hyväksymään huonoa kohtelua itseltä ja muilta.
Ongelmista ja kielteisistä riippuvuuksista irtautuminen ei saa merkitä sitä, että syylistämme itsemme tai häpeämme menneitä.
Miten minä suhtaudun itseeni?
Osaanko pitää puoleni vai häpeänkö kenties itseäni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu