ruoka-aineallergiasta nuhaa/tukkoisuutta?

polypoosi

Moi!

On vähän pitkä teksti, mutta ehkäpä ne joilla on omakohtaista kokemusta ovat kuitenkin kiinnostuneita lukemaan.

Mitenköhän yleistä on, että jokin ruoka-aineallergia oireilee hengitysteissä eli aivastelukohtauksina, tukkoisuutena ja nenän vuotamisena? Onko muilla kokemuksia tällaisesta? Entä voiko ruoka-aineita testata prick-testillä? Minulla on tehty prick kaksi kertaa, ilman merkkejä allergiasta (toisella kerralla kaksi huonepölyä näkyi vähän muttei allergiaksi luokiteltu kuitenkaan). Ruoka-aineita ei muistaakseni testattu vaan lähinnä näitä hengitettäviä ärsykkeitä kuten siitepölyjä, eläimiä jne.

Vaihdoin asuntoa nelisen kuukautta sitten ja tilanne ei ole kummepi täällä uudessa, joten mihinkään homespekulaatioihinkaan en ihan ekana lähtisi. Toki tiedän, että homeen aiheuttamat ongelmat voivat jatkua pitkäänkin, mutta tätä vaivaa on ollut myös kaikissa muissa asunnoissani asuessa, tosin pahentuen vuosi vuodelta (ennen tätä asuntoa asuin 7 vuotta samassa). En jaksa uskoa, että joka asunnossa olisi hometta.

Kärsin siis ympärivuotisesta nenän tukkoisuudesta, nenäpolyypeista ja aivastelukohtauksista. Hajuaisti ei ole toiminut kohta kymmeneen vuoteen. Joskus on muuten parempi kausi, mutta sitten tulee näitä hurjia aivastelukohtauksia (kestävät yleensä muutaman tunnin), joskus taas on jatkuvasti sellaista lievempää aivastelua, nenän vuotamista ja tukkoisuutta. Kesä on muuten helpointa aikaa, syksy ja talvi pahinta. Käytän sarvikuonoa päivittäin, yleensä aamuin-illoin. Ei ole merkittävää hyötyä, mutta kun on tullut tavaksi niin tuntuu ihan hyvältä tehdä se kuitenkin. Poskiontelotulehduksia ei ole ollut koskaan.

Polyypit leikattiin juuri pari-kolme kuukautta sitten, ei auttanut mitään mihinkään ja oli ihan kamalaa. Sen toki tiesinkin, ettei leikkaus allergiaan auta, mutta myöskään hajuaisti ei palannut (se toimi vain suun kautta otettavan kortisonikuurin ajan), eikä tukkoisuuskaan oikeastaan helpottanut. Näiden ns. aivastelukohtausten aikana yleensä jompikumpi sierain menee TÄYSIN tukkoon ja alkaa valua kirkasta "nuhaa". Nenä myös joskus kutiaa niin, että meinaan seota. Jos oikein tukossa olen, niin saattaa alkaa vähän päätäkin särkeä. Jos ajattelen pitkällä aikavälillä, niin aamu on ollut aivastelukohtaukselle yleisin ajankohta (en herää siihen mutta HYVIN pian heräämisen jälkeen se alkaa), mutta sitten on ollut myös erillisiä kausia jolloin kohtaus iskeekin illalla. Esim. viime syksynä oli kausi, jolloin sain aivastelukohtauksen joka ilta suihkun jälkeen (???).

Olin jo tyytynyt siihen, ettei tuohon oireiluun ole mitään logiikkaa tai johdonmukaisuutta löydettävissä, kun joskus saattaa olla selvästi allergisempi kausi ja joskus taas helpompaa, ilman että löydän mitään yhteistä nimittäjää oireilevien jaksojen välillä. Kuitenkin tuon polyyppileikkauksen jälkeen oli sellainen melko vapaa kausi aivastelukohtauksista (melko, ei täysin). Yksi epäilykseni on, että leikkauksen vuoksi syöty kortisonikuuri rauhoitti limakalvojen tilaa joksikin aikaa ja siksi tilanne oli parempi. Tuon paremman kauden aikanakin kuitenkin aivastelukohtauksia tuli aina välillä, ja silloin tuntui helpommalta jäljittää mistä ne voisivat johtua. (Kun ei kohtauksia ollut joka päivä.) Selvää on, että jos mitään syy-seuraussuhteita on tuossa edes olemassa, niin syitä on joka tapauksessa useita. Tässäpä näitä epäilyksiäni:
jatkuu...

3

330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • polypoosi

      -alkoholi -> tämä ei oikeastaan ole edes epäilys, vaan alkoholi on ehdottomasti selvin aivastelukohtauksen ja tukkoisuuden aiheuttaja, sen olen huomannut jo ennen leikkaustakin selvästi. Oireet tulevat viimeistään juomista seuraavana aamuna, mutta usein jopa heti lasillisenkin jälkeen. Viinoja juon tosi harvoin, eli lähinnä menee viiniä (punkku, kuohari) ja siideriä/lonkeroa. Eli vielä voisi toki spekuloida olisiko sulfiitit asialla vaiko ihan se alkoholi. Täytynee vielä kokeilla joskus ottaa pelkästään sulfiitittomia drinksuja ja katsoa käykö silti samoin. No joka tapauksessa alkoholi(tai sulfiitit) on ainut ihan varma aiheuttaja.

      -särkylääke? Otin tuossa särkyyn ibuprofeenin ja sain hirveän aivastelukohtauksen sen jälkeen. Sen tiedän, että asetyylisalisyylihapolle allergisia on, ja heille juuri nenäpolyypit ovat yleinen riesa. Mutta olisiko sitten ibuprofeenin kanssakin sama juttu...? Baari-illan jälkeen olen usein tavannut ottaa ibuprofeenin ja aamulla on poikkeuksetta pahemman luokan allergiakohtaus. Toisaalta myös se juominen itsessään allergisoi, joten en voi päätellä kumpi on pääasiallinen vaikuttaja.

      -pähkinät? eräänä iltana söin saksanpähkinöitä -> kauhea aivastelukohtaus, viikon-pari
      myöhemmin kokeilin syödä manteleita ja hasselpähkinöitä -> taas aivastelukohtaus (näiden kokeilujen välillä ei ollut)

      Eli viime aikoina aivastuskohtaukseni eivät ole olleet täysin selittämättömiä, vaan näitä epäilyksiä tietyistä yhteyksistä on syntynyt.

      Ai niin ja lääkityksenä syön antihistamiinia, nykyään tosin epäsäännöllisesti, sillä olen huomannut ettei se varmastikaan vaikuta oireiluuni mitenkään. Paikallisena hoitona käytän vahvoja Flixonase-tippoja ja Rhinocortia, näitä kahta vaihdellen siis. Näistä paikalliskortisoneista on varmaankin jotain apua, mutta aika heppoisesti kuitenkin kun ottaa huomioon millaista oireilu niistä huolimatta on.

      Eli olisiko jollakulla vastaavia kokemuksia/tietoa asiasta? Ja tietysti erilaisis "parantumiskertomuksia" kuulisin enemmän kuin mielelläni (lähinnä siis niiltä, jotka tunnistavat itsensä tekstistäni), sellaisia kun ei ole pahemmin tullut vielä vastaan :(

      • Hra47.

        Käytän Histeciä,välil helpompia päiviä,jos otan olutta tai väkeviä oireet hävii heti. Ennen käytin siitepölykauden lääkkeitä,nytkö pitää loppuelämä popsii.Niin nää vaivat ollu vasta 5v


      • polypoosi
        Hra47. kirjoitti:

        Käytän Histeciä,välil helpompia päiviä,jos otan olutta tai väkeviä oireet hävii heti. Ennen käytin siitepölykauden lääkkeitä,nytkö pitää loppuelämä popsii.Niin nää vaivat ollu vasta 5v

        Ai siis sulla alkoholi POISTAA oireet vai? :O Voi kun oliskin noin päin :D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4512
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3523
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3394
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3338
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2920
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2670
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2350
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2341
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2165
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe