Anteeksi jos olen laittanut tämän väärään aihealueeseen, mutta on pakko päästä vapauttamaan ajatuksensa.
Musta tuntuu tosi yksinäiseltä. Olen juuri täyttänyt 13-vuotta, mutten tunne itteäni normaaliksi. Kuuntelen erinlaista musiikkia kuin useimmat täällä paikkakunnalla asuvat samanikäiset nuoret, ja minulla on erinlaiset mielenkiinnot. Rakastan vanhoja pelikonsoleita, ja vanha musiikkikin on jotenkin..Sykähdyttävämpää, erityisesti Beatles. Ahdistaa kun tuntuu ettei kukaan ymmärrä mistä puhun jos puhun jostain mistä todella nautin, edes useimmat nettikaverini jotka ovat tärkeimpiä kavereitani eivät vaikuta ymmärtävän. Se ahdistaa minua. Pelotan myös itseäni sillä en pysty uskomaan joitain asioita todellisuudessa todeksi, esimerkiksi sitä että John Lennon on kuollut, tai että pystyn oikeasti kasvaa aikuiseksi. Ennen voisin sanoa olleeni masentunut, mutta nyt en enään, vaikka pelkäänkin että masennun taas, koska ent iedä selviänkö niistä tunteista enään. Mutta niin, en tiedä mitä voisin tehdä etten tuntisi itseäni näin 'yksinäiseksi', sillä tiedän että ei ainakaan tällä paikkakunnalla ole samanikäisiä jotka voisivat ymmärtää yhtäkään, ihme jos edes netistä sellaisen löytäisin. Mitä voisin tehdä?
Musta tuntuu tosi yksinäiseltä. Olen juuri täyttänyt 13-vuotta, mutten tunne itteäni normaaliksi. Kuuntelen erinlaista musiikkia kuin useimmat täällä paikkakunnalla asuvat samanikäiset nuoret, ja minulla on erinlaiset mielenkiinnot. Rakastan vanhoja pelikonsoleita, ja vanha musiikkikin on jotenkin..Sykähdyttävämpää, erityisesti Beatles. Ahdistaa kun tuntuu ettei kukaan ymmärrä mistä puhun jos puhun jostain mistä todella nautin, edes useimmat nettikaverini jotka ovat tärkeimpiä kavereitani eivät vaikuta ymmärtävän. Se ahdistaa minua. Pelotan myös itseäni sillä en pysty uskomaan joitain asioita todellisuudessa todeksi, esimerkiksi sitä että John Lennon on kuollut, tai että pystyn oikeasti kasvaa aikuiseksi. Ennen voisin sanoa olleeni masentunut, mutta nyt en enään, vaikka pelkäänkin että masennun taas, koska ent iedä selviänkö niistä tunteista enään. Mutta niin, en tiedä mitä voisin tehdä etten tuntisi itseäni näin 'yksinäiseksi', sillä tiedän että ei ainakaan tällä paikkakunnalla ole samanikäisiä jotka voisivat ymmärtää yhtäkään, ihme jos edes netistä sellaisen löytäisin. Mitä voisin tehdä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
on kyllä joitain nuorissakin, vaikka se on kieltämättä harvinaisempaa.
Minusta sinä vaikutat täysin normaalilta nuorelta! Ja tuo Lennon-juttu varmaan johtuu siitä että fanitat heitä niin kovasti.
Kannattaisko sinun siitä huolimatta hakea ihan livenä ikäistäsi seuraa omalta paikkakunnaltasi. Ei kaikkien tykkäysten tartte olla samat!!! Mutta ettet jää vain netin ääreen notkumaan. Aikuisissakin ihmisissä kyllä pystyy tulemaan toimeen vaikka olisi eri kiinnostuksenkohteet, jos vain muuten synkkaa.
Minusta musiikkimaku ei ole maatakaatavin ja ihmissuhteita rajaavin asia, vaikka ymmärrän että 13-vuotiaana se voi tuntua siltä.
Saatat olla superälykäs. Jos olet, niin kannattaa hakeutua samankaltaisten pariin. Hae Mensan jäsenyyttä. Eikös sinne oteta kaiken ikäisiä? Ihan tosissani olen.
Yleensä tuossa ikävaiheessa (ja monesti kyllä myöhemminkin) ihmiset kulkevat aika lailla "muiden mukana" eli ovat samaa mieltä kuin muut kuten myös käyttäytyvät ja pukeutuvat samalla lailla kuin muut. Monilla on pakonomainen tarve kuulua johonkin ryhmään. Sitten on tietysti niitä ryhmiä joihin ei haluta kuulua koska ajatellaan että ne ovat jollakin tapaa huonoja kuten monet ajattelevat esim. nörteistä, vaikka todellisuudessa nörtit ovat usein niitä koko porukan fiksuimpia tyyppejä.
Tärkeintä on yleensä ettei anna muiden määritellä sitä mitä itse ajattelee ja mitä itse haluaa olla. Ei tarvitse väkisin erottautua muistakaan jos ei ole sellainen tyyppi mutta ei tarvitse myöskään väkisin olla samanlainen ja muokata itseään samanlaiseksi jos muut eivät ymmärrä sinua sellaisena kuin olet.
Aina voi kuitenkin yrittää ymmärtää myös muita ja heidän kiinnostuksen kohteitaan. Sinun ei tarvitse välttämättä pitää siitä mitä he tekevät tai ajattelevat asioista mutta voit kuitenkin kuunnella ja pyrkiä juttelemaan omistakin asioista. Kavereiden pitäminen ei ole koskaan huono juttu vaikka he ajattelisivatkin eri tavalla kuin sinä.
Jotkut voivat olla toki sosiaalisesti rajoittuneempia ja joillakin on todettu esim. aspergerin syndrooma. Tosin tuo ei nyt ole mikään vaarallinen diagnoosi vaan lähinnä kyse on jonkin sortin "erilaisuudesta muihin verrattuna". Voisi siis sanoa että ei vain pärjää sosiaalisesti niin hyvin kuin muut tai uppotuu helpommin muutamiin mielenkiinnon kohteisiin kuin muut.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aspergerin_oireyhtymä
Jos nyt pelkästään musiikkimakuun ottaa kantaa niin Beatles on ollut yksi maailman suosituimmista yhtyeistä ja varmasti löytyy myös muita jotka ovat samanlaisesta musiikista kiinnostuneita tai vanhemmasta rock'n rollista. Löytyy Suomestakin joitakin coverbändejä jotka esittävät vain Beatlesien musiikkia.
Toki Beatles voi monien nykynuorten mielestä olla varsin "out" koska muoti-ilmiöt hallitsevat ison nuorisomassan toimintatapoja. Joitakin muotijuttuja voi arvata jo etukäteen ja jotkut tulevat sitten "puun takaa".
Ei sinun tilanteessasi kannata stressata koska usein tulevaisuus helpottaa tilannetta huomattavasti kun saa päättää itse asioista ja muutenkin on mahdollisuus olla itsenäisempi. Pahin tilanne toki tuossa vaiheessa koskee sitä jos tekee jotakin typerää kuten tekee itselleen jotakin pahaa jne.
Tärkeintä on että voi hyväksyä sen ajatuksen ettei tarvitse olla samanlainen kuin muut ja ihmisiä on niin paljon että aina löytyy niitä samanlaisia tyyppejä. Toisekseen voi myös hyväksyä senkin ajatuksen ettei muidenkaan ihmisten tarvitse olla samanlaisia kuin sinä ja pystyt ymmärtämään myös erilaisempia tyyppejä.
Sinun ei kannata liian suurta painoarvoa antaa sillekkään etteivät sinua kaikki muut ymmärrää. Sitä ehtii kyllä tutustua semmoisiinkin tyyppeihin jotka ymmärtää vaikka lähialueilta ei semmoisia löytyisikään.
HEI NYT KULLI LOPPU!
Pitääkö se rautalangast vääntää että ei nuo psykiatriset diagnoosit auta ihmisiä! Ne ovat ainoastaan haitaksi. Neurourologinen puoli taas on selkeästi henkilön oma asia, on tärkeä oppia käyttämään hyväksi omaa ad/assiuttaan varsinkin yhteiskunnassa.
Vaarallinen ei taas tuo aihe ole, mutta sitäkin pitkäikäisempi. Jos huomaat neurologista poikkeutta niin et tule siitä koskaan paramensaan. Se ei ole leikin paikka jos jollakin on vähän huonompi kyky oivaltaa tiettyjä asioita, päinvastoin siinä alkaa epäilemään niitä darwinin teorioita oikein kunnolla...
"Pitääkö se rautalangast vääntää että ei nuo psykiatriset diagnoosit auta ihmisiä! Ne ovat ainoastaan haitaksi"
Millä tavalla ne ovat haitaksi? Ja toisekseen en nyt sanoisi tuota viralliseksi diagnoosiksi.
"se ei ole leikin paikka jos jollakin on vähän huonompi kyky oivaltaa tiettyjä asioita"
Monilla noita piirteitä on sen verran lievässä muodossa ettei niillä ole juuri merkitystä. Toki joillakin voi sitten huomata mm. heikoista sosiaalisista taidoista ettei tule toimeen ihmisten kanssa aivan samoin kuin muut. Tosin eipä tuohon nyt kovin vakavasti kannata suhtautua vaikka toteaisikin itsellään noita piirteitä. Omien huonojenkin piirteiden tiedostaminen ei ole vaarallista vaan niistä voi oppia.
Kokonaisuutena olen kuitenkin samaa mieltä siitä että psykiatrisia diagnooseja käytetään yleensä leimaamistarkoituksessa ja tuntuu kuin olisi jokin normaalin määritelmä johon ei kuulu jos ei täytä tiettyjä kriteereitä ja ole tarpeeksi samanlainen kuin muutkin. Ylipäätään nykyisin selitetään kaikki vähänkin muista poikkeavammat tapaukset psykiatrialla ja varsinkin jos negatiivisesti poikkeaa muista. Psykiatria on myös saanut turhankin ison arvon lääketieteen korvaajana kun kaikki taudit joita ei löydy lääketieteen piiristä nykyisin niin korvataan psykiatrisilla diagnooseilla.
http://www.youtube.com/watch?v=GJRdMCVCWQM&feature=channel
http://www.youtube.com/watch?v=W30jcEvz8WM&feature=related