Minusta on hyvin kummallista, että valtio haluaa estää yksilön itsemurhan niin hanakasti, että poliisi ja ambulanssisedät murtautuvat ovesta sisään. Maailmassa on vielä paikkoja joissa itsemurhan yrityksestä joutuu vankilaan ja ironista kyllä, joissakin tapauksissa siitä saa kuolemantuomion. Tulin yksi päivä siihen lopputulokseen, että siitä hetkestä kun lapsi putkahtaa ulos äidinsä kohdusta, on hän valtion omistama. Lakien ja yhteiskunnan orja. Sukupuolesta riippuen saattaa olla pakotteita, velvollisuuksia, odotuksia. (esim. miehillä asevelvollisuus) Mutta ehkä se kaikista ärsyttävin velvollisuus on se, että täällä on pakko elää ja kärsiä. Ihmisellä ei ole oikeus vahingoittaa toisia, sen ymmärrän, mutta todella naurettavaa on, ettei ihmisellä ole oikeus PÄÄTTÄÄ OMAA ELÄMÄÄNSÄ.
Se ei ole poliisisedän, hoitajan, lääkärin, terapeutin tai kenekään muun elämä. Ainoastaan jokaisen OMA ELÄMÄ. Valtiolle tulee halvemmaksi antaa ihmisen kuolla, sillä todennäköisesti hän tuhlaa verorahoja enemmän kuin mitä hän kassaan tuo itse. Toki kysehän voi olla mielisairaudesta, että henkilö haluaa kuolla. On kuitenkin naurettavaa, että kaikki itsemurhaa ajattelevat tuomitaan sairaiksi heti. Olenhan minäkin ollut masentunut jo kymmenen vuotta, siitä lähtien kun olin kymmenen vuotta. Ai kauheeta! Vastahan minä olen parikymppinen! Koko helvetin elämä odottamassa! Haluanko välttämättä kärsiä toista, kolmatta, neljättä ja ties kuinka monta kymmentä vuotta kunnes koen mahdollisesti luonnollisen kuolema, jos ajatellaan miten tlanne menisi ideaalisesti. Ainahan voi tulla sairauksia tai onnettomuuksia joiden ansiosta pääsee haudan ihanaan lepoon jo aikaisemmin.
Joku ehkä tulee esittämään väitteen, että on itsekästä tehdä itsemurha. Mietipä tuota väitettä hetki pääsi sisässä oikein hartaasti ja mieti kuinka itsekäs olet mahdollisesti itse, kun haluat, että joku kärsii sen sijaan, että hän saisi helpotuksen kuoleman kautta. Pitäisikö sellaisen henkilön elää, joka on kärsinyt monta vuotta saamatta mitään helpotusta, vain ja ainoastaan sen takia ettei sinulle tulisi paha mieli? Luopuminenkin on rakkautta ja joskus on parempi antaa toisen mennä kuin antaa hajota paikallaan. Onko se parempi antaa toisen sitten seota lopullisesti?
Minulla on takana kaikkea mitä monella muullakin; rankka lapsuus ja nuoruus rikkinäisessä perheessä. Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana yrittänyt itsemurhaa kymmenen kertaa. Ensimmäisen kerran kymmenen vuotiaana, jolloin olin jo tietoinen tämän maailman pahuudesta. Olen keskimäärin yrittänyt itsemurhaa kerran vuodessa kymmenen vuoden aikana, vaikkakin niistä yrityksistä neljä tapahtui kaksi vuotta sitten. Jostain syystä minut on aina onnistuttu pelastamaan. Vihaan jokaista henkilöä, joka on ollut mukana kärsimykseni jatkamisessa. Olen ollut sairaalahoidossa muutaman kerran ja viisi vuotta terapiassa, josta ei ole ollut mitään hyötyä. Ehkä hetkellistä, mutta se hyöty on aina nollaantunut siinä vaiheessa kun olen yrittänyt itsemurhaa.
Minusta on niin törkeää, että jotkut ihmiset silti tulevat minulle puhumaan paskaa siitä, että kyllä se elämä vielä iloksi muuttuu näin kymmenen vuoden jälkeenkin, vaikka olen yrittänyt tappaa itseni jo niin monta kertaa. Eikö se jo kerro, että olen niin kyllästynyt tähän kaikkeen paskaan, että voisi minua sen verran kunnioittaa ja olla saarnamatta minulle merkityksetöntä roskaa. Totuus on se, että olen kärsinyt koko pienen ikäni ja tulen kärsimään nyt ja aina. Mikään ei muuta elämässäni niitä asioita, joiden vuoksi kärsin. Niitä ei ole muuttanut kukaan lääkäri, lääke tai terapia. Ei vanhemmat, ystävät tai seurustelukumppanit. Olen kokeillut useita kymmeniä eri lääkkeitä ja minulle ei nykyään edes määrätä lääkkeitä enää, koska on niin suuri riski, että otan tahallisesti yliannostuksen. Kaikenlisäksi sivuvaikutukset ovat olleet niin voimakkaat, että lääkkeen hyöty on jäänyt minimaaliseksi (esim. masennuslääkkeiden kanssa itsemurha-alttius voimistui moninkertaiseksi) Minun elämäni on aina ollut sitä, että jos jotain hyvää tapahtuu niin yhtä pahaa tapahtuu vastapainoksi tai se hyvä asia viedään pois. Kaikesta maksetaan kova hinta.
Olen ateisti enkä usko jumalaan tai kuoleman jälkeiseen elämään. Uskon kuitenkin siihen, että jokaisella tulisi olla oikeus kuolla. Nykyään en muuta teekään kuin etsin kivuttomia ja toteutettavissa olevia itsemurhakeinoja. Epäonnistumisen riskit on minimoitava, koska olen selvinnyt jo kymmenen kertaa. Suunnittelen myös viimeisiä kirjeitäni eri henkilöille ja valmistelen muutenkin kuolemaani. Olen harkinnut pakkaavani tavarat valmiiksi, jotta omaisteni on helpompi tyhjentää tämä kämppä. Lemmikkieläimetkin myyn pois, vaikka sen jälkeen murrun täysin. Mutta sitten on helpompi kuolla, täydessä tuskassa ilman että tarvitsee edes harkita elämää. Ihmisiä saattaa jäädä kaipaamaan ja suremaan, mutta heidän tulisi ymmärtää, että näin on parasta.
OIKEUS kuolla
26
1401
Vastaukset
- 4+12
Nykymaailma on vielä niin lapsen kengissä ettei se tajua ottaa uusia näkökantoja asioihin. Murha on syntiä ja siitä joutuu helvettiin (vaikka Jeesus on jo anteeksi antanut syntimme), näin ne asiat pyörii jopa tässä "maailman parhaassa maassa".
Viimeinen inhimillinen teko itseään kohtaan? Elän sen kanssa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8845490- ap...
Väitätkö, että olisin narsisti? Ei kuule täyty narsistin kriteerit minun kohdallani ja varmaan lääkärit olisi asian jo huomanneet jos olisin narsisti. En liioittele saavutuksillani (en ole mitään edes saavuttanut) tai ajattele olevani muita ylempänä. Poden itse asiassa alemmuutta muita ihmisiä kohtaan jatkuvasti ja koen, että muiden olisi parempi jos olisin kuollut. Osaan myös olla empaattinen, vaikka tämän asian yhteydessä se ei siltä vaikutakaan. Kyllä minä sen tiedän, että kuolemani tullaan ottamaan raskaasti, mutta täytyykö minun elää muita varten? En vaadi ihailua tai usko olevani ainutlaatuinen.
ap... kirjoitti:
Väitätkö, että olisin narsisti? Ei kuule täyty narsistin kriteerit minun kohdallani ja varmaan lääkärit olisi asian jo huomanneet jos olisin narsisti. En liioittele saavutuksillani (en ole mitään edes saavuttanut) tai ajattele olevani muita ylempänä. Poden itse asiassa alemmuutta muita ihmisiä kohtaan jatkuvasti ja koen, että muiden olisi parempi jos olisin kuollut. Osaan myös olla empaattinen, vaikka tämän asian yhteydessä se ei siltä vaikutakaan. Kyllä minä sen tiedän, että kuolemani tullaan ottamaan raskaasti, mutta täytyykö minun elää muita varten? En vaadi ihailua tai usko olevani ainutlaatuinen.
Ainoa asia tässä maailmassa, minkä vuoksi sinun pitää elää, olet sinä itse.
- Olet narsist!
ap... kirjoitti:
Väitätkö, että olisin narsisti? Ei kuule täyty narsistin kriteerit minun kohdallani ja varmaan lääkärit olisi asian jo huomanneet jos olisin narsisti. En liioittele saavutuksillani (en ole mitään edes saavuttanut) tai ajattele olevani muita ylempänä. Poden itse asiassa alemmuutta muita ihmisiä kohtaan jatkuvasti ja koen, että muiden olisi parempi jos olisin kuollut. Osaan myös olla empaattinen, vaikka tämän asian yhteydessä se ei siltä vaikutakaan. Kyllä minä sen tiedän, että kuolemani tullaan ottamaan raskaasti, mutta täytyykö minun elää muita varten? En vaadi ihailua tai usko olevani ainutlaatuinen.
ei lääkärit kaikkee huomaa (EI TODELLAKAAN!).Voin sanoa sen oman ja muitten kokemuksien kautta!
- ap..
Olet narsist! kirjoitti:
ei lääkärit kaikkee huomaa (EI TODELLAKAAN!).Voin sanoa sen oman ja muitten kokemuksien kautta!
Sinähän sen tiedät kun et edes tunne minua! Minä en todellakaan ole enkä halua olla narsisti! Minä olen parhaani mukaan aina auttanut ihmisiä ja viimekin kuussa se nähtiin, että apuani ei arvostettu pätkääkään! Parhaani yritin, mutta paskaa sain niskaani! Lue vaikka Wikipediasta kuvaukset narsismista:
"Narsistinen häiriö ei ilmene älyllisinä tai suoritusongelmina eikä myöskään mielenterveysongelmina. Se ilmenee sosiaalisessa käyttäytymisessä, ja kun ihmiseltä puuttuvat tietyt hillitsevät mekanismit, esimerkiksi syyllisyyden- ja häpeäntunteet, hän voi suoriutua älyllisesti keskimääräistä paremmin. Hän ei kykene myöntämään epäonnistumista, mikä voi antaa harhaanjohtavasti kuvan vahvasta itsetunnosta."
-Olen aina tunnustanut epäonnistumiseni
-Pystyn tuntemaan häpeää itseni kohdalta, mutta myös myötähäpeää
-Tunnen itseni syylliseksi moneenkin asiaan.
Narsistinen persoonallisuushäiriö:
"Se on psykiatrinen diagnoosi, joka määritellään vähintään viidellä seuraavista oirekriteereistä:
Suuret käsitykset itsestään eli liioittelee saavutuksiaan
Keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta
uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että häntä voivat ymmärtää vain muut huomattavat henkilöt tai instituutiot
vaatii korostunutta ihailua
oikeus erityiskohteluun
muiden hyväksikäyttö
empatian puute
kateus (tai uskoo muiden kadehtivan häntä) ja
ylimielisyys ja röyhkeys"
En vaadi erityiskohtelua tai ihailua. En käytä muita hyväksi, koska minä olen ollut hyväksikäytön uhri niin monessa asiassa. Kykenen empatiaan (olen viimeeksi itkenyt ystäväni puolesta). En usko muiden kadehtivan itseäni, mutta kateus on monille terveillekin ominaista ja minä kadehdin kyllä joitakin henkilöitä, mutta en mielestäni sairaanoloisella tavalla.Ylimielinen ja röyhkeä olen joskus, mutta usein minä olen se joka myöntyy muiden tahtoo ja alistuu. En ole menestyjä, voimakas tai rakastettu enkä ole saavuttanut mitään sellaista, jonka vuoksi vaatisin arvostusta ja ihailua. Olen ihan tavis muiden joukossa, en mikään ainutlaatuinen erikoisyksilö. - Faktaaaa
ap.. kirjoitti:
Sinähän sen tiedät kun et edes tunne minua! Minä en todellakaan ole enkä halua olla narsisti! Minä olen parhaani mukaan aina auttanut ihmisiä ja viimekin kuussa se nähtiin, että apuani ei arvostettu pätkääkään! Parhaani yritin, mutta paskaa sain niskaani! Lue vaikka Wikipediasta kuvaukset narsismista:
"Narsistinen häiriö ei ilmene älyllisinä tai suoritusongelmina eikä myöskään mielenterveysongelmina. Se ilmenee sosiaalisessa käyttäytymisessä, ja kun ihmiseltä puuttuvat tietyt hillitsevät mekanismit, esimerkiksi syyllisyyden- ja häpeäntunteet, hän voi suoriutua älyllisesti keskimääräistä paremmin. Hän ei kykene myöntämään epäonnistumista, mikä voi antaa harhaanjohtavasti kuvan vahvasta itsetunnosta."
-Olen aina tunnustanut epäonnistumiseni
-Pystyn tuntemaan häpeää itseni kohdalta, mutta myös myötähäpeää
-Tunnen itseni syylliseksi moneenkin asiaan.
Narsistinen persoonallisuushäiriö:
"Se on psykiatrinen diagnoosi, joka määritellään vähintään viidellä seuraavista oirekriteereistä:
Suuret käsitykset itsestään eli liioittelee saavutuksiaan
Keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta
uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että häntä voivat ymmärtää vain muut huomattavat henkilöt tai instituutiot
vaatii korostunutta ihailua
oikeus erityiskohteluun
muiden hyväksikäyttö
empatian puute
kateus (tai uskoo muiden kadehtivan häntä) ja
ylimielisyys ja röyhkeys"
En vaadi erityiskohtelua tai ihailua. En käytä muita hyväksi, koska minä olen ollut hyväksikäytön uhri niin monessa asiassa. Kykenen empatiaan (olen viimeeksi itkenyt ystäväni puolesta). En usko muiden kadehtivan itseäni, mutta kateus on monille terveillekin ominaista ja minä kadehdin kyllä joitakin henkilöitä, mutta en mielestäni sairaanoloisella tavalla.Ylimielinen ja röyhkeä olen joskus, mutta usein minä olen se joka myöntyy muiden tahtoo ja alistuu. En ole menestyjä, voimakas tai rakastettu enkä ole saavuttanut mitään sellaista, jonka vuoksi vaatisin arvostusta ja ihailua. Olen ihan tavis muiden joukossa, en mikään ainutlaatuinen erikoisyksilö.hommaa rauhottava lääkitys niin korjaantuu elämäs.
- ap--
Faktaaaa kirjoitti:
hommaa rauhottava lääkitys niin korjaantuu elämäs.
Ei ole ollut hyöytyä rauhoittavista lääkkeistä (viimeksi oli Opamox) ja lääkärit eivät mielellään niitä määrää, koska minä popsin niitä kuitenkin liikaa tai yritän tappaa niillä itseni. Olen yhden lääkkeen aiheuttamasta riippuvuudesta vasta päässyt eroon. Niistä ei ole mitään hyötyä kun masennuslääkkeetkin saa minut voimaan pahoin. Kuukauden käytön jälkeen itsetuhoiset ajatukset ovat lisääntyneet puolella ja haluan jatkuvasti vahingoittaa itseäni. Siksi minulta on ne lääkitykset katkaistu.
ap... kirjoitti:
Väitätkö, että olisin narsisti? Ei kuule täyty narsistin kriteerit minun kohdallani ja varmaan lääkärit olisi asian jo huomanneet jos olisin narsisti. En liioittele saavutuksillani (en ole mitään edes saavuttanut) tai ajattele olevani muita ylempänä. Poden itse asiassa alemmuutta muita ihmisiä kohtaan jatkuvasti ja koen, että muiden olisi parempi jos olisin kuollut. Osaan myös olla empaattinen, vaikka tämän asian yhteydessä se ei siltä vaikutakaan. Kyllä minä sen tiedän, että kuolemani tullaan ottamaan raskaasti, mutta täytyykö minun elää muita varten? En vaadi ihailua tai usko olevani ainutlaatuinen.
" En vaadi ihailua tai usko olevani ainutlaatuinen. "
Mikään valta tässä maailmassa ei voi ottaa tuota sinulta... naurettava ajatus, sillä sinä olet ihailtava ja ainutlaatuinen ihminen!!!
Kuka, mikä, missä tahansa sinulle jotain muuta esittää, voit nauraa hänelle nähen harhaisuuttaan ... jos meillä narsisteilla olisi parempi yhteyshenki, toivoittaisin sinut tervetulleeksi narsistipalstalle jatkamaan, mutta kun ei, niin suosittelen jatkamaan täällä ... paremmassa seurassa :)
- toinen masentunut
Kirjoituksestasi tulee väkisinkin ajatus, että olet tehnyt todella paljon sen eteen, että saisit hengen itseltäsi. Oletko tullut ajatelleeksi, että jos tekisit itsesi eteen yhtä suurella tarmolla hyviä ja positiivisia asioita, niin millä mallilla elämäsi nyt olisi? Älä vedä kärsimiäsi asioita kivirekenä perässäsi, vaan uskalla heittää irti niistä. Katso eteesi ja huomaa, että elämäsi tulee olemaan juuri sitä, mitä kohdallesi valitset. Sinulla on paljon tarmoa. Käytä se oman itsesi kehittämiseen ja kaikkeen positiiviseen. Katso itseäsi peiliin ja sano, että olet aika hyvä tyyppi. Elämä on antanut sinulle niin monta kertaa uuden mahdollisuuden, että muuta suuntaa ja kokeile jotain ihan uutta ja muista, että vain sinä voit muuttaa negatiivisuutesi positiivisuudeksi.
- 0,5 X 0,5=
Ei toi pojankloppi oo tehny mitää sen eteen että se riistäis henkensä iteltäänsä.Hän ei tajua sitä myöskään että jos hän tappaa ittensä niin on varmaa iloisia sukulaiset ja ystävät/kaverit sen jälkeen (jos niitä tolla poikaparal edes on enää)!
Mietipä pentu jos itse olisit isä ja poikasi tekisi itsemurhan.
Mieti kuule joka kantilta asioita ennenku edes kehtaat harkitsevasti itsemurhaa! - ap..
"Oletko tullut ajatelleeksi, että jos tekisit itsesi eteen yhtä suurella tarmolla hyviä ja positiivisia asioita, niin millä mallilla elämäsi nyt olisi?"
Ei yhtään parempi, koska ilo ja onni eivät ole mahdollisia minulle tai ne eivät ole kovinkaan pitkäkestoisia. Kaikenlisäksi ne negatiiviset asiat joita on tapahtunut kuluneiden vuosien aikana olisivat tapahtuneet siitä huolimatta, että olisin yrittänyt vielä enemmän olla onnellinen. Kaikki ei ole minun käsissäni. Minulle sattuu ja tapahtuu, joka tapauksessa joudun aina kärsimään. Ei siinä vaiheessa auta iloiset ajatukset jos syntyneestä negatiivisesta asiasta aiheutuu pitkäaikaisia vaurioita ja vaikutuksia.
Aina ei voi kaikkea negatiivista muuttaa positiiviseksi voimavaraksi. Yleensä positiivinen muuttuu helpommin negatiiviseksi, kuten minun elämässäni on käynyt jo lapsesta lähtien. Kyllä sitä on yritetty elää päivä kerrallaan ja ottaa ilo irti elämästä, mutta kun se ei vain onnistu minun kohdallani. Minun on ihan turha yrittää tehdä elämästäni positiivisempaa, kun kaikki iloiset asiat viedään joko heti alkuunsa tai minua rankaistaan onnesta. Tämä sama toistuu koko ajan. Toivon helpotusta tietyn asian kohdalta esim. muutama viikko sitten halusin menestyä ja päätin, että teen työni kunnolla. Asiat meni paremmin, kunnes sosiaaliset suhteet menivät mönkään. Olen menettänyt jo kolme ystävää. Yhteydenpito on loppunut eikä minulla ole mitään yhteystietoja heistä, joten turha edes yrittää korjata välejä. Yhden ystävyyden rikkoutumisen aiheutin itse ja kahdessa muussa tapauksessa katkaisin välit itse.
Olin pienen hetken, ehkä pari tuntia iloinen siitä, että toiveeni toteutui. Kunnes maksamani hinta kolahti taas. Sen jälkeen toivoin, että tilanne korjaantuisi. Noh se positiivinen asia joka minulla oli kääntyi negatiiviseksi, mutta sosiaaliset suhteet eivät tulleet paremmaksi. Nyt kärsin sen vuoksi, että halusin olla onnellinen. Sain nauttia onnesta muutaman tunnin. En enempää. Lapsena ymmärsin jo tämän yhtälön ja päätin, että kärsin mielummin koko ajan kuin, että annan itseni nousta, koska mitä korkeammalla olen, sitä rajumpi on pudostus taas pohjalle. Se koskee enemmän. Pienet ylä - ja alamäet ovat siedettävämpiä, vaikka niitä olisikin tiheästi kuin se, että olisi jyrkkiä pudotuksia koko ajan.
Olen yrittänyt kaikkeni tehdä elämästäni mukavempaa, mutta aina tulee kärsimystä palkaksi. Olen todennut tämän niin monta kertaa etten jaksa yrittää koko ajan. Totuus on kuitenkin se, että minut on tehty tänne kärsimään. Joillekin on suotu kärsijän osa ja joillekin suodaan enemmän iloa ja onnea. Ilman niitä paskakaivoja, jotka imevät itseensä negatiivisia asioita, ei olisi mahdollista ilo ja onni muille ihmisille. Minä en kuitenkaan suostu olemaan pohjaton negatiivisten asioiden kaivo. Mielummin häviän. - ap..
0,5 X 0,5= kirjoitti:
Ei toi pojankloppi oo tehny mitää sen eteen että se riistäis henkensä iteltäänsä.Hän ei tajua sitä myöskään että jos hän tappaa ittensä niin on varmaa iloisia sukulaiset ja ystävät/kaverit sen jälkeen (jos niitä tolla poikaparal edes on enää)!
Mietipä pentu jos itse olisit isä ja poikasi tekisi itsemurhan.
Mieti kuule joka kantilta asioita ennenku edes kehtaat harkitsevasti itsemurhaa!Minulla ei ole isää, joten en voi asettua isän asemaan, koska en ole kokenut isän rakkautta tai isän asemaa perheessä. Voin kuitenkin kuvitella miltä tuntuu oman lapsen menettäminen. Edelleenkin sanon, että tiedän sen mitä ajatuksia lähipiirissä itsemurhani tulisi aiheuttamaan, koska pelkästään itseni murhaamisyritykset ovat aiheuttaneet kauhistelua. Ja usko minua, olen miettinyt tätä asiaa niin monelta kantilta, että itsemurha on joka pohdinnan jälkeen ollut se kannattavain vaihtoehto.
- määbää
ap.. kirjoitti:
"Oletko tullut ajatelleeksi, että jos tekisit itsesi eteen yhtä suurella tarmolla hyviä ja positiivisia asioita, niin millä mallilla elämäsi nyt olisi?"
Ei yhtään parempi, koska ilo ja onni eivät ole mahdollisia minulle tai ne eivät ole kovinkaan pitkäkestoisia. Kaikenlisäksi ne negatiiviset asiat joita on tapahtunut kuluneiden vuosien aikana olisivat tapahtuneet siitä huolimatta, että olisin yrittänyt vielä enemmän olla onnellinen. Kaikki ei ole minun käsissäni. Minulle sattuu ja tapahtuu, joka tapauksessa joudun aina kärsimään. Ei siinä vaiheessa auta iloiset ajatukset jos syntyneestä negatiivisesta asiasta aiheutuu pitkäaikaisia vaurioita ja vaikutuksia.
Aina ei voi kaikkea negatiivista muuttaa positiiviseksi voimavaraksi. Yleensä positiivinen muuttuu helpommin negatiiviseksi, kuten minun elämässäni on käynyt jo lapsesta lähtien. Kyllä sitä on yritetty elää päivä kerrallaan ja ottaa ilo irti elämästä, mutta kun se ei vain onnistu minun kohdallani. Minun on ihan turha yrittää tehdä elämästäni positiivisempaa, kun kaikki iloiset asiat viedään joko heti alkuunsa tai minua rankaistaan onnesta. Tämä sama toistuu koko ajan. Toivon helpotusta tietyn asian kohdalta esim. muutama viikko sitten halusin menestyä ja päätin, että teen työni kunnolla. Asiat meni paremmin, kunnes sosiaaliset suhteet menivät mönkään. Olen menettänyt jo kolme ystävää. Yhteydenpito on loppunut eikä minulla ole mitään yhteystietoja heistä, joten turha edes yrittää korjata välejä. Yhden ystävyyden rikkoutumisen aiheutin itse ja kahdessa muussa tapauksessa katkaisin välit itse.
Olin pienen hetken, ehkä pari tuntia iloinen siitä, että toiveeni toteutui. Kunnes maksamani hinta kolahti taas. Sen jälkeen toivoin, että tilanne korjaantuisi. Noh se positiivinen asia joka minulla oli kääntyi negatiiviseksi, mutta sosiaaliset suhteet eivät tulleet paremmaksi. Nyt kärsin sen vuoksi, että halusin olla onnellinen. Sain nauttia onnesta muutaman tunnin. En enempää. Lapsena ymmärsin jo tämän yhtälön ja päätin, että kärsin mielummin koko ajan kuin, että annan itseni nousta, koska mitä korkeammalla olen, sitä rajumpi on pudostus taas pohjalle. Se koskee enemmän. Pienet ylä - ja alamäet ovat siedettävämpiä, vaikka niitä olisikin tiheästi kuin se, että olisi jyrkkiä pudotuksia koko ajan.
Olen yrittänyt kaikkeni tehdä elämästäni mukavempaa, mutta aina tulee kärsimystä palkaksi. Olen todennut tämän niin monta kertaa etten jaksa yrittää koko ajan. Totuus on kuitenkin se, että minut on tehty tänne kärsimään. Joillekin on suotu kärsijän osa ja joillekin suodaan enemmän iloa ja onnea. Ilman niitä paskakaivoja, jotka imevät itseensä negatiivisia asioita, ei olisi mahdollista ilo ja onni muille ihmisille. Minä en kuitenkaan suostu olemaan pohjaton negatiivisten asioiden kaivo. Mielummin häviän.Kuulostaa ehkä hassulta kysymykseltä, mutta oletko kertaakaan yrittänyt nauttia tilanteestasi? Enkä tarkoita tällä sitä, että kun kaikki tulee rytinällä niskaan, että hyppisit ja tanssisit riemusta kiljuen, että tänne lisää sitä samaa, vaan sitä, että kun nyt olet todennut tilanteesi olevan tuollainen, yksinkertaisesti vaan pyrkisit hyväksymään asian.
"Oloni on kurja, mikään ei ole hyvin -koska- (täytä niillä asioilla minkä takia mikään ei ole hyvin), asia selvä, lähdenpä tästä kauppaan"?
Kaupassa: "V....., mitä mä täälläkin teen, ei oo ees nälkä, millasta p..... täällä myydään, ja mitä tuokin tuossa virnuilee muka onnellisena, asia ok, meenpä kotiin"
Kotona:"Ei huvita mikään, ei kiinnosta, haluan kuolla, asia ok, kuuntelenpa musiikkia"
Tuohon tyyliin kun jatkaa muutaman viikon luulisi (ehkä) asian jollakin tavalla tasaantuvan.
Jos olet vähimmässäkään määrin yhdenkään onnellisen tähden alla olemassaoleva ihmispoloinen, saatat huomata pian, että kaiken epäonnen ja onnettomuuden keskellä, kaikkine epätoivoisine yrityksinesi ja kaikkien ajatustesi kanssa, saatat saavuttaa jonkinasteisen "onnellisen" olotilan, jossa hyväksyt sen, että elämäsi on harmaata p...... enimmäkseen, mutta ettäpä mikäpä siinä??
Ottaen huomioon, minkälaisessa tilanteessa noin äkkiseltään vaikutat olevan (täysin toivonsa heittäneenä) et ainakaan menetä mitään jos kokeilet.
Vaikka elämä olisi vyötäisille asti ulottuvassa p:ssa rämpimistä päivästä toiseen, siihenkin voi tavallaan ajan kanssa tottua sopeutumisen kautta, ja sitä kautta löytää edes hitusen mielekkyyttä siihen. Mikäli et ole empatiaton, niin kuin kirjoitat että et ole, oletko harkinnut vaihtoehtoa, jossa sinun tämänhetkinen tilanteesi saattaa sinun omakohtaisen kokemuksen ja ymmärryksen kautta, auttaa vastaavanlaisessa tilanteessa olevia nuoria esim. kymmenen vuoden päästä?? - Kuolema tulee kohta
määbää kirjoitti:
Kuulostaa ehkä hassulta kysymykseltä, mutta oletko kertaakaan yrittänyt nauttia tilanteestasi? Enkä tarkoita tällä sitä, että kun kaikki tulee rytinällä niskaan, että hyppisit ja tanssisit riemusta kiljuen, että tänne lisää sitä samaa, vaan sitä, että kun nyt olet todennut tilanteesi olevan tuollainen, yksinkertaisesti vaan pyrkisit hyväksymään asian.
"Oloni on kurja, mikään ei ole hyvin -koska- (täytä niillä asioilla minkä takia mikään ei ole hyvin), asia selvä, lähdenpä tästä kauppaan"?
Kaupassa: "V....., mitä mä täälläkin teen, ei oo ees nälkä, millasta p..... täällä myydään, ja mitä tuokin tuossa virnuilee muka onnellisena, asia ok, meenpä kotiin"
Kotona:"Ei huvita mikään, ei kiinnosta, haluan kuolla, asia ok, kuuntelenpa musiikkia"
Tuohon tyyliin kun jatkaa muutaman viikon luulisi (ehkä) asian jollakin tavalla tasaantuvan.
Jos olet vähimmässäkään määrin yhdenkään onnellisen tähden alla olemassaoleva ihmispoloinen, saatat huomata pian, että kaiken epäonnen ja onnettomuuden keskellä, kaikkine epätoivoisine yrityksinesi ja kaikkien ajatustesi kanssa, saatat saavuttaa jonkinasteisen "onnellisen" olotilan, jossa hyväksyt sen, että elämäsi on harmaata p...... enimmäkseen, mutta ettäpä mikäpä siinä??
Ottaen huomioon, minkälaisessa tilanteessa noin äkkiseltään vaikutat olevan (täysin toivonsa heittäneenä) et ainakaan menetä mitään jos kokeilet.
Vaikka elämä olisi vyötäisille asti ulottuvassa p:ssa rämpimistä päivästä toiseen, siihenkin voi tavallaan ajan kanssa tottua sopeutumisen kautta, ja sitä kautta löytää edes hitusen mielekkyyttä siihen. Mikäli et ole empatiaton, niin kuin kirjoitat että et ole, oletko harkinnut vaihtoehtoa, jossa sinun tämänhetkinen tilanteesi saattaa sinun omakohtaisen kokemuksen ja ymmärryksen kautta, auttaa vastaavanlaisessa tilanteessa olevia nuoria esim. kymmenen vuoden päästä??en tiedä ihmistä kuka pitäisi elämästään,eiköhän kaikille niitä takaiskuja tule,tilanteissa kun tilanteissa.Olen aika varma että mun elämä on ja ollutkin huonompaa kuin kirjoittajalla.On tultu elättyä laidasta laitaan,vankilasta vankilaan yms. En ees jaksa tähä alkaa luettelee elämäni juttuja kun ei riitä 5000 merkkiä muuten mikä on maksimi määrä viestissä.
- toinen masentunut
ap.. kirjoitti:
"Oletko tullut ajatelleeksi, että jos tekisit itsesi eteen yhtä suurella tarmolla hyviä ja positiivisia asioita, niin millä mallilla elämäsi nyt olisi?"
Ei yhtään parempi, koska ilo ja onni eivät ole mahdollisia minulle tai ne eivät ole kovinkaan pitkäkestoisia. Kaikenlisäksi ne negatiiviset asiat joita on tapahtunut kuluneiden vuosien aikana olisivat tapahtuneet siitä huolimatta, että olisin yrittänyt vielä enemmän olla onnellinen. Kaikki ei ole minun käsissäni. Minulle sattuu ja tapahtuu, joka tapauksessa joudun aina kärsimään. Ei siinä vaiheessa auta iloiset ajatukset jos syntyneestä negatiivisesta asiasta aiheutuu pitkäaikaisia vaurioita ja vaikutuksia.
Aina ei voi kaikkea negatiivista muuttaa positiiviseksi voimavaraksi. Yleensä positiivinen muuttuu helpommin negatiiviseksi, kuten minun elämässäni on käynyt jo lapsesta lähtien. Kyllä sitä on yritetty elää päivä kerrallaan ja ottaa ilo irti elämästä, mutta kun se ei vain onnistu minun kohdallani. Minun on ihan turha yrittää tehdä elämästäni positiivisempaa, kun kaikki iloiset asiat viedään joko heti alkuunsa tai minua rankaistaan onnesta. Tämä sama toistuu koko ajan. Toivon helpotusta tietyn asian kohdalta esim. muutama viikko sitten halusin menestyä ja päätin, että teen työni kunnolla. Asiat meni paremmin, kunnes sosiaaliset suhteet menivät mönkään. Olen menettänyt jo kolme ystävää. Yhteydenpito on loppunut eikä minulla ole mitään yhteystietoja heistä, joten turha edes yrittää korjata välejä. Yhden ystävyyden rikkoutumisen aiheutin itse ja kahdessa muussa tapauksessa katkaisin välit itse.
Olin pienen hetken, ehkä pari tuntia iloinen siitä, että toiveeni toteutui. Kunnes maksamani hinta kolahti taas. Sen jälkeen toivoin, että tilanne korjaantuisi. Noh se positiivinen asia joka minulla oli kääntyi negatiiviseksi, mutta sosiaaliset suhteet eivät tulleet paremmaksi. Nyt kärsin sen vuoksi, että halusin olla onnellinen. Sain nauttia onnesta muutaman tunnin. En enempää. Lapsena ymmärsin jo tämän yhtälön ja päätin, että kärsin mielummin koko ajan kuin, että annan itseni nousta, koska mitä korkeammalla olen, sitä rajumpi on pudostus taas pohjalle. Se koskee enemmän. Pienet ylä - ja alamäet ovat siedettävämpiä, vaikka niitä olisikin tiheästi kuin se, että olisi jyrkkiä pudotuksia koko ajan.
Olen yrittänyt kaikkeni tehdä elämästäni mukavempaa, mutta aina tulee kärsimystä palkaksi. Olen todennut tämän niin monta kertaa etten jaksa yrittää koko ajan. Totuus on kuitenkin se, että minut on tehty tänne kärsimään. Joillekin on suotu kärsijän osa ja joillekin suodaan enemmän iloa ja onnea. Ilman niitä paskakaivoja, jotka imevät itseensä negatiivisia asioita, ei olisi mahdollista ilo ja onni muille ihmisille. Minä en kuitenkaan suostu olemaan pohjaton negatiivisten asioiden kaivo. Mielummin häviän.Kuule ap: sinun elämäsi taitaa olla monessa suhteessa samankaltainen kuin omani. Myös minulle on sattunut niin paljon kaikkea negatiivista, että siitä olisi jaettavaksi vaikka puolelle tusinaa ihmisiä kannettavaksi jokaiselle osansa, mutta en voi kuitenkaan ajatella, että minun kärsimykseni voi mahdollistaa muiden ihmisten onnea ja iloa. Voin kuitenkin olla iloinen, kun näen, että tuttavallani tai perheeseeni kuuluvalla menee hyvin.
Elämä on sellainen, että se antaa välillä mukavaa ja välillä kärsimystä. Ei elämä ketään rankaise siitä, jos saa osakseen onnen. Elämä ei ole tasaista, vaan siinä on alamäkiä ja välillä ylämäkiä.
- siivetön.
Olen pohtinut aivan samaa: miksi minun on kärsittävä että muut saisivat olla onnellisia? En missään nimessä haluaisi lähimmäisille surua ja murhetta, mutta eikö olisi inhimillisempää hyväksyä toisen paha olo ja antaa hänen päästä kärsimyksistään? Niin, kuka todellisuudessa on itsekäs? Se, joka vain haluaa päästä kärsimyksistään, vai se, joka haluaa toisen kärvistelevän elossa ettei itselleen tulisi murheita elämään? Elossa kärvisteleminen on niin paljon eri asia kuin elämä.
- toinen masentunut
Nimimerkille siivetön: Ensinnäkin oletko varma, että läheisesi eivät kärsi, kun näkevät sinun kärsivän? Minä ainakin kärsin, jos näen lapseni tai laheiseni kärsivän, joten ei ehkä läheisesi elämäkään ole helppoa, kun eivät tiedä, miten sinua voisi auttaa. Toiseksi: elämän ei ole tarkoituskaan olla helppoa. Jokainen saa osakseen vastoinkäymisiä. Toisella on toisenlaiset koettelemukset. Se, jolla on enemmän voimaa, saa enemmän kannettavakseen. Se, jolla on pienemmän koettelemukset, ei kestäisikään niin suuria "kuormia" kuin mitä jotkut saavat osakseen. Jokainen voi kuitenkin oppia ja vahvistua näiden kokemusten kautta. Ei meidän ihmisten tarvitse elää pumpulissa. Annetaan koettelemusten tulla ja myös mennä.
- Anonyymi
toinen masentunut kirjoitti:
Nimimerkille siivetön: Ensinnäkin oletko varma, että läheisesi eivät kärsi, kun näkevät sinun kärsivän? Minä ainakin kärsin, jos näen lapseni tai laheiseni kärsivän, joten ei ehkä läheisesi elämäkään ole helppoa, kun eivät tiedä, miten sinua voisi auttaa. Toiseksi: elämän ei ole tarkoituskaan olla helppoa. Jokainen saa osakseen vastoinkäymisiä. Toisella on toisenlaiset koettelemukset. Se, jolla on enemmän voimaa, saa enemmän kannettavakseen. Se, jolla on pienemmän koettelemukset, ei kestäisikään niin suuria "kuormia" kuin mitä jotkut saavat osakseen. Jokainen voi kuitenkin oppia ja vahvistua näiden kokemusten kautta. Ei meidän ihmisten tarvitse elää pumpulissa. Annetaan koettelemusten tulla ja myös mennä.
Ajatus "jokainen saa kannettavakseen sen verran kuin jaksaa" on niin naurettava. Pelkkä kaunis ajatus jolla ei ole mitään tekemistä oikean ja raadollisen elämän kanssa.
ei vanhempasi suo omista vaikka sut aluille laittoi, eikä kukaan muukaan ihminen tai taho. jos päätät itsesi tappaa ja et halua olla enää älä ole.mä en myöskään ymmärrä miksi ei ole suomessa armo kuolemaa... et saanut päättää tänne tulemisesta etkä poislähöstä. perseestä tämä sysyteemi.
- itsekin itsetuhoinen
Pitäisikö kaikkea sitten muka voida hallita? Omaa syntymää ja kuolemaa myöten? Ja yhteiskunta auttaa jollain keinotekoisilla instituutioilla ("armokuolema"?) sitten vielä sellaista? Voi hyvänen aika...
- Anonyymi
Olet oikeassa, olen samaa mieltä niin kuin kaikki joilla on järki päässä
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1072087Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K1181600- 1241510
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061337Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop751226Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän4881145- 681135
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88953Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9932Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138876