Vaadinko liikaa?

Kumppani on töissä paikassa missä varsinkin talvisin, ollaan paljon pois kotoa..Viikkoja.. Vastaavasti hän on sitten myös kotona putkeen useamman päivän, viikon, ehkä yli, joutilaana.. Käytännössä olen kuitenkin yksin vastuussa kodista, lapsista ja eläimistä koko talven..Kesällä helpottaa ja mies on pidempiä aikoja kotona, tällöin siis melkeimpä käytännössä "työtön" vaikka vakituinen työ ja palkka siis onkin.. Tekevät vaan talvisin niin kovin töitä ilman vapaita että ottavat tätä sitten kesällä takaisin..
No kuitenkin... Meillä on jo kauan ollut kinaa miehen vapaa-ajan vietosta kun hän on kotona. Mies haluaisi lyhyen lomansa aikana nukkua (tietenkin), ottaa rennosti ja käydä kavereiden kanssa pari kertaa kaljalla.. Minä taas odotan mieheltä että hän olisi lasten ja minun kanssa. Toki annan työmiehen levätä ja nukkua pari ekaa päivää, mutta sen jälkeen olisi mukava käydä yhdessä ulkona ja tehä, ottaa sitä aikaa vähän takaisin.. Lapsetkin ikävöivät isäänsä kovin kun on niin pitkiä aikoja poissa ja toki (itsekkäästi ajateltu mutta..)voisin itsekkin haluta käydä jossain ilman lapsia, esim jumpassa, kahvilla kaverin kanssa ilman lapsia tai vaikka sitten hippaamassa vaikken sitä usein tee eikä ole tarvis..mutta esimerkiksi siis..Riitaa tulee miehen kaljalle menosta..Jos hän käy vaikka kaksi kertaa reilun viikon loman aikana kaljalla, niin siinä on taas 2 päivää pois lasten kanssa olemisesta, kun nukutaan vaan krapulaa pois..ja pari ekaa päivää menee muuten vain nukkumiseen kun lepää rankan työputken jälkeen.. Mies kylläkin lähtee baariin vasta kun lapset ovat menneet nukkumaan mutta silti.. en tiedä olenko kohtuuton, miehen mielestä kyllä, itse taas ajattelen lapsia.. Ja ei ole tullut lähdettyä yhdessäkään mihinkään, esim elokuviin tms piiiiiitkiin aikoihin, koska koen ettei mies saa olla yhtään enempi lapsista erossa, kun käy jo yksinään kavereita moikkaamassa, nukkuu, pelaa pleikkaa tms...Mies sanoo usein ettei hän ole olemassa vain meitä viihdyttämässä ja että hänkin haluaa tavata kavereitaan (mikä tietenkin on ihan ymmärrettävää) ja se on usein sitä että ollaan kaljalla.. Nyt olemme saaneet riidan aikaiseksi siitä, että mies haluaisi lähteä 2 päivää aiemmin kotoa, kun on pakko, ja mennä toiselle paikkakunnalle tapaamaan ystäviään ja olla siellä sitten 2 viimosta päivää (seuraava työkeikka sattuu olemaan samalla paikkakunnalla kun vanhat kaverit) ja minä vaahtoan tästä...

Vaadinko siis liikaa?
3451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ei ole liikaa vaadittu, ettei noita baarireissuja pitäisi tapahtua jokaisella kerralla kun mies on kotona. Meidän perheessä baarissa käydään muutaman kerran vuodessa ja se riittää hyvin. Jokaisessa perheessä on tietysti omat käytännöt, mutta kyllä ne pitää olla vanhempien yhdessä sovitut pelisäännöt mitä noudatetaan. Kyllä ne lapset ja perhe pitäisi siellä mielessä ensimmäisenä olla, vaikka kavereita näkisikin. Eri asia ehkä olisi, jos se olisi se pelkkä baarissä käynti illalla lasten mentyä nukkumaan, mutta jos seuraava päivä menee krapulaa potiessa niin menee liiallisuuksiin.

Äänestä

Tiedät itsekin hyvin, ettet vaadi liikaa. En itsekään hyväksyisi tuollaista käytöstä mieheltä, eikä suurin osa muistakaan naisista.

Vaan miten selittää sen miehelle? Niin, siinäpä pulma, jota moni vaimo koittaa ratkaista parhaillaankin... ja lopputuloksena kuitenkin on, että vaimo on nalkuttava ämmä etc..

Äänestä
  • et vaadi liikaa...mun mies kävis varmaan vieläkin joka viikonloppu ulkona vähintään kerran ja tietty nukkuis krapulassa sit seuraavat päivät iltaan saakka, jos en olis ollut "nalkuttava ämmä" suhteemme alkuvaiheessa, etenkin lapsen syntymän jälkeen. toisaalta, voin olla väärässäkin, ja kaikki nalkuttaminen onkin ollut turhaa! paljon energiaa se vie joka tapauksessa. mielestäni perheellisenä kerran kuussakin ulkona käyminen pitkän kaavan mukaan on jo aika paljon. ja tietty on äidilläkin pitäisi yhtä lailla olla oikeus päästä tuulettumaan. jostain syystä miehet vaan ajattelevat (ainakin omani), että äidin lähtiessä ulos he voivat sitten hyvällä omalla tunnolla käydä pari "ylimäärästä" kertaa kaljalla.
    vaikea tilanne! ehdottaisin, että miehen ollessä pidemmällä vapaalla, joka toinen kerta sinulle enemmän omaa aikaa, jolloin isä lasten kanssa, ja joka toinen kerta toisinpäin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äiti ja Lapset kirjoitti:

Kumppani on töissä paikassa missä varsinkin talvisin, ollaan paljon pois kotoa..Viikkoja.. Vastaavasti hän on sitten myös kotona putkeen useamman päivän, viikon, ehkä yli, joutilaana.. Käytännössä olen kuitenkin yksin vastuussa kodista, lapsista ja eläimistä koko talven..Kesällä helpottaa ja mies on pidempiä aikoja kotona, tällöin siis melkeimpä käytännössä "työtön" vaikka vakituinen työ ja palkka siis onkin.. Tekevät vaan talvisin niin kovin töitä ilman vapaita että ottavat tätä sitten kesällä takaisin..
No kuitenkin... Meillä on jo kauan ollut kinaa miehen vapaa-ajan vietosta kun hän on kotona. Mies haluaisi lyhyen lomansa aikana nukkua (tietenkin), ottaa rennosti ja käydä kavereiden kanssa pari kertaa kaljalla.. Minä taas odotan mieheltä että hän olisi lasten ja minun kanssa. Toki annan työmiehen levätä ja nukkua pari ekaa päivää, mutta sen jälkeen olisi mukava käydä yhdessä ulkona ja tehä, ottaa sitä aikaa vähän takaisin.. Lapsetkin ikävöivät isäänsä kovin kun on niin pitkiä aikoja poissa ja toki (itsekkäästi ajateltu mutta..)voisin itsekkin haluta käydä jossain ilman lapsia, esim jumpassa, kahvilla kaverin kanssa ilman lapsia tai vaikka sitten hippaamassa vaikken sitä usein tee eikä ole tarvis..mutta esimerkiksi siis..Riitaa tulee miehen kaljalle menosta..Jos hän käy vaikka kaksi kertaa reilun viikon loman aikana kaljalla, niin siinä on taas 2 päivää pois lasten kanssa olemisesta, kun nukutaan vaan krapulaa pois..ja pari ekaa päivää menee muuten vain nukkumiseen kun lepää rankan työputken jälkeen.. Mies kylläkin lähtee baariin vasta kun lapset ovat menneet nukkumaan mutta silti.. en tiedä olenko kohtuuton, miehen mielestä kyllä, itse taas ajattelen lapsia.. Ja ei ole tullut lähdettyä yhdessäkään mihinkään, esim elokuviin tms piiiiiitkiin aikoihin, koska koen ettei mies saa olla yhtään enempi lapsista erossa, kun käy jo yksinään kavereita moikkaamassa, nukkuu, pelaa pleikkaa tms...Mies sanoo usein ettei hän ole olemassa vain meitä viihdyttämässä ja että hänkin haluaa tavata kavereitaan (mikä tietenkin on ihan ymmärrettävää) ja se on usein sitä että ollaan kaljalla.. Nyt olemme saaneet riidan aikaiseksi siitä, että mies haluaisi lähteä 2 päivää aiemmin kotoa, kun on pakko, ja mennä toiselle paikkakunnalle tapaamaan ystäviään ja olla siellä sitten 2 viimosta päivää (seuraava työkeikka sattuu olemaan samalla paikkakunnalla kun vanhat kaverit) ja minä vaahtoan tästä...

Vaadinko siis liikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu