Olen tässä jo pitkään miettinyt omaa alkoholin käyttöäni, ja sitä onko se alkoholismia, vai ollaanko hyvää vauhtia menossa siihen suuntaan.
Nuoruudessa tuli otettua kännejä mut ei kovin usein. Vanhempani eivät ole ikinä harrastaneet muuta kuin kohtuu käyttöä. En ole koskaan nähnyt vanhempiani humalassa. 18-20- vuotiaana kävin hyvin harvoin baareissa, mutta jos oli juhlat niin sitten tuli otettua. Ehkä 21- vuotiaana, lähinnä uuden työpaikan ja työkavereiden kanssa alettiin käymään baareissa melkein aina kun oli vapaat. Sitten on taas välillä pitkiä aikoja, että en juo ja baarireissutkin jää väliin. Joskus on ollut kausia, että olen tissutellut kotona itseni kännin puolelle. Joskus tulee lähdettyä jatkoille ja otettua toinenkin päivä, mutta siihen tyssää. Ei pysty enempää juomaan ja seuraavaan juontikertaan menee yleensä pari viikkoa. Kotona krapularyyppyjä en ole koskaan harrastanut. En edes sitä paria loiventavaa. Krapulaan yleensä limua, roskaruokaa ja unta!
Mutta ongelmani on se, että tulee kertoja jolloin yleensä istuskelen vakibaarissani/kahvilassa, niin jos otan sen yhden, niin voi hyvin mennä tappiin asti. Ja tämä ärsyttää mua suunnattomasti. Aina siihen liittyy jokin mukava sosiaalinen tilanne; on kavereiden kanssa hauskaa ja sitten tulee otettua aina se yksi vielä. Vilkuilen kelloa ja joskus tiedän, että seuraavana päivänä olisi menoa, mutta addiktoidun jotenkin siihen hauskaan, koska minulla muuten nykyään sellaista on niin harvoin ja olen aika yksinäinen. Tuollaisina hetkinä se olut vaan maistuu niin hyvälle. Olen sairastanut debressiota kauan ja hyvin vaihtelevasti. En kuitenkaan juo suruuni koskaan, vaan nimenomaan siihen että on kivaa ja mukavaa. Tuolloin voi haistattaa paskat kaikelle muulle ja se tuntuu hyvältä. Ja mitä lähemmäs pilkku tulee, sitä enemmän minun tekee mieli juoda ja pitää hauskaa. En halua lopettaa ja lähteä kotiin. Voin juoda paljon, koska kestän viinaa hyvin, mutta en ole koskaa änkyräkännissä. Pysyn aina hyvin pystyssä, olen hilpeä mutta asiallinen (jos näin voi sanoa), puheeni ei sammalla eikä persoonallisuuteni muutu. Joskus ehkä voi mennä alakulon puolelle mutta se johtuu kun kännissä kavereiden kanssa avaudutaan ja puhutaan syvällisiä.
Päihdelinkin juomatapa- ja alkoholiriippuvuustestin mukaan riippuvuuteni on kohtalaista ja juon liikaa. Olenko kuitenkin suht normaali suomalainen alkoholin käyttäjä vai alkoholisti?
Haluaisin kuulla muiden vastaavista kokemuksista (oho, meni vähän pitkäks...) ja mielipiteitä.
Nuoruudessa tuli otettua kännejä mut ei kovin usein. Vanhempani eivät ole ikinä harrastaneet muuta kuin kohtuu käyttöä. En ole koskaan nähnyt vanhempiani humalassa. 18-20- vuotiaana kävin hyvin harvoin baareissa, mutta jos oli juhlat niin sitten tuli otettua. Ehkä 21- vuotiaana, lähinnä uuden työpaikan ja työkavereiden kanssa alettiin käymään baareissa melkein aina kun oli vapaat. Sitten on taas välillä pitkiä aikoja, että en juo ja baarireissutkin jää väliin. Joskus on ollut kausia, että olen tissutellut kotona itseni kännin puolelle. Joskus tulee lähdettyä jatkoille ja otettua toinenkin päivä, mutta siihen tyssää. Ei pysty enempää juomaan ja seuraavaan juontikertaan menee yleensä pari viikkoa. Kotona krapularyyppyjä en ole koskaan harrastanut. En edes sitä paria loiventavaa. Krapulaan yleensä limua, roskaruokaa ja unta!
Mutta ongelmani on se, että tulee kertoja jolloin yleensä istuskelen vakibaarissani/kahvilassa, niin jos otan sen yhden, niin voi hyvin mennä tappiin asti. Ja tämä ärsyttää mua suunnattomasti. Aina siihen liittyy jokin mukava sosiaalinen tilanne; on kavereiden kanssa hauskaa ja sitten tulee otettua aina se yksi vielä. Vilkuilen kelloa ja joskus tiedän, että seuraavana päivänä olisi menoa, mutta addiktoidun jotenkin siihen hauskaan, koska minulla muuten nykyään sellaista on niin harvoin ja olen aika yksinäinen. Tuollaisina hetkinä se olut vaan maistuu niin hyvälle. Olen sairastanut debressiota kauan ja hyvin vaihtelevasti. En kuitenkaan juo suruuni koskaan, vaan nimenomaan siihen että on kivaa ja mukavaa. Tuolloin voi haistattaa paskat kaikelle muulle ja se tuntuu hyvältä. Ja mitä lähemmäs pilkku tulee, sitä enemmän minun tekee mieli juoda ja pitää hauskaa. En halua lopettaa ja lähteä kotiin. Voin juoda paljon, koska kestän viinaa hyvin, mutta en ole koskaa änkyräkännissä. Pysyn aina hyvin pystyssä, olen hilpeä mutta asiallinen (jos näin voi sanoa), puheeni ei sammalla eikä persoonallisuuteni muutu. Joskus ehkä voi mennä alakulon puolelle mutta se johtuu kun kännissä kavereiden kanssa avaudutaan ja puhutaan syvällisiä.
Päihdelinkin juomatapa- ja alkoholiriippuvuustestin mukaan riippuvuuteni on kohtalaista ja juon liikaa. Olenko kuitenkin suht normaali suomalainen alkoholin käyttäjä vai alkoholisti?
Haluaisin kuulla muiden vastaavista kokemuksista (oho, meni vähän pitkäks...) ja mielipiteitä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.