Kävin muutama päivä sitten lääkärissä, kun olo on huononlainen ja epäilin, että kilpirauhaslääkitys (0,1 mg) ei ole ihan kunnossa. Jouduin menemään minulle entuudestaan tuntemattomalle lääkärille, jolla näytti olevan hyvin erilaiset käsitykset kuin entisellä lääkärilläni siitä, mikä on hyvä TSH-arvo ja mikä ei. Minun arvoni ovat olleet jonkin verran alle yhden, joita edellinen lääkäri piti erinomaisina (raja-arvot kyseisessä labrassa olivat 0,3-4,5), mutta uuden lääkärin mielestä arvojen tulisi olla välillä 1-2. Nyt minulla on labralähete, jonka mukaan minulta mitataan normaalimitausten lisäksi ensimmäistä kertaa myös T3-arvo.
Labratulokset ja mahdollinen lääkityksen justeeraus käydään läpi ensi viikolla. Siksi kysynkin, mikä on hyvä TSH- ja T3-arvo, jotta voin tarvittaessa vääntää lääkärin kanssa kättä.
Labratulokset ja mahdollinen lääkityksen justeeraus käydään läpi ensi viikolla. Siksi kysynkin, mikä on hyvä TSH- ja T3-arvo, jotta voin tarvittaessa vääntää lääkärin kanssa kättä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se TSH 1-2 on ihan hyvä lähtökohta - parempi kuin "kunhan viiterajoihin saadaan niin hyvä" (mikä käytännössä usein tarkoittaa, että TSH jätetään korkeammalle ja potilas alilääkityksi). Jos taas Sinulla on hyvä olo matalammalla TSH:lla sulla on täysi oikeus saada pitää annoksesi siinä. T3V-koe auttaa näkemään onko liikatoiminnalle menossa vai ei (jos T3V on viitteissä eikä sulla ole liikatoimintaoireita silloin et ole liikatoiminnalla, T3V saa useimmiten olla suunn. 50-80% haarukassa viiterajastaan) - ja sitä paitsi pelkät numerot ei kuitenkaan kerro miten lääke Sun kropassa toimii, että lääkärinkin pitäis katsoa kokonaisuutta eikä jumittua taas uuteen "ainoaan totuuteen" ;)
http://www.laakarilehti.fi/files/nostot/nosto9_1.pdf
Tässä endokrinologian proffan artikkeli lääkäreille.
1) Joillakin potilailla TSH pitää olla alle viitteen, että olo on hyvä
2) Katsotaan potilaan oireita,
3) Muitakin vastauksia tästä varmaan aukenee sinulle itsellesikin...
Kiitokset erinomaisista neuvoista, joista varmaan on apua, kun keskustelmme lääkärin kanssa lääkeannostuksestani. Linkin takana oleva Välimäen artikkeli saattaa hyvinkin selittää sen, miksi voin huonosti, vaikka labratulokset sinänsä ovat OK (paitsi T3V:stä ei ole vielä tietoa).