ei tarvihe ihmetellä mikä on lapsen kohtalo eron jälkeisessä elossa, eihän täällä jumalauta oo puhe muusta ku elareista ja etien haukkumista! ?
oon uus tällä foorumilla ja oli tipahtaa silmät päästä ku luin miten lapsi on vaa sivuseikka ja rahan tienaamisen apu, perkele yheksäkytä prossaa kirjotuksista pyörii rahan ympärillä tavalla tai toisella!
noissa rahasta kirjoitetuissa liitetään mukaan melkein aina isän haukkuminen ja oman menettelyn kehu mutta itte lapsen elämästä ei puhuta ku aasinsiltana johonki rahan ruinaamiseen.
menkää äidit itseenne ja uskokaa ettei raha tuo muutaku katkeruutta ja vihaa niin äidille ja isälle ja siitä maksavat lapset eniten! lapset tarvitsee iskää yhtäpaljon ku äitiäki niin että ei meillä oo mitään oikeutta omia lapsia itsellemme ja kyykyttää sillä isää!
oon uus tällä foorumilla ja oli tipahtaa silmät päästä ku luin miten lapsi on vaa sivuseikka ja rahan tienaamisen apu, perkele yheksäkytä prossaa kirjotuksista pyörii rahan ympärillä tavalla tai toisella!
noissa rahasta kirjoitetuissa liitetään mukaan melkein aina isän haukkuminen ja oman menettelyn kehu mutta itte lapsen elämästä ei puhuta ku aasinsiltana johonki rahan ruinaamiseen.
menkää äidit itseenne ja uskokaa ettei raha tuo muutaku katkeruutta ja vihaa niin äidille ja isälle ja siitä maksavat lapset eniten! lapset tarvitsee iskää yhtäpaljon ku äitiäki niin että ei meillä oo mitään oikeutta omia lapsia itsellemme ja kyykyttää sillä isää!
Vastaukset 60
Vanhimmat
Ei pelkoa keskustelun kehkeytymisestä noiden yhäriruikuttajien kanssa sillä ensinnäkin ne luuserit ovat pe. iltana ja varsinkin tähän aikaan aivan eri mestoissa kuin täällä jos vaan ovat päässeet eroon rahanlähteistään (=lapsistaan)
Raha ja raha ja raha, se on todellakin noiden ruikuttajien elämän keskipiste ja itse lapsi näkyy noille luusereille olevan vain se välttämätön paha siinä itsesäälin esiintuomisen ja rahasta ruikuttamisen oheella!
Oli muuten ihan mukava lukea sinun kirjoituksesi sillä olet poikkeuksellinen äiti joka ilmeisesti ajattelee oikeasti lapsen parasta :)
Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa niin sinun kirjoituksesi tullaan noiden ruikuttavien yhäreiden toimesta leimaamaan jonkun etä isän kirjoittamaksi mutta sehän ei totuutta muuta miksikään ;)
minä pidän tätä palstaa purnauspalstana.Tänne valitan,kun joku ottaa päähän..
Raha-asiat ovat kunnossa,exän kanssa tulen toimeen ihan hyvin. Lapsi saa tavata isäänsä kun haluaa.
Silti joku joskus harmittaa,ja parempi se minusta tänne on purkaa kuin alkaa tappelemaan lapsen isän kanssa. Ei se minun exäni mikään unelmamies ollut,eikä ihan unelma isänäkään itseksyyksissään,mutta yrittää edes joskus..
Ja tuohon totuuden näkevän kommenttiin;olen saanut sen rahaa kuluttamattoman ansaintavälineeni isovanhemmille hoitoon,koska toiselle vanhemmalle ei sopinutkaan sovittu viikonloppu tapaamiseen. Itse lähden nyt töihin 11 tunniksi,siinä siitä rentouttavaa yhärin vapaa-aikaa parhaimmillaan :)
joku äiti tosiaan olla noin fiksu.Joopa,joo,odotappa kunnes palstalle kerkeää eräs provo-hilma ja lissu on ääliö........kommentoijat.Sinut leimataan provoilijaksi ja ääliöksi.Oli kuitenkin hienoin aloitus pitkään aikan tällä palstalla.Kiitos Tanja.
vissiin kai sitä ollaan joku satuolento ku tuun hyvin juttuun ex miehen puolisonki kanssa ja sitten oon huomannu että muut mun tutut jotka on yh äipyleitä yrittää ohjata mua haukkumaan exääni ja sen puolisoa. (haloo!!!!) sairasta touhua mun mielestä tuommonen riidankylväntä eronneen iskän ja äipylin välille! meillä nuo penskat on mun mielestä kohtuu tyytyväisiä ku saavat olla iskänki luona melkeen aina ku haluavat ja mun mielestä se on oikeinki ex miestä kohtaan niin sen ei tarvi olla sillai etä vaa ihan oikia isi noille penskoille.
meillä ei kans maksella mittään elareita vaa kumpiki ostaa penskoille millon mitäki ku rahaa sattuu tulemaan. ex mies on tietenki tavallaan heikommalla pohjalla ku se ei saa asumistukia siihen huusholliinsa vaikka penskat on sen tykönä yhtälailla ja on kaks "ylimäärästä" huonetta noille penskoille. vissiin se ku meillä ei exän kans oo mitään pakkorahaa maksettavana niin siksi hommat sujuu perhanan hyvin.
lapsilisätki jaetaan joka kuukaus tasan exän kans niin ei sekään paina kummankaan mieltä. itte en oo ees aatellu noita rahajuttuja ennenku eilen ku vahingossa harhaannuin tälle foorumille ja hokasin että mikä tekee eronneitten iskien ja äiskien välit paskaksi, se raha joka on vaa sivuseikka oikiasti meijän ja lasten elämässä.
ei tarvi olla sillai etä vaa ihan oikia isi
meijän penskoilla on erosta huolimatta oikia isi niinku se vaa on eronneitten vanhempien välillä mahdollista! sua varmaan se vituttaa mutta oisit aatellu tuota enneku aloit kinaan rahasta iskän kans ja ajaan omaa "paremmuutta" esiin!
Laitapa linkki vaikkapa kolmeen ketjuun joissa hakutaan etää ja valitetaan miten elarit ei riitä. Mä olen ollut huomaavinani ett 90% tämän palstan sisällöstä on lähiäitien haukkumista ja itkemistä miten elarit on liian isot.
en tajua pointtias ku asia on selvä mutta jos kerran vaadit niin parin minuutin selailun tuloksena oli heti näitä keskusteluja joissa kumpiki ehto täyttyy.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9625664
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9612530
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9595293
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9612568
noista keskusteluista löyty helposti heti ne sun vaatimukset eikä tarvi muutaku lukee jottain pitempää keskustelua niin aina nuo ehtos täyttyy. aivan ääliötä sakkia on tämän foorumin yh äipylit ku ei tajua että narun pää tulee vetävään käteen!
Sinä olet ollut HUOMAAVINASI mutta et HUOMAA miten asia on just päinvastoin kuin kerrot!
Olet perinteinen yhäriruikuttaja joka lukee vain ne asiat mitkä haluatkin lukea ja ne FAKTAT ohitat parilla silmänräpäyksellä jottei ne vain vahingossakaan pääse lyömään säröä sinun omaan lasimailmaasi joka pirstaloituisi oitis faktojen edessä!
Miksikö teitä yhäriruikuttajia haukutaan sellaisiksi kuin olette? Miksiköhän? ;)
Ensimmäisessä linkissä valittaa ISÄ kuinka paljon joutuu maksamaan. Toisessa valittaja on tosiaan lähiäiti,joka haluaa lisää rahaa.
Kolmannessa ihmettelee lähiäiti,miten kuvitellaan rahan riittävän omaankin elämään lasten kulujen lisäksi.
Ja neljännessä kitisee uusi rouva,kun pitää maksaa puolison lasten maksuja.
Eli yhdessä haluttiin lisää rahaa..
luetko sinä vaan aloituksen?
lue ne kaikki lisätyt kommentit nii kyllä sieltä ne haetut asiat tulee esiin, melkein joka keskustelussa näkyy tulevan esiin jossaki vaiheessa se raha ja isän "huonous".
minusta tuommonen touhu on tarkoitushakuisuutta jolla etitään hyväksyntää rahan ahneudelle! meillä ei penskojen tarvi onneksi maksaa tuommosesta tyhmästä valtataistelusta iskän ja äippylin välillä.
Sinä luet myös noita viestejä kuten haluat. Sanoisinko,kuin Jehovan todistaja vanhaa testamenttia..Suljemme silmät siltä,että täällä mollataan ihan yhtä paljon niitä äitejä kuin isiäkin.Suljetaan silmät siltäkin,että etähuoltajat valittavat maksavansa liikaa.
Katsotaan vain yhtä asiaa,eikö?
Ja kuten tuonne aikaisemminkin totesin,me emme riitele exän kanssa. Minä puran harmini tälle palstalle.
Jos lapsen isä ei välitä lastaan tavata kun pitäisi,se ei ole minun syyni. Mutta se harmittaa!
miksi otit esiin elatusmaksut? kantas on että elatusmaksuista valittavat isät ovat väärässä ku kerran otit ne esiin! eikö tässäki keskustelussa taas näy se että raha tulee esiin ekaksi ja sitten sä mollaat lapsen isää?
luinko väärin tuon tekstisi vai onko se vaa harhaa?
SINÄ puhut rahasta,en minä.SINÄ olet sitä mieltä,että täällä lähihuoltajat vaativat ja valittavat rahasta ja samalla kieltäydyt sisäistämästä,että AIVAN SAMALLA TAVALLA täällä valittavat ne etähuoltajat ja heidän uudet puolisonsa,RAHASTA!
Lähihuoltajilla on oikeus valittaa,jos rahat ei riitä.Etähuoltajalla on oikeus valittaa,mikäli tuntee maksavansa liikaa. Mutta:älä sinä väitä,että kaikki ne lähihuoltajat hoitavat lapsiaan vain rahankiilto silmissään eivätkä anna lasta isälleen vaikka tämä niin haluaisi tavata..
P.S
Minä saan mollata lapsen isää,jos tuntia ennen sovittua lapsen hakemista hän lmoittaa että pitää lähteä katsomaan jonkun bändin keikkaa toiseen kaupunkiin..
Hei,minullakin on oikeus valittaa!
isän "huonous" ja
hyväksyntää rahan ahneudelle!
kovaan ääneen huutaa LAPSEN PARASTA AJATELLAAN!
Juu, onko lapsen paras, se että joutuu pakosti muuttamaan joka hemmetin viikko paikasta toiseen...tutustumaan isänsä kieroja ja ilkeitä haukkuvia naiskaverieta, ei uussia vaatteita koskaan, ei kunnon ruokaa...haukkumista ja kiusaamista isän naisten taholta....
Onko tuo nykyajan lapsen elämää? Ei ole
Onneksi lapsen ei tarvitse asua sen sossumaailman määrännen yhäriäipän luona pakosti ja kokea sitä touhua että äipälla ne (kotiin, lasten vierelle tuodut!) panot vaihtuu useammin kuin sukat eikä lasten tarvitse olla joka perjantai epätietoisuudessa että: "mihinkähän tänään mennään hoitoon? mummin vai vaarin luo vai mennäänkö sen äipän yhäriruikuttajakaverin lissun luo jolla on naapurin tutun 13 vuotias yhäriäipän tyttö lapsenlikkana meille kaikille.."
Onneksi niissä yhäriruikuttajan viikonloppumestoissa lapsella on "vakaa ja turvallinen" olo kun lapsi ei tiedä tuleeko äippä hakemaan huomenna vaiko vasta ylihuomenna......
Niin ja tottakai ne yhäriäipän panot ovat hienoja kun ottavat sen ruikuttajan lapset heti "omakseen" ja ovat heille niin mukavia ja esimerkillisiä ihmisiä niillä iltavierailluillaan joita tekevät sen "vakaan ja turvallisen" yhäriäipän luona ;)
Sullahan on hieno exä ;) Herää vaan kysymys miten jumalattoman paska ihminen SINÄ olet, jos oikeus on katsonut tuollaisen äidin paremmaksi kasvattajaksi lapsillenne kuin sinä?
Mistä olet saanut päähäsi että olisin etä ja olisin ihan oikeudessa käynyt huoltajuutta setvimässä??
(ota huomioon että kaikki tänne kirjoittavat eivät ole joko yhäriruikuttajia tai etä isiä ;)
Onko muuten sulla ruikuttajalla ne lapset nyt siellä mummolassa vai kaverin kaverin luona lapsenlikan "turvallisessa ja vakaassa" huomassa? ;) Heh heeee....
"ota huomioon että kaikki tänne kirjoittavat eivät ole joko yhäriruikuttajia tai etä isiä "
Mutta kaikki jotka eivät komppaa sinua ovat yhäriruikuttajia? :D
Jos sinä et ole etävanhempi, olet siis lähi? Oletko ahne ruikuttaja joka halusi lapset luokseen vain voidakseen lypsää elareita etältä?
Mikäli et ole etä, etkä lähi, mikä saa sinut roikkumaan tällä palstalla?
Kuten sekin, että eiköhän ne kuningasruikuttajan lapset ala olla jo murroiässä, joten itse he päättävät, tapaavatko isää mutta jostain syystä äidin panot ovat kivampaa seuraa kuin OMA ISÄ LOL
sanavalintasi paljastaa sivistymättömyytesi,tuskin olet edes siivoojaksi kelvannut,ja kun vielä kiukuttelet kun et tiedä penskojesi siittäjää,niita lienee ollut useita samana päivänä,tuskin edes muistat montako oli remmissä mukana.On tosiaa helppo huomata sosiaalinen tasosi sen paljastit jo avauksessa,ihme että osaat kirjoittaa,vai auttaako sivullinen siinäkin.Taidat olla niitä venäläisiä joilla on kämmenessä teksti,,,vitu maksaa 5euruo.
Olipa naseva vastaus "tanjalle" joka taitaa jälleen olla Kuningasruikuttajan yksi minime :D
Miksi sä komppaat itse itsees täällä? ;)
Kaikki tietää sut sairaan yhäriruikuttajan joka olet ns. vajukki ;)
Tiedämme et sun ns. live-elämä on täysin sisällyksetöntä ja sä oot sellanen säälittävä yhteiskunnan mätäpaise vain kaikkien haittana eikä sinun jorinoitas kukaan ota tosissaan. (siis ei todellakaan ota!)
Me joilla on normaali live-elämä etusijalla ja tärkeämpää kuin tää "nettielämä" naurammekin sinun horinoilles paljon makeammin kuin sä sun omille eri nicin jorinoilles ;)
Etäruikuttaja tuli vastaamaan tanja37v-nickillä LOL
Olenpa elänyt nuo molemmat puolet ja toista puolta on vielä jonkun verran jäljellä. Oikein hienoa, että joku kiinnittää huomiota tuohon elareiden saajien rutinaan, mutta ihan sama juttu se on yleensä tällä toisellakin puolella siis mmaksajien puolella.
Itse ollessani elarien saaja en valittanut kertaakaan elarien pieneydestä. Se mitä oli sovittu tyydyin siihen ja en edes vaatinut niihin indeksikorotuksia, koska silloin ne ainakin oli saajan vaadittava. Olin tyytyväinen siihen, että elarit maksettiin ja aina ajallaan. On aivan turha lähteä raakkumaan lisää rahaa, jos on itse halunnut lähteä avioliitosta. Kun erosin niin mottoni oli, että vähällä pääsin, kun rahalla pääsin. Kyseessä oli tyhjätasku ja itellä kuitenkin kassaa kartutettu reippaasti.
Seuraavassa elämässä tahtoikin exäni eron ja minun ei ollut muuta kuin tyytyminen siihen, mutta päätin, että tiedän mitä yhteishuoltajuus on niin otankin sen maksajan puolen. Taas meni talouteni puoliksi ja tyhjätaskun kanssa, kuten aiemminkin. Mutta kaikesta huolimatta olen pystynyt maksamaan sen mitä on pyydetty ja välillä ylimääräistäkin.
Asia, jonka olen aina pitänyt mielessäni, on ollut se että koskaan ei tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Pisän aina rahaa sen verran jemmassa, ettei ole viimeinen lantti menossa, enkä osta luotolla. Jos ei ole varaa ei ole varaa. Näin on menty kahden erilaisen eron jälkeen ja ei vieläkään aihetta rutinaan.
Kyllä tämä nykyajan ihminen on sitten TÄYSI...........Ei mitään elatusmaksuja,kattoo sinne rahapussiin ennen aktia ja jos se on tyhjä niin sitten ehkäisy käyttöön.Tai oma käsi.Parisuhdetaidot on myös niitä elämisen tärkeimpiä alueita,jos ei se onnistu,niin ei kannate perustaa perhettäkään.Jättää sen niille joilta se onnistuu.Se on nykyisin liian helppoa tehdä vaan niitä mukuloita kaikenmaailman hunsvottien kanssa ja sossu maksaa.HYVÄN PERHEEN PERUSTAMISEEN TARVITAAN KAKSI! VIISASTA IHMISTÄ.Toista ei opi tuntemaan vasta kun useamman vuoden jälkeen,ehkiäisy kehiin siksi aikaa.
katsoa miten menisi, jos järjestettäisiin kysely avioon menosta. Siinä vihkiseremoniassahan voitaisiin kysyä ensimmäisenä, että kauanko olet ajatellut olevasi tässä liitossa? Kuinkahan moni vastaisi: 3, 5, 7, 11, 15, 18, 22, 25 tai 30 vuotta, vai kunnes kuolema meidät erottaa. Avioliitto solmittaisiin siksi ajaksi kuin se on kysymyksen esitysaikana ilmoitettu sovittavaksi, jos ei mene määtäaikaan mennessä hakemaan jatkoaikaa liitolle, se olisi siinä se liitto.
Noin 14 000 paria eroaa vuodessa ja arvatkaapa ketkä tekee rahaa näillä eroilla? Taitaa olla nämä lakimiehet.
Elatusmaksujen maksaminen voitaisiin sopia samantien avioliiton solmimisvaiheessa prosennttimääräisenä tuloista avioliiton raukeamispäivänä yhdestä lapsesta ja kerrotaan se sitten lasten lukumäärällä.
Tämän hyväksyttyään ja he joko purjehtivat avioliiton auvoiseen satamaan tai pistävät kantapäät vastakkain, kun huomaavat homman alkavan askarruttaa mieltä.
Ennen avioon astumista kysyttäisiin myöskin se, että kumpi vanhemmista haluaa avioliiton rauettua olla lähivanhempi vai ovatko vuoroviikko systeemin kannalla (ei elatusmaksua ja lapsilisät 50/50)?
Jos tässä vaiheessa tulee riita, ei vihitä, koska riita tulee myöhemminkin.
Onnea niille noin kolmellekymmenelle tuhannelle avioparille, jotka tänäkin vuonna kuvittelevat purjehtivansa avioliiton auvoiseen satamaan.
Älkää ikinä kuvitelko, etteikö ne vedet siellä satamassakin keikuta venettä.
kun mies alkaa uudelleen seukkaa jonkun selman kanssa!
Siihen asti kyllä isä huolehtii lapsistaan ja on puheväleissä ex vaimonsa kanssa.
Mutta auta armias jos uusio nainen huomaa että miehellä on hyvät välit exän kanssa ja lasten, niin kyllä tavalla ja toisella ne sotketaan niin perusteellisesti että ei mitään rajaa. Eikä niitä naikkosia edes hävetä.
Mies on kahden välissä ja uusio kaikista pahin. Miehellä ei saa olla entinen sukukaan enää lähellä, ei exät eikä lapset.
Ei sen puolen, olisi julmaa antaakkaan lapset enää miehelle edes kylään jos uudet naiset siellä touhuaa. Lapsethan siitä kärsii ja koko suku.
Meillä ei sallittu ainoankaan naisen tuleman meille tai miehen vanhemmille ym suvun seuraan, kun tiesimme että ilman ogelmia siitä ei selviä. Emme halunneet nähdä koko naisia ja miehen vanhempien kanssa aina nauramme ja pohdimme että saas nähdä mitä tapahtuu seuraavaksi. Ei ole mies edes vanhempiaan saanut nähdä kun naiset ovat niin kateellisia.
Vai liekö paremminkin Teuvo, sellainen mustavalkoisuus rivien välistä paistaa.
Täällä palstalla rellestää ne isit, jotka katkerana vinkuvat että maksamansa elarit ovat liian suuret ja menevät äitiin itseensä joka tietysti ryyppää ja ostelee vaatteita ja meikkejä ja lapsiparat elävät kurjuudessa.
Ne isit, jotka kiltisti VASTUULLISINA ihmisinä maksavat lasketun mukaiset oikeudenmukaiset elatusmaksut, eivät tällä palstalla viihdy, koska - kappaskummaa - he ovat myös niitä jotka oikeasti ajattelevat lapsiaan ja kykenevät eron jälkeen hoitamaan isyyttään ilman exän solvaamista ja katkeruuden aiheuttamaa kiusantekoa niin exälleen kuin myös lapsilleen sitä kautta. Heillä homma pelaa! Ja se on ihan itsestä kiinni.
Ne isit pääsevät osallistumaan lapsensa elämään, koska eivät aiheuta riitaa ja eripuraa jäämällä rypemään itsesäälissä ja katkeruudessa, silloin se isyys sujuu eronkin jälkeen kun asiat osataan hoitaa asiallisesti.
Kirjoitat
"menkää äidit itseenne ja uskokaa ettei raha tuo muutaku katkeruutta ja vihaa niin äidille ja isälle ja siitä maksavat lapset eniten! lapset tarvitsee iskää yhtäpaljon ku äitiäki niin että ei meillä oo mitään oikeutta omia lapsia itsellemme ja kyykyttää sillä isää! "
Hmm... Jos isi ei maksa sitä mikä olisi hänen osuutensa, niin äidin pitäisi vaan hyväksyä asia, voitko olla tosissasi? Mitä sitä nyt riitelemään, voihan ne lapset syödä kynsiäkin, pääasia että vastuuton isi saa pitää rahansa eikä häneltä missään tapauksessa tule vaatia sitä mikä lapselle kuuluu ettei vaan tule riitaa ja isi saa tuhlata rahansa vaikka ryyppäämiseen. Sehän on muuten heti sitä että kyykytetään isiä!
Ja miten tuo omiminen asiaan liittyy? Yleensä jos isi on tuollainen vastuuton elatusvelvollisuuttaankin välttävä, ja riitaa aiheuttava ja tekee kiusaa exälleen, IHAN ITSE OMALLA TOIMINNALLAAN aiheuttaa etääntymisen lapsistaan riitelemällä.
Mikä MIES se sellainen on joka ei lapsistaan halua taloudellisesti huolehtia?! Jumalauta, mikään. Itsekäs paskiainen se on, kun laittaa oman elintasonsa lapsiensa edelle.
Isä voi huolehtia lapsen taloudellisista tarpeista/elatuksesta vaikka ei maksa äidille elatusapua.
Minä puhun isistä, jotka eivät huolehdi taloudellista vastuutaan, niistä joille on laskettu oikeudenmukainen elatusmaksu, mutta se ei näiden itsekkäiden vastuuttomien pellejen mielestä ole oikein, vaan "ex-akka vie rahat". Ja sitten riidellään ja kiusataan lähiä ja tehdään sitä kautta kaikkien elämä vaikeaksi.
No, antaa sitten sen isän elättää niitä lapsiaan suoraan ilman elareita.
Ai annetaan isän, joka asuu jossain tuntemattomassa osoitteessa jonkun uuden naisen kanssa, joita on ollut näinä vuosina kymmeniä, elättää niitä lapsia suoraan ilman elareita?
enkö mä oo puhunu just tuosta rahasta? mikä helevetti teillä muutamilla äipyleillä on ku määrittelette isän vastuullisuuden rahassa?
sinäki vaa puhut ja puhut koko ajan rahasta ja haukut isiä etkä aattele yhtään että lapsella on kans se iskä joka on ihan yhtä tärkiä ku äipyli!
mikä vittu minusta tekee jonku teuvon ku puhun isin ja lapsen yhteisestä elämisestä?
täällä on oikiasti tosi sairaan ahneita äipyleitä joitten pitäs alakaa miettiin muutaki ku ittiään!
entistä paremmin tajuaa että rahanahneus aiheuttaa sitä eripuraa ja isien ja äipyleiden välien viilentymistä ku lukee teijän juttuja, ja sano sinäki mitä sanot mutta lapsi on se joka kaiken maksaa tavalla tai toisella ku äipylin ahneus mennee kaiken edelle!
monen yh äipylin pitäs tajuta että ku me yyhoot saahaan lapset automaattisesti omille kirjoille nii mitä saa iskä? menettää helevetin paljon siinä vanhemmuudessa ja sen lisäksi pitäs vielä maksaa siitä meille jotka saahaan olla lasten kans "samaa taloutta"! tuommonen perkeleen ahaneus jolla pilataan välit iskään johtaa siihen että ku äipyli katkeruuden kourissa puhuu iskästä paskaa nii äipyli saa lapset puolelleen ja sitäkai moni täällä toitottava yh äipyli haluaaki omaksi turvaksi. voi luojan lykky ettei meillä tarvi nuitten penskojen kattoa tuommosta ilkeää ja tyhmää anheuden tekemää paskaa!
tekee sinun hahmostasi epäilyttävän..Katsos,ne samat sanat ja kaavat lähiäitien haukkumisessa,mitä käyttää tämä toinen hahmo,kutsutaan häntä vaikka ruikuttajakuninkaaksi.
Äipyli..
yh saa automaattisesti lapset
ahneus ja katkeruus
isän kyykyttäminen ja haukkuminen
lasten eristäminen isästä
Täsämälleen samat horinat.
Ja samanlaiset raivonpuuskat :)
Onko siis ihme,että olemassaoloasi epäillään?
ku mä puhun niinku joku muu joka puhuu penskojen ja iskän välisestä hyvästä suhteesta nii mä oonki sun mielestä joku katkera etäisä! niinkö?
eikö täällä perkele äipyli tai äiti millä kutsumanimällä tahansa saa puolustaa omia penskojaan ja niitten isää etteikö leimata heti feikkaavaksi etäisäksi?
sulla nimimerkillä -KK- on vissiin aika kovat patoutumat saaha kaikki penskojen eduista puhuvat leimattua etäisiksi!
ahneudesta ja katkeruudesta ku puhun tai iskän kyykyttämisestä nii sekö tekee mut joksiki toiseksi joka puhuu samoilla sanoilla täällä? helevetti että mä jo häpenän että meistä yyhoo äipistä löytyy nuin perkeleen tyhymiä ku sä oot!
me ku mentiin soskuun tekeen erossa sopimusta nii ei siellä ees kysytty kumpi tulee lähiksi, oli valmiiksi kirjotetetu kaavakkeet nii että minusta tuli lähi, ihan hyvin meijän tapauksessa se lähi vois olla penskojen iskä ja oikeen nyt vituttaa nii että oon miettiny pitäskö meijän tapauksessa muuttaa huoltomuoto että mä olisinki etä? mitäänhä se ei muuttais ku meillä ei oo riitaa rahasta ja penskoilla ei asiat muuttus miksikään.
Sovitaanko, että puhut vain omasta ahneudesta, katkeruudesta ja ex-puolisosi kyykyttämisestä, etkä sekoita meitä asiallisesti kommunikoivia yh-äitejä äippyli/äippä-mongerukseesi. Koska sinulla vaikuttaa elatus-ja tapaamiskuvio olevan loistavalla mallilla, niin ole tyytyväinen siihen, mutta älä käy potkimaan tuntemattomien yh-äitien nilkkoja pönkittääksesi omaa erinomaisuuttasi.
Toiseksi en usko sekuntiakaan, että olet yhdenkään lapsen lähihuoltaja, koska kielenkäyttösi ja esiintymisesi ovat niin alatyylistä, ettei sinua ole yksikään lastenvalvoja voinut päästää erotilanteessa lähihuoltajaksi, ellei sitten etähuoltaja ole vieläkin huonommassa kunnossa. Lähes nelikymmenvuotias äiti-ihminen ei käytä tuollaista kieltä, jota tanja37v räykyttää kirjoituksissasi. Olet säälittävä.
ja LOL ovat kaikki yksi ja sama ääliö.....taisi TANJA 37V iskeä olan takaa noihin yhäriruikuttajiin.Hienoa Tanja 37v.Toinen,jota komppaan,on totuuden näkevä.......jatkakaa samaan malliin.Laittakaa jauhot kurkkuun noille ruikuttajille.
Minulla ei ole patoutumia.Jos lukisit vastauksiani ennekuin riehumistasi,niin tietäisit.
Minulla ei ole riitaa exäni kanssa,en vain pidä hänen aikataulujen vaihdoistaan.
isä halusi olla etävanhempi,vaikka yritin saada 50/50 sopimusta,koska asuimme lähekkäin,lapsella oli ikävä ja minulla vuorotöitä.
Elatusmaksut tulevat ajallaan ja ovat normia paremmat,lapsen isän itse päättämät.
Minä en ole leimaamassa kaikkia miehiä välinpitämättömiksi etäisiksi. En edes sitä exääni,vaikka itsekäs mies onkin,eikä aina ajattele miten lapsi tapaamisia odottaa,mutta välittää kyllä tenavastaan.
Minä en myöskään väitä,että kaikki lähiäidit ovat samankaltaisia. On niitä,joille elämän tärkeysjärjestys on erilainen kuin minulla.
Tyhmä olen siis vain sen takia,etten ole kanssasi samaa mieltä :)
Komppailkaa ruikuttajakuninkaan kanssa toisianne,siinä ne viisaat keskustelee henkeviä ja me tyhmät luemme niitä ja yritämme ottaa opiksi,jotta tulisimme teidän kaltaisiksenne :D
Et ole lähihuoltaja, etkä periaatteessa myöskään etähuoltaja, koska lapset eivät tapaa sinua - enkä ihmettele heidän syitään hetkeäkään.
Olet vain katkera ulosoton elatustukivelallinen, jonka pääasiallisena toimena on ruikuttaa yhteis-ja yksinhuoltajapalstoilla.
Laitapa sinä niitä jauhoja taivekohtiin, ettei tinea cruris leviä korvienväliin asti.
Miltä tuntuu kannustaa itseään monin eri nimimerkein? Varmasti antoisaa :)
Sinä siis olet tuo LOL....lissu on ääliö.....sekä PROVO-HILMA.....JA NYT TANJA -77....kaikki yksi ja sama idiootti persoona.Kolahtipa kovasti sinuun tuo YHÄRIRUIKUTTAJA titteli.Kjiäh,kjiäh....
En ole. Joten kjiäh,kjiäh vaan!
Kielipoliisi Tanja -77 määrää täällä huoltajuudesta :DD
Minä en saanut Tanja -77 kirjoituksesta sellaista mielikuvaa, että hän määräisi huoltajuutta kenellekään. Heikko egosi luki viestin niin, joten Tanja -77 taisi osua todella arkaan paikkaan ;)))
Sanomattakin on selvää, että aloittaja on kuningasruikuttaja itse, joka epätoivoisesti yrittää esiintyä lähiäitinä, mutta tunnetustihan koira ei karvoistaan pääse; eli Kuningasruikuttaja kirjoittaa samaan tunnistettavan rahvaanomaiseen tyyliin kuin muillakin nikeillään. Se, että hän yrittää muuttaa kirjoitustaan "unohtamalla" välilyönnit ja sönköttämällä jotain sekamurretta ei poista sitä faktaa, että nettipalsta-addikti Kuningasruikuttaja, kaikkien kusipäisten etäisien mallityyppi on asialla, tällä kertaa naiseksi pukeutuneena.
Hohoi transu! Bling bling on tämän kevään uutta muotia!
Jos luit yllä, että Tanja -77 määrää jonkun huoltajuuksista, olet enemmän sekaisin kuin aikaisemmat kirjoituksesi antavat ymmärtää. Huoltajuuden määrää vain tuomari oikeussalissa ja siitäkin päätöksestä tyytymättömällä on oikeus valittaa. Mistähän syystä tuomari ei tehnyt sinusta lastesi huoltajaa... ???
"mutta tunnetustihan koira ei karvoistaan pääse"
Eli sinun ruikuttajan mielestä jos sattuu olemaan lähi äiti niin silloin se äiti ei yksinkertaisesti voi puhua lapsen saatika isän kannalta myönteisesti!
Sinun mielestäsi kaikki jotka puhuvat sinun henkilökohtaista näkemystäsi vastaan ovat joko etä isiä tai etä isien yh äipylin nimissä kirjoittamia feikki lähejä ;)
Ethän ruikuttaja usko tuota itsekään vaikka kuinka yrität ;)
Miten et voi hyväksyä sitä että näköjään näkyy olevan ihan oikeasti hyviäkin lähi äitejä kuten tuo tanja 37 äiti on?
Taidat tuntea aika isoja pistoksia sydämmessäsi kun sinun sukupuolta oleva periaatteessa samassa huoltajuusmuodossa kanssasi oleva äiti lataakin tänne tekstiä joka kertoo miten sinä et tosiaankaan ole se unelma lähi äiti vaan katkera ja ahne ruikuttaja ;)
Sinulla näkyy olevan pakottava tarve täällä yrittää morkata etä isiä ja myös niitä lähi äitejä jotka ajavatkin lapsen etua lähi äidin oman sijaan! ;) (nautin tästä kun olet noin läpipaistavan tyhmä ruikuttaja ;)
Arvannut vain näköjään oikein.
Osaatko lukea? Kokeile tästä. En saa elatusapua lapsista ja lapset ovat parhaillaan viikonlopputapaamisessa isällään. He soittivat aamulla ja kertoivat olevansa matkalla Keski-Suomeen laskettelemaan isän ja isän vaimon kanssa. Illalla he kuulemani mukaan menevät kutsuttuna syömään isän vaimon lapsen perheen luokse. Huomenna haen heidät kotiin ja samalla sovimme lasten isän kanssa hiihtolomaviikon vaatetuksesta ja tarvikkeista.
Mutta jos omaisin valtuudet, määräisin kirjoittajan nimimerkit Totuuden näkijä ja tanja37 äiti:n kielenhuoltoon jollen jopa suorittamaan keksenjääneet peruskouluopinnot loppuun.
ihmisiä, kun sovimme jo hylätyksi tulemisen aikana, että mies ei tuo naisiaan sitten ikinä meille näytille, eikä varsinkaan lasten elämää enempää sotkemaan. Meille riitti se että halusi karkottaa lapset pois miehen elämästä, että enempää tuhoa nämä naiset eivät meidän perheelle tee. Mies itse oli samaa mieltä, ettei tuo naisiaan meille, joten meillä ei ole koskaan lapset käsrsineet enempää kuin sen että isä heidät hylkäsi kokonaan, Se on suurin kärsimys ollu heille.
Mutta minkäs teet, kun isä valitsee naiset lasten sijaan ja hylkää, ei siinä lapst mitään pysty tekemään, ettei isä enää heitä halua elämäänsä.
Olemme saaneet olla rauhassa miehen naisilta, eikä koskaan ole kukaan päässyt heitä haukkumaan ja tekemään heidän elämästään huonompaa.
Olsi ollut kamalaa nähdä, jos joku täysin vieras ja outo ihminen haukkuisi ja kiusaisi lapsiani, enkä voisi mitään. Sanoin lapsilleni aikanaan, että saatte itse valita, missä asuttem minun vai isän ja hänen outojen naisten luona, ja minut he tietenkin valitsivat. Olisi ollutkin vaikea kokonaan luopua lapsistani, ja ajatella etten ikinä tuntisi heitä enää jos vastaan tulisivat, sillä en voisi toimia yhdesssä miehen naisten kanssa ja olla osa siinä elämässä. Ohan kauhistuttaa.
Onneksi emme ole miehen naisia nähneet emmekä näe, mutta sääli että mies hylkäsi lapset pieneinä, mutta itse siitä maksaa. Nyt lapset eivät halua nähdä isää, kun mies itse ajoi itsensä ojaan.
Olisimme halunneet pitää miehen elämässämme ja varsinkin lapsetn kanssa, mutta mies valitsi painostuksen vuoksi ne naiset, ja lapset sai jäädä. Mutta hänen naisiaan emme koskaan suvaitse sillä perheenrikkojat eivät ole korkealla missään. He ovat säälittäviä, kun pitää hajoittaa lasten perheet.
Olen kahdesti eronnut, avioliitosta ja avoliitosta. Kummallakaan kertaan alkukriisiin jälkeen ei ole ollut ongelmia maksujen, tapaamisien, vaatteieiden, lomien, kuljetuksien ja jne kanssa. Ihmettelen et kuka riitelee ja kenen kanssa. Aikuiset ihmiset HALOO! Jossain kait raja menee typeryydellekkin vai oisko tyhmyyttä!? Positivismi ei ole sairaus..katkeruus monien vuosien jälkeen on..
Alkuhankaluuksien jälkeen elämä sujui.
Kunnes etä löysi uuden kumppanin.
Sen jälkeen mikään ei ole enää sujunut.
Huokaan haloittelulle ja aikuisuuden peräämiselle.
Niin se on, että pimppa menee lasten edelle.
Ihmettelen ihmettelijöiden tyhmyyttä.
ja suurinsyy siihen on se et se uusi ihminen tekee miehen elämästä vaikeeta.
Me teimme jo alussa selväksi, ettei kukaan vieras ex mieheni nainen tule olemaan minun ja lastemme kanssa missään tekemisissä Meille ei ole lupa tulla eikä lapset koskaan saa heitä nähdä. Juuri sen tähden, että lasten elämää ei kukaan ulkopuolinen saa vaikeuttaa enenmpää.
Minä kielsin täysin ex miehen naiset lasten elämästä, eikä onneksi ole ollutkaan.
Se olisi tietänyt sitten lopullista eroa myös minusta ja lapsista, en enää olisi halunnut olla lasten kanssa tekemisissä, jos he olisivat halunneet nähdä isänsä naisia! Se oli joko minä tai ne naiset! Onneksi valitsivat minut.
Emme ole koskaan heitä tarvinneet, emmekä halunneet että elämämme enää vaikeutuisi ulkopuolisten ihmisten takia.
Mies on hyvin pitänyt naisensa poissa meidän elämästä, niin paljon hän kunnioittaa ja arvostaa ja välittää meistä, että ei tuo naisiaan meille.
Voi huhuhu.. Olet todella epävarma itsestäsi. Ei ihme että sinulla ei ole uutta miestä. Muistathan että mikäli joku erehtyi sinun kanssasi kimppaan.. Niin lapset eivät saisi olla missän tekemisissä sen miehen kanssa.
Eikös säännöt pitäisi olla samat sinulle ja myös ex-miehelle?
Eihän sun exän uusi perhe kuulu sulle mitenkään. Et sinä voi vaatimuksia esittää. Ei ole tullut mieleenkään kieltää lasta tapaamasta exän uutta. Yhdessä hakevat lapsen lomalle heidän luokse, olen tavannut tämän uuden ja ihan sisältä asti hakevat lapsen. Miksi minä osoittaisin mieltäni ex mieheni nykyiselle, ihan mukavan tuntuinen on ja mikä tärkeintä lapsi tulee toimeen hänen kanssaan. Mutta en muutenkaan riitele exäni kanssa, yhteishuoltajuus rajoittuu kesälomalla luona pitämiseen, pitkän välimatkan takia. Olisi aika törkeetä yrittää estää sekin vähä minkä näkevät.
Oi oi kuinka hienoa onkaan lukea kun mestariyhäriruikuttaja paljastaa ruikuttajan pääperiaatteita suoraan noin selvästi!
Ilmiselvästi se sinun lastesi isä on halunnut tosi kiihkeästi eroon sinusta kun on muka "luvannut" ettei uusia naisia tule lasten "haitaksi".
Puhut lapsista ja sinusta itsestäsi MEINÄ! Olet siis yhäriruikuttajan tapaan aivopessyt lapset oman sairaan ajatusmaailmasi mukaan ja nyt pidät itsestäänselvyytenä että se sinun vihasi lasten isää kohtaan on luonnollisesti pakko olla myös lapsissa! Olet TODELLA SAIRAS mieleltäsi!
Nämä sinun tänne höpöttämäsi jutut ovat aina samaa sairaan mielen tuotosta: "uusikko ei määrää mitään, me ei hyväksytä isän naisia yms."
Enempää sinun sairaista jutuistasi en jaksa edes puhua koska et sinä edes tajua mitä sinulle sanotaan, lapsesi tulevat aivan varmasti vielä tajuamaan että sinä olet itsekäs ruikuttaja ja silloin saat niittää mitä olet kylvänytkin ;)
"Se olisi tietänyt sitten lopullista eroa myös minusta ja lapsista, en enää olisi halunnut olla lasten kanssa tekemisissä, jos he olisivat halunneet nähdä isänsä naisia! Se oli joko minä tai ne naiset!"
Noin ajattelee ja toimii sinun laisesi yhäriruikuttaja jonka "tärkein" on elämässä....? Mikä?
Ei todellakaan lapset vaan sinä itse sillä oikeasti lastaan rakastava vanhempi ei todellakaan kiristäisi ikinä lastaan tuolla tavalla! "jos tykkäät isästä niin vihaat minua"
Kerroin jo aiemmin: olet pahasti sairas, lapset pitäisi äkkiä saada pois sinun vaikutuksesi alaisuudesta sillä ei heidän saisi kärsiä äidin mielenvikaisuudesta!
Ruikuttajakuningas vääntää Lissun kanssa :D Titaanien taisto, etten sanoisi :D :D :D
Kumpikin on niin 100% oikeassa omassa sairaassa näkemyksessään,ettei loppua tule :D
lapsista, ei käy kieltäminen. Ennemmin valitsi lapsettoman naikkosen kuin omat lapset. Koki lapsensa niin rasittaviksi, ettei enää jaksanut elää meidän kanssa. Ikävää näin lasten tähden, mutta kun on lapseton eukko ja oma perhe vastakkain, niin tottakai se lapseton voiton vie,,, on sitä vapaa aikaa.
Kyllä lapset ovat itse nähneet isän tekemiset, että kun heidät hylkäsi, niin ei semmonen voi olla isä. Ei lapset tyhmiä ole, etteivät sitä itse tajua.
Ei meillä ole miehen uusikoita koskaan käynyt kun emme ole antaneet siihen lupaa, enkä minä ole antanut heidän edes nähdä lapsiamme, koska en halunnut, että heistä kasvaa kieroja ihmisiä. Mies ajatteli samoin, eikä ole tuonut naisiaan koskaan meille, eikä pakottanut lapsiamme koskaan heitä katsomaankaan. Onneksi.
Kuuleppas, minun lapseni ovat aikuisia, ja olisvat jo nyt sanoneet minulle tai moittineet minua, mutta ovat läheisiä minun kanssa, ja kiittävät siitä, etten antanut isän naisten pilata heitä. Ovat todella kiitollisia. Mutta eivät halua isäänsä nähdä, koska mies hylkäsi heidät, nyt hylkäsivät lapset isänsä.
Sääli että lapsi joutuu elämään noin sairaan ihmisen luona.
Voimia sulle sun tilanteesees. Kyllä se siitä. Itse olen selvinnyt vastaavasta tilanteesta jotenkin elävänä.
Tämä kaunis kappale lohdutti mua paljon...
http://www.youtube.com/watch?v=ZJXhVjD5oxk
Harmi että tällaset kappaleet jääneet unholaan.