Miten ihmeessä voi auttaa omaa kotoa lähtenyttä lastaan? Tyttäreni on 23v, hänellä on todettu persoonallisuudenhäiriö ja masennus. Minun mielestäni hänellä on myös pitkittynyt murrosikä. Hän kiukuttelee ja uhittelee...Tyttärelläni on myös pieni lapsi, jota hän vaihtelevalla menestyksellä hoitaa. Tyttäreni on menossa terapiaan mutta hän ei vaikuta sitä että ymmärtäisi tilanteensa? Hän kapinoi ja syyttä äitiään kaikesta. Olen huolissani hänen pienestä lapsestaan...Hän ei ole omien sanojensa mukaan nukkunut kunnolla yli vuoteen. Lääkityksestään hän ei ole halunnut kertoa.Poikaystävät ovat vaihtuneet tiuhaan tahtiin.Hän ei ole töissä.
Miten auttaa omaa lastaan!
Onneton äiti
191349
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
lapsenlastasi!
23v ei ole enää mitään murrosikää ja onhan hänet diagnosoitu,persoonallisuushäiriä ja depressio.
Hän siis hoitaa lasta vaihtelevalla menestyksellä??!!Onko lapsi sitten jonkun toisen hoidossa välillä kun tyttäresi ei jaksa häntä hoitaa kunnolla?
Ellei,niin otathan yhteyden lastensuojeluvirastoon,sillä lapsen,pienen lapsen etu menee KAIKEN edelle,jopa sen,että tyttäresi sinulle siitä suuttuu.
Ja voithan soittaa nimettömänä.
Pieni,toisista riippuvainen lapsi,kuten tietysti kaikki lapset,ovat aina numero ykkönen!
Muu tulee vasta sen jälkeen.
Jos olet ja varmasti oletkin,huolissasi tyttäresi lapsesta,teet asian eteen kaiken mahdollisen mitä voi tehdä.
Täältä se apu ei löydy....
Miltäs sults tuntuis jos sä masentuisit ja joku kusipää yrittäis ottaa sun lapset pois sulta sen takia. Helevetan urpo!
edellisen kirjoittajan kanssa. Huolehdi, että lapsenlapsesi voi hyvin. Äläkä välitä näistä kiukuttelu- ja uhittelukohtauksista, se on pahaa oloa ja kun itsessä ei ole mitään vikaa, niin syyllinen pitää löytää. Älä rupea puolustautumaan, vaikka olisitkin oikeassa. Voisit sanoa, että näinhän se on, mitenhän me nyt korjataan tämä asia.
Tyttäresi käyttäytyminen sinua kohtaan johtuu hänen sairaudestaan, ja sinä läheisimpänä (kai?) saat ryöpyt ottaa vastaan. Vaikka se on raskasta, sinun pitää ymmärtää,että nämä haukut ja moitteet sinulle johtuvat tyttäresi sairaudesta. Ja sairas hän todella on, uskoisit sinäkin sen. Jos et tunne kyseisiä tauteja, ota selvää, ymmärtäisit enemmän.
- Mutta voimia teille, pitkämielisyyttä ja ymmärrystä. Kokemuksesta tiedän, että raskasta on.Yleensä kuitenkin ajan kanssa hoidot auttavat.
"Vaikka se on raskasta, sinun pitää ymmärtää,että nämä haukut ja moitteet sinulle johtuvat tyttäresi sairaudesta."
Olisko mitenkään mahdollista, että moitteisiin olisi todellistakin aihetta? Vai onko tämä tytär niin onnellisessa asemassa, että hänellä on täydellinen äiti?
Olen tietoinen siitä, että parikymppinen tytär on vastuussa omasta elämästään ja että äidin syyttäminen omista ongelmista on lapsellista. Luulisin kuitenkin, että kaikkien moitteiden laittaminen sairauden tiliin ei ainakaan mitenkään helpota tyttären pahoinvointia.
ollut tekemisissä ihmisen kanssa, joka ei myönnä ongelmiaan, vaan syy on aina toisissa. Tuskin tämä äitikään luulee olleensa täydellinen, hätä kuitenkin on ja neuvoja kaipaa. On ilmeisesti yön pitkinä tunteina käynyt läpi kaikki syytökset ja sen mukana omat virheensä. Virheistä voidaan vain mennä eteenpäin ja nyt on kysymys vauvasta ja tyttären sairaudesta. Uskon, että tämä äiti tekisi kaikkensa ja myöntäisi omat virheensä mikäli se auttaisi tytärtä, joka ei ilmeisesti apua halua.
"Tuskin tämä äitikään luulee olleensa täydellinen"
En ole esittänyt mitään arvailuja sen suhteen, mitä alkuperäinen kirjoittaja itsestään luulee. Otin kantaa nimimerkin 'äiti myös' viestiin, jossa tämä pisti tyttären moitteet suoraviivaisesti sairauden syyksi.
Estääkö lapsi häntä nukkumasta? Voisitko sinä ottaa lapsen hoitoosi tai auttaa muuten hoidon järjestämisessä?
Jos tytär ei saa nukkua, ei ihme jos hän ei ole psyykkisesti kunnossa. Näin ulkopuolisena en kuitenkaan näe mitään muuta tapaa auttaa kuin lapsen hoito (jos tytär antaa auttaa).
Huolehdi omasta hyvinvoinnistasi, jotta kestäisit sen, että hänellä on ongelmia.
Minulla oli samanlaista käytöstä kuin tyttärelläsi. Lasta minulla ei ole. Puhu ensin tyttäresi kanssa ja tuo selväksi kantasi. Hän voi joko itse ottaa yhteyttä sosiaalityöntekijää/lastensuojeluun ja pyytää apua lapsen hoitoon ym. Mikäli tyttäresi ei ymmärrä, että kyseessä on muidenkin kuin hänen hyvinvointinsa niin sinä voit ottaa yhteyttä lastensuojeluun.
Tyttäresi on kuitenkin menossa terapiaan ja se on hienoa. Uskon että hän terapiassa alkaa ymmärtämään olevansa sairas. Edellyttäen että hän pystyy sitoutumaan terapiaan.
Pysy päätöstesi takana vaikka tyttäresi raivoaa ja kiukuttelee sinulle. Sinun täytyy tehdä selvät rajat tyttärellesi. Jos jotain on sovittu niin se pitää. Älä anna hänen manipuloida ja syyllistää sinua "olit huono äiti lauseilla". En tiedä millainen persoonallisuushäiriö tyttäresi kohdalla on , mutta rajoja ja rakkautta hän ainakin tarvitsee.
että persoonallisuushäiriöt ovat aika periytyvää sorttia ja sinä voisit ehkä itse auttaa lastasi käymällä ensin hoidossa häiriösi takia.
että persoonallisuushäiriön oireiden kuvaus on aika mielenkiintoista luettavaa. Ks. esim. kirja "Mielenterveys uusiutuvana voimavarana".
Totesin sitä lukiessani, että enpä taida tuntea yhtään tervettä ihmistä, itseni mukaan lukien.
Jospa mentäisiin hoitoon jokaikinen?
Toisia ihmisiä hulluksi/hulttioksi/vammaiseksi määrittelevä eli psykologian käyttäjä, oli sitten ammattilainen tai maallikko omaa samoja piirteitä kuin kerrostalokyylä.
Aina kun jotain on tapahtunut, kerrostalokyylän mielestä asialla on ollut lapset, talon kissat tai koirat, nuoret parit, juopot yksinhuoltajat jne. eli loppujen lopuksi kaikki talon asukkaat tavalla tai toisella. Psykologian käyttäjän mielestä asialla on hullu/hulttio/vammainen, jota pitää "auttaa". Minusta tuntuu että psykologian pääasiallinen tehtävä on löytää viralliset syyt "auttamiseen", kuten tuossa alkuperäisessä viestissäkin kävi hyvin ilmi.
ovat varsin tavallisia henkisen väkivallan muotoja. Valitettavasti ne tuntuvat kuitenkin olevan yleisesti hyväksyttyjä käyttäytymismuotoja, sekä tavallisten kansalaisten että ammattiauttajien keskuudessa.
Psykologisoinnilla, diagnosoinnilla ja muulla ihmisten leimaamisella on saatu ja saadaan edelleen paljon pahaa aikaan. Erityisen vaarallisia väkivallan muotoja nämä ovat siksi, että ne yleensä naamioidaan hyvyydeksi nimittämällä niitä auttamiseksi. Todellisuudessa kysymys on usein suuresta kunnioituksen puutteesta ja omasta vallankäytöstä toisen ihmisen kustannuksella.
Erittäin hyvin sanottu!
-ja erittäin valitettavan totta....
Et voi puuttua aikuisen mielenterveyteen ja tässäkohtaa kun hän on jo hoidossa, niin mielenterveystomisto toimii asian hoitajana.
Työ, poikakaveri taikka harrastusasiat ei vaikuta asiaan.
Selkeä osoitus sinun asemasta ja asenteesta on puuttuminen asiaan joka ei kuulu sinulle.
Jokainen ihminen voi vaikuttaa toisten mielenterveyteen olemalla hyvä lähimmäinen. Työllä, poikakaverilla ja harrastuksilla on myös mitä suurin merkitys hyvän mielenterveyden ylläpitäjinä.
Läheisessä ihmissuhteessa, jollainen äidin ja tyttären suhde usein on, toisen ongelmat taatusti kuuluvat myös toiselle osapuolelle.
Alkuperäinen kirjoittaja kertoi miten hänen aikuinen lapsi on kokenut huonoja välejä äitiinsä. Äiti kertoi miten pitäisi olla työtä ja poikakaveria. Äidin ja tyttären suhde voi olla höpöhöpö-maailmassa jotakin erityislaatuista, mutta todellisuudessa äidin työnatina ei nykyisessä työttömyysmailmassa edesauta työnsaantia taikka poikakaverinatina meilekkään kaverin etsintää. Käteen jää välirikko niiltäosin kun se mielenterveyttä edesauttaa ja meilenterveyden mennessä tiukille, ei voida työn taikka poikakaverin puutetta hoitamalla korjata. Valtiolla ei ole gigoloa joka paikkaisi tilannetta. On vain olemassa laki mielenterveydenhoidosta ja laki kuntouttavasta työvoimasta.
Vai niin.
Minulla on melkein samanikäinen tyttö.Hän ei ole käynyt tapaamassa ammattiauttajaa tms.Ajattelin vuosia että kiukuttelu ja uhittelu kuuluu murrosikään.Mutta eihän kenenkän murrosikä 10 vuotta kestä. Miten ja millaisissa olosuhteissa tyttäresi päätti mennä hoitoon?
Olemme keskustelleet asiasta oman tyttöni kanssa, mutta se on aina jäänyt vain keskustelun asteelle.Lapsia hänellä ei ole ja hän opiskelee, vaikka inhoaa kouluaan.