Ei tämä varmaan kauheesti lohduta, mutta ajattelin nyt kuitenkin kirjottaa että toivottomalta tuntuvasta tilanteestakin voi joskus selvitä.
Tilanteeni 4v sitten: makasin sängyssä noin 20 tuntia päivästä jatkuvassa pelossa ja järkyttävässä ahdistuksessa. Ainoa mikä helpotti ahdistusta oli kun joskus nousi ylös ja huimasi muutaman sekunnin, niin sai pari sekunttia taukoa siitä. Itsensä satuttaminenkin hiukan helpotti. Tuota vaihetta kesti noin puoli vuotta. Tuona aikana näin ehkä 2 kertaa jotain kaveria, kerran yritin jotain liikunnallista, mutta olin parin minuutin jälkeen jo aivan puhki, henkinen ahdistus oli niin vahva. Olin silloin myös psykoosissa ja myös pakko-oireet tosi vahvoja.
No, sitten alkoi tilanne parantua pikkuhiljaa. Mitään paranemiskeinoa en tietenkään voi kellekkään sanoa, kaikilla se on yksilöllistä ja tuskin minullakaan mikään yksi ainoa tekijä auttoi eteenpäin.
Tilanteeni nyt: Paranemisprosessi jatkuu edelleen, mutta olen aivan uusi ihminen jo nyt. Ahdistus on kokonaan poissa(jos ei lasketa normaalia sillon tällön ahdistusta), pelot on poissa, psykoosi on poissa, pakko-oireet aika mitättömät. Olen löytänyt uusia hyviä kavereita ja vanhatkin tärkeimmät ovat elpyneet, näen kavereita lähes joka päivä. Suhteet heihin ovat paljon läheisemmät kun koskaan aiemmin mitä on ollut. Olen oppinut ymmärtämään elämää ja ihmisyyttä ylipäänsä aivan eri tavalla. Voisi sanoa että minusta on tullut noiden vaikeuksien kautta paljon enemmän ihminen, ja olen hyvin onnellinen siitä. Työ/opiskeluelämään en ole vielä palannut, mutta kohta sekin on varmaan ajankohtaista.
No, ei tuosta tarinasta varmaa paljon iloa ole, mutta ehkä joku voi nähdä että ainakin joskus käy hyvinkin näissä asioissa. Ja kannattaa muistaa se että vaikeuksilla on usein myös jokin positiivinen vaikutus. Itsestäni noi asiat teki Ihmisen.
Tilanteeni 4v sitten: makasin sängyssä noin 20 tuntia päivästä jatkuvassa pelossa ja järkyttävässä ahdistuksessa. Ainoa mikä helpotti ahdistusta oli kun joskus nousi ylös ja huimasi muutaman sekunnin, niin sai pari sekunttia taukoa siitä. Itsensä satuttaminenkin hiukan helpotti. Tuota vaihetta kesti noin puoli vuotta. Tuona aikana näin ehkä 2 kertaa jotain kaveria, kerran yritin jotain liikunnallista, mutta olin parin minuutin jälkeen jo aivan puhki, henkinen ahdistus oli niin vahva. Olin silloin myös psykoosissa ja myös pakko-oireet tosi vahvoja.
No, sitten alkoi tilanne parantua pikkuhiljaa. Mitään paranemiskeinoa en tietenkään voi kellekkään sanoa, kaikilla se on yksilöllistä ja tuskin minullakaan mikään yksi ainoa tekijä auttoi eteenpäin.
Tilanteeni nyt: Paranemisprosessi jatkuu edelleen, mutta olen aivan uusi ihminen jo nyt. Ahdistus on kokonaan poissa(jos ei lasketa normaalia sillon tällön ahdistusta), pelot on poissa, psykoosi on poissa, pakko-oireet aika mitättömät. Olen löytänyt uusia hyviä kavereita ja vanhatkin tärkeimmät ovat elpyneet, näen kavereita lähes joka päivä. Suhteet heihin ovat paljon läheisemmät kun koskaan aiemmin mitä on ollut. Olen oppinut ymmärtämään elämää ja ihmisyyttä ylipäänsä aivan eri tavalla. Voisi sanoa että minusta on tullut noiden vaikeuksien kautta paljon enemmän ihminen, ja olen hyvin onnellinen siitä. Työ/opiskeluelämään en ole vielä palannut, mutta kohta sekin on varmaan ajankohtaista.
No, ei tuosta tarinasta varmaa paljon iloa ole, mutta ehkä joku voi nähdä että ainakin joskus käy hyvinkin näissä asioissa. Ja kannattaa muistaa se että vaikeuksilla on usein myös jokin positiivinen vaikutus. Itsestäni noi asiat teki Ihmisen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Iloa tarinasta pitäisi olla sulle. :) Et ole yksin vaan meitä on paljon. Lähesty asiaa henkisen kehityksen kannalta, sillä oppimassa tässä ollaan. Ei saa skepoilla kuin oikeissa määrin. googlaahan tuota henkistä kehittymistä tai henkinen kriisi tai spirituaalinen kriisi
ei ne uhvot oo kun sun ja mun päänsisällä ;)