Saimme mieheni kanssa tietää olevamme raskaana. Menossa on omien laskujen mukaan nyt rv 7 5. Meillä on ennestään ihana kohta 1,5 vuotta vanha poika, joka on meille molemmille todella rakas. Hän oli hyvin odotettu ja toivottu lapsi ja odotusaika sujui hyvin. Nyt siis ongelma on seuraava; mieheni ei ole vielä valmis tupla-isäksi ja minä en voi kuvitellakaan tekeväni aborttia...takana on jo yksi abortti saman miehen aikana, ennen ensimmäistä lasta. Tämän takia tiedän, etten selviä toisesta henkisesti tasapainoisena.
Mitä siis tehdä? Onko kohtalotovereita?
On vaikea ajatella mitään, kun tuntuu, että jos on iloinen, se on väärin ja jos on surullinen, niin sekin on väärin, sitä tulevaa lasta kohtaan....kamala tilanne! Ja siis käytimme ehkäisyä, mutta vauva vain päätti lmaantua...
Mitä siis tehdä? Onko kohtalotovereita?
On vaikea ajatella mitään, kun tuntuu, että jos on iloinen, se on väärin ja jos on surullinen, niin sekin on väärin, sitä tulevaa lasta kohtaan....kamala tilanne! Ja siis käytimme ehkäisyä, mutta vauva vain päätti lmaantua...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lapsi on ja elää.
Se on kiertämätön lähtökohta.
Eihän kukaan oikea mies vaadi lapsensa teilaamista. Oikea mies suojelee lastaan ja naistaan. Kerro tuo miehellesi ja neuvo kasvamaan miehen mittaan HETI.
Älä anna painostaa itseäsi lapsesi surmaamiseen. Sellaisesta ei hyvä seuraa kenellekään.
Olkaa nyt onnelliset lapsesta. Sinun velvollisuutesi on suojella lasta ja hänen hentoa elämäänsä.
Ollaan käyty melko kiivasta keskustelua aiheesta ja oon tehny miehelleni kantani selväksi: aborttia en tee.
Mieheni on vaikea hyväksyä tilannetta, mutta toivon, että se on osa alkujärkytystä ja niinkuin miehenikin sanoi, että kun lapsi on sylissä, ei se rakkaus enää mietitytä.
Mutta, mietityttää, miten me pystytään jatkamaan tästä normaalisti eteenpäin, kun jompi kumpi joutuu kuitenkin kovan paikan eteen...
Eipä tuo myöhemmin varmasti enää tunnu, etenkään sitten kun lapset kasvaa ja ovat isompia. Heistä on seuraa toisilleen! Kannattaa muistaa myös, kuinka vaikea tilanne se sitten olisi, jos toista lasta ei kuulusikaan toiveista huolimatta.. eikö ole parempi kuitenkin näin päin? Kehota miestäsikin miettimään tätä, tuskin harmittaa enää.
Selvästi olet jo tehnyt päätöksesi. - Et tee aborttia, koska et halua sitä tehdä. Älä anna miehesi painostaa sinua asiaan, jota et halua.
Jos sinulla oli todella rankaa jo ensimmäisen jälkeen, ei selvästikkään ole hyvä idea tehdä sitä enää. Eiköhän sinun oma psyyke ole kuitenkin tärkein. :) Sitä paitsi sinun täytyy jaksaa huolehtia toisestakin pojasta ja se tuskin onnistuu jos olet hyvin masnetunut abortista. Abortti ei ole oikea vaihtoehto, jos sitä epäröi, silloin se yleensä tuo vaan mielipahaa.
Toivottavasti miehesi oppii ymmärtämään päätöstäsi! Onnea ja voimia sinulle paljon!
jo valmiiksi, ettet abortista selviä henkisen tasapainosi säilyttäen, niin minä en juuri pahempaa ratkaisua kuin abortti keksisi teidän tilanteessanne, ihan teidän kaikkien kannalta. Kai miehesikin kuitenkin mieluummin ottaa kaksi lasta parin vuoden ikäerolla kuin henkisesti tasapainottoman vaimon ja pienen lapsensa äidin? Eikö sinun henkinen hyvinvointisi ole aika oleellista jo lapsesikin hyvinvoinnin kannalta?
Minäkin uskon, että tässä on kyseessä alkujärkytys miehesi kuten sinunkin kohdallasi. Sinun miehesi sietäisi kyllä tykönään minusta miettiä ihan vakavissaan sitä, että kumpi tosiaan mahtaisi hänelle ollakaan kovempi paikka; kaksi rakasta lasta parin vuoden ikäerolla ja tasapainoinen ja onnellinen vaimo, vaiko yksi lapsi ja onneton vaimo, jonka onnettomuus heikentää perheen muidenkin jäsenten henkistä hyvinvointia ja onnellisuutta...
...päätös olikin siis jo selvä.
Sinua siis mietityttää nyt se kuinka voit katsoa "miestäsi silmiin", kokematta häntä tekopyhäksi kun hän on tulevan lapsenne kanssa. Jos hän sanoo myöhemmin palvovansa lasta, voitko ottaa sitä tosissaan, kun olet kuullut hänen toivoneen aborttia... Mietitkö jatkuvasti, että valehteleeko se, onko se oikeasti kuitenkin katkera tästä lapsesta, onko lapsi ja minä pilanneet hänen elämänsä...
Itse olen eriaiheen parissa ollut samantyyppisessä tilanteessa ja mietin samanlaisia asioita. Vakavasti mietin silloin eriteille lähtemistä, sillä ajattelin, että kun tuo kerran ei halua niin tapahtuvan, ei se ole kuitenkaan onnellinen kun niin nyt jokatapauksessa tapahtuu. Eroa ei tullut ja koko asia on häipynyt minunkin mielestä (mieheltähän tällaiset häipyvät vielä nopeammin), sen koko aiheen pohtiminen oli täysin turhaa. Maskuliininen henkilö kokee ja näyttää tunteensa konkreettisna tekoina, ei se syvällä analysoi mitään täysin vastakkaista (johon taas analysoivat feminiinit kykenevät). En tiedä millainen sinun miehesi on, mutta omani perusmies ainakin pussaa ja halaa silloin kun se tykkää, jos ei tykkää se ei halaa eikä pussaa. Itse taas naisena sitä pystyy ajattelemaan toisin kuin tekemään. Eli ainakin tämän omani kohdalla, jos olisin sinun tilanteessani, katsoisin rauhassa mitä tapahtuu. Jos mies ei osoita kiintymystä lapseen kun se on syntynyt, silloin tietäisin, että se ei oikeastikaan sitä halunnut ja silloin ero olisi ajankohtainen. Jos se taas kiintyy lapseen ja osoittaa sen, tietäisin, että se on vilpitöntä.
...varmaan kerrot miehellesikin sen, ettet usko selviäväsi henkisesti toisesta abortista ja asia on sillä ratkaistu. Miehesi aivan taatusti haluaa, että hänen olemassa olevalla lapsellaan on mahdollisimman hyvinvoiva ja terve äiti, eli tarjota lapselleen vain parasta.
Kai se on hyvin vama kuin yh-äitien kanssa, jos haluaa elää suhteessa sellaisen kanssa tulee kaksi yhden hinnalla. Jos mies haluaa olla perheensä parissa, niin kauppaan kuuluvat kaikki osapuolet.
Nyt on ensimmäinen neuvola-aikakin varattu :) Eli tervetuloa maailmaan ihana pikkuinen!
Ja kiitos kannustavista sanoista, ne auttoivat keskustelussa mieheni kanssa ja ne myös osittain saivat mieheni pään kääntymään. Tänään ensimmäistä kertaa mieheni sanoi, että kyllähän sille lapselle pitää muuten sitten nimikin keksiä
Aivan mahtava homma! Mukava muuten että jaksoit tulla vielä meillekkin kertomaan miten kävi! :)
Onnellista odotusta teille kaikille! :)