Vaikeuksia päästä eetteriin täältä Savon korvesta,puhelinlinjat eivä oikein ole laulaneet,liekö syynä Katri Helenan mollaus.Kuulun Suur-Savon piiriin ja katkoksia sähkönjakelussa.
Uskomatonta,kaiketi kaksoiolentoni on ollut asialla,kun evakon palstalla olen käynyt päätäni aukomassa kertoman mukaan. Valehteleva omaishoitaja,joka ukonkäppyräänsä hoitaa.
Uskomattomia ovat ihmisen aivoitukset.Ensin haukutaan Susmorsian nimittelyillä ja sitten minut.
Antaa tulla vain likasangollisia niskaan,mutta ihan kaikkea en sentään ota vastaan.
Se ukonkäppyrä tekee töitä minkä kerkeää,kantaa puut sisälle käy kolmen viiva viiden kilometrin lenkillä päivittäin,pilkkii ja siivoaa oman huoneensa ym.ym
Olisi kyllä hyvientapojen mukaista jos tämä evakkorekeen pyrkijä ilmoittautuisi,siis kertoisi kuka tätä ystäväämme tätimonicaa oiken arvostelee.Minä saan syttäsuotta haukkumiset.Ei hauskaa minusta.
Ehkä joku saa siitäkin jonkinasteisia hyvänolonvirtauksia,me ihmiset olemme niin erilaisia.
Siis minä etsivivä-amadeus en ole konettani avannut kahteen päivään,joten jos joku täällä on minuna esiintynyt niin sille en voi mitään,huvinsa kullakin.Ama
Katkoksia tiedonkulussa
14
466
Vastaukset
Amateuksen kiinteistöönkin? Tuolla töllän teksti tv:ssä kerrotaan: Sähköviat alkaa oleen korjattu. Meitin seudun aviisissa ounasteltiin näiden luonnontuhojen vauhdittavan maakaapeloinnin tuloo.
Melkein säännölliset linjatuhot rokottavat sähköyhtiöitäkin rankalla kädellä. Me kuluttajat saamme varautua uusiin sähkölaskujen korotuksiin.- vertti suhoin
Siis aloituksessa puhelinlinjoista. Onko noissa sähkötolpissa myös lankapuhelin piuhat?
- X amateus
mutta toistaiseksi taas toimii ,neljän tunnin katkos oli aamulla vielä.Kyllä minulla vielä saavit ja kiulut ovat vettä täynnä.Ei vielä jaksa uskoa,että olis lopullisesti ohi katkokset.
Onneksi on noita tulipesiä,että sai ruuat ja kahvit keitettyä ja lämmintä pirttiin.
Kyllä täällä puhelinlinjat kulkivat sähköpylväissä,mutta Sonera raksi ne pois,kun jokaisella on kännykät nykyään ja Järvi-Suomen Energia laskutti tietysti Soneraa.
Seitsemän% nousi sähkönsiirtomaksu tammikuun alusta ja varmaankin toisen mokoman nousee keväällä.
Minulla on sähköpatterit joka huoneessa,mutta tulipesät ovat kuitenkin se lämmitysmuoto näin talvella,kun puista ei tarvitse maksaa. - vähän pelkoakin
X amateus kirjoitti:
mutta toistaiseksi taas toimii ,neljän tunnin katkos oli aamulla vielä.Kyllä minulla vielä saavit ja kiulut ovat vettä täynnä.Ei vielä jaksa uskoa,että olis lopullisesti ohi katkokset.
Onneksi on noita tulipesiä,että sai ruuat ja kahvit keitettyä ja lämmintä pirttiin.
Kyllä täällä puhelinlinjat kulkivat sähköpylväissä,mutta Sonera raksi ne pois,kun jokaisella on kännykät nykyään ja Järvi-Suomen Energia laskutti tietysti Soneraa.
Seitsemän% nousi sähkönsiirtomaksu tammikuun alusta ja varmaankin toisen mokoman nousee keväällä.
Minulla on sähköpatterit joka huoneessa,mutta tulipesät ovat kuitenkin se lämmitysmuoto näin talvella,kun puista ei tarvitse maksaa.lumimyräkkä raivosi täällä K-Suomen korkeudella. Tuuli oli irrottanut naapurin kevytrakenteisen autotallin ja heittänyt metsänlaitaan. Onneksi ei lentäessään rikkonut talon ikkunoita.
Lumitöitä on piisannut omiksi tarpeiksi.
Pari päivää sitten lumitöitä tehdessäni kiinnitin huomiota läheiseen koivuun lentävään keltasirkkuparveen. Olin ihastunut linnuista, mutta huolestuin kun linnut eivät sirkuttaneet vaan ääni jonka parvi tuotti, muistutti lähinnä etäältä kuuluvan pienen koiran haukuntaa.
Pettivätkö korvani vai onko kysymys jostain lintujen sairaudesta - lintuinfluenssasta?
Onko teillä muilla havaintoja tämänlaisesta asiasta? - X amateus
vähän pelkoakin kirjoitti:
lumimyräkkä raivosi täällä K-Suomen korkeudella. Tuuli oli irrottanut naapurin kevytrakenteisen autotallin ja heittänyt metsänlaitaan. Onneksi ei lentäessään rikkonut talon ikkunoita.
Lumitöitä on piisannut omiksi tarpeiksi.
Pari päivää sitten lumitöitä tehdessäni kiinnitin huomiota läheiseen koivuun lentävään keltasirkkuparveen. Olin ihastunut linnuista, mutta huolestuin kun linnut eivät sirkuttaneet vaan ääni jonka parvi tuotti, muistutti lähinnä etäältä kuuluvan pienen koiran haukuntaa.
Pettivätkö korvani vai onko kysymys jostain lintujen sairaudesta - lintuinfluenssasta?
Onko teillä muilla havaintoja tämänlaisesta asiasta?sen äänen ovat saaneet aikaan.Täällä on noin parinsadan kappaleen populaatio ollut koko talven ja vaikuttavat ihan normaaleilta.Pari salmonella lintua on joukossa ollut.
Se satoi alijäähtynyttä vettä toissapäivänä ja koivut soivat kuin tuulikellot,kun linnut lehahtivat lentoon.Nehän jo sirkuttaa ja toisiaan ajavat takaa,taitaa lempi alkaa leiskumaan.Aurinko päivällä lämmitti jo jonkinverran tuulettomalla paikalla.
Minulta menee kauraa muutama säkki talvessa sirkuille ja tallarit ja muut saavat auringonkukkaa ja pähkinöitä.On niitä niin mukava seurata täällä syrjäkylällä,kun muuta liikenettä ei juurikaan ole.
Eilen toki nähtiin mäyrä jäällä,kun ahvenia oltiin narraamassa. - köörimies
vähän pelkoakin kirjoitti:
lumimyräkkä raivosi täällä K-Suomen korkeudella. Tuuli oli irrottanut naapurin kevytrakenteisen autotallin ja heittänyt metsänlaitaan. Onneksi ei lentäessään rikkonut talon ikkunoita.
Lumitöitä on piisannut omiksi tarpeiksi.
Pari päivää sitten lumitöitä tehdessäni kiinnitin huomiota läheiseen koivuun lentävään keltasirkkuparveen. Olin ihastunut linnuista, mutta huolestuin kun linnut eivät sirkuttaneet vaan ääni jonka parvi tuotti, muistutti lähinnä etäältä kuuluvan pienen koiran haukuntaa.
Pettivätkö korvani vai onko kysymys jostain lintujen sairaudesta - lintuinfluenssasta?
Onko teillä muilla havaintoja tämänlaisesta asiasta?Ilmeisesti lintukoiraat ilmoittelevat näin reviirirajojaan. Peltosirkun kaunis ja hillitty laulu on mieluista kuultavaa.
- a-siakas
köörimies kirjoitti:
Ilmeisesti lintukoiraat ilmoittelevat näin reviirirajojaan. Peltosirkun kaunis ja hillitty laulu on mieluista kuultavaa.
Kyllä harakat, varikset ja kuusikossa närhit
rakkauslauluja laulelee
kunhan pakkaset ja hanget käy vähiin
siinä höyhenetkin lentelee...... - X amteus
köörimies kirjoitti:
Ilmeisesti lintukoiraat ilmoittelevat näin reviirirajojaan. Peltosirkun kaunis ja hillitty laulu on mieluista kuultavaa.
pari viikkoa kesykyyhkykin,siis pulu.Tästä on linnunteitse taajamaan noin kymmenen kilometriä,kaiketi sieltä harhautunut.Kaurat ja muut siemenet sille näyttivät maistuvan.Kaiketi sille tuli ikävä kavereitaan kun häippäs.
On minulla täällä jo variksiakin kaksin kappalein,närhiä,harakoita ja oravia ollut koko talven.
Ovat pulleita,kun parhaat palat rosvoaavat ruokintapaikalta. - :D tervehdys
X amteus kirjoitti:
pari viikkoa kesykyyhkykin,siis pulu.Tästä on linnunteitse taajamaan noin kymmenen kilometriä,kaiketi sieltä harhautunut.Kaurat ja muut siemenet sille näyttivät maistuvan.Kaiketi sille tuli ikävä kavereitaan kun häippäs.
On minulla täällä jo variksiakin kaksin kappalein,närhiä,harakoita ja oravia ollut koko talven.
Ovat pulleita,kun parhaat palat rosvoaavat ruokintapaikalta.Halusi kai vaihtelua ruokaansa hampurilaispapereista. Hyvät ketsupit maistuu:DDDDDDDDDD
- Venlastiina (ei kirj
:D tervehdys kirjoitti:
Halusi kai vaihtelua ruokaansa hampurilaispapereista. Hyvät ketsupit maistuu:DDDDDDDDDD
Tuli Aman kirjoituksesta mieleeni muuan pulujuttu.
Olimme kielikurssilla, ja joku oli tutustunut unkarilaisiin opiskelijoihin. He kutsuivat koko ryhmämme luokseen illanviettoon, ja muuan unkarilaispoika tuli noutamaan meidät majapaikaltamme ja toimimaan oppaanamme.
Seisoimme pysäkillä odottaen ratikkaa, ja pulut parveilivat yläpuolellamme.
Silloin muuan kurssikaveri sanoi minulle: - Tuu tänne katoksen alle, ettei pulut paskanna päähäs.
Joukossamme oli pari fiinimpää naista, ja toinen heistä valisti: - Älkää sanoko unkarilaisten aikana pulu. Se merkitsee jotakin tavattoman rumaa.
Toinen fiinimpi ilmaisi paheksuntansa käytetyn verbin johdosta.
Siihen alkuperäisen puheenvuoron käyttänyt: - Tule tänne katoksen alle, etteivät kyyhkyset kaki sinun päähäsi.
Olisi pitänyt muistaa katos sillä kertaa, kun odottelin mustatukkaisen kurssikaverin kanssa ratikkaa.
Itse olin niinä aikoina vielä melkein pellavapää.
Eikös yksi vietävän pulu rojauttanut päähäni mustan liukumiinan. Hävytön teko muutenkin, olihan siinä vieressäni mustatukkainen ja takanani aivan hurmaava mies! Venlastiina (ei kirj kirjoitti:
Tuli Aman kirjoituksesta mieleeni muuan pulujuttu.
Olimme kielikurssilla, ja joku oli tutustunut unkarilaisiin opiskelijoihin. He kutsuivat koko ryhmämme luokseen illanviettoon, ja muuan unkarilaispoika tuli noutamaan meidät majapaikaltamme ja toimimaan oppaanamme.
Seisoimme pysäkillä odottaen ratikkaa, ja pulut parveilivat yläpuolellamme.
Silloin muuan kurssikaveri sanoi minulle: - Tuu tänne katoksen alle, ettei pulut paskanna päähäs.
Joukossamme oli pari fiinimpää naista, ja toinen heistä valisti: - Älkää sanoko unkarilaisten aikana pulu. Se merkitsee jotakin tavattoman rumaa.
Toinen fiinimpi ilmaisi paheksuntansa käytetyn verbin johdosta.
Siihen alkuperäisen puheenvuoron käyttänyt: - Tule tänne katoksen alle, etteivät kyyhkyset kaki sinun päähäsi.
Olisi pitänyt muistaa katos sillä kertaa, kun odottelin mustatukkaisen kurssikaverin kanssa ratikkaa.
Itse olin niinä aikoina vielä melkein pellavapää.
Eikös yksi vietävän pulu rojauttanut päähäni mustan liukumiinan. Hävytön teko muutenkin, olihan siinä vieressäni mustatukkainen ja takanani aivan hurmaava mies!Silloin, kun piuhat on poikki ja kiksit kaatuneet, pitäisi olla varalla iso liuta kirjekyyhkysiä.
- X amateus
Venlastiina kirjoitti:
Silloin, kun piuhat on poikki ja kiksit kaatuneet, pitäisi olla varalla iso liuta kirjekyyhkysiä.
Oli sinulla melkoisia kyyhkyskokemuksia,nauraa piti vaikka ei vahingolle pitäis nauraa.
Olen minä lokinulosteita niskaani saanut muutamia,vaikka ruokin niitä roskakaloilla.
Naapurin hienostorouva kerran valitti,että noi lokit sotkee heidänkin laiturit,kun niitä jatkuvasti ruokitaan.Sanoin että niistä päästään eroon parinkuukauden päästä,mutta epämiellyttävävistä naapureista eroonpääsy onkin kinkkisempää.
Emme ole senjälkeen keskustelleet asiantiimoilta.
Hän on kesämökkinaapuri,joten syksyn saapuessa heidän lähdettyään lokkien ja naapurin,tiettyä kaipausta jäin tuntemaan.Täytyy sanoa että haikeus ei kohdistunut naapurin rouvaan jostain ihmeen syystä Ama - Ramoona*
Venlastiina kirjoitti:
Silloin, kun piuhat on poikki ja kiksit kaatuneet, pitäisi olla varalla iso liuta kirjekyyhkysiä.
Suomessa on viestikyyhky-yhdistyskin, ja joskus käyn sen sivuilla, sillä asia kiehtoo. Yleensä nämä viestinviejät on yhdistetty lemmenviestien kuljettamiseen, mutta kyyhkysillä on ollut ja on osin vieläkin tärkeitä tehtäviä esim. sotasalaisuuksien kantajina. Kyyhkyset osaavat erehtymättä pitkältäkin lennolta takaisin kotilakkaansa. Italiassa kirjekyyhkyn jalkaan voidaan onnettomuuspaikalla kiinnittää ohut putki, jossa lähetetään uhrin verinäyte sairaalaan.
Olympialaisissa lähetetään kyyhkyjä ilmaan rauhan symboleina, juhlissa niitä lasketaan ilmaan - esim. häissä ja hautajaisissa.
Savumerkkejä, rummutusta ja pullopostiakin voisi kokeilla, mikä ei tosin toimi vesien ollessa jäässä. Olisihan upeaa myös saada ratsumiehen tuoma sanoma - kyllä siinä Itella jää kakkoseksi.
Terveisiä sinne Amalle - eipä aikaakaan, kun kevätlaulanta alkaa toden teolla. - 6 laulussa
a-siakas kirjoitti:
Kyllä harakat, varikset ja kuusikossa närhit
rakkauslauluja laulelee
kunhan pakkaset ja hanget käy vähiin
siinä höyhenetkin lentelee......Aloittavat ainakin maaliskuun puolella. Luonto on antanut fasaaniherroille hienon puvun, mutta vain saman lajin kanat osaavat tuota arvostaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2317846
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s455420- 594842
- 763537
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1503086Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162045Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗322031- 311859
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441727- 381682