En oikein kykene ymmärtämään näitä blogiensa mainostajia.
Ensinnäkin - miksi ihmeessä oma yksityiselämä pitää nostaa muiden ihmeteltäväksi? Eikö omissa läheisissä ihmisissä ole tarpeeksi tyydyttämään huomionkipeys? Onko julkisuus välttämätöntä? HYÖDYTTÄÄKÖ se jotain?
Toiseksi - useimpien kirjoittajien mielestä raskaus on ollut vahinko. Nyt tilanne on kuitenkin siis muuttunut ja se oma tilanne onkin jotakin, josta ollaan ylpeitä! Ovatko omat virheet jotakin sellaista, josta on kuitenkin syytä olla ylpeitä? Onko se, ettei omaa elämää saa hallittua jotenkin hieno juttu? Ainakin aikaisemmin omia mokia ei ole haluttu esiin nostaa. Näin ei ilmeisesti ole enää? Kaikki julkisuus on AINA hyvää?
Kolmanneksi - koko blogien kirjoittelu erityisesti tuon tyyppisisä tilanteissa on melko lapsellista. Oma raskaus muuttuu ikäänkuin mukavaksi pikku saduksi, jota on mukava muillekin kertoilla. Kun mukaan vielä liittää toteamuksen "Mä niin rakjastan mun vauvaa!" mennään jo komedian puolelle. Sitä vauvaahan nimittäin ei ole varsinaisesti olemassa ennen synnytystä! Koko vauvan hoitaminen realisoituu vasta synnytyksen jälkeen.
Ihmisten huomionkipeys alkaa saavuttaa jo melkoiset mittasuhteet. Kun yksityisasiat on totttu pitämään omassa päässä, blogin pitäjät toimivat toisin. Jokainen ajatus ja teko on muiden tiedettävä. Ongelmatkin muuttuvat virtuaalitodellisuudessa etäisemmiksi. Eron voi ottaa tekstarilla ja tärkeintä on pitää Facebook-status ajan tasalla sen suhteen, seurusteleeko vaiko ei. Lapsi on hieman kuin koiranpentu, jota on kiiva esitellä jo siinä vaiheessa, kun sitä vasta ollaan "hankkimassa".
Tärkeintä on JULKISESTI saada sanoa se, miten IHANASTI kaikki on ja miten HELPPOA kaikki on ollut. Oma ratkaisu on muillekin peruisteltava ja kun sen netissä tekee, kaikki tuntuu jotenkin vakuuttavammalta. Jokainen kritiikin sana on niuhoitusta ja epäilys väärä.
Surullisin puoli on se, ettei blogeihin päädy kuin pieni osa niistä tilanteista, kun onni ei enää hymyilekään. Virtuaalimaailmassa kaikki on aina ja ikuisesti hyvin.
Ensinnäkin - miksi ihmeessä oma yksityiselämä pitää nostaa muiden ihmeteltäväksi? Eikö omissa läheisissä ihmisissä ole tarpeeksi tyydyttämään huomionkipeys? Onko julkisuus välttämätöntä? HYÖDYTTÄÄKÖ se jotain?
Toiseksi - useimpien kirjoittajien mielestä raskaus on ollut vahinko. Nyt tilanne on kuitenkin siis muuttunut ja se oma tilanne onkin jotakin, josta ollaan ylpeitä! Ovatko omat virheet jotakin sellaista, josta on kuitenkin syytä olla ylpeitä? Onko se, ettei omaa elämää saa hallittua jotenkin hieno juttu? Ainakin aikaisemmin omia mokia ei ole haluttu esiin nostaa. Näin ei ilmeisesti ole enää? Kaikki julkisuus on AINA hyvää?
Kolmanneksi - koko blogien kirjoittelu erityisesti tuon tyyppisisä tilanteissa on melko lapsellista. Oma raskaus muuttuu ikäänkuin mukavaksi pikku saduksi, jota on mukava muillekin kertoilla. Kun mukaan vielä liittää toteamuksen "Mä niin rakjastan mun vauvaa!" mennään jo komedian puolelle. Sitä vauvaahan nimittäin ei ole varsinaisesti olemassa ennen synnytystä! Koko vauvan hoitaminen realisoituu vasta synnytyksen jälkeen.
Ihmisten huomionkipeys alkaa saavuttaa jo melkoiset mittasuhteet. Kun yksityisasiat on totttu pitämään omassa päässä, blogin pitäjät toimivat toisin. Jokainen ajatus ja teko on muiden tiedettävä. Ongelmatkin muuttuvat virtuaalitodellisuudessa etäisemmiksi. Eron voi ottaa tekstarilla ja tärkeintä on pitää Facebook-status ajan tasalla sen suhteen, seurusteleeko vaiko ei. Lapsi on hieman kuin koiranpentu, jota on kiiva esitellä jo siinä vaiheessa, kun sitä vasta ollaan "hankkimassa".
Tärkeintä on JULKISESTI saada sanoa se, miten IHANASTI kaikki on ja miten HELPPOA kaikki on ollut. Oma ratkaisu on muillekin peruisteltava ja kun sen netissä tekee, kaikki tuntuu jotenkin vakuuttavammalta. Jokainen kritiikin sana on niuhoitusta ja epäilys väärä.
Surullisin puoli on se, ettei blogeihin päädy kuin pieni osa niistä tilanteista, kun onni ei enää hymyilekään. Virtuaalimaailmassa kaikki on aina ja ikuisesti hyvin.
Vastaukset 17
Vanhimmat
sun kannattaa mennä kirjoitamaan jollekin oikealle vauvapalstalle tämä sama, vai etkö uskalla ;)
luulen että se on tuo negatiivinen elämänasenne, joka rajoittaa ymmärrystäsi monella elämän saralla.
Ihmisten tarve retostella omalla yksityiselämällä on yhtä hölmöä, tapahtuipa se millä foorumilla tahansa.
Tämä osio on kuitenkin oma lukunsa. Täällä ikävän usein alaikäiset ihastelevat hölmöyttään ja virheitään, joista vastuun lopulta kantaa aina joku muu, esim. se lapsi.
Elämänasenteeni on tuonut minut onnelliseen avioliittoon ja hyvään koulutukseen. Jälkikasvu on tasapainoista ja elätämme itse perheemme puolisoni kanssa. Yhteiskunta ei sitä tee.
Paheeni on se, että sanon asiat suoraan enkä kaunistele.
Kieltämättä elämäni on rajoitettua.
joku teini sinä olet, niin kuin suurin osa täällä. olin siinä 15-16 vuotiaana samanlainen kuin sinä. ei aikuisella ihmisillä ole enää tuollaista jumalatonta pätemisen tarvetta. aikuiset hakee hyväksyntää toisilta aikuisilta, mutta sinä haet lapsilta --> olet lapsi.
Täältä löytyy näköjään hyvinkin kypsä analyytikko. Miksihän ihmeessä täällä kukaan hyväksyntää kerjäisi? Enemmän sitä näyttävät nämä tytön tylleröt kaipaavan.
En todellakaan ole täällä kenenkään hyväksyntää kerjäämässä. Kerron mielipiteeni ja se siitä.
"aikuiset hakee hyväksyntää toisilta aikuisilta, mutta sinä haet lapsilta --> olet lapsi."
Erittäin OMITUINEN näkemys. Selittänet ehkä hieman tarkemmin?
En usko että tällä palstalla käy vakituisesti ainuttakaan aikuista ihmistä. Te olette ideologisissa kriiseissänne kieriskeleviä teinejä, jotka kuvittelevat omaavansa ylivertaisen älykkyyden verrattuna ikätovereihinsa. (mahdollisesti jopa yksi ja sama henkilö) Mikään ei tietysti ole parempi paikka jakaa tätä viisautta kuin teiniäiti palsta. Täältä saat juuri sitä mitä haetkin: vahvistuksen ylivertaisuudestasi ja ennen kaikkea hyväksyntää.
Tasapainoisilla aikuisilla ei ole mitään syytä saati kiinnostusta tapella teinien kanssa netissä, juuri siitä syystä, että vastapuoli on kehittymätön teini. Sinulla tuntuu olevan siihen kuitenkin valtavasti sekä energiaa että intohimoa. Kuinka monta kertaa olet kirjoittanut tänne samat asiat, ja aina vain jaksat jatkaa ja jatkaa?
"tylleröt" kaipaavat hyväksyntää ihan syystäkin, hehän ovat suurten kysymysten äärellä. Sinä sen sijaan olet täällä vain pätemässä ja pönkittämässä itsetuntoasi.
Kukaan ei kysynyt sinun avioliitostasi, miehestäsi, naisestasi, lapsistasi, kultaisestanoutajastasi, hopeisesta kartanostasi tai valtavasta perunamaastasi, mutta pakkohan ne oli tähän listata. Miksi? Koska ne parantavat statustasi. Olet keksinyt olevasi aikuinen, koska se parantaa asemiasi väittelyissä. Ilman tuota roolia, olisit samanlainen teini kuin muutkin, ja sinun täytyisi tehdä enemmän töitä jotta sinut otettaisiin vakavasti.
Jos ihan oikeasti olet se joksi itseäsi väität, niin sinulla on kyllä toinenkin pahe kuin pelkkä suorapuheisuus. Nimittäin tämä palsta. Voit varmaan tuntea sen suuren häpeän, jos joku tuttusi saisi tietää että notkut ihan vakituisesti teinipalstoilla kinaamassa teinien kanssa. Jos et itse ymmärrä hävetä, niin läheltäsi löytyy varmasti ihmisiä jotka häpeävät puolestasi.
Näpyttele tuonne vaikka deitti ilmoitus, saisit vähän muuta ajateltavaa elämääsi.
Kiitos loistavasta diagnoosista. Se luonnollisesti on TÄYSIN oikea.
Ajattelussasi on vain se yksi vanha tuttu ongelma: aina kun omat mielipiteet eivät ole riittävän perustelukelpoisia, tartutuaan toisen persoonaan. Niin sinäkin valitettavasti teet.
Juuri SE on tyypillistä teinitouhua. Toinen ihminen "kiusaa", kun kyseenalaistaa vaikkapa nyt sitten niitä toimia, jotka tämän keskustelun suuret ajattelijat tekevät. Tähän aina palataan ja päädytään. Vaikka täällä tyttöset miten surkuhupaista mielipiteitä tahansa heittelevät, he EIVÄT väärässä ole. MUTTA! - JOS joku rohkenee esim. pientä harkintaakin tai peräti itsekritiikkiä ehdottaa, hän on väärässä. Aina ja ikuisesti. Perusteluja ei tarvita.
Tämä on keskustelupalsta. Ihmiset voivat olla eri mieltä. Jos joku kovin asiattomia kirjoittaa, tekstin voi ehdottaa poistettavaksi.
TAI. Jos oikein hyvin menee, toisen väärät mielipiteet voi omilla perusteluillaan kumota. Mikä ihme siinä niin vaikeaa on?
Kerro siis kaikessa rauhassa, mitkä ajatukseni pielessä ovat. Jos et siihen kykene, toimit itse juuri sillä tavalla, josta minua syytät. Haluat päteä ja osoittaa minulle kaapin paikan.
Siis voi hyvänen aika ikävä ihminen ja toi sun iän ikuinen "Ajattelussasi on vain se yksi vanha tuttu ongelma: aina kun omat mielipiteet eivät ole riittävän perustelukelpoisia, tartutuaan toisen persoonaan."
Siis jos joku täällä tarttuu toisten persoonaan niin se olet sinä! Täällä sä toitottelet kaikille kuinka väärin kaikki on mitä he sanovat/tekevät, etkä pysty keskustelemaan muusta kuin HEIDÄN elämistä ja tekemisistä. Auta armias jos joku vähän kommentoi ja spekuloi sinun motiivejasi niin hän tekee heti väärin. Ymmärrätkö millainen paradoksi kyseessä on?
Täällä sä tuomitset äitejä jotka ovat YLPEITÄ tulevasta lapsestaan (ei minusta väärin) ja haluavat kirjoittaa asiasta blogia? He ovat mielestäsi huomionkipeitä jne. Minusta raskausblogit ovat paljon kauniimpia ja kiinnostavampia, kuin jokin teiniryyppyblogi äksdee sitä ja äksdee tätä.
Tajua, ettet ole millään tavalla parempi kuin nämä muut teinit. Olet ehkä jopa säälittävämpi ja itseasiassa mulla käy sinua sääliksi, kun elämästäsi löytyy näinkin paljon tyhjää tilaa, jota yrität täyttää kritisoimalla muiden valintoja. Ja kyllä, keskustelupalstoilla kuuluu keskustella, mutta se ei tee tekojasi millään tavalla vähemmän säälittäviksi, kun haastat väkisin riitaa "teinityttöjen" kanssa. Jos siis edes olet aikuinen. Olen itekin alkanut epäilemään tätä, aivan niinkui aiempi kirjoittaja.
Ja viimeiseksi. MINUA OKSETTAA miten kutsut heidän raskauksiaan VIRHEIKSI. Kuka aikuinen voi sanoa niin? Raskaus ja lapset ovat elämän kaunein asia! Kyllä, kyseessä on voinut olla VAHINKO (huomaa, että vahinkoja sattuu myös vanhemmille ihmisille) mutta se ei tee raskautta VIRHEEKSI.
"Ovatko omat virheet jotakin sellaista, josta on kuitenkin syytä olla ylpeitä?"
Tähän vastaan, että todellakin on syytä olla ylpeä, kun tarkoittamasi "virhe" on maailman viattomin, puhtain ja IHANIN pieni lapsi! Jos olet ollut raskaana, niin tiedät että lastaansa rakastaa jo ennen syntymää. Eli miksi naurat noille bloggaaville nuorille äideille, jotka rakastavat lastaansa aivan kuten kuka tahansa muukin äiti? Etkö omista sydäntä?
Saisit hävetä! Olen järkyttynyt.
1. Saat toki kommentoida ja pohtia motiivejani toimia aivan rauhassa, mutta mihinkään se ei tätä keskustelua vie. Se ei myöskään käsittääkseni ole tämän keskustelun aihe, vaikka se tuntuu kiehtovankin sinua.
2. Yleisesti ottaen en juurikaan perusta sen kummemmin teiniäitien blogeista kuin muistakaan tavallisten tallaajien puuhasteluista netin osioissa, joissa oma elämä ja omat toimet levitellään kaiken kansan luettavaksi. Enimmäkseen kysymyksessä on tarve hakea hyväksyntää ja ymmärrystä muilta. Tokihan sitä teineistä löytyy - jo yksikin kommentti, joka ei mieleinen ole, on vain esimerkki muiden vanhoillisuudesta ja katkeruudesta.
3. Aika moni tyttö täällä kirjoittaa selkeästi raskautensa olleen vahinko. Epäilen, ettei suurin osa Suomen 16-vuotiaista halua tulla raskaiksi. Tuskin vielä 18-vuotiaidenkaan enemmistö sitä suunnittelee, vaikka täällä kirjoittelevien naarastiikereiden puheista sellaisen kuvan saakin.
Näin ollen, se raskaus siis usein on vahinko. On ollut joko huonoa onnea tai jollekin on vain tullut virhe. Ehkä toisinaan on tehty suoranainen mokakin - suomeksi sanottuna.
Sitten aloitetaan ihastelu ja raskauden toteutumiseen liittyvä suoranainen satuilu. Teinipojat muuttuvat miehiksi ja lyhyet seurustelusuhteet vahvoiksi parisuhteiksi. Vaikkei sen kumppanin kanssa ole eletty ehkä ensimmäistäkään päivää samassa taloudessa, varmuus siitä, että toinen tunnetaan TÄYSIN, on aukoton. Luottamus siihen, että talousongelmatkin kuin taikaiskusta hoituvat, on loputon.
VIRHE. Ruma sanahan se on. Ehkä parempi olisi käyttää jotakin muuta termiä: huono onni, harkintakyvyn pettäminen, kaikkea sattuu - toteamus.
Omat virheet on kyettävä myöntämään. Niin ihana asia kuin se oma lapsi onkin, lapsi ei ole koiranpentu. Lapsi ei ole jotakin, jota ihastella ja paapoa loputtomiin. Se, että pystyisi lapsista reaalimaailmassa huolehtimaan, edellyttää monia asioita. Kun seuraa tämän päivän Suomen tapahtumia, totuuden huomaa nopeasti. Lasten kasvatus ei onnistu läheskään kaikilta aikuisiltakaan. Lapsen saamista eivät kaikki pitkätkään parisuhteet kestä. Käytännön kasvatus ei monilta ollenkaan suju. On tästäkin asiasta moni muukin ihminen täällä kirjoittanut.
4. Omaa lasta kuuluu rakastaa. Enemmistöllä jo hormonit huolehtivat tunnesiteestä. Hehkutus omista taidoista vain on melko lapsellista etukäteen. Kukaan ei voi mitään lapsiperheen arjesta tietää ennen sen kokemista. Myöskään muutaman kuukauden kokemus ei paljoa kerro. Olisi todella järkyttävää, jos kaikki menisi pieleen heti. Todelliset haasteet lasten kasvatuksessa tulevat sitten vuosien kuluttua. Silloin sitä aikuisuuttakin todella tarvitaan. Ja se aikuisuus on monilta hukassa.
5. Voit näin lopuksi lukea läpi meidän molempien kirjoitukset. Epäilemättä olet käyttäytynyt kaikin puolin korrektisti ja asiallisesti. Et siis ole henkilökohtaisuuksiin mennyt. Olet oivallisesti ja asiapitoisesti ja toista arvostaen osoittanut minulle virheeni. Kiitos siitä. Oppi tekee aina terää.
Minä olen asiani sanonut tähän aiheeseeen, jo avauksessa. Koko tämä loppu meni sitten turhan jankutuksen puolelle. Se on luonnollisesti oma vikani. Kun tämän tyyppisiin keskusteluihin jotakin sanoo, eri mieltä olevien toiminta kertoo kaiken. Täällä on vain yksi oikea toimintapa ja se edellyttää ihastelua ja kehumista. Kaikki muu on osoitus kirjoittajan ongelmista, joihin sinäkin viisaasti kiinnitit huomiosi.
Periaatteessa siis on olemassa vain yksi OIKEA tapa tämänkin keskustelun aiheeseen suhtautua. Minun ajatukseni ovat vääriä. Sinun oikeita. Haluat keskustella, mutta luonnollisesti oikeassa sävyssä. Sen määrittelet sinä tai joku muu täällä.
Hmph... Kiitokset silti. Tämä on aina yhtä opettavaista.
Jos sua ei miellytä tää palsta nii mitä vittua sä täällä sit roikut??
Ihmiset ovat avoimuudeltaan eritasoisia. Se ei ole väärin, se on vain erilaisuutta. Jos sinä et halua kertoa itsestäsi muille, sinun ei tarvitse. Sinun ei tarvitse edes ymmärtää sitä, että muut haluavat. Sinä voit jopa ihmetellä sitä. On kuitenkin aika epäkohteliasta arvostella sitä, sillä se, että joku tekee asioita eri tavalla kuin sinä, ei automaattisesti tarkoita, että joku tekee niitä väärin.
Varmaankaan julkisuus ei ole välttämätöntä ja ehkä moni ei koekaan julkisuudeksi sitä, että kuitenkin suhteellisen pienelle yleisölle elämästään kertoo. Hyötyä siitä voi olla tai voi olla olematta. Kirjoitustaidot paranevat ja ehkä viestintä. Joka tapauksessa aika monet ihmisten harrastukset eivät hyödytä mitään, ovat vain kivoja. Etkö sinä koskaan tee mitään sellaista, mistä ei olisi varsinaisesti hyötyä? Mitä hyödyit tästä aloituksestasi, missä arvostelit toisia? Nostiko se itsetuntoasi vai tyydyttikö huomiontarvettasi? Ehkä tämä täytti sinulle niitä samoja tarpeita, joita blogistit täyttävät kirjoittaessaan blogejaan. Ja blogeista tyypillisesti jää muille parempi mieli kuin sinun kirjoituksestasi, joten siinä mielessä ne ovat suositellumpia.
Raskaus voi olla vahinko. Jos joku tekee vahingon, niin täytyykö en jälkeen olla koko loppu elämä surullinen ja katua ja kärsiä? Eikö silloin me kaikki elettäisi aika kurjaa elämää, koska kaikillehan sattuu virheitä. Toisille isoja ja toisille pieniä. Joillekin todella isoja. Hienoa, että vahingoistaan ja virheistään pääsee yli ja ne pystyy kääntämään voitoksi. Varsinkin näin ihanat vahingot kuin uuden ihmisen syntyminen. Eikö sitä viatonta lastakin kohtaan olisi aika väärin, että häntä pidettäisiin vain virheenä, jota kadutaan? Kauhistuttaa ajatellakin niiden lapsien elämää, jotka joutuvat olemaan koko ikänsä tietoisia siitä, että he olivat virheitä ja vahinkoja, joista ei koskaan päästy yli, joita ei koskaan haluttu ja joista ei oikein edes kehdattu kenellekään kertoa.
Mikä tekee blogien kirjoittelusta lapsellista? Ei kaikki kirjoitettu ole automaattisesti satua. Oma raskaus on iso asia ja siitä on aivan luonnollista haluta puhua. Jos sinä et halua puhua, niin sinä olet sulkeutuneempi kuin blogien kirjoittajat. Avoimuus ei ole vika tai lapsellisuutta, se on ominaisuus. Karkeasti ottaen muuten avoimet ihmiset ovat onnellisempia kuin sulkeutuneet.
Oletko koskaan ollut raskaana? Jos olet, niin tiedät, että vauva todellakin on olemassa jo ennen synnytystä. Kun oman vauvan liikkeitä ja potkuja tuntee vatsassaan, on aika vaikea pystyä ajattelemaan, että siellä ei konkreettisesti ole mitään. Vauvan kanssa voidaan jopa leikkiä vatsan läpi, koska vauva vastaa potkuilla esimerkiksi tönimisiin ja tökkimisiin. Kun tuohon lisää vielä sen, että raskaanaolevat normaalisti pitävät huolta vauvasta pitämällä huolta itsestään ihan eri tavalla kuin ennen raskautta, niin ei voi sanoa, että vauvan hoito alkaisi vasta syntymän jälkeen.
Se, että sinä pidät yksityisasiat omassa päässäsi ei tarkoita, että kaikkien pitäisi pitää. Se ei ole huomionkipeyttä, vaan se on edelleen sitä avoimuutta. Eipä silti, tuskin siellä jokaista ajatusta tai tekoa levitellään, ainoastaan niitä, jotka voidaan antaa toisten tietoon. Sinähän et tiedä, mitä kaikkea muuta blogistin elämään kuuluu tai hän ajattelee. Jos ongelmiinsa saa etäisyyttä bloggaamalla, niin eikö se silloin ole hyödyllistä? Vai pitäisikö kaikkien ihmisten piehtaroida omissa ongelmissaan koko ajan?
Onko koiranpennun kohdalla sitten hyväksyttävämpää, että siitä iloitaan jo ennen kuin se tulee? Tai auton? Tai jonkin muun asian? Se on aivan luonnollista, että ihmiset iloitsevat ja odottavat tulevia, mukavia asioita. Olet varmaan itsekin joskus odottanut tulevaa lomamatkaa tai vaikka karkkipäivää. Miksi lapsen saamisesta ei saisi olla etukäteen innoissaan? Miksi siitä ei saisi etukäteen puhua? Se on osa äitiyteen kasvamista. Mielikuvaharjoittelua.
Ei varmasti kenelläkään äidillä tai vanhemmalla ole AINA helppoa ja ihanaa. Varmasti ja toivottavasti suurimmalla osalla on kuitenkin pääsääntöisesti kivaa. Negatiiviset ihmiset sitten mässäilevät enemmän ongelmillaan, positiiviset taas onnistumisilla. Se on ihan asennekysymys, kumpia korostetaan. Samassa viestissäsi muuten arvostelit sekä sitä, että KAIKKI ajatukset kerrotaan ja myös sitä, että vain positiiviset asiat kerrotaan. Kumpaa siis nyt haluat? Valikoivaa kertomista vai kaikkien asioiden kertomista?
Miksi sinä haluaisit lukea blogeja, joissa ihmisillä ei mene hyvin? Mitä sinä siitä saat? Miksi se on valitettavaa, että positiivisemmat ihmiset kertovat mieluummin asioistaan? Ja eiköhän syykin tähän ole juuri se, minkä itse olet jo maininnut. Ne, jotka pitävät vauvaa pahana virheenä, eivätkä pääse siitä yli, eivät halua mässäillä sillä omalla mokallaan kertoen siitä kaikille muille.
Surullisin puoli on se, ettei blogeihin päädy kuin pieni osa niistä tilanteista, kun onni ei enää hymyilekään. Virtuaalimaailmassa kaikki on aina ja ikuisesti hyvin.
Vastaapa noihin sun numeroituihin juttuihin:
1) En kyllä oikeen ymmärrä mistä repäisit tuon että elämäsi jotenkin kiehtoo minua - päinvastoin. Mutta se on asia erikseen ja sen voikin antaa olla.
2) Sinähän sen tiedät MIKSI joku on bloginsa perustanut ;) kyseessä ei ole ymmärtääkseni mikään hyväksynnän hakeminen, vaan yksinkertaisesti jotkut ihmiset haluavat jakaa elämänsä ilot (ja surut) muiden kanssa. Miksi bloggaajat ovat tämän tavan valinneet tietävät vain bloggaajat itse, mutta sanoisin että monille asioista kirjoittaminen on paljon PALJON helpompaa, kuin konkreettinen pälätys.
Lisäksi, kun elämä pyörii pääosin yhden asian ympärillä, esim tulevan lapsen, voi olla etteivät he halua "rasittaa" ystäviään niillä hömpötyksillä, mutta haluavat kuitenkin jotenkin saada purkaa iloaan. Blogia voi kuka tahansa kiinnostunut lukea, etkä voi pakottaa ketään lukemaan asioitasi väkisin. Itsekin tykkään mielummin höpistä asioistani tuolla odotus puolella, ihan siitä syystä, etten halua kokoajan pälättää raskaudestani, siihen liittyvistä iloista ja peloista ystävilleni, jotka eivät ole lähimaillakaan samassa elämäntilanteessa kuin minä.
Samalla blogi toimii myös vähän kuten päiväkirja; myöhemmin voit selailla mietteitäsi ja mahdollisesti analysoida tekemisiäsi ja kehitystäsi ihmisenä (esim jos olet kirjoittanut blogia jo yli vuoden päivät - etenkin alle kaksikymppisenä ihminen kehittyy hurjaa vauhtia).
3) Tottakai valtaosa teiniraskauksista ovat olleet vahinkoja. Vahingoksi kutsuminen ja virheeksi kutsuminen on kuitenkin täysin eri asia ja tähän VIRHE sanan käyttöön halusinkin puuttua. Sitten tuosta jatkossa iloitsemisesta: minusta siinä ei ole mitään väärää, että tulevat vanhemmat päättävät ottaa asiasta kaiken ilon irti ja suhtautua uuteen elämänmuutokseen positiivisesti. Positiivisella asenteella haasteista selviää paljon todennäköisemmin, kuin pelkäämällä, mököttämällä tai voivottelemalla. Uskaltaisin melkeen vannoa, etä jokainen noista vanhemmista, joiden lapsi on saanut alkunsa vahingosta, on alussa ollut jonkinlaisessa paniikissa ja tunnekuohussa (kukapa ei olisi?), mutta kun asiaa on järkeilty, asioista otettu selvää ja läheisten kanssa on puhuttu, tuntuu asia paljon helpommalta ja silloin voi jo todeta että "hei, kyllä me tähän pystytään jos vain tarpeeksi yritetään ja tehdään kaikkemme". Kaikilla on oikeus iloita lapsestaan ja raskaudesta jos siltä tuntuu.
Vähän kyllä liioittelit kirjoituksessasi tuosta mitä he parisuhteeltaan ja puolisoltaan odottavat, mutta annetaan sen olla ;)
4) Totta, enkä kyllä ole koskaan lukenut mistään että kukaan olisi ennenaikoijaan taidoistaan hehkuttanutkaan ? Rakkaudestaan tulevaan lapseen kylläkin - mutta sehän on täysin perusteltua.
5) Ei mistään asiasta ole vain yhtä oikeaa käsitystä tai mielipidettä, mutta aivan kuten sinäkin myös minä osaan puolustaa aatteitani. Älä nyt närkästy, kun jollain onkin jotain sanottavaa mikä myös voi olla täysin totta :)
Ja jos kaikki onkin 'aina ja ikuisesti hyvin' niin keneltä se on pois? Tai keneltä on pois se, että blogeja kirjoitetaan? Se on nykyaikaa ja vähemmän ympäristölle epäterveellistä kuin tupakan poltto baareissa, joka on sitä vanhempien ihmisten normaalitoimintaa. Sulla ei ilmeisesti ole lapsia, jollet tiedä millaista on rakastua masuvauvaan. Vauva hän on jo masussa tietyiltä viikoilta eteenpäin. Ja masustakin vauva ottaa kontaktia ja kuulee ulkomaailman jutut. Masuotukseen todellakin rakastuu.
Kaikki mokaa joskus eikä mokia ole syytä peitellä. Ei oo olemassa epäonnistumisia, on vain uusia mahdollisuuksia. Vaikka vauva ei alunperin olisi toivottu, niin häneen rakastuu ja kiintyy, ihan samanlailla kuin toivottuun lapseen. Raskauden edetessä lapsesta tulee tärkeintä ja elämä saa uuden merkityksen, koko maailmankuva muuttuu ja se on normaalia. Jokaisella on lupa olla onnellinen ja halutessaan kertoa se vaikka koko maailmalle. Blogeihin jos haluaa kirjoittaa ja jakaa ilon ja onnen tunteet, niin senkun. Jos surullisia asioita ei halua jakaa, miksi pitäisi? Eikä niitä blogeja ole pakko lukea eikä kaikesta valittamisen arvoisesta valittaa.
Kaikki tietävät ettei elämä ole aina helppoa ja oikeudenmukaista, kaikki mokailee. Se on sitä, oli sitten perheellinen tai ei ollut. Miksi siitä täytyy niin paasata? Itse kirjoitan ylös kaikki iloiset asiat, jotta surullisena voin lukea niitä ja piristyä. Anna jo ihmisten elää omaa elämäänsä, tehdä omat päätöksensä ja mokansa ilman jatkuvaa kyseenalaistamista ja arvostelua. Ei meidän teiniäitien elämä suhun mitenkään oikeasti vaikuta, miksi siis nähdä niin kovin vaivaa?
Miksi huomionkipeys, vertaistuen etsiminen ja jopa mahdollinen säälin hakeminen ovat sinulle piikki lihassa? Miksi et siedä inhimillisyyttä ja heikkoutta? Onko sinulla jokin persoonallisuushäiriö?
Vanhemman tunne elämän häiriöt, kuten juuri negatiivinen elämän asenne ja rajoittuneisuus jotka itsekin myönsit, vaikuttavat lapsen kehitykseen enemmän kuin mahollinen paskaduuni. Mutta hyvä kun "ikävällä ihmisellä" on edes ne kulissit kunnossa. Miten noin erinoimaisen hieno ihminen voikin olla sisimmässään niin täynnä pahuutta ja ymmärtämättömyyttä?
On mahdotonta olla puuttumatta persoonaasi koska mielipiteesi ja tyylisi ovat niin kakaramaisia. Et voi piiloutua fiksuilta kuulostavien lauserakenteiden tai muun sälän taakse vaikka kuinka haluaisit. Et ymmärrä todellisen elämän ulottuvuuksia ja syvyyttä.
Lapsia sinulla ei ole. Olet itsekin lapsi, tai erittäin epätasapainoinen aikuinen.
Aika rohkeesti säkin lähdet ihmisiä diagnosoimaan vain siksi että joku sattuu olemaan eri mieltä sun kanssa. Toivottavasti et töksäyttele tulkintojas samalla lailla oikeessakin keskustelussa. Se saattaa nimittäin johtaa vaikeuksiin tai kunnianloukkaussyytteeseen.
On melkosta paskaa tuuletella teiniäitien onnee ja auvoo. Tunnen riittävän monta tapausta ja ei niillä nyt kaikilla niin ihanasti mee. Toisilla menee, tosi monilla ei mee. Aika monilla se ikuinen rakkaus loppuu lyhyeen ja sitten alkaa epätoivonen etsintä pitkin baareja. Joillakin on jo kolmas hoito kierrossa ja lasten isiä alkaa kertyä enemmän kun vaihtosukkia.
Sorry vaan mutta ehkä pitäs joskus vähän tutustuu todellisuuteenkin.
Älkääkä sitten turhaan alkako vinkuu että te tunnette niin ja niin monta teiniäitii ja kaikilla menee ihanasti. Ehkä tunnette ehkä ette. Ne jutut näkee sittte muutaman vuoden päästä. Nyt ei oo aina.
Jos joku haluu kuitenkin jo nuorena sitoutuu vanhemmaks niin siitä vaan. Kyllä tuolla baareissa vaan ihmeen paljon niitä yksin jääneitäkin pyörii. Ei ne kaikki kovin tyytyväisiltäkään näytä. No, tieteskin jokainen uskoo omaan juttuun muttei se ehkä aina lopullinen totuuskaan oo. That´s it.
Okei, anteeksi. Yritän väsätä nyt asiallisen kommentin, ja sen jälkeen jätän tämän palstan.
Oikestaan en edes ymmärrä mistä ihmeen "mielipiteistä" tässä keskutellaan. Miten sellaisesta asiasta kuin äitiys voi väitellä? Se onkin juuri se tämän keskustelun, ja koko palstan suuri kakaramaisuus josta puhuin.
Jos harrastaa seksiä, siitä voi tulla raskaaksi. Mitään sata varmaa ehkäisyä ei ole. kun plussa ilmestyy ruutuun, jokaisen on pakko päättää mitä sen asian kanssa tekee. Vaihtoehtoja on tasan 3, ja niistä on valittava joku. mikään ratkaisu ei taatusti ole helppo.
Kaikenkaikkiaan on sydäntä särkevää, että näitä tyttöjä jotka laittavat koko elämänsä likoon, ja yrittävät parhaansa mukaan valmistautua äitiyteen ( vaikka sitten sen blogin avulla ) haukutaan suruttomasti, ja heidät lytätään totaalisesti. He tekivät vain valinnan, joka oli pakko tehdä.
Jos tuot eteeni teinin, kerrot hänen elämästään, taustoistaan ja persoonastaan, ja jos pääsen itse tutustumaan häneen, voin antaa jonkinlaisen arvion siitä soisinko hänelle lasta.
Jollekin en varmasti soisi. Tälläkin palstalla pyörii varmasti niitä teinejä joille pyörittelisin järkyttyneenä silmiäni, jos kohtaisin heidän tosi elämässä.
Jollekin nyökyttelisin hyväksyvästi ja taputtaisin selkään. olisin varma että hän pärjää.
Minkä tuomion minä sitten tälle henkilölle antaisinkaan, niin loppujenlopuksi en voi etukäteen tietää miten raskaus ja lapsen syntymä esimerkiksi muuttaisi tätä ihmistä. kuinka hän kokisi äitiyden ja lapsen, entä itsensä. kantaisiko vahvaksi arvioitu tukiverkko sittenkään. siitä kenestä piti tulla hyvä äiti, voikin tulla huono, ja siitä kenestä piti tulla huono tuleekin hyvä. eikä jaottelu huonoksi tai hyväksi äidiksi ole mitenkään yksiselitteistä.
On aivan turhaa yrittää keskustella teineistä ja äitiydestä jollain absurdilla yleisellä tasolla. Nämä "yleiset keskustelut" sisältävät aina runsaasti tilastotietoa jota kutsutaan tietysti faktaksi ( en ymmärrä ollenkaan tällaisia tilastouskovaisia ), sekä kirjoittajien omia stereotyyppisiä ennakkoluuloja, joilla ei ole yksilön kannalta mitään merkitystä. Vai luuletteko että tuleva äiti ultrapöydällä maatessaan tutkii sydämessään sitä kuinka x-prosentti teiniäitien raskauksista on vahinkoja? tai että naimisiin mennessään pariskunta miettii avioeroprosentteja?
En ymmärrä mistä keksitte "mielipiteitä" ja "faktoja" teiniäitiydestä, tai ylipäätään mistään yksittäisestä elämäntilanteesta. Nämä ovat niin monimutkaisia asioita, ettei mitään totuutta kertakaikkiaan ole.
Minä en ole mitään mieltä teiniäitiydestä, sen sijaan voin olla montaakin mieltä yksittäisestä teiniäidistä. En tiedä mitään tällä palstalla onneaan hehkuttavista tai toisaalta panikoivista teineistä. Minulla on vain kuvitelma jonkun typeryydestä ja jonkun järkevyydestä. Ainoa mitä siis voin tehdä, on kannustaa ja toivoa ja että heidän kohdallaan kaikki menisi niin kuin pitää. Että se, joka tekee abortin, ei tule katumaan lopun ikäänsä, ja että se, joka päättää lapsen synnyttää, selviää suurten elämänmuutosten lävitse kunnialla.