Homomuslimi?!

Homoksi tunnustautunut muslimi ravistelee Malesiaa

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/2449705/homoksi-tunnustautunut-muslimi-ravistelee-malesiaa

Tappouhkaukset ajavat nettisivustot itsesensuuriin.

Insinööri Azwan Ismail on saanut Malesian kuohuksiin tunnustautumalla homoseksuaaliksi internetin YouTubessa.

Tapaus lienee ensimmäinen, jossa malesialainen muslimi ilmoittaa kotimaassaan julkisesti kuuluvansa seksuaaliseen vähemmistöön.

Malesiassa sekä maallinen että islamilainen laki pitävät homosuhteita rikoksena.

Azwanille on sadellut tappouhkauksia sen jälkeen, kun hän joulukuussa kertoi YouTuben muutaman minuutin videopätkässä, miten kovaa homojen elämä on Malesiassa.

Avoimuuden puolesta

– Tarkoitukseni ei ollut loukata islamia. Toivon, että nämä videot synnyttäisivät keskustelua ja auttaisivat yhteiskuntamme avautumista, Azwan sanoo.

Hän videonsa liittyi seksuaalivähemmistöjä puolustavan järjestön kampanjaan. Se otti mallia Yhdysvalloissa toteutetusta It Gets Better -projektista, joka oli reaktio homonuorten yleistyneisiin itsemurhiin viime vuonna.

Azwan lähti ensimmäisenä muslimina mukaan malesialaiseen kampanjaan. Se ja viestin avoimuus sokeerasivat, arvioi homouttaan salaamaton kirjanpitäjä Michael Lam, joka on juuri palannut Malesiaan Australiasta.

Hänen mukaansa useimmat malesialaiset sietävät seksuaalisia vähemmistöjä, kunhan asiasta ei pidetä meteliä.

Hellyydestä rangaistaan

Azwanin toiminta on tuomittu valtion valvomissa tiedotusvälineissä ja häntä vastaan on hyökätty monilla internetsivustoilla.

Malesian islamilaisten asioiden ministeri Jamil Khir Baharom ilmoitti alkuvuodesta, että homoseksuaalisuutta edistämään pyrkiviä ”aktivisteja” vastaan ryhdytään ”asianmukaisiin toimiin”.

Samaa sukupuolta olevia uhkaa Malesiassa rangaistus, jos he halaavat, suutelevat tai pitävät toisiaan kädestä julkisella paikalla. Sääntö koskee tiukimmin muslimeita, mutta muitakin on pidätetty sen nojalla.

Poliisi ratsaa säännöllisesti yökerhoja, kylpylöitä ja hieromalaitoksia.

Into muuttui peloksi

Azwanin tunnustus otettiin innolla vastaan Malesian homopiireissä, mutta vastareaktion voimakkuus hirvittää.

– Ajattelimme, että tämä on käännekohta, josta alkaa julkinen keskustelu. Nyt tunnen vain pelkoa ja haluan piiloutua, eräs nimettömänä pysyttelevä naispuolinen näytelmäkirjailija sanoo.

Tappouhkauksien takia Azwan on joutunut poistamaan videonsa YouTubesta ja sen kopioineet sivustot ovat tehneet samoin.

– Azwan Ismail ei ole Malesian ensimmäinen eikä viimeinen muslimihomo. Homous ei ole rikos, mutta vihapuhe on, malesialainen tasa-arvojärjestö JAG muistuttaa.
2136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

3. Moos. 20:13

Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa.

Äänestä
  • tuo nyt ei ole mikaan uutinen..-haluatko videoita?.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muslimihomo?! kirjoitti:

Homoksi tunnustautunut muslimi ravistelee Malesiaa

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/2449705/homoksi-tunnustautunut-muslimi-ravistelee-malesiaa

Tappouhkaukset ajavat nettisivustot itsesensuuriin.

Insinööri Azwan Ismail on saanut Malesian kuohuksiin tunnustautumalla homoseksuaaliksi internetin YouTubessa.

Tapaus lienee ensimmäinen, jossa malesialainen muslimi ilmoittaa kotimaassaan julkisesti kuuluvansa seksuaaliseen vähemmistöön.

Malesiassa sekä maallinen että islamilainen laki pitävät homosuhteita rikoksena.

Azwanille on sadellut tappouhkauksia sen jälkeen, kun hän joulukuussa kertoi YouTuben muutaman minuutin videopätkässä, miten kovaa homojen elämä on Malesiassa.

Avoimuuden puolesta

– Tarkoitukseni ei ollut loukata islamia. Toivon, että nämä videot synnyttäisivät keskustelua ja auttaisivat yhteiskuntamme avautumista, Azwan sanoo.

Hän videonsa liittyi seksuaalivähemmistöjä puolustavan järjestön kampanjaan. Se otti mallia Yhdysvalloissa toteutetusta It Gets Better -projektista, joka oli reaktio homonuorten yleistyneisiin itsemurhiin viime vuonna.

Azwan lähti ensimmäisenä muslimina mukaan malesialaiseen kampanjaan. Se ja viestin avoimuus sokeerasivat, arvioi homouttaan salaamaton kirjanpitäjä Michael Lam, joka on juuri palannut Malesiaan Australiasta.

Hänen mukaansa useimmat malesialaiset sietävät seksuaalisia vähemmistöjä, kunhan asiasta ei pidetä meteliä.

Hellyydestä rangaistaan

Azwanin toiminta on tuomittu valtion valvomissa tiedotusvälineissä ja häntä vastaan on hyökätty monilla internetsivustoilla.

Malesian islamilaisten asioiden ministeri Jamil Khir Baharom ilmoitti alkuvuodesta, että homoseksuaalisuutta edistämään pyrkiviä ”aktivisteja” vastaan ryhdytään ”asianmukaisiin toimiin”.

Samaa sukupuolta olevia uhkaa Malesiassa rangaistus, jos he halaavat, suutelevat tai pitävät toisiaan kädestä julkisella paikalla. Sääntö koskee tiukimmin muslimeita, mutta muitakin on pidätetty sen nojalla.

Poliisi ratsaa säännöllisesti yökerhoja, kylpylöitä ja hieromalaitoksia.

Into muuttui peloksi

Azwanin tunnustus otettiin innolla vastaan Malesian homopiireissä, mutta vastareaktion voimakkuus hirvittää.

– Ajattelimme, että tämä on käännekohta, josta alkaa julkinen keskustelu. Nyt tunnen vain pelkoa ja haluan piiloutua, eräs nimettömänä pysyttelevä naispuolinen näytelmäkirjailija sanoo.

Tappouhkauksien takia Azwan on joutunut poistamaan videonsa YouTubesta ja sen kopioineet sivustot ovat tehneet samoin.

– Azwan Ismail ei ole Malesian ensimmäinen eikä viimeinen muslimihomo. Homous ei ole rikos, mutta vihapuhe on, malesialainen tasa-arvojärjestö JAG muistuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu