Kumppani on töissä paikassa missä varsinkin talvisin, ollaan paljon pois kotoa..Viikkoja.. Vastaavasti hän on sitten myös kotona putkeen useamman päivän, viikon, ehkä yli, joutilaana.. Käytännössä olen kuitenkin yksin vastuussa kodista, lapsista ja eläimistä koko talven..Kesällä helpottaa ja mies on pidempiä aikoja kotona, tällöin siis melkeimpä käytännössä "työtön" vaikka vakituinen työ ja palkka siis onkin.. Tekevät vaan talvisin niin kovin töitä ilman vapaita että ottavat tätä sitten kesällä takaisin..
No kuitenkin... Meillä on jo kauan ollut kinaa miehen vapaa-ajan vietosta kun hän on kotona. Mies haluaisi lyhyen lomansa aikana nukkua (tietenkin), ottaa rennosti ja käydä kavereiden kanssa pari kertaa kaljalla.. Minä taas odotan mieheltä että hän olisi lasten ja minun kanssa. Toki annan työmiehen levätä ja nukkua pari ekaa päivää, mutta sen jälkeen olisi mukava käydä yhdessä ulkona ja tehä, ottaa sitä aikaa vähän takaisin.. Lapsetkin ikävöivät isäänsä kovin kun on niin pitkiä aikoja poissa ja toki (itsekkäästi ajateltu mutta..)voisin itsekkin haluta käydä jossain ilman lapsia, esim jumpassa, kahvilla kaverin kanssa ilman lapsia tai vaikka sitten hippaamassa vaikken sitä usein tee eikä ole tarvis..mutta esimerkiksi siis..Riitaa tulee miehen kaljalle menosta..Jos hän käy vaikka kaksi kertaa reilun viikon loman aikana kaljalla, niin siinä on taas 2 päivää pois lasten kanssa olemisesta, kun nukutaan vaan krapulaa pois..ja pari ekaa päivää menee muuten vain nukkumiseen kun lepää rankan työputken jälkeen.. Mies kylläkin lähtee baariin vasta kun lapset ovat menneet nukkumaan mutta silti.. en tiedä olenko kohtuuton, miehen mielestä kyllä, itse taas ajattelen lapsia.. Ja ei ole tullut lähdettyä yhdessäkään mihinkään, esim elokuviin tms piiiiiitkiin aikoihin, koska koen ettei mies saa olla yhtään enempi lapsista erossa, kun käy jo yksinään kavereita moikkaamassa, nukkuu, pelaa pleikkaa tms...Mies sanoo usein ettei hän ole olemassa vain meitä viihdyttämässä ja että hänkin haluaa tavata kavereitaan (mikä tietenkin on ihan ymmärrettävää) ja se on usein sitä että ollaan kaljalla.. Nyt olemme saaneet riidan aikaiseksi siitä, että mies haluaisi lähteä 2 päivää aiemmin kotoa, kun on pakko, ja mennä toiselle paikkakunnalle tapaamaan ystäviään ja olla siellä sitten 2 viimosta päivää (seuraava työkeikka sattuu olemaan samalla paikkakunnalla kun vanhat kaverit) ja minä vaahtoan tästä...
Vaadinko siis liikaa?
ja taidan laittaa tämän saman myös tuonne Isien palstalle...

Vastaukset 7
Vanhimmat
Mitä mies olisi mieltä, jos sinäkin vaatisit päästä kavereidesi kanssa kaksi kertaa viikossa kaljalle ja makaisit sitten aina seuraavan päivän krapulassa? Paljonko mies kuvittelee, että sinulla on aikaa istua pelaamassa pleikkaa, moikkailla kavereita ja nukkua vaan, kun huolehdit yksin arjen sujumisesta kotona? Kumpi on miehelle tärkeämpää, kaverit vai omat lapset, perhe? Kun perhe on perustettu, molemmat vanhemmista ovat olemassa ensisijaisesti lapsia varten. Ystäviä ja omaa aikaa saa ja pitääkin tietysti olla, mutta tasapuolisesti molemmilla ja niin, ettei siitä joudu perhe kärsimään.
Kyllä on itsekäs mies, ei varmaan tee sitä työtään koko päiviä, että tarvii sitten kotona nukkua. Tuo kaljalle meno osoittaa sen , että kittailee kaljaa työpäivän päälle, ei voi olla yhtään selvänä , alkoholi ja ns. kaverit ovat tärkeämmät .
Mitä virkaa tällaisella miehellä on sinulle .
Mieti yksinhuoltajuutta ihan vakavissasi , pääset helpommalla . Vai tuoko reilusti rahaa kotiin ?
Kehtaakin mennä omia menojaan , liekö toinen nainen, kun pitää aiemmin lähteä .
Älä räyhää , sano rauhallisesti ,mitä mieltä olet , varmaan olette jo ns. "kasvaneet erilleen" .
Älä säälittele itseäsi, pyydä joku tuttava joskus lapsia katsomaan ja nauti sitten sinkkuudesta, älä vähään aikaan katsele mitään miehiä.
Se työmies ei varmasti tee töitä 24 tuntia vuorokaudessa siellä työkeikallakaan ollessaan. Mitä hän tekee sen loppuajan? Hänen kuuluisi nukkua, että jaksaa sitten olla teidän kanssanne kotiin tultuaan. On siis aika kohtuutonta, että hän edes olettaa saavansa pari nukkumispäivää kotiin tultuaan. Vai onko työtahti oikeasti niin laiton ja rankka?
Ei joka lomalla kuulu kavereita nähdä ja ryyppäillä. Hänellä on mitä ilmeisimmin enemmän omaa aikaa kuin keskiverto perheellisellä miehellä, kun hänellä on työreissuillaan joka päivä omaa aikaa ja sitten vielä noilla lomillaan noin paljon. Ei ole mahdollista saada perhettä ja elää poikamieselämää, joten valinta pitää pystyä tekemään. Miehesi näyttää valitsevan poikamieselämän.
toisista naisista en tiedä, mutta sen tiedän ihan varmasti että kaljaa eivät ota kun ovat työreissuillaan..ja tekevät töitä 12 h putkeen (ja saavat siitä tietenkin korvauksensa ja juu, on kyllä täysin laillistakin) ja ovat sitten vastaavasti saman ajan vapaalla, eli melkeimpä nukkuu varmaankin kaikki vapaahetkensä, tuskin nyt samantien sänkyyn sinkasee,käyhän hän syömässä ja varman työkavereiden kanssa joskus istuskelee ja höpöttelee mutta kuitenkin.. ja tämän tiedän siis aivan varmasti että sitä on turha spekuloida...
ja rahan takia en kenenkään takia olisi, kun eräs kirjoitti että tuoko reilusti rahaa kotiin, sillä ei ole minulle merkitystä.
En kyllä omastakaan mielestä vaadi liikaa kun pyydän ettei kävisi jok alomalla mut...niih... saa vain puheillansa minut aina miettimään että josko minä olenkin se tiukkis kuka ei ymmärrä millaista ja kuinka rankkaa työtä toinen tekee.....
ja rahan takia en kenenkään takia olisi, kun eräs kirjoitti että tuoko reilusti rahaa kotiin, sillä ei ole minulle merkitystä.
en tarkoittanut, että rahan takia , vaan pärjäisitkö itse , jos teille joskus tulisi ero ...
joskushan miehet eivät hirveesti anna edes kotiin perheelle rahaa , tässä tapauksessa pitäisi ...
Juuri noin. Jos hän tekee töitä 12 tuntia päivässä, hänelle jää toiset 12 tuntia "omaa aikaa" joka vuorokausi. Se on enemmän kuin keskiverto perheellisellä miehellä. Jos hän siitä käyttää vaikka pari tuntia syömiseen ja suihkussa käyntiin ja mahdollisiin matkoihin, niin hänelle jää vielä 10 tuntia vuorokaudessa aikaa nukkua. Jos hän nukkuisi edes kahdeksan tuntia, niin ei tarvitsisi nukkua kahta päivää kotona työputkien jälkeen. Ihan oikeasti se kahdeksan tuntia vuorokaudessa aivan varmasti riittää aikuiselle miehelle ja jos jostain syystä ei oikein riittäisi, niin sen velan voi korvata parin tunnin päiväunilla sitten kun on vapaata. Hän ei siis todellakaan nuku siellä reissussa ollessaan, jos tarvitsee kahden päivän nukkumiset sen jälkeen. Miehesi on kohtuuton, et sinä.
tuo ei todellakaan ole vastuuntuntoisen ja rakastavan perheenisän käytöstä! Mies varmaan osaltaan juuri tuon työn tähden ei ole kasvanut tuosta poikavaiheestaan isäksi ja perheelliseksi, vaan työtä verukkeenaan laistaa vastuutaan ja ottaa vaan hyvät päältä perhe-elämästä (tajuamatta mikä oikeesti on arvokasta ja hyvää, mikä vaatii rakastamista ja itsensä antamista). Sääli sinua ja varsinkin lapsiasi!!!! Keskustele vakavasti avioliittonne tilasta ja mikä rooli miehellä on perheessänne. Onko hän vain jonkinlaisen isäpuolen käännettynä toisinpäin:puoli-isän roolissa ja miten haluatte jatkaa perheenä eteenpäin? Onko miehesi nykyiseen tilanteeseen varsin tyytyväinen, ilmeisesti? Eikö hän ymmärrä että tätä menoa perheenne varsin pian natisee liitoksissaan, ja moinen tilanne kyllä lisää houkutusta liiton ulkopuolisiin suhteisiin, jos perhe/avioelämä yhdessä ei kumpaakaan tällaisenaan kumpaakaan kiinnosta!