normaalia syömistä vai ei?

jos jotain positiivista voi sanoa, on hyvä kun et oksenna, pidemmän päälle se ei ahdistusta helpottaisi vaan lisäisi ja olisit kierteessä. ja vaikka tuo kaikki tuntuu epämääräiseltä, tiedostat sen ja haluaisit mennä juttelemaan, on sekin alku.

mulla oli aikoinaan hirveä ahdistus syömisestä sen takia, että kaverit, perhe ja poikakaveri luulivat, etten syö. perheen seurassa syödessä tulin vihaiseksi, perheelleni tietysti kun manipuloivat mut syömään ja yrittivät ihan selkeästi lihottaa ja tuhota mut, viedä elämästä kaiken ilon ja sitä rataa, samaa tekivät kaveritkin, ja sitä iloa en kenellekään tahtonut antaa. todella typerää ja kieroa, pohjimmilta olin vihainen eniten itselleni. ei oikein liity asiaan. seurassa syömisen vaikeus, siitä seurannut kiukku, ahdistus ja mahakivut johti sitten siihen, etten syönyt ja vaikka siitä tuli mulle niin itsestäänselvyys, etten edes sitä huomannut, sai muut musta juuri sen syömättömän kuvan ja kun huomauttelivat asiasta, oli jokainen suupala mulle liikaa. siitä on muutama vuosi, pitkään muistin ahmineeni valtavia määriä ollessani yksin (ainakin se ahdistus oli päätähajottavaa), mutta kun luin päiväkirjojani, oli ne "mätöt" aika säälittäviä verrattuna myöhempiin.

sulla taitaa olla vähän sama, että kun läheiset luulee sun syövän terveellisesti, kaikki mikä poikkeaa siitä mielikuvasta on kiellettyä ja tekee sulle ahdistuksen. kiellettyjen ruokien listat pitäisi unohtaa, helppoa se ei ole ja mitä enemmän yrittää, sitä pidemmiksi voi listat kasvaa. samalla kasvaa myös himo, eikä se (paljoa) poikkea alkoholismista, uskottomuudesta tai mistään, minkä ihminen itseltään yrittää kieltää. jos sun tekee mieli suklaata, siihen on joku syy, ja vaikka voi tuntea olevansa lohtusyöppö, aika varmasti se on kroppa mikä suklaata (sokeri, rasva, kofeiini, ne kaakaon terveysaineet...) TARVITSEE, eikä tunteet. olin itse joskus hurja suklaasyöppö, nuorempana se oli selkeästi lääke masennukseen, myöhemmin kun mikään muu ei mennyt alas, ja vaikka nykyään en sitä useinkaan uskalla syödä, on se mulle vähän kuin laihdutusruoka. ei paino paljoa tippunut enää, kun suklaa jäi.

sun ei pitäisi katsoa itseäsi muiden silmin, ei siis yrittää olla sitä mitä muut sun luulevat olevan. on hyvä syödä terveellisesti, eri juttu se miksi syö (yli-)terveellisesti. ja jos terveellinen syöminen jää, se korvautuu jollain muualla, karkeilla ja roskaruoalla, mitkä sitten tekee ahdistuksen ja kohta kaikki ruoka on vihollinen, ja sitten vain on syömättä - siihen asti kun syö, sellaista minkä on itseltään kieltänyt. älä aja itseäsi pahempaan kierteeseen, vaan mene koulun terkkarille/terveyskeskukseen ja PUHU. on hyvä puhua myös läheisille, usein siitä on enemmän apua kuin ammattiavusta, mutta molempia tarvitaan. on hyvä, että päätöksesi syödä säännöllisesti pitää edes hetken, niin kauan kuin on itsellä on halu parantua, se on mahdollista. siksi sun olisi hyvä saada kannustusta ja tukea, pääsisit purkamaan ahdistustasi etkä olisi yksin ajatustesi kanssa.

tuli varmaan turhan pitkä teksti, mutta jos voisin palata suht samaan tilaan kuin missä sinä nyt olet, tekisin sen ja hakisin apua. rohkeasti vaan juttelemaan, usko itseesi ja muista, että syömishäiriön ei tarvitse sun elämää määräillä vaan voit elää just niin ihanan ja terveen elämän kuin itse haluat, vapaana ahdistuksesta. jaksamista ja uskallusta sulle.

Minusta kirjoituksestasi ilmenee, että ruokailu on sinulle tullut vähän kerrassaan ongelmalliseksi. Jätät syömättä aika usein, tai sitten ahmit enemmän, mikä on mielekästä. Tästä on edellytys ajautua syömishäiriöön. Olet fiksu, ymmärrät, että tilanteesi saattaa luisua sivuraiteelle ja siksi kaipaat apua tai tietoa. Katsopa netistä http://www.syomishairioliitto.fi/ kotisivuilta, jossa saat tietoa, mutta voit myös ottaa yhteyttä esim. alueyhdistyksen projektien vetäjiin, sillä heillä on jokseenkin jokaisella syömishäiriötausta, eli kokemustietoa on. Ovat muutenkin erittäin auttamishaluisia henkilöitä. Älä arastele, apua kannattaa aina hakea ajoissa.