Epävarmuutta

että pohdit näitä asioita hieman,se on ihan normaalia,mutta älä liikaa,asioilla on tapana selkeytyä ajallaan.Siskoni mies on myös hyvin hajamielinen ja heillä on viisi lasta joten se hajamielisyys joutuu koetukselle.Lapset joutuvat ehkä pari minuuttia odottelemaan muita pitempään kerhon/koulun tms. ovella samoin myös lähdöt jonnekkin tapahtuvat viime tingassa yms.,mutta asiat sujuvat silti,omalla tavallaan.Synnytyskin on kaikilla omanlaisensa,voihan olla että sinulla on maailman helpoin synnytys,tai sitten ei,mutta siitäkin selviää,omalla tavallaan.Tulevaisuus on meille kaikille ihan yhtä varma tai epävarma,asiat sujuvat usko vaan.Ja tuosta lasten kuljettamisista paikkoihin,sillä ei ole niinkään merkitystä kunhan sitten ajallaan muistat laittaa kouluun,(se on rangaistava teko jos sen unohtaa.)No ei vaan,lapsillahan tuntuu olevan tänä päivänä jo aikuisten kiireisiin verrattavaa tämä elämän meno.Heille riittää kyllä ihan normaali koti elämäkin.Sitten siellä mukana piristyksenä halujen ja tarpeiden mukaan näitä muita virikkeitä.Onnittelen lämpimästi jos ja kun pääset toteuttamaan sekavia hajatelmiasi!Aurinkoista kesää sinulle ja miehellesi.

Oma mielipiteeni on että lasten saamiseen niiden suunnitteluun pitääkin liittyä epävarmuutta. Se on merkki siitä että haluaa kantaa vastuuta ja olla niin hyvä vanhempi kun pystyy. Itse tulin raskaaksi todella nopeasti pillereiden lopettamisen jälkeen, ja kun testi näytti positiivista, epävarmuus hyökkäsi kimppuun. Välillä leijui pilvissä ja välillä taas itketti se suuri vastuu ja palkäsin ettemme sittenkään ole ollenkaan valmiita. Näiden tunteiden kautta käsittelin asiaa koko raskausajan ja kun tuo pieni pallero tuli maailmaan, kaikki alkoi vain rullaamaan itsestään.

Pohdin myös sitä paljon että mistä saan voimaa touhuta tuon pienen kanssa (muskarit sun muut), mutta niin siinä vaan kävi että tytön ollessa kolmikuinen huomasin istuvani vauvani kanssa muskarissa helistin kädessä :)

Kyllä se tulevaisuus joskus pelottaa. Tai oikeastaan pelotti.... Kun tuohon pieneen ihmiseen on tutustunut (mikä muuten ottaa aikaa sekin...) niin moni asia tuntuu aika itsestäänselvältä. Mutta alussa mikään ei ole itsestäänselvää, meillä oli ainakin aikamoista kaaosta :/

Onko ihminen loppujen lopuksi koskaan täysin valmis vanhemmaksi? Aina löytyy joku asia jonka vuoksi lasten hankkimista olisi syytä lykätä.Toisaalta se on hyvä asia ettei lapsia aleta hankkimaan "tosta-noin-vaan-asenteella", mutta toisaalta taas jotkut odottavat niin kauan että viimein lääkäri sanoo että olisi suuri riski tehdä sen ikäisenä lapsia. Oma mielipiteeni on, että tärkeintä on hyvä, vakaa, toimiva ja avoin parisuhde. Tähän kommenttiin nyt sitten hyökkäävät ne jotka ovat tehneet lapsen "yksin"...Tässäkin asiassa monta piippua, puhun nyt vain omasta kokemuksesta. Lapsi tulee sekoittamaan parisuhteen koukeroita ja jos välit eivät ole täysin avoimet ja kunnossa, ongelmia tulee. Hyvä talous tuo turvaa ja vakautta, mutta sekään ei välttämättä tee ihmistä valmista vanhemmaksi. Meillä on keskitasoa hieman alemmat tulot ja erittäin hienosti olemme pärjänneet. Tottakai tulevaisuudessa rahaa tulee menemään vaan enemmän ja enemmän, ja siihen olemme varautuneet.

Kyllä se sisäinen ääni kertoo aika paljon. Siihen kannattaa luottaa. Puhukaa paljon keskenänne ja keskustelkaa niistä arkisista asioista mihin lapsen tulo tulee vaikuttamaan. Saatte jonkin näköistä osviittaa siitä, mitä lapsen tulo teidän perheessänne muuttaisi. Mutta älä lannistu epävarmuudesta, se on vain hyväksi.Ajattelethan silloin asioita!

Moni asia sun kirjoituksessa kuulosti samansuuntaiselta kuin omat pohdintani. Itsekin olen ollut siinä luulossa, etten voi ikinä saada lapsia. Oma lapsuuteni oli lisäksi aika hirveä, enkä siksi ole ajatellut, että itse ikinä voisin olla äiti, se tavallaan on isketty kalloon menneissä jutuissa aika tehokkaasti. No, nyt 32-vuotiaana olen sitten hyvässä, tasapainoisessa suhteessa ja kuinka ollakaan, vaikka ollaan oltu ilman ehkäisyä vuosikausia, pari kuukautta sitten huomasin olevani raskaana. Ensimmäisten viikkojen ajan (kun olin saanut selville) kävin ihan sekaisena läpi entisiä juttuja, paniikissa ja välillä pahasti masentuneena - vaikka lapsi koko ajan on mielen perukoilla ollutkin toivottu. Lisäksi olen pelännyt synnytystä ihan sikana. Nyt viikolla 11 alkaa menneet möröt väistyä, JOPA synnytyspelko. Alkaa tavallaan käsitys omasta itsestä muuttua, siitä, millainen voi olla ja millainen oma elämä voi olla. Eli se minäkuva, että elän lapsettomana ja yksin lopun elämääni, on muuttumassa, ja olen päättänyt antaa sen entisen käsityksen mennä - sen mukana menee paljon kurjia menneitä juttuja, ja hyvä kun menevät! Eli sanoisin siis, että pohdittua tulee aina, ja pelkoja on aina, mutta jos on valmis muuttumaan ja antamaan menneiden mennä, niin tilalle saa uuden, valoisan, myönteisen tulevaisuuden!
Onnea matkaan!