Hei. Olen 25v (lähempänä 26) mies ja taustalla ei vielä yhtään tutkintoa. Ei yhtään käytyä lukion kurssia eikä yhtään ammattiopistovuotta. Molempia kokeilin selvästi nuorempana ja tuolloin en sosiaalisista syistä hommaa kestänyt. Työkokemus (palkallinen) on pyöreä nolla, mutta työkokeiluja ja epäsäännöllistä vapaaehtoistyötä on taustalla vuosien ajalta.
Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut ja olen opiskellut yksityisissä oppilaitoksissa kuvataidetta 1,5 vuotta. Tosin valitettavasti nämäkään ponnistelut eivät oikeuta minua hakemaan edes useimpiin AMK-tutkintoihin tuolla alalla. Yksi hakuyritys harkinnanvaraisessa haussa on takana eikä minulle annettu edes pistemääriä hylkäämisen ilmoittavassa lappusessa.
Olen sen ikäinen ja luontoinen että mitään lukiota en jaksa enää ruveta käymään (paitsi ehkä kielien osalta) enkä muutenkaan ole hirveän kiinnostunut ylenpalttisesta lukemisesta paitsi ehkä jos se liittyisi johonkin itselleni suht hyvin kolahtavaan aihepiiriin joita olisivat esim.vieraat kielet mutta näillä pohjilla ei ole toisaalta asiaa noihinkaan hyvin rajattuihin koulutuksiin.
Muutenkin minua ahdistaa aika paljon ajatus siitä että joutuisin jumittamaan, koulutukseen päästessänikin, vähintään neljä vuotta samalla paikkakunnalla ja koulussa vain saadakseni jonkun ammatin jonka kuvittelisi ihmisen voivan omaksua paljon lyhyemmässäkin ajassa. Tämä kattaa siis ammattikorkeakoulut (paitsi aikuisopiskelun alalta, siellä missä sitä on, mutta alhainen työkokemukseni yms. ei alhaisen pohjakoulutuksen lisäksi mahdollista tätäkään vaihtoehtoa) puhumattakaan yliopistoista joissa saisi todella pakertaa ikisänkiä kasvavaksi keski-ikäiseksi että saisi vähän lapsille kielen alkeita opettaa. Opiskelen siis nyt aika intensiivisesti useampaa kieltä kansalaisopistossa ja tarkoitus on tehdä niin vielä tulevinakin vuosina. Ehkä se jotain auttaa, ehkä ei.
Minulla on myös jonkinverran kokemusta nuorisotyökuvioista ja hain joskus nuoriso-ohjaajaksi mutta en päässyt mikä olikin ehkä ihan hyvä asia. Olen kuitenkin suht sosiaalinen ja empaattinen ihminen ja ihmisläheinen työ voisi sopia minulle hyvin. Toisaalta taas en oikein kestäisi mitään kovin intiimiä hoitotyötä (ja tämän takia en oikein uskalla hakeutua esim.lähihoitajaksi) vaan sen tulisi olla enemmänkin ohjaushommaa. Yritän osallistua vapaaehtoisesti mm.vanhusten auttamiseen mutta olen huomannut että ainakin tätä kautta avuntarvitsijoita ei niin helpolla löydy. Viittomakielinen ohjaus oli yksi homma mitä ajattelin mutta tällä hetkellä en pysty tuota alaa opiskelemaan.
Joten nyt en näe oikein muita vaihtoehtoja työkkärin miehenä hukkaan menemisen lisäksi (uskon että minulla on kuitenkin annettavaa monilla eri aloilla) kuin sen että;
-yritän opiskella itselleni sutjakkaasti ammatin toisella asteella, jollakin alalla (kuten taide) mitä kestän ja josta voin selviytyä melko nopeasti. Tässä nyt tulee pakosta mieleen ihmisten lannistavat "ei siinä ja siinä työllisty" puheet mutta kuitenkin mikä tahansa pätevöityminen on ansio ja eteenpäin, vai? Olen ollut ilman töitä ennenkin, ainoastaan ilman tuota ansiota
-samalla jatkan sosiaalipuolen töitä vapaaehtoisina ja osallistun mahdollisesti vapaisiin pikkukoulutuksiin mitä tarjolla on, ansioituen jossain määrin tällä saralla tulevaisuutta varten
-jatkan kielten opiskelua ja saavutan muutaman vuoden päästä melko harvinaisen osaamisen tason useammassa kielessä, mikä on jonkinlaista ansioitumista sekin
-saatan mennä vuodeksi tai puoleksi ulkomaille vapaaehtoiseksi ja kasvattaa täten ansioluetteloa tavalla jota ihan jokainen ei tee
-saatuani ammattinimikkeen, voin jatko-opiskella paremmilla eväillä (vaikka varmaan ikäsyrjintä alkaa jo painamaan) jotain vastaavaa tai erilaista alaa. (Eniten haluan kuitenkin tehdä hyödyllistä työtä)
Jos olisin 16-vuotias samalla kapasiteetilla ja kokemuksella, eivät asiat varmaan niinkään huolettaisi koska varhaisnuoruuteen kuuluukin erilainen säätäminen ja esim.ammattien opiskelu joihin ei koskaan työllistytä. Tunnen kuitenkin pahaa oloa ja jollain tavalla huonoa omaatuntoa siitä että olen nyt kymmenisen vuotta vanhempi mutta melkein samoissa lähtökohdissa ja jotain pitäisi keksiä. Toisaalta taas minulla ei ole enää mitään mielenkiintoa vertailla itseäni muihin joiden asiat voivat olla paperilla paremmin koska tällainen ajattelu synnyttää vain hedelmätöntä pessimismiä. Olen myöhäiskypsä ihminen ja uskon voivani saavuttaa sen mitä kuka tahansa muukin, vain omalla tahdillani.
Olisin kiinnostunut kuulemaan erityisesti kohtalotovereilta sekä muilta neuvomisesta kiinnostuneilta.
Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut ja olen opiskellut yksityisissä oppilaitoksissa kuvataidetta 1,5 vuotta. Tosin valitettavasti nämäkään ponnistelut eivät oikeuta minua hakemaan edes useimpiin AMK-tutkintoihin tuolla alalla. Yksi hakuyritys harkinnanvaraisessa haussa on takana eikä minulle annettu edes pistemääriä hylkäämisen ilmoittavassa lappusessa.
Olen sen ikäinen ja luontoinen että mitään lukiota en jaksa enää ruveta käymään (paitsi ehkä kielien osalta) enkä muutenkaan ole hirveän kiinnostunut ylenpalttisesta lukemisesta paitsi ehkä jos se liittyisi johonkin itselleni suht hyvin kolahtavaan aihepiiriin joita olisivat esim.vieraat kielet mutta näillä pohjilla ei ole toisaalta asiaa noihinkaan hyvin rajattuihin koulutuksiin.
Muutenkin minua ahdistaa aika paljon ajatus siitä että joutuisin jumittamaan, koulutukseen päästessänikin, vähintään neljä vuotta samalla paikkakunnalla ja koulussa vain saadakseni jonkun ammatin jonka kuvittelisi ihmisen voivan omaksua paljon lyhyemmässäkin ajassa. Tämä kattaa siis ammattikorkeakoulut (paitsi aikuisopiskelun alalta, siellä missä sitä on, mutta alhainen työkokemukseni yms. ei alhaisen pohjakoulutuksen lisäksi mahdollista tätäkään vaihtoehtoa) puhumattakaan yliopistoista joissa saisi todella pakertaa ikisänkiä kasvavaksi keski-ikäiseksi että saisi vähän lapsille kielen alkeita opettaa. Opiskelen siis nyt aika intensiivisesti useampaa kieltä kansalaisopistossa ja tarkoitus on tehdä niin vielä tulevinakin vuosina. Ehkä se jotain auttaa, ehkä ei.
Minulla on myös jonkinverran kokemusta nuorisotyökuvioista ja hain joskus nuoriso-ohjaajaksi mutta en päässyt mikä olikin ehkä ihan hyvä asia. Olen kuitenkin suht sosiaalinen ja empaattinen ihminen ja ihmisläheinen työ voisi sopia minulle hyvin. Toisaalta taas en oikein kestäisi mitään kovin intiimiä hoitotyötä (ja tämän takia en oikein uskalla hakeutua esim.lähihoitajaksi) vaan sen tulisi olla enemmänkin ohjaushommaa. Yritän osallistua vapaaehtoisesti mm.vanhusten auttamiseen mutta olen huomannut että ainakin tätä kautta avuntarvitsijoita ei niin helpolla löydy. Viittomakielinen ohjaus oli yksi homma mitä ajattelin mutta tällä hetkellä en pysty tuota alaa opiskelemaan.
Joten nyt en näe oikein muita vaihtoehtoja työkkärin miehenä hukkaan menemisen lisäksi (uskon että minulla on kuitenkin annettavaa monilla eri aloilla) kuin sen että;
-yritän opiskella itselleni sutjakkaasti ammatin toisella asteella, jollakin alalla (kuten taide) mitä kestän ja josta voin selviytyä melko nopeasti. Tässä nyt tulee pakosta mieleen ihmisten lannistavat "ei siinä ja siinä työllisty" puheet mutta kuitenkin mikä tahansa pätevöityminen on ansio ja eteenpäin, vai? Olen ollut ilman töitä ennenkin, ainoastaan ilman tuota ansiota
-samalla jatkan sosiaalipuolen töitä vapaaehtoisina ja osallistun mahdollisesti vapaisiin pikkukoulutuksiin mitä tarjolla on, ansioituen jossain määrin tällä saralla tulevaisuutta varten
-jatkan kielten opiskelua ja saavutan muutaman vuoden päästä melko harvinaisen osaamisen tason useammassa kielessä, mikä on jonkinlaista ansioitumista sekin
-saatan mennä vuodeksi tai puoleksi ulkomaille vapaaehtoiseksi ja kasvattaa täten ansioluetteloa tavalla jota ihan jokainen ei tee
-saatuani ammattinimikkeen, voin jatko-opiskella paremmilla eväillä (vaikka varmaan ikäsyrjintä alkaa jo painamaan) jotain vastaavaa tai erilaista alaa. (Eniten haluan kuitenkin tehdä hyödyllistä työtä)
Jos olisin 16-vuotias samalla kapasiteetilla ja kokemuksella, eivät asiat varmaan niinkään huolettaisi koska varhaisnuoruuteen kuuluukin erilainen säätäminen ja esim.ammattien opiskelu joihin ei koskaan työllistytä. Tunnen kuitenkin pahaa oloa ja jollain tavalla huonoa omaatuntoa siitä että olen nyt kymmenisen vuotta vanhempi mutta melkein samoissa lähtökohdissa ja jotain pitäisi keksiä. Toisaalta taas minulla ei ole enää mitään mielenkiintoa vertailla itseäni muihin joiden asiat voivat olla paperilla paremmin koska tällainen ajattelu synnyttää vain hedelmätöntä pessimismiä. Olen myöhäiskypsä ihminen ja uskon voivani saavuttaa sen mitä kuka tahansa muukin, vain omalla tahdillani.
Olisin kiinnostunut kuulemaan erityisesti kohtalotovereilta sekä muilta neuvomisesta kiinnostuneilta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En nyt ihan kaikkea jaksanut lukea, mutta miten olisi aikuislukio? Kursseja ei tarvisi käydä kuin 44 tms. (vrt. päivälukion 75). Voisit siellä keskittyä juuri kielten opiskeluun ja myös keskittyä niihin kirjoituksissa. Kursseja voi suorittaa joko päivä tai ilta-aikaan (tai vaikka sekä että molemmissa, jos haluaa valmistua nopeasti :)) Lisäksi AMK:n hakieassa voi minun muistaakseni päästä jopa ilman niitä yo-kirjoituksia (pelkän lukion päättötodistuksenkin perusteella siis, yksi kaverini ainakin pääsi opiskelemaan näin). Päivälukiossa pystyy myös suorittamaan esim. kuviksen stipedin, uskoisin sen onnistuvan myös iltalukiossa (ainakin jos kysyy asiasta). Joissakin taidealojen pääsykokeissa nimittäin tuosta stipendistä saa lisäpisteitä.
Mites olisi joku ratkaisu; oppisopimuksella nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi? Voisit tehdä sosiaalipuolella työtä ja suoritella näytöt. Paikkakuntaa ei sinun tarvitsisi valita koulun mukaan vaan työpaikan, kunhan suht lähellä.
Tai mahdollisesti vuoden - 1,5 vuoden koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto? (Tutkinnon nimi muuttunut vasta nyt)
Saisit edes jonkun tutkinnon ja sinulla olisi jatkossa halutessasi paremmat mahdollisuudet hakea jatko-opiskeluun (vaikka harkinnanvaraisessa haussa, kaikkiin nämä eivät anna pätevyyttä). Avustajan tutkinnossa luultavasti ulkomaan vapaaehtoisvaihto menisi jotenkin tutkinnon osaksi. Jos sinulla on kielitaitoa useammasta kielestä, olisit haluttu avustaja maahanmuuttajien parissa, jonne tarvitaan työntekijöitä. Avustajan työ olisi sosiaalipuoleen liittyvää, avustajana voi työskennellä myös vammaisten, kuntoutujien jne parissa, vaikka se ei ihan aihetta olekaan.
Miltä tällainen kuullostaisi?