terve
tulinpahan tänne nyt valittamaan, sori :(
oon 16-v tyttö ja koko elämäni on ollut tähän asti täyttä p´skaa. >en nyt jaksa alkaa kovin tarkasti selittelemään...
lapsuuteni on ollut kurja. Oon ollut masentunut varmaan 13-vuotiaasta lähtien. Ei mulla ole mitään kyllä ´diagnosoitu´. välit vanhempiin ja sisaruksiin ovat huonot. Kavereihin kanssa en oo ollu enään pitkään aikaan tekemisissä, en jaksa. En jaksaa enään yrittää mitään. kaikki mitä teen, menee pilalle. Olen ujo ja kärsin sosiaalisista ahdistuksista, etenkin rajusta punastelusta, johon ei auta edes paksu pakkelointi. Siitä on kehittynyt minulle jonkinlainen paniikkihäiriö. Lähestulkoon kaikki sosiaaliset tilanteet ovat yhtä painajaista. Koulunumeroni ovat laskeneet enkä opi enään mitään. olen lintsannut paljon. olen kuin hengetön robotti joka yrittää raahustaa eteenpäin ja olla kuten muut. elämässäni ei ole mitään iloa, elämä on tyhjää ja merkityksetöntä. en ole ikinä tuntenut kuuluvani ihmisten joukkoon. Itsaria olen miettinyt, mutta tiedän etten uskaltais tehä sitä. viiltelyä olen kyllä ruvennut harrastamaan... kuraattorilla oon noskus käyny juttelemassa, muttei sekään ymmärä mua.
tulevaisuudelta en odota mitään, minulla ei ole mitään haaveita kun ne kuitenkin olisivat turhia. odotan kauhulla aikuisuutta. ei tällainen voi pärjätä aikuisten maailmassa. en tiedä miten jaksan tällaista kituuttamista vielä(todennäk.)monta kymmentä vuotta. . onneksi kukaan ei jäisi kaipaamaan minua vaikka mua ei täällä enään olisikaan.
tulinpahan tänne nyt valittamaan, sori :(
oon 16-v tyttö ja koko elämäni on ollut tähän asti täyttä p´skaa. >en nyt jaksa alkaa kovin tarkasti selittelemään...
lapsuuteni on ollut kurja. Oon ollut masentunut varmaan 13-vuotiaasta lähtien. Ei mulla ole mitään kyllä ´diagnosoitu´. välit vanhempiin ja sisaruksiin ovat huonot. Kavereihin kanssa en oo ollu enään pitkään aikaan tekemisissä, en jaksa. En jaksaa enään yrittää mitään. kaikki mitä teen, menee pilalle. Olen ujo ja kärsin sosiaalisista ahdistuksista, etenkin rajusta punastelusta, johon ei auta edes paksu pakkelointi. Siitä on kehittynyt minulle jonkinlainen paniikkihäiriö. Lähestulkoon kaikki sosiaaliset tilanteet ovat yhtä painajaista. Koulunumeroni ovat laskeneet enkä opi enään mitään. olen lintsannut paljon. olen kuin hengetön robotti joka yrittää raahustaa eteenpäin ja olla kuten muut. elämässäni ei ole mitään iloa, elämä on tyhjää ja merkityksetöntä. en ole ikinä tuntenut kuuluvani ihmisten joukkoon. Itsaria olen miettinyt, mutta tiedän etten uskaltais tehä sitä. viiltelyä olen kyllä ruvennut harrastamaan... kuraattorilla oon noskus käyny juttelemassa, muttei sekään ymmärä mua.
tulevaisuudelta en odota mitään, minulla ei ole mitään haaveita kun ne kuitenkin olisivat turhia. odotan kauhulla aikuisuutta. ei tällainen voi pärjätä aikuisten maailmassa. en tiedä miten jaksan tällaista kituuttamista vielä(todennäk.)monta kymmentä vuotta. . onneksi kukaan ei jäisi kaipaamaan minua vaikka mua ei täällä enään olisikaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Varmasti sinua jäätäisiin kaipaamaan. Monet ihmiset välittävät vaikka eivät siitä kertoisikaan suoraan. Minä ainakin välitän, sen takia laitoinkin tän viestin tänne.
Yritä löytää pieniä, hyviä asioita elämääsi. Sori kuullostaa kliseeltä, mutta se auttaa käytännössä. Tee niitä asioita mistä nautit. Minua auttaa kuntosali ja makeiset. Opiskelu taas lisää stressiä ja ahdistusta joten opiskelen välillä pieniä määriä silloin kuin huvittaa. Minulla on ollut paha sos. tilanteiden pelko ja sain bussissa paniikkikohtauksia. En vieläkään pysty puhumaan isolle ihmisjoukolle tai olemaan keskipisteenä. Pystyn kuitenkin olemaan ihmisten seurassa esimerkiksi jumpalla. Kokeile jotain jumppaa tai kuntosalia. Siellä ei tarvitse puhua eikä ihmiset sano mitään vaikka menisi askeleet väärin. Monilla siellä menee. Liikunta antaa voimaa ja piristää mieltä. Olen huomannut, että lääkehoidon ja terapian lisäksi liikunta auttaa paljon!
Tsemppiä.
Ps. Tunsin aikalailla samoin sinun ikäisenäsi, mutta olotila helpottuu. Olen nyt 18w.
Ala muuttamaan elämääsi ja asioitasi vähän kerrassaan, ei sellaiseksi kuin mitä muut vaativat, vaan sellaiseksi että sinun itsesi on hyvä olla ja elää. Se on tärkeintä, eikä muiden vaatimukset. Tulevaisuutta on turhaa liikoja miettiä, on kuitenkin olemassa vain tämä hetki, ja tässä hetkessä voi tehdä parhaansa. Jollei halua elää siinä "aikuisten mailmassa" niin voi elää muulla tavalla, vapaammin. Parin vuoden päästä voit itse määrätä sen millaista elämäsi on, nyt ei kannata luovuttaa kesken.
-
http://masennus.nettisivu.org
haistakaa paska
mutta kiva kun edes yrititte auttaa mua parkaa
oon, kuulkaas koettanut jo vaikka mitä mikä vois auttaa mua
surullista vaan että mikään ei enään auta
ainoa tunne mitä mulla on, on turtumus ja itseinho
se vaan on hyvää tässä että mun silmät on avautunut näkemään että kaikki täällä maailmassa on yhtä p´skaa ja turhaan edes ikinä koettaisin enää yrittää mitään kun siinä ei olisi mitään järkeä
Minäkään en täysin ymmärrä sinua, sillä en ymmärrä viiltelyä. Sehän helvetti sattuu, jättää arpia ja paskalla tuurilla vahingoittaa jotain vaikkapa käden toiminnan kannalta oleellista. Miksi ihmeessä siis kukaan viiltelisi? Ajatuskin itseni viiltämisestä inhottaa.
Voin kuitenkin kertoa mitä itse olen oppinut ymmärtämään.
Aikuistuminen on mm. sitä, että oppii löytämään ne asiat mitkä ovat itselle tärkeitä ja suojelemaan niitä ja omaa yhteyttään niihin. Pitää oppia olemaan aidosti sekä ylpeä että nöyrä. Jos ylpeyttä puuttuu, on alistettavissa - jos nöyryyttä puuttuu, on manipuloitavissa. Jos feikkaa kumpaakaan, joutuu naurunalaiseksi.
Itsenäinen ihminen ei saa sitä mitä ei itse osaa ottaa itselleen ja pitää itsellään. Allapäin olevan itsenäisen ihmisen on vaarallista unohtaa, että hänellä ei olisi nykyistäkään vähää jossei hän jossain määrin siihen olisikin oppinut hankkimaan ja hankkimaansa puolustamaan. Suomessa on onneksi helppo saada syödäkseen (vaikka miten paljon) ja melko helppo hankkia katto päänsä päälle: pitää lähinnä vain osata puhua, kirjoittaa ja olla kohtelias, jotta oppii toimimaan sosiaalibyrokratiassa, selvittämään oikeutensa siinä ja ottamaan sen minkä siitä voi saada. Ihmissuhteissa menestyminen sen sijaan ei ole täällä helppoa. Johtunee siitä että tämä on sivistysmaa. Paitsi että täällä ollaan sivistyneitä, täällä myös vaaditaan sitä sivistyneisyyttä ja luonteen jalostuneisuutta kun taas fyysinen perushyvinvointi on itsestäänselvää. Ns. kehitysmaissa homma menee varmaankin päinvastoin.
Paitsi että kaikessa vaaditaan enemmän tai vähemmän sinnikkyyttä, kaikki hyvät asiat tuntuisivat olevan hyvin herkkiä ja vaikeasti järjellä ymmärrettäviä. En puhu nyt nautinnoista - kuka tahansa osaa elostella jos siihen on mahdollisuus. Puhun sellaisista hyvistä asioista, joiden löytämiseksi pitää etsiä täydellä herkkyydellä, sekä tunteella että järjellä ja myöskin hyväksyä asioiden varjopuolet ja oppia tulemaan toimeen niiden kanssa kestävällä tavalla.
Myös pelkät varjopuolet voi asettaa ensiarvoisen ratkaisevaan asemaan ja päättää että ei aio sietää niitä ollenkaan. Silloin vaihtoehtoina on lähinnä sulkeutuminen ja helpot nautinnot tai kuolema. Jos hyväksyy epätäydellisyydet ja puutteet, voi toimia niiden korjaamiseksi tai ainakin niiltä suojautumiseksi samalla kun yrittää saada mahdollisimman paljon asioiden hyvistä puolista. Hyviinkin puoliin oppii pääsemään paremmin sisälle: oppii arvostamaan niitä enemmän, saamaan niistä enemmän irti ja näkemään uusiakin. Vaikka se onkin vaikeinta ja hitainta, on se myös kaikkein arvokkainta.