Ladan 1,7i kone = voimanpesä!

Taitaa olla tehokkain isolohko ikinä mitä on Togliattin verstaalta valmistunut. Onko muuten kiitollinen viritettävä? Mikä olisi arkikäyttöön sopiva katuviritys tälle koneelle?
506847
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Siis aivan liikaa Ladan ajo-ominaisuuksiin verrattuna. Nykyaikaiset moottorit ovat jonkin verran jopa isolohko-Ladaa tehokkaampia. Esimerkiksi uuden Volkkari Polon 1.2-litraisesta otetaan 105hv ja vääntöäkin 37% enemmän. Eli eipä "isolohkollakaan" kannata kisaan lähteä kuin muiden Ladojen tai vanhempien Hiaceitten kanssa.

Äänestä
  • Sehän juuri on kaikkein hauskinta kun tehoa on enemmän kun ajo-ominaisuuksia :P. Kokemuksia ei 1700i:sta ole, mutta kyllä sillä voi valoissa pahaa aavistamattoman yllättää :D

    Äänestä

  • jeahnii kirjoitti:

    Sehän juuri on kaikkein hauskinta kun tehoa on enemmän kun ajo-ominaisuuksia :P. Kokemuksia ei 1700i:sta ole, mutta kyllä sillä voi valoissa pahaa aavistamattoman yllättää :D

    ennätä edes siirtyä toisten edestä pois tukkimasta liikennettä, niin peräänajon vaara on erittäin suuri. Kehoitan siis jokaista Ladan perään liikennevaloissa pysähtynyttä ymmärtämään tuon asian ja käyttämään erityistä varovaisuutta liikkeellelähtiessään.

    Äänestä

Niva on oikea maasturi, jolla mennään oikeasti maastoon. Sitä ohjastaa mies, eikä auto vie miestä. Minulla on Niva "traktorina" mökillä, lähinnä mettähommissa ja niin se mokoma vaan tuo honkaa saunalle.

Äänestä

Olemme suunnitelleet isolohkosta vähän pienemmäksi porattua 1.6-litraista, jolla voisi osallistua kuninkuusluokkaan. Ladan mylly löylyttää mennen tullen kapitalistimaiden moottorit. 1.7 isolohko riittäisi vaikka maansiirtokoneisiin puhumattakaan busseista ja muusta kevyemmästä kalustosta.

Äänestä
  • Avaruustekniikan ja autotekniikan hyvin tuntevat Venäläiset ovat huomattavasti edellä länsikatiska kyhäelmiä. Toisen maailmansodan voitto ja atomipommi ovat myös asioita, jotka erottavat voittajat häviäjistä niin tekniikassa kuin vähän jokaisella elämän alueella. Ilmankos myös laatutietoiset Venäläiset valitsevat ajoneuvokseen mieluimmin luotettavan ja turvallisen Ladan kuin jotain länsiroskaa. Eläköön avaruustekniikka ja sen rinnalla menestyksekäs ja aina luotettava AvtoVaz konserni.

    Äänestä

  • Juurakko. kirjoitti:

    Avaruustekniikan ja autotekniikan hyvin tuntevat Venäläiset ovat huomattavasti edellä länsikatiska kyhäelmiä. Toisen maailmansodan voitto ja atomipommi ovat myös asioita, jotka erottavat voittajat häviäjistä niin tekniikassa kuin vähän jokaisella elämän alueella. Ilmankos myös laatutietoiset Venäläiset valitsevat ajoneuvokseen mieluimmin luotettavan ja turvallisen Ladan kuin jotain länsiroskaa. Eläköön avaruustekniikka ja sen rinnalla menestyksekäs ja aina luotettava AvtoVaz konserni.

    Olen kuullut että Ladan isolohkoa on käytetty jopa Tupoleveissa mutta en ole varma. Ladan moottoreilla myös Tupolevien luotettavuus saadaan Ladan tasolle ja voimaahan näissä isolohkoissa on varmasti riittävästi. Venäläisten pitää vain olla tarkkana etteivät kapitalistiroistot ota Ladan isolohkoa omiin lentokoneihinsa ja näin vie luotettavuusetua venäläisiltä.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Olen kuullut että Ladan isolohkoa on käytetty jopa Tupoleveissa mutta en ole varma. Ladan moottoreilla myös Tupolevien luotettavuus saadaan Ladan tasolle ja voimaahan näissä isolohkoissa on varmasti riittävästi. Venäläisten pitää vain olla tarkkana etteivät kapitalistiroistot ota Ladan isolohkoa omiin lentokoneihinsa ja näin vie luotettavuusetua venäläisiltä.

    Ladan isolohko on huomattavasti 1.7 länsitekele pataa tehokkaampi. Ilmoitetut tehot isolohkossa eivät pidä paikkaansa vaan ovat penkitettynä varmasti paljon suuremmat. Onneksi Ladan alusta ja ajettavuus kestävät suuremmatkin tehot. Toisin on taas polon kinnerissä jossa kaikki hevoset, jotka menevät yli viidentoista ovat edesvastuuttoman vaarallisia. Ehdotankin Poloiselle suorinta tietä Kuusakoski Oy:lle ja mieluiten hinurin kyydissä. Terveisin Juurakko. the Ladaspecialist.

    Äänestä

  • Juurakko. kirjoitti:

    Ladan isolohko on huomattavasti 1.7 länsitekele pataa tehokkaampi. Ilmoitetut tehot isolohkossa eivät pidä paikkaansa vaan ovat penkitettynä varmasti paljon suuremmat. Onneksi Ladan alusta ja ajettavuus kestävät suuremmatkin tehot. Toisin on taas polon kinnerissä jossa kaikki hevoset, jotka menevät yli viidentoista ovat edesvastuuttoman vaarallisia. Ehdotankin Poloiselle suorinta tietä Kuusakoski Oy:lle ja mieluiten hinurin kyydissä. Terveisin Juurakko. the Ladaspecialist.

    Venäjä on vaihtamassa myös ydinsukellusveneidensä ydinreaktorit Ladan isolohkoihin. Niitä kuitenkin tarvitaan kaksi per alus alusten suuren koon takia. Vauhti varmasti kiihtyy kun tämä venäläisen tuotekehittelyn mestariluomus pääsee tosi toimiin.

    Äänestä

  • Juurakko. kirjoitti:

    Ladan isolohko on huomattavasti 1.7 länsitekele pataa tehokkaampi. Ilmoitetut tehot isolohkossa eivät pidä paikkaansa vaan ovat penkitettynä varmasti paljon suuremmat. Onneksi Ladan alusta ja ajettavuus kestävät suuremmatkin tehot. Toisin on taas polon kinnerissä jossa kaikki hevoset, jotka menevät yli viidentoista ovat edesvastuuttoman vaarallisia. Ehdotankin Poloiselle suorinta tietä Kuusakoski Oy:lle ja mieluiten hinurin kyydissä. Terveisin Juurakko. the Ladaspecialist.

    1.7:sta saa pikku viilauksella liki sata heppaa. Lada on kevyt auto eikä viritettynä jää montaa sekuntia satasella edes 1.2 Pololle vaikka maksaa vain murto-osan sen hinnasta.

    Äänestä

  • Mikä vitun isolohko on 1.7 litran kone, voi helvetin helvetti!!!!!!!!

    Äänestä

  • %&#"#%%&¤% kirjoitti:

    Mikä vitun isolohko on 1.7 litran kone, voi helvetin helvetti!!!!!!!!

    kone vielä mikään isolohko normaalisti ole mutta Ladan 1.7 litraisessa on jo isolohkon ominaisuudet ... siitähän tässä oli kyse. Voimaa ja tehoa kuitenkin minimaalisella kulutuksella. Takana iso konserni, joka taitaa ahtamisen ja korkeat viritysasteet. Avaruusajan tekniikka luo uskomattomat mahdollisuudet ja tavanomaiset länsimaiset autotehtaat voivat vain ihmetellä ja kopioida ... kuitenkin vuosien viiveellä.

    Äänestä

  • %&#"#%%&¤% kirjoitti:

    Mikä vitun isolohko on 1.7 litran kone, voi helvetin helvetti!!!!!!!!

    Pikkulohko 1.2 on se yleisin Ladan moottori. Isolohkoa ei ole paljoakaan saatavana käytettynä.

    Äänestä

  • ikiladisti kirjoitti:

    Pikkulohko 1.2 on se yleisin Ladan moottori. Isolohkoa ei ole paljoakaan saatavana käytettynä.

    Pikku tarina 80-luvulta:

    Silloin laadun takasi rajapaaluesiripun takana myhäilevä karhu ja me kaikki olimme ymmärtäväisen ystävällisiä.

    Kohdalleni osui ensiLada, tehty FIAT-valvonnassa. Laadukas jopa nykymittapuulla. Kone oli hiukan väljä ja se vietiin ammattiauttajille, 2101 väljeni noin 4 mm ja tilavuutta tuli yli 1300 cc. Samaan pakettiin kireä nokka ja värinätön alakerta sekä tyrmeä kytkin. Kyllä lähti. Pakosarja oli miltei vakiona imevää sorttia ja projektina itse rakennettu "Weber" eli Puolan Fiatista nyysitty runko omilla mausteilla tarjosi voimaa. Oikeasti. Laappara veti yli 8000 nelosella 4,3 välityksillä normihalkaisijan kumeilla. Veto alkoi jossain 4000 nurkilla, oli kai vähän overlappia. Siinä vaiheessa mulla oli varmaan pelti-imusarja, koska opiskelijabudjetilla oli vain kovaa rahaa kukkarossa ja viilasin tämän tuosta lisää tilavuutta huiluun. Tuossa leikissä tuli opittua jotain moottoreista.

    Äänestä

Kyllähän ladan koneesta ottaa irti 140hv

Äänestä

Kyllä suomessakin on monta scanian kuorma-autoa joihin vaihdettu v8 koneiden tilalle ladan isolohko 1.7i. Ei tartte kuunnella hirviää v-koneen mörinää kun on ladan isolohko hytin alla. Kyllä jaksaa kyydittää 56t betonilastin hyvin. Itellä vakio 1,7i penkitetty 156hv pyöriltä, ilmoitettu teho 83hv. Näin ollen saatu autovero pienemmäksi.

Äänestä

Ladan isolohkosta on moneksi. Harva nykyauton 1,7i pystyy samaan. Tämäkin on AvtoVaz tehtaan insinöörien taidonnäyte.

Äänestä

1.7L/83 hv on aivan hirvittävä taidonnäyte kommunistidiktatuurin insinööreiltä. Samanlaiseen suoritukseen ei yksikään länsimaalainen autotehdas ole kyennyt 60-luvun jälkeen. Monet näistä tehopesistä kestivät jopa 50 tkm hurjasta viritysasteesta huolimatta.

Äänestä
  • Olet mielestäni käsittänyt asian aivan väärin. Viritysaste on matala vakiona mutta pienen virittelyn jälkeen voimapesä jättää armotta kaikki ns.kovatkin menijätkin kauaksi taakseen ja saavat ihailla Ladan kauniita takavaloja.

    Äänestä

  • Isolohkosta saa virittämällä täydet 100 hv ja se sopii hyvin myös venäläisen rekan ja veturin voimalähteeksi.

    Äänestä

  • Niin totta taas. Vaikka hevosvoimia on nimellisesti vain 100 niin vääntöä löytyy kuin pienestä kylästä ja se sopii hyvin myös rekan ja veturin voimalähteeksi.

    Äänestä

  • Vääntöä löytyy Ladasta virityksen jälkeen jopa puolet Skodan 1.0 turbokoneen väännöstä. Se on venäläiseltä tekniikalta hyvin se.

    Äänestä

  • No mutta eihän skodan litranen tekele kestä edes ensimmäiseen huoltoon asti ! Yliviritelty pikkukinnerin männät sulaa ja koko tekele tulee tiensä päähän nopeasti. Tuskin noista kukaan jaksaa olla kiinnostunut. Toisin on Ladan islohko. Se kestää ja vääntöä riittää oikein viritettynä vaikka muille jakaa. Sillä on kiva päästellä pintakaasulla pitkin rantateitä kateellisten silmien editse.

    Äänestä

  • Kestää se 300-400 000 km eli ainakin kymmenen kertaa enemmän kuin Ladan moottorit. Ladoihin silti lyhytkin kesto riittää, kun pellit märäntyvät ympäriltä jo parissa vuodessa.

    Äänestä

Ladan 1.7-litraista voisi verrata toiseen saman aikakauden moottoriin eli Fordin 1.7-litraiseen. Fordin koneessa on heti tehtaalta ilman virittämistä 153 hv ja luotettavuus erinomainen. Kumman ottaisit omaan autoosi, Fordin 153 hv tai puolet tehottomamman ja epäluotettavan Ladan moottorin?

Äänestä
  • Fordin tietysti, mutta saako niitä ilmaiseksi kuten Ladan moottoreita?

    Äänestä

  • Ei tietenkään saa ilmaiseksi. Pitäisikö kaiken olla ilmaista? Eihän Ladojakaan enää saa ilmaiseksi ajokuntoisena.

    Äänestä



  • Daaaaa kirjoitti:

    Pientä tuunaamista ja ei pärjää sikakalliitsakemannit
    https://www.youtube.com/watch?v=lBPRBZuCyD4

    Onhan se selvä ettei saksanihmeillä mitään tee kun aletaan ajaan kilpaa. Tämän toki tiesimmekin jo.

    Äänestä

Daaaaa Daaaaa sanoi itäromulla jajava.

Äänestä

Oikea käyttötarkoitus tälle moottorin irvikuvalle on verkonpaino Laatokkaan.

Äänestä

Joko putinistiladistit ovat Suomen rajan takana odottamassa hyökkäyskäskyä Suomeen?

Äänestä
  • Älä maalaa piruja seinille... Miksi hyökätä?...

    Miksi laitoit viestin ihan muusta aihe alueesta???

    Äänestä

Pitääkö se paikkansa mitä toiselts forumilta kuinettä togliattissa tehtäisiin erä Toyotaa Venäjän markkinoille ja tuon moottorin suhteen olisi jotain yhteistyötä?

Äänestä

Kyllä, yhteistyö PSA:n kanssa jatkuu ja myös togliattin kanssa tulee yhteistyötä Venäjän markkinoilla. Yarppaa ruvetaan tekemään lisenssillä ja Ladan moottorilla. Moottoria saatetaan hyödyntää myös Avessa

Äänestä

Tarkemmin asiaa tutkittuani näyttääkin siltä, että Togliattissa tehdään vain Ladaa. Ladan huonot moottorit korvataan Tunturi Super Sportin moottorilla, josta saadaan paremmat tehot ja luotettavuus.

Äänestä
  • Ladassa on ihan hyvät moottorit.

    Äänestä

Kyllä Ladan 1500 kuutioinen Festival moottori on raju 90 heppaa ja vauhtia 185 km/h!!!:)

Äänestä
  • Fuck yeah!!!!

    Äänestä

Heittää weber kaasarin siihen kiinni turboa ilo ajaa on

Äänestä

Anna Ladan laulaa vetää kaulaa muihin

Äänestä

Virinokka koneeseen menoksi

Äänestä

ManseMotor saa uusia uusia hyviä osia Ladaa

Äänestä

Luulen että tämä moottori on kopioitu myös uuteen hybridi korollaan.

Äänestä

Mamsemotor ja ladat liikkuu.

Äänestä

Ladalla on ilo ajaa

Äänestä

Erittäin hyvä kone helppoja korjata

Äänestä

Lada lähtee käyntiin hyvin pakkasessa

Äänestä

Mistä pöpilästä tämän jutun kirjoitukset ovat ???
😬🥵🥶👺

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sutiiiiiiiiiiii kirjoitti:

Taitaa olla tehokkain isolohko ikinä mitä on Togliattin verstaalta valmistunut. Onko muuten kiitollinen viritettävä? Mikä olisi arkikäyttöön sopiva katuviritys tälle koneelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu